hero taustakuva

Murcia

Murcia
Kohdeoppaat
  • Matkaopas

Pitkien rantojen ja historiallisten kaupunkien Murcia

Päivitetty: 05.02.2015
next
prev

Suuret turistimassat eivät vielä ole löytäneet Murciaa, joka on mainio paikka lämpimälle lepolomalle.

Rauhallisempi lomakohde Espanjassa

Murcia on vajaan 500 000 asukkaan kaupunki ja samannimisen maakunnan pääkaupunki Espanjan kaakkoisosassa. Murcia nauttii ihanteellisesta ilmastosta, joka hemmottelee aluetta yli 300 aurinkoisella päivällä vuodessa. Lauhkean säänsä ansiosta Murcian 250 kilometrin mittainen rantaviiva on saanut lempinimen Costa Calida, lämmin rannikko.

Kadehdittavista avuistaan huolimatta Murcia on välttynyt suurimmilta turistiryntäyksiltä. Alueen sijainti suositun rantakaupungin Alicanten ja etelän houkuttelevan Andalusian välissä on asettanut Murcian tunnetumpien naapureidensa varjoon – aivan suotta. Alueella on helppo vuokrata auto ja yhdistää lomaan useampia kohteita.

Myös suomalaismatkailijat ovat perinteisesti matkustaneet Espanjan Aurinkorannikolle, eikä Murcia vielä ole tuttu suurelle yleisölle – juuri siksi alueelta löytyykin monen kaipaama autenttinen Espanja.

Loma Espanjan vähemmän tunnetussa Murciassa

Huolehdi hyvinvoinnista lepolomalla

Murcian maakunta on suosittu kohde myös wellness-lomille, eikä ihme: ympärivuotisesta auringosta nauttiva kaupunki sopiikiin mainiosti omasta hyvinvoinnista huolehtimiseen. Ihanteellinen ilmasto houkuttelee ulos harrastamaan ja rannalle rentoutumaan – pientä hemmottelua unohtamatta.

Wellness-matkailuun panostavasta kaupungista löytyy useita kylpylöitä ja thalasso-kylpylöitä, joissa rentoutumalla voi unohtaa arkiset kiireet kotipuolessa. Monet kylpylöistä sijaitsevat hotellien yhteydessä, joten hoidot, hieronnat ja uimareissut voi ottaa osaksi päivittäiseksi osaksi lomaa.

Murcia on hyödyntänyt Mar Menor -suolalaguunin vettä sekä luonnonmukaisia mutahoitoja terveysturistien palveluissa.

Golf on suosittu harrastus Murciassa

Murcia kuuluu Euroopaan nouseviin golfkohteisiin, joka on vielä onnistunut pysymään monilta salassa. Ruuhkattomia viheriöitä kaipaaville golfmatkailijoille Murcia tarjoaakin rauhallisen ja tasokkaan vaihtoehdon.

Murciasta löytyy 21 korkealuokkaista golfkenttää, jotka kaikki sijaitsevat 50 kilometrin säteellä toisistaan – loman aikana onkin helppo kokeilla vaikka useampia erilaisia viheriöitä. Aurinkorannikon tapaan Murcian valtti on miellyttävä ilmasto: golfia voi pelata alueella ympäri vuoden.

Mutkattomien kenttien lisäksi Murcian alueella voi panostaa myös todelliseen luksukseen viiden tähden La Manga Club -resortissa, joka on yksi Euroopan arvostetuimmista golfkentistä. Myös Suomesta järjestetään golfmatkoja lomakeskukseen.

Hyvä tietää kohteesta

Murcia sopii Espanjaan mieltyneille matkailijoille, jotka ovat kyllästyneet suosituimpiin turistikohteisiin. Murcian alue on ihanteellinen ranta- ja aktiivilomailuun, eivätkä kulttuurin ystävätkään pääse pitkästymään – maakunnassa sijaitsevat historialliset kaupungit Murcia ja Cartagena. Perheille rauhallinen kohde tarjoaa miellyttävän lomanviettopaikan.

Lauhkean ilmastonsa ansiosta Murciaan voi matkustaa vuoden ympäri. Miellyttävin aika vierailla on kevät, alkukesä tai syksy. Kesällä eteläisen Espanjan kuumuus voi käydä raskaaksi Suomen ilmastoon tottuneille matkailijoille: lämpömittari kohoaa helposti jopa 40 asteeseen.

LENNOT, MAJOITUS JA LIIKKUMINEN MURCIASSA

Lennot, majoitus ja liikkuminen Murciassa

Lennot vievät lähelle

Murciaan ei ole Suomesta suoria lentoja, eikä se kuulu tyypillisten pakettimatkakohteiden joukkoon. Helpointa kaupunkiin on matkustaa lentämällä ensin esimerkiksi Alicanteen, josta noin tunnin mittaista matkaa voi jatkaa julkisilla kulkuneuvoilla tai omalla vuokra-autolla.

Suomesta on hyvät lentoyhteydet Alicanteen. Ryanair lentää kaupunkiin Tampereelta ja Norwegian puolestaan Helsingistä ja Oulusta sekä lokakuusta lähtien myös Turusta. Edestakaiset lennot Alicanteen maksavat noin 150-400 euroa.

Murcian oma lentokenttä San Javier sijaitsee noin puolen tunnin ajomatkan päässä kaupungista. San Javierin kentälle voi lentää esimerkiksi Barcelonan, Madridin tai Iso-Britannian kautta.

Valitse majoitus budjetin mukaan

Murciassa on tarjolla riittämiin majoitusvaihtoehtoja kaikenlaisille budjeteille luksushotelleista retkeilymajoihin. Eniten valinnanvaraa löytyy keskihintaisten hotellien joukosta, mutta myös esimerkiksi loma-asunnot ovat alueella suosittu majoitusmuoto.

Golfkenttien yhteydestä löytyy niin ikään korkealuokkaista resort-majoitusta sekä edullisempia lomahuoneistoja.

Liikkuminen helppoa kompaktissa kohteessa

Keskeisellä paikalla majoittuva matkailija ei tarvitse Murcian kaupungissa kummoisia menopelejä – tärkeimmät nähtävyydet, baarit ja ravintolat sijaitsevat kävelyetäisyyden päässä toisistaan. Helpointa kaupunkiin onkin tutustua jalkaisin.

Tarvittaessa Murcian kaupungissa voi käyttää myös paikallisbusseja tai mittareilla varustettuja, kohtuuhintaisia takseja.

Murcian maakunnassa on helppo liikkua autolla, sillä liikenne on rauhallista. Ympäröiviin kyliin tai kaupunkeihin voi tehdä retkiä joko omalla vuokra-autolla tai julkisilla kulkuneuvoilla.

MURCIAN NÄHTÄVYYDET

Murcian parhaat nähtävyydet

Katedraali on Murcian kaupungin sydän

Vaikka Murciaan matkustetaankin ensisijaisesti ihanteellisen ilmaston ja ympärivuotisen auringon takia, löytyy kaupungista myös jonkin verran nähtävyyksiä. Murcian tunnetuin maamerkki on Santa Marian katedraali, joka rakennettiin jo vuonna 1394. Alun perin goottityylinen katedraali sai barokkiaikaisen julkisivun 1700-luvulla, ja rakennusta kannattaakin käydä ihailemassa jo arkkitehtuurin takia. Katedraalin yhteydessä on sen historiaa dokumentoiva museo.

Museokierros kaupungilla

Katedraalimuseon lisäksi Murcian kaupungista löytyy valikoima erilaisia museoita kulttuurista ja historiasta kiinnostuneille matkailijoille. Museo de la Ciudad on Murcian kaupungin mielenkiintoista historiaa esittelevä museo, joka tarjoaa turistille katsauksen menneeseen. Alueen islamilaisista vaikutteista kiinnostuneen kävijän puolestaan kannattaa suunnata Santa Claran museoon, joka sijaitsee entisöidyssä palatsissa.

Murciasta löytyy myös alueen oman muotoilijan Francisco Salzillon töitä esittelevä museo, taidemuseo Museo de Bellas Artes sekä koko perheelle sopiva hauska tiedemuseo.

Lorca ja Cartagena kutsuvat visiitille

Jos Murciassa lomailee pidempään, kannattaa ehdottomasti vuokrata auto ja tutustua maakunnan muihin viehättäviin kaupunkeihin. Lorca on barokkityylisistä rakennuksistaan tunnettu kaupunki, josta löytyy muun muassa Lorcan linna. Kaupungissa vietetään merkittäviä juhlallisuuksia pääsiäisen eli Semana Santan aikaan.

Toinen suosittu vierailukohde on historiallinen satamakaupunki Cartagena, jonka rakennusten joukosta löytyy roomalaistyyppistä loistoa. Cartagenan vilkkaalle satama-alueelle on mukava poiketa nauttimaan herkullinen kala-ateria.

Paikallisten mukaan aiemmin jopa pahamaineisena tunnettu Cartagena elää uutta kukoistuskautta. Illan pimetessä kävelykadut täyttyvät sekä paikallisista että matkailijoista, ja kauniit vanhat rakennukset saavat kävijän ihastumaan. Aitoa espanjalaista tunnelmaa etsivän reissaajan kannattaa kokeilla Cartagenaa.

Murcian rantakohteet

Murciassa on rauhallisia rantakohteita, joiden pitkillä rannoilla riittää tilaa myös kesän kiireisimpänä sesonkiaikana. Matkailijalle Murciassa parasta on aidon Espanjan löytäminen – täällä voit seurata paikallisten arkea viehättävissä pikkukaupungeissa.

Kokeile esimerkiksi wellness-turismista tunnettua San Pedro del Pinataria, jossa voit kokeilla mutakylpyä ja Thalasso-kylpylöiden hoitoja. Aguilasin kaupunki puolestaan tunnetaan parhaiten komeasta San Juan de las Aguilasin linnoituksesta, josta aukeaa hulppea maisema kaupungin ylle. Molemmissa kaupungeissa on laaja valikoima kauniita rantoja.

Kapoinen La Manga on kuin pieni saari

La Mangan lomakohde sijaitsee kapeana mantereenpalasena Välimeren sekä Mar Menorin suolalaguunin välissä. Kapeaa manteretta pitkin ajaessa matkailija näkee molemmat rantaviivat samaan aikaan – kohde onkin saanut nimensä muotonsa mukaan, sillä manga tarkoittaa espanjaksi käsivartta.

La Mangan upein paikka löytyy Cabo de los Palosista, jossa kohoaa ylväs majakka. Lähellä samaa paikkaa haaksirikkoutui aikoinaan laiva, jonka tarinaan voi tutustua majakan pihapiirissä.

MURCIAN PARHAAT

Murcian parhaat elämykset

Murcian parhaat

  1. Nauti aurinkovarmasta alueesta: Murciassa paistaa 300 päivänä vuodessa.
  2. Murcia on suosittu golfkohde – kokeile paikallisia viheriöitä.
  3. Etsi rauhallinen sopukka alueen 250 kilometrin mittaisella rantaviivalla.
  4. Kiertele Murcian mielenkiintoisia museoita.
  5. Vuokraa auto ja tee retki Cartagenaan.

Murcian miinukset

  • Murciaan ei ole suoria lentoja Suomesta.

Lisätietoja

Murcian matkailusivut

Kuvat: Flickr / Fevi Yu, Flickr / aslakr, Flickr / Enrique Freire, Flickr / Rafel Miro, Flickr / Enrique Freire

  • I need Spain
  • Vueling

Yksi kommentti (1) Jätä kommentti

  1. Olimme keväällä kuukauden lomalla Murciassa.
    Ostimme lennot netistä ja vuokrasimme netin kautta asunnon San Pedro Del Pinatarista. Oikein viehättävä pieni rannikkokaupunki josta oli helppoa ajella vuokra-autolla niin sisämaahan kuin rannikon muihin mielenkiintoisiin paikkoihin.
    Meillä oli niin mahtava loma että tänä talvena menemme 3 viikoksi lähes samoille alueille, lennot ja osa vuokrasta on jo maksettu.
    Voimme suositella Murciaa ja etenkin sesonkiajan ulkopuolella.
    Mar Menorissa, upeassa sisämeressä tarkenee suomalainen uida muulloinkin kuin Espanjan kesähelteillä. Eikä ole turistiruuhkia ja kuitenkin on paljon mielenkiintoista tutkittavaa ja monia ihania aitoja espanjalaisia makuja maisteltavina.

    We like that! =)


  2. Jätä kommentti

    Kommentoi nimimerkillä tai tai kirjaudu sisään. Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.