hero taustakuva

Granada

Granada
Kohdeoppaat
  • Matkaopas

Granadassa on tuhannen ja yhden yön tunnelmaa

Päivitetty: 05.02.2015
next
prev

Etelä-Espanjassa sijaitseva Granada on tarunomainen sekoitus perinteistä Andalusiaa ja tuhannen ja yhden yön satua.

Monien mahdollisuuksien kaupunkiloma

Granadaa ei turhaan mainosteta yhtenä Espanjan kauneimmista kaupungeista. Kaikkialla näkyvät arabivaikutteet tuovat ripauksen eksotiikkaa historialliseen kulttuurikaupunkiin, joka tunnetaan parhaiten Alhambra-palatsista.

Historiallisessa Granadassa tunnelma on nuorekas: kaupungin 290 000 asukkaasta noin 60 000 on opiskelijoita. Paikallisen yliopiston lisäksi lukuisat kielikoulut houkuttelevat nuoria ympäri maailmaa suorittamaan opintonsa Granadaan.

Granada hurmaa matkailijan monilla kasvoillaan: ympärivuotinen leuto ilmasto yhdistettynä Costa Tropicalin aurinkorantoihin ja kulttuuriaarteisiin. Marraskuusta huhtikuuhun alueelle voi matkustaa myös laskettelemaan, sillä Sierra Nevadan vuoristo sijaitsee vain lyhyen ajomatkan päässä.

Lasketteluloma Granadassa

Historiaa, arkkitehtuuria ja huveja

Erityisesti historian ja arkkitehtuurin ystäviä hemmotellaan Granadassa. Leveät bulevardit vaihtuvat hetkessä sokkeloisiksi arabikortteleiksi, ja historialliset rakennukset ihastuttavat yksityiskohdillaan. Kristinuskon lisäksi islam on kaupungissa vahvasti läsnä ja näkyy jokapäiväisessä kaupunkikulttuurissa.

Granadassa järjestetään myös lukuisia festivaaleja. Musiikki ja tanssi kuuluvat kaupungin tunnelmaan, joten ei olekaan ihme, että Granadasta löytyvät muun muassa tangolle ja jazzille omistetut festivaalit.

Flamencoa ja tapaksia

Granadassa olet Andalusian sydämessä: yöelämään kuuluvat tapas-baarit ja flamencon rytmit. Yökerhoihin siirrytään vasta pikkutunneilla. Granadan runsaslukuinen opiskelijaväestö takaa sen, että yöelämä on aina vilkasta ja värikästä.

Granadaa pidetään yhtenä Espanjan parhaista tapas-kaupungeista. Tilatessasi juoman baarissa, saat sen rinnalle yleensä myös ilmaisen pikkunaposteltavan, tapan. Tyypillisiä tapaksia ovat esimerkiksi kalasta, perunasta tai kinkusta valmistetut pikkusuolaiset.

Hyvä tietää Granadasta

Granada on ennen kaikkea kulttuuri- ja kaupunkimatkailijan kohde. Kaupunki on myös yksi Espanjan suosituimmista kielimatkakohteista. Sekä rantaelämää että laskettelumahdollisuuksia löytyy lyhyen ajomatkan päästä.

Keskikesällä Granadassa ja koko Andalusiassa on todella kuuma. Alueelle suuntaavan matkailijan kannattaa varautua jopa 40 asteen helteeseen – toisaalta Sierra Nevadan vuoristo tarjoaa hieman raikkaampia olosuhteita myös kesällä. Paras aika matkustaa Granadaan on kevät, alkukesä tai syksy.

LENNOT, MAJOITUS JA LIIKKUMINEN GRANADASSA

Majoitus ja liikkuminen Andalusiassa

Kiertotietä Granadaan

Suomesta ei ole suoria lentoja Granadaan. Paras tapa matkustaa kaupunkiin on lentää ensin Malagaan, josta matkaa voi jatkaa bussilla, junalla tai vuokra-autolla. Suomesta Malagaan lentävät muun muassa Finnair, Air Finland, Norwegian sekä Ryanair. Edestakaisten lentojen hinnat alkavat noin 200 eurosta ylöspäin. Vaihtoehtoisesti Madridista voi ottaa jatkolennon suoraan Granadaan.

Granadan Espanjan sisäisiä lentoja vastaanottava lentokenttä sijaitsee noin 16 kilometriä kaupungin ulkopuolella.

Panosta tai pihistä majoituksen suhteen

Granadassa on runsaasti eri tasoisia majoitusvaihtoehtoja. Myös Granadan tunnetuimman nähtävyyden Alhambran palatsialueen sisältä löytyy kaksi hotellia, joihin varauksen joutuu kuitenkin tekemään hyvissä ajoin etukäteen.

Neljän tähden Alhambra Palace -hotellista levittäytyy loistelias näköala yli Granadan. Budjettitietoisille matkaajille kaupungista löytyy sekä edullisia pikkuhotelleja että hostelleja.

Kierrä kapeat kujat kävellen

Granadan mielenkiintoisimmat alueet ovat levittäytyneet melko kompaktille alueelle – kaupungissa voi helposti liikkua jalkaisin. Kannattaa kuitenkin varautua selättämään jonkin verran ylämäkiä. Tarvittaessa paikallisbusseilla ja takseilla pääsee liikkumaan Granadassa kohtuuhintaan. Kapeimmilla kujilla liikennöivät myös Alhambra Bus -nimellä kulkevat minibussit.

Granadan sisällä et tarvitse vuokra-autoa. Autosta on kapeiden kujien Granadassa enemmän vaivaa kuin hyötyä. Autonvuokraus on kuitenkin reissun aikana suositeltavaa siksi, että Andalusiassa on valtavasti mielenkiintoista nähtävää.

GRANADAN NÄHTÄVYYDET

Granadan parhaat nähtävyydet

Alhambran palatsi ja Generalife

1300-luvulta peräisin oleva Alhambra on lumoava kokoelma palatseja ja puutarhoja. Myytyjen lippujen perusteella Alhambra on koko Espanjan suosituin nähtävyys – pääsyliput Alhambraan kannattaakin hankkia etukäteen rajoitetun määrän vuoksi.

Alhambraan saapuva matkailija ei voi olla ihastumatta alueen maurilaisiin vartiotorneihin, upeihin linnoituksiin ja viehättäviin suihkulähteisiin. Generalifen puutarhat ovat myös tärkeä osa Alhambraa. Kukkulan laella sijaitsevan alueen kauneuden viimeistelee taustalla siintävä Sierra Nevadan vuoristo.

Katedraali on pakollinen käyntikohde

Granadan näyttävä katedraali on yksi kaupungin upeimmista arkkitehtuurisista taidonnäytteistä. Katedraalin rakennustyöt aloitettiin vuonna 1521 ja saatettiin loppuun vuonna 1714. Komeassa renessanssikatedraalissa on myös goottilaisvaikutteita. Katedraalin yhteydessä sijaitsee Capilla Real eli kuninkaallinen kappeli, joka toimii hautakammiona.

Albaicínin arabikorttelit

Albaicínin arabikorttelit – jotka voidaan kirjoittaa myös muodossa Albayzín – ovat pala idyllisintä Granadaa. Sokkeloiset pikkukujat lukuisine portaineen suorastaan kutsuvat matkailijaa tutkimusmatkalle – Albaicínissa on helppo eksyä, mutta se tarkoittaa monesti uusien mielenkiintoisten paikkojen löytämistä.

Romanttisen rapistunut Albaicín on täynnä viehättäviä kujia, aukioita, suihkulähteitä ja patioita.

Parque de las Ciencieas -tiedekeskus

Historiallisessa Granadassa voi palata myös nykyhetkeen. Koko perheelle sopiva tiedekeskus Parque de las Ciencias pitää sisällään mielenkiintoisia kohteita planetaariosta perhoskokoelmiin. Paikan päällä vierailija pääsee kokeilemaan myös omia tieteellisiä kokeitaan. Tiedekeskuksen yhteydessä sijaitseva 50-metrinen näkötorni tarjoaa upean näköalan yli Granadan.

Sacromonten romaniluolat

Francon vallan alla Granadan romaneja pidettiin uhkana kaupungille, ja he päätyivätkin asuttamaan luolia Sacromonten alueella. Nykypäivänä turistit suuntaavat romaniluoliin katsomaan flamenco-esityksiä ja kuuntelemaan mustalaiskitaran sointuja. Myös luola-asuminen kiinnostaa vierailijoita.

Romaniluolissa kannattaa pitää varansa – monissa kohteissa turisteja rahastetaan häikäilemättömästi. Alueelle järjestetään myös opastettuja retkiä. Varma vaihtoehto on Cueva María la Canastera -museo, jossa voi myös nähdä shown.

GRANADAN PARHAAT

Granadan tunnelmalliset korttelit

Granadan parhaat elämykset

  1. Näe lumoavan kaunis Alhambra.
  2. Kierrä sokkeloisia arabikortteleita ja anna itsellesi lupa eksyä.
  3. Koe andalusialainen kulttuuri tapas-baareineen ja flamenco-esityksineen.
  4. Näe Granadan vaikuttava katedraali.
  5. Koe vastakohtien Andalusia: rentoudu Costa Tropicalin rannoilla ja laskettele Sierra Nevadan vuorilla.

Lisätietoa

Granadan viralliset matkailusivut
Andalusian viralliset matkailusivut

Teksti: Maria Hietala
Kuvat: Maria Hietala, Tourism Board of Granada, Flickr / LKolind, iStockphoto, Flickr / notacrime

Yksi kommentti (1) Jätä kommentti

  1. Muistan Granadan 90-luvun lopusta. Mieleen ovat jääneet leijonapiha ja värillinen lasi.


  2. Jätä kommentti

    Kommentoi nimimerkillä tai tai kirjaudu sisään. Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.