Hyppää sisältöön

Espanja - Euroopan suosituin matkailumaa

Inka Khanji
Inka Khanji Päivitetty: 23.08.2019
Espanjan ilmasto, luonto ja kulttuuri ovat jo vuosikymmenten ajan viehättäneet suomalaisia niin paljon, että maa on ylivoimaisesti suosituin suomalaismatkailijoiden rantalomakohde.

Espanja yllättää monipuolisuudellaan

Lähes 50 miljoonan asukkaan maasta löytyy monia lomanviettopaikkoja, joissa yhdistyvät suurkaupungin vilinä, historialliset nähtävyydet sekä mukaansatempaava tunnelma.

Espanjan pääkaupunki Madrid on reilulla kolmella miljoonalla asukkaallaan maan selvästi suurin asutuskeskus, joka tunnetaan paitsi yöelämästään, myös ostoskaduistaan ja maailmankuuluista museoistaan. Katalonian ylpeys Barcelona puolestaan sijaitsee maan koillisosassa ja on loistava kaupunki- ja rantalomakohteen yhdistelmä. Jalkapallossa nämä kaksi kaupunkia joukkueineen ovat toistensa arkkiviholliset. Hieman edellä mainittuja pienempiä ovat Andalusiassa sijaitseva Sevilla sekä itärannikon Valencia. Suomalaisen mittapuun mukaan vilskettä näissäkin liki miljoonan asukkaan kaupungeissa riittää.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
IstockphotoMijas, Espanja
Lomakohteiden palvelut pitävät matkailijat tyytyväisinä.

Rantalomalle ympäri vuoden

Rantalomaa kaipaileva voi suunnata Espanjaan melkeinpä vuodenaikaan katsomatta. Potentiaalisia lomapaikkoja löytyy sekä itä- että etelärannikolta, saaristoja tietenkään unohtamatta.

Kanariansaaret tunnetaan oivana rantalomakohteena. Reilut kymmenen miljoonaa vuosittaista kävijää eivät voi olla väärässä: hienohiekkaiselta, ilmastoltaan ihanteelliselta ja aktiviteeteiltaan rikkaalta saariryhmältä löytyvät kaikki klassiseen rantalomaan tarvittavat tekijät. Hieman lähempänä sijaitsevat puolestaan Baleaarien saaret. Kanariansaarten tapaan erityisesti Baleaarien Mallorca on nauttinut suosiota turistien keskuudessa jo vuosikymmeniä. Mallorca naapureineen kokee parhaillaan uutta nousua myös suomalaismatkailijoiden suosioon. Pieni Menorcan saari viehättää idyllisyydellään.

Mantereella rannalle kannattaa suunnata vaikkapa Kataloniaan tai Andalusiaan. Etenkin Espanjan Aurinkorannikko eli Costa del Sol on lukuisine rantakohteineen otollinen paikka auringonpalvontaan.

Ruoka- ja viinielämyksiä tarjolla

Espanjalaiset ovat pitkän historiansa aikana olleet tekemisissä monien eri sivilisaatioiden ja kulttuurien kanssa. Tämän huomaa selvästi espanjalaisen keittiön antimista.

Espanjalaisen keittiön erikoisuudet vaihtelevat riippuen siitä, missäpäin Espanjaa liikut. Paikalliset ovat kaikkialla maassa erittäin ylpeitä juuri omien maakuntiensa herkuista. Monet kokeilemisen arvoiset ruokalajit ovat kuitenkin tunnettuja joka puolella, vaikka nimi saattaa vaihdella.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Tapaksia syödään kaikkialla Espanjassa. Pienet suupalat syödään useimmiten käsin. Pari hyvää ystävää, lasillinen olutta tai viiniä ja tapaslautanen kuuluvat espanjalaiseen illanviettoon. Merellisen sijaintinsa vuoksi meren antimet ovat espanjalaisessa keittiössä vahvasti läsnä. Erityisesti kannattaa kokeilla äyriäispaellaa. Muita maan klassikkoja ovat muun muassa chorizomakkara, gazpacho-keitto sekä perunaomeletti eli tortilla de patatas.

Ruoan ohella Espanja on tunnettu viineistään. Maa kuuluu maailman suurimpiin viinintuottajamaihin. Eri puolilla maata on eri tyylisiä viiniseutuja, jotka kukin tuottavat tyypillisiä viinejään – niin punaisia, valkoisia kuin kuohuviakin. Suuressa viinintuottajamaassa on lukemattomia viinitiloja ja laatuhaitari on valtava. Kokeilemalla löytää kuitenkin omat suosikkinsa. Mikäli haluat oppia lisää jostain tietystä viinistä, kannattaa ehdottomasti vierailla tuottajan viinitilalla.

>> Lue lisää espanjalaisesta ruokakulttuurista
>> Kuusi viinitietä Espanjassa – katso reitit herkuttelijalle

Ei pelkoa tekemisen puutteesta

Rantalomakohteissa auringossa loikoilun lomassa on mahdollisuus harrastaa vesiurheilulajeja kuten vesihiihtoa tai vaikkapa banaaniveneellä ajelua. Surffaajan kannattaa suunnata esimerkiksi Fuerteventuralle, Lanzarotelle tai Espanjan pohjoisrannikolle – kaikissa näissä kohteissa tarjotaan myös opetusta aloittelijoille.

Espanjassa on myös useita sukelluskeskuksia ja lämpimät vedet houkuttelevat snorklaten tutustumaan värikkäisiin kalalajeihin, erityisesti Katalonian Medas-saarilla ja Baleaarien saarilla.

Espanjan vaihtelevassa luonnossa matkailija viihtyy myös urheillen. Esimerkiksi pyöräily-, ratsastus- ja vaellusretket ovat hyviä vaihtoehtoja. Maa tarjoaa upeat puitteet myös vuorikiipeilylle, koskenlaskuun ja melontaan. Espanjan korkeimmat huiput nousevat yli kolmen kilometrin korkeuteen. Eteläisessä Espanjassa päivät kuluvat leppoisasti autoilun, rantaelämän tai golfin parissa. Golfin harrastaja löytää Espanjasta 80 golfkenttää, joista suurin osa on 18-reikäisiä. Lisäksi hotellien yhteydessä on usein mahdollisuus tenniksen harrastamiseen.

Onko tämä Euroopan paras ilmasto?

Espanja kuuluu Välimeren alueen ilmastovyöhykkeen piiriin. Kesät ovat kuumia ja aurinkoisia. Aurinkoisten päivien vuotuinen lukumäärä on Espanjan rannikolla noin 300. Talvisin on puolestaan leutoa ja kesää selkeästi kosteampaa. Vaikka kesäkausi on suosituinta matkailuaikaa, on Espanja ympärivuotinen matkakohde. Etelässä sää pysyy mukavan leutona myös talvikuukausina.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Oma lukunsa ovat tietenkin lähellä Afrikan rannikkoa sijaitsevat Kanariansaaret, jonne järjestetään rantalomia läpi talven. Kanariansaarilla kehuskellaan Euroopan tai jopa koko maailman parhaalla ilmastolla. Pohjois-Espanjassa vallitsee selkeästi viileämpi ilmasto, joka tarkoittaa mukavan lämpimiä kesiä ja sateisia talvia.

LENNOT, MAJOITUS JA LIIKKUMINEN ESPANJASSA

IstockphotoFuerteventura, Espanja
Kanariansaariin kuuluvalla Fuerteventuralla viihtyvät paitsi lapsiperheet myös muut matkailijat.

Lentoja useisiin kohteisiin

Espanja on helppo kohde omatoimimatkailijalle, sillä Suomesta on maahan hyvät lentoyhteydet. Suorin lennoin Suomesta pääsee esimerkiksi Barcelonaan, Madridiin, Alicanteen, Malagaan sekä saarten lomakohteisiin. Lento Espanjaan kestää kohteesta riippuen noin 4-7 tuntia.

Finnairin lisäksi myös halpalentoyhtiöt kuten Norwegian ja Vueling liikennöivät Suomesta Espanjaan.

Espanjaan järjestetään runsaasti valmismatkoja ympäri vuoden. Kesäkuukausina suosittuja ovat mantereen lomakohteet ja Baleaarisaaret, kun taas talvikaudella matkoja tehdään eniten Kanariansaarille. Kaupunkikohteet vetävät matkailijoita vuoden ympäri. Monet Espanjan kohteista ovat suosittuja äkkilähtömatkailijoiden keskuudessa, sillä esimerkiksi Kanariansaarille on tyypillisesti helppo löytää hyvin halpoja äkkilähtöjä etenkin vilkkaimman matkailukauden ulkopuolella.

>> Katso halvimmat äkkilähdöt Espanjaan juuri nyt

Majoitusta riittää hotelleista loma-asuntoihin

Matkailijoiden suosimassa Espanjassa yöpymisvaihtoehtoja on lukuisia. Etenkin suurimmissa kaupungeissa ja rantalomakohteissa valikoimaa riittää edullisista hostelleista luksushotelleihin. Hinnat vaihtelevat suuresti, mutta ovat yleisesti hiema Suomen hintatasoa halvempia.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Rantalomakohteissa suosittuja ovat myös resort-tyyppiset hotellit isoine allasalueineen ja vapaa-ajan aktiviteetteineen. Osa näistä toimii all inclusive -periaatteella tarjoten yhtä summaa vastaan kaikki loman aikana nautitut ateriat.

Monissa Espanjan kohteissa on tarjolla myös vuokra-asuntoja ja huviloita. Nämä soveltuvat erityisesti omaa rauhaa kaipaaville matkailijoille ja isommille porukoille. Vuokrahuviloiden hinnat ovat erittäin kilpailukykyiset: talousongelmat ovat ajaneet Espanjan kiinteistökaupan hienoiseen kriisiin, ja tarjontaa on runsaasti.

Liikkuminen on Espanjassa helppoa

Espanja on pinta-alaltaan jonkin verran Suomea kookkaampi. Suurta maata voi kiertää oikeastaan millä kulkuvälineellä tahansa.

Pidemmät matkat, esimerkiksi mantereen ja Kanariansaarten välillä, kannattaa taittaa lentäen. Hieman lyhyempien matkojen kulkemiseen juna on hyvä vaihtoehto. Rautatieverkosto on laaja ja toimiva. Huippunopeat AVE-junat hurauttavat esimerkiksi Madridin ja Barcelonan välin huomattavasti helpommin kuin lentokoneella kulkien. Lue lisää Espanjan junamatkailusta täältä.

Espanjassa toimii myös kattava bussiverkosto. Itärannikolta voi matkustaa Baleaareille lautalla.

Espanjaa voi kiertää myös autolla. Erityisesti pääkaupungista Madridista on hyvät kulkuyhteydet maan kaikkiin kolkkiin. Vuokra-autojen hinnat ovat varsin maltilliset. Kaikki kansainväliset autovuokraamoketjut toimivat Espanjassa ja tarjolla on yleensä myös hyvä valikoima paikallisia vaihtoehtoja. Helpoimmin saat edullisen vuokra-auton, kun vertailet hinnat etukäteen ja varaat auton Rantapallon vuokra-autovertailun avulla.

Suurimmissa kaupungeissa autoa ei tarvita. Barcelonan ja Madridin kaltaisissa kohteissa on toimiva julkinen liikenne, joka vie kätevästi paikasta toiseen. Erityisesti metrossa kannattaa kuitenkin varoa taskuvarkaita.

[rp_social]

ESPANJAN MATKAKOHTEET

IstockphotoTeneriffa, Espanja
Teneriffa on suosittu lomassaari, jossa voi viettää niin rantalomaa kuin onnistunutta aktiivimatkaakin.

Auringonpalvojan kaupunkiloma Barcelonassa

Sekä kaupunki- että rantalomaa kaipaavan kannattaa ottaa suunnaksi viehättävä ja järjestelmällisesti suunniteltu metropoli Barcelona. Ostosten lomassa La Ramblan kävelykadulla voi istahtaa terassille juomaan pullollisen olutta ja nauttimaan Gaudin arkkitehtuurista.

Vuoden 1992 olympialaisia varten kunnostettu rantabulevardi on massiivinen mutta miellyttävä. Siltä aukeaa näkymä leveä hiekkarannalle, jonka dyynejä Välimeren kirkkaansininen vesi hellii.

Barcelonassa tapasten ja sangrian värittämä illanvietto kannattaa aloittaa paikallisella ruoalla. Illallisen jälkeen voi piipahtaa drinkillä rantabaarissa ja siitä suunnata johonkin kaupungin lukuisista yökerhoista. Kuumimmat klubit täyttyvät suomalaisesta näkökulmasta myöhään – puoliltaöin saatetaan istua vielä illallisella.

Madridin metropoli

Espanjan pääkaupunki Madrid on todellinen metropoli, jonka tarjontaan saa viikonloppulomalla vain pintaraapaisun. Suuresta asukasluvusta huolimatta kaupungin tunnelma on välitön ja ystävällinen.

Madrid on kulttuurin kuluttajalle unelmakohde. Kauniin arkkitehtuurin lisäksi taidetarjonta on monipuolinen. Matkaajan kannattaa tutustua ainakin Pradon kuuluisaan museoon, vaikka taide ei olisikaan suurin intohimo.

Madrid on hyvä kohde myös perhelomalle. Casa de Campon puistossa viihtyvät niin lapset kuin aikuisetkin. Puistosta löytyy huvipuisto, eläintarha, uima-altaita sekä loistavia piknikpaikkoja. Matka Casa de Campoon kannattaa taittaa köysiradalla maisemareittiä pitkin.

Aurinkorannikko on suomalaisten suosikki

Espanjan Aurinkorannikko eli Costa del Sol on Suomen pakkasia pakenevien talvehtijoiden suosima tukikohta. Fuengirolasta löytyy useita suomalaisia ravintoloita ja palveluja aina suomalaista koulua myöten. Torremolinos on puolestaan vauhdikkaampi lomakaupunki, joka sopii hyvin nuorison makuun.

Aurinkorannikon ylellisin lomakohde on luksusputiikeistaan ja huvijahdeistaan tunnettu Marbella, jossa voi halutessaan viettää tasokkaan loman. Malagasta löytyy riittämiin kulttuuritarjontaa, ostosmahdollisuuksia ja aidon espanjalaista elämänmenoa.

Costa del Solin lomakeskuksista on helppo tehdä retkiä myös esimerkiksi Sevillan ja Granadan historiallisiin kaupunkeihin Andalusiassa.

Kukkaiskaupunki Cordoba

Cordoba tunnetaan rönsyilevin kukkasin koristelluista sisäpihoistaan – kuulostaa ehkä erikoiselta matkailuvaltilta, mutta nähtyäsi nämä kauniit miljööt olet varmasti samaa mieltä.

Cordoban sokkeloinen vanhakaupunki ja huikean suuri moskeija-katedraali ovat kaupungin kulttuurivaltteja. Cordoban katedraali on massiivisuudessaan yksi koko Espanjan näyttävimmistä Unesco-kohteista.

Segovia on kurkistus historiaan

Vain lyhyen junamatkan päässä Madridista sijaitseva Segovia vie aikamatkalle Espanjan historiaan. Kaupungin lukuisiin nähtävyyksiin kannattaa tutustua oppaan johdolla, jotta kiehtovista tarinoista saa kaiken irti.

Segoviaan saapuessaan matkailija kohtaa ensimmäisenä erinomaisesti säilyneen roomalaisen akveduktin. Enää se ei ole käytössä, mutta teoreettisesti pienillä korjauksilla vettä voitaisiin edelleen johtaa sen kautta.

Lisäksi Segoviasta löytyy muun muassa Disneytäkin innoittanut satulinna sekä alkuperäinen temppeliritarien kahdeksankulmainen kirkko. Segovia on erinomainen valinta kaupunkilomailijan päiväretken kohteeksi Madridista käsin.

Bilbao vetää taideturisteja

Pohjoisen Espanjan Bilbao on nopeasti noussut tuntemattomasta teollisuuskaupungista kaikkien tietämäksi taidekohteeksi. Syy tälle on selvä: Guggenheimin taidemuseon rakentaminen kaupunkiin nosti Bilbaon profiilia niin merkittävästi, että nykyisin matkailijat kaikkialta maailmasta haluavat tulla Bilbaoon vaikka vain museon nähdäkseen.

Huippumuseo on tuonut vanavedessään paljon muitakin design- ja taideilmiöitä, ja Bilbaota onkin helppo suositella vaihtelua kaipaavan matkailijan viikonloppukohteeksi.

Kanariansaarten klassikkokohteet

Kanariansaarilta löytyvät kaikki onnistuneen rantaloman rakennuspalikat. Hyvin hoidettujen hiekkarantojen ja vilkkaan iltaelämän lisäksi myös aktiviteettivalikoima on kattava.

Kanariansaaret muodostuvat seitsemästä saaresta, joista suosituimpia lomanviettopaikkoja ovat Teneriffa, Gran Canaria, Lanzarote ja Fuerteventura. Matkoja tehdään jonkin verran myös vaellusturistien suosimalle La Gomeralle sekä La Palman saarelle. El Hierro on pieni tuliperäinen saari, josta turistiruuhkat ovat todella kaukana.

Suurimmat saaret Teneriffa ja Gran Canaria tarjoavat jokaiselle jotakin rannoista kaupunkeihin ja pieniin vuoristokyliin. Harrastusmahdollisuuksia on paljon ja lapsiperheille löytyy hauskoja teemapuistoja. Teneriffa tunnetaan Teide-tulivuoresta, joka on koko Espanjan korkein huippu.

Fuerteventura sopii erityisen hyvin vesiurheiluharrastajille. Tuuliset rannat tarjoavat mainiot puitteet surffaajille, ja Corralejo onkin varsinainen surffaajakeskus. Lanzarote tunnetaan rantakohteidensa lisäksi myös eksoottisesta laavamaisemastaan. Tuliperäiseen luontoon pääsee tutustumaan Timanfayan tulivuoripuistossa.

>> Mikä saari sopii sinulle? Näin valitset lomakohteen Kanarialla

Baleaarisaaret ovat kesän suosikkikohteita

Välimerellä sijaitseville Baleaarisaarille on alle tunnin lentomatka Barcelonasta. Mallorcalle, Ibizalle ja Menorcalle tehdään myös pakettimatkoja suorin lennoin Suomesta.

Valmismatkojen klassikkokohde Mallorcan imago on kohonnut uuteen uskoon viime vuosien aikana. Luonnonkauniilta saarelta löytyy puhtaita rantoja, leppoisia lomakohteita lapsiperheille ja vauhdikkaita bilekeskuksia nuorisolle. Tyylikästä pääkaupunkia Palmaa ei turhaan kutsuta pikku-Barcelonaksi.

Upeista rannoistaan ja rauhallisesta tunnelmastaan tuttu Menorca sopii erityisesti lepolomaa kaipaaville auringonpalvojille. Lomakeskuksista pääsee helposti salaisille luonnonrannoille vuokraamalla auton ja varautumalla mukavin jalkinein. Kaupunkitunnelmaa löytyy Ciutadellasta ja Mahonista.

Ibizan saari nousi aikoinaan hippikultuurin tyyssijaksi ja on edelleen suosittu bilesaari varsinkin nuorten matkailijoiden keskuudessa. Aloita ilta ihailemalla auringonlaskua San Antonion Café del Marissa ja jatka hieman vauhdikkaammalle West Endin baarikadulla. Ibizalta löytyy allasbileitä, klubeja ja yökerhoja joka makuun. Ibizalta on myös helppo tehdä retki piskuiselle naapurisaari Formenteralle.

>> Mallorca, Ibiza vai Menorca – näin valitset Baleaarisaarten parhaan lomakohteen

ESPANJAN PARHAAT

IstockphotoBenalmadena, Espanja
Espanjan rannat houkuttelevat matkailijoita ympäri vuoden.

Kiinnostavimmat kaupungit

  1. Barcelona – viehättävä kaupunkikulttuurin ja rantakohteen yhdistelmä
  2. Madrid – suurkaupungin vilskettä ja paljon kulttuuria
  3. Valencia – paellan kotikaupunki
  4. Sevilla – Etelä-Espanjan kulttuurikeskus
  5. Bilbao – Guggenheim-museolla varustettu Baskimaan ylpeys

Rentouttavimmat rantalomakohteet

  1. Puerto de la Cruz, Kanariansaaret – Suosittu jo 1800-luvulta lähtien
  2. Lanzarote, Kanariansaaret – Auringonpalvontaa ympäri vuoden
  3. Fuengirola, Aurinkorannikko – Myös monien suomalaisten asuinpaikka
  4. Santa Ponsa, Mallorca – Idyllinen koko perheen rantakohde
  5. Sitges, Katalonia – Kilometrikaupalla rantaa Barcelonan naapurissa

Maukkaimmat espanjalaisherkut

  1. Paella – riisipohjainen ruoka äyriäisten, kanan tai vihannesten kera
  2. Gazpacho – kylmänä tarjoiltava tomaattikeitto
  3. Tortilla de Patatas – herkullinen perunamunakas
  4. Jamón Serrano – suolattu ja ilmakuivattu kinkku, käytetään paljon tapaksina
  5. Chorizo – mausteinen makkara

Parhaat aktiivilomakohteet

  1. Pohjois-Espanjan rannikko – surffaa Espanjan isoimmilla aalloilla pohjoisrannikolla
  2. Teneriffa – lähde vaelluslomalle saarelle, josta löytyy Espanjan korkein huippu Teide
  3. Santiago de Compostela – tänne päättyy Espanjan kuuluisin vaellus Camino de Santiago
  4. Aurinkorannikko – golfia ympäri vuoden
  5. Fuerteventura – leijalautailun ykköskohde Espanjassa
[rp_social]

Lisätietoa

Espanjan matkailutoimisto

Teksti: Maria Hietala, Riikka Krenn, Jenna Lehkonen
Kuvat: iStockphoto

Vinkkejä ja ideoita

Ranta Espanjassa

Juomarahaopas Espanjaan – näin tippaat lomallasi oikein

Gijon, Espanja

Asturian salaiset rannat – löydä Pohjois-Espanjan helmet

Oliiveja ja espanjalaista leipää

Espanjan herkkuja kotikeittiössä – kolme helppoa reseptiä


Vinkkejä ja ideoita

Baleaarien Menorca Espanjassa

Mallorca, Ibiza vai Menorca? Näin suositut lomasaaret eroavat toisistaan

Mikä Kanariansaari sopii sinulle?

Mikä saari sopii sinulle? Näin valitset lomakohteen Kanariansaarilla

Barcelona tunnetaan Gaudin arkkitehtuurista

Barcelona vai Madrid – kumpi kaupungeista sopii lomakohteeksi sinulle?

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Mallorcan parhaat rannat

Näin löydät Mallorcan parhaat rannat – 10 suositusta

Suorat lennot Gironaan

Joko tunnet nämä viisi kohdetta, joihin pääsee Suomesta edullisesti? Ryanairin lennot vievät pienemmille kentille

Teneriffa, Espanja

Air Balticilta kaksi uutta talvireittiä Tampereelta

Mallorca

Mallorca ja Menorca on helppo sekoittaa keskenään – nämä ovat saarten 5 suurinta eroa

Lisää aiheeseen liittyviä artikkeleja