Browsing Category

Espanja

Aurinkorannikkokupla puhkesi

Kun aamulla huojuvat palmut merenrannalla ja illalla tarpoo lumikinoksissa, ei meinaa pysyä pää muutoksessa.

Pakko oli jättää Fuengirola hetkeksi ja suunnistaa työasioissa Suomeen. Vajaa viisi tuntia ja auringonpaiste ja palmupuut vaihtuivat valkoisiin kinoksiin ja pieneen pakkaseen. Meluisan Andalusian rinnalla kotimaa tuntui vähän kuin jonkin sortin retriittiin olisi tullut.

Mieli ei selvästikään suostunut samassa ajassa vaihtamaan maata toiseen. Tarpoessani rautatieasemalta bussipysäkille oli aivan pölmistynyt olo. Sellainen epätodellinen tila kuin näkisi unta, josta uskoo kohta heräävänsä.

Mutta ei tuo tunne yhtään huono ollut. Painajaisesta ei ollut kyse. Ei lainkaan. Vastasatanut lumi ja kaunis valkoisuus yhdistettynä pirtsakkaan pakkaseen tuntuivat pitkästä aikaa oikeastaan ihan hyvältä. Vaikka olin lähtenyt pakoon talven kylmyyttä ja pimeyttä, syvältä selkärangasta suomalaisuus puski esiin. Ihanaa, oikea valkoluminen kunnon talvi! Miten kauniita puut olivatkaan lumikuorman alla.

Siinä kävellessäni ehdin mietiskelemään kaikenlaista. Kuten sitä miten hienoa on, että voin muutaman kuukauden ajan kokea erilaista elämää Euroopan toisella laidalla. Elämässäni on tällä hetkellä kaksi totaalisen erilaista arkea: toinen Andalusian auringon alla, toinen lumisessa Suomessa.

Onhan se totta, että Fuengirola-elämä on vähän oma kuplansa. Elämämme on aika huoletonta ja ristiriidatonta, jos ei lasketa mukaan sitä, että messissä on sama mies ja tutut parisuhdejahinat. Fuengirola-arjessa läsnä ei ole työperäistä stressiä, kiireisiä aamuja, huonoja ajokelejä, ihmissuhdekiemuroita, riittämättömyyden tunnetta eikä hoitamattomia asioita.

Tunnen itseni lapseksi, joka herää jokaiseen aamuun kuin uuteen seikkailuun uteliaana näkemään, mitä kivaa päivä toisi tullessaan. Tarkoituksellisesti siirrän kaikki taka-alalle hiipivät huolet reilun 3000 kilometrin päähän Suomeen. Niiden miettimisen aika ei ole nyt.

Tiesin, että kupla puhkeaisi Suomeen tultaessa. Espanja-euforia ei jaksanut kauaa kantaa. Se toisenlainen arki hyökkäsi vaateineen armotta vastaan. Minua odotti selvitettävänä melkoinen työrupeama. Selviäisinkö ajallisesti kaikesta? Oliko poissaoloaikanani tullut taas sen sata muutosta? Työstressi pyrki pilaamaan seuraavan yön unen ja työntymään alkavaan työjaksoon. Huolettomuus oli tipotiessään.

Mitä sitten tulee siihen ihanaan lumivalkoiseen talveen, hmmmm, otetaanpa vähän takaisin. Seuraavan päivän aloitin raappaamalla autoni ikkunoita. Suhailin autollani työkohteesta toiseen lumipöpperöisillä ja jäisillä kaduilla, jotka muistuttivat kyntöpeltoa.

Pikku korealainen oli kovilla auraamattomilla tienpätkillä. Piti keskittyä kunnolla ajamiseen pysyäkseni tiellä ja päästäkseni ylipäätään eteenpäin. Taivaalta tuli valkoista ihanuutta tuulen kera lisää. Ei tehnyt mieli avata auton ovea. Pakkastakin oli reippaasti. Palelsi.

Muistin palmut, muistin auringon ja hiekkarannan. Muistin valon, meren ja tutun rantakahvilan. Muistin aamulenkit, lounaat parvekkeella ja lämmön tunteen.

Minulla on jo kova ikävä takaisin.

 

Seuraa blogia myös Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista

3 x hyvä päivä

Voi hyvä päivä” tulee täällä Costa del Solilla huokaistua aika useasti. Enkä sano tätä retorisesti, vaan tarkoitan sitä ihan kirjaimellisesti.

Fuengirolassa asumisen yksi parhaista puolista on sen keskeinen sijainti kutakuinkin puolivälissä Costa del Solia. Mihinkään Arinkorannikolla ei oikeastaan ole pitkä matka. Omaa autoakaan ei tarvita, sillä julkinen liikenne on halpaa ja erittäin toimivaa. Tunnissa pyyhkäisee jo moneen mielenkiintoiseen paikkaan.

Joskus jopa huvittaa, että ihan tosissaan voi heittää kysymyksen: lähdettäisiinkö tänään käymään junalla Malagassa vai mentäisiinkö sittenkin bussilla Marbellaan?

Rantaa rakastavalle lähietäisyydellä on monta mielenkiintoista rantakaupunkia. Bussilla pääsee länteen, missä on hienostunut Marbella ja suloinen Estepona. Itään matkatessa paras kulkuväline on paikallisjuna, jonka pisinkään matkaosuus, Fuengirola – Malagan keskusta, ei maksa kuin 2,80 euroa.

Itselleni kaikista mieluisin Costa del Solin kaupungeista on Espanjan kuudenneksi suurin kaupunki Malaga. Kun ensimmäisen kerran kävin tässä kaupungissa, minulle jäi vähän ristiriitaiset fiilikset. Kirjoitinkin tuolloin blogiini, että äänekästä Malagaa voi samaan aikaan vihata ja rakastaa.

Malaga on vihreä kaupunki.

Mitä enemmän Malagaa olen oppinut tuntemaan, sitä mieluisampi siitä on tullut. Suurkaupungilla on suurkaupungin tarjonta on sitten kiinnostunut kulttuurista, museoista, ravintoloista tai shoppailusta. Eikä Malaga jätä kylmäksi rantaihmistäkään. Aivan keskustan kupeessa pääsee sukeltamaan Välimeren aaltoihin Malaquetan hiekkarannalta.

Ja eihän tämä meidän kotikaupunkimme Fuengirolakaan huono ole. Vaikka kuinka olemme täällä ollessamme kierrelleet kaupungin eri kulmia, meillä on vielä paljon käymättömiä kaupunginosia ja tuntemattomia kolkkia. Eräskin päivä päätimme ajaa lähimmältä bussipysäkiltä pääteasemalle Boquetilloon katsomaan vain mitä sieltä tulisi vastaan.

Joulun ja loppiaisen väli lähinnä chillailtiin rauhaiseloa omilla kulmilla, mutta ehdittiin piipahtamaan Malagassakin. Kolme päivää jäi erityisesti mieleen. Sellaisia päiviä, että piti huokaista ”voi hyvä päivä”.

Meksikolaista ruokaa ja Mojitot Malagassa

Loppiaisen alla päätimme lähteä viettämään aurinkoista päivää Malagaan. Paikallisjunalla pääsee aivan Malagan keskustaan (pysäkki Malaga Centro), josta on vain muutaman sadan metrin matka vanhaan kaupunkiin.

Matkalla poikkesimme Malagan vanhassa kauppahallissa, jonne tosin ei meinannut oikein sekaan mahtua. Koko Malaga oli lähtenyt liikkeelle, sillä tulossa oli espanjalaisten suurin juhla loppiainen, joka vastaa lähinnä meidän jouluaattoa juhlaruokineen ja lahjoineen.

Tänne vanhaakin vanhempaan Atarazanasin kauppahalliin täytyy tulla uudelleen vähemmän vilkkaana päivänä. Kuulun niihin, jotka rakastavat kiertelyä vanhoissa kauppahalleissa, joissa minusta elää paras paikallistunnelma.

Ja onhan mielenkiintoista tutkailla myyntitiskien tarjontaa. Jos nyt ihan rehellinen olen, minusta näytti, että lihatiskeille oli eksynyt koirien ruokaa, kuten siansorkkia ja -korvia 🙂

Kauppahallista oli sopiva sukeltaa Malagan vanhan kaupungin kujille. Tosin tuhannet malagalaiset olivat juuri tuona päivänä päättäneet tehdä viime hetken loppiaisen lahjaostokset ja vähän täälläkin tuli sellainen tunne, että mahtuuko sekaan. Suosituimmissa lahjaliikkeissä jono ulottui ulos asti.

Jollakin vanhan kaupungin kaduista huomasimme kiinnostavan meksikolaisen ravintolan El Taqueon. Ilman pöytävarausta päädyimme baaritiskille, mutta pystyihän siinäkin syömään. Tapaksista ei jaksa enää innostua niin paljon kuin aluksi ja väliin kaipaa muutakin makumaailmaa. Paikan cevichelle ja tacoille peukkua, kuten myös äärettömän ystävälliselle palvelulle. Kiva miljöö ja hyvää ruokaa.

Mies ei ollut koskaan käynyt Malagan rantapuolella ja suunnistimmekin lounaan jälkeen satamaan. Viime käynnistäni satama-alueen ravintolatarjonta oli laajentunut melkoisesti. Jotenkin minusta rantabulevardi palmuineen toi mieleen Nizzan. Joka tapauksessa mukava alue viettää aurinkoista päivää ja kuljeskella kiireettä pitkin rantaa.

Matkalla huomasin Malagan Pompidou-keskuksen värikkään lasikuution ja päätin pyhittää itselleni yhden kokonaisen taidemuseopäivän Malagaan. Meillä ei mies oikein innostu taidemuseoista, joten olen huomannut parhaimmaksi tehdä nämä käynnit ihan omineni. Malagassa on useampi korkeatasoinen taidemuseo, joten taidemuseofriikille täällä riittää tutkimista useammaksi päiväksi.

Hauska yksityiskohta Malagan vanhassa kaupungissa. Rantabulevardia parhaimmillaan.Tänne paremmalla ajalla.

Paluumatkalla mies kiinnitti huomiota korkeaan rakennukseen, jonka katolla istui ihmisiä. Näköalaterassi ilmiselvästi. Hetken päästä istuimme Mojitot kourissa ihmettelemässä Malagaa yläilmoista.

Olimme AC Hotel Marriott Malaga Palacion 15. kerroksen kattoterassilla. Päästäkseen sinne täytyi maksaa 8 euron pääsymaksu, joka sisälsi vapaavalintaisen drinkin. Hotelli on kutakuinkin katedraalin ja rantapuiston välissä. Toinen puoli terassista oli varattu ruokailijoille ja mietimmekin, että lämpimänä päivänä noissa näköaloissa voisi olla aika mukavaa ruokailla.

Takaisin juna-asemalle ja kotiin. Malagassa on aina mukava piipahtaa.

Terassiseuraa ja Malagaa kattojen yllä.

Kolmen kuninkaan kulkue

Loppiaisaattona oli jälleen lämmin päivä. Silkkaa aurinkoa aamusta alkaen. Sellainen paras mahdollinen sää lähteä kuljeskelemaan pitkin merenrantaa.

Jos jotain rakastan, niin tällaisia kiireettömiä päiviä ja päämäärätöntä kuljeskelua. Suunnistimme Benalmádenaan päin ja kuljimme rantaa niin pitkälti kuin pääsimme. Jäimme lopuksi istuskelemaan rantakiville ja katselemaan paikallisten rantakalastajien touhuja.

Illalla kokoonnuimme ystävien kanssa johonkin bussikadun ravintoloista odottelemaan illan päätapahtumaa: kolmen kuninkaan kulkuetta (los Reyes Magos). Kolme itämaan tietäjää, Melchor, Gaspar ja Baltasar, saapuisivat karnevaalikulkueessa kaupunkiin.

Kadun varret olivat täynnä ihmisiä ja kassein varustautuneita lapsia valmiina keräämään Fuengirolan kaupungin lahjoittamia karkkeja, joita kulkueesta heiteltiin melkoiset määrät. No, ehkä ihan muutama karkki tuli itsekin poimittua, kun nyt kerta kohdalle osuivat ja kun veljelle oli jostain syystä sattunut kassi tulemaan mukaan…

Jos satut olemaan Espanjassa 5.1. kannattaa ottaa selville milloin ja mitä reittiä nämä kulkueet liikkuvat. Olen aiemmin nähnyt samankaltaisen kulkueen Barcelonassa, joka oli aika mieletön spektaakkeli oikeine kameleineen ja valtaisine tanssiryhmineen. Fuengirolan kulkue oli pikkukaupungin kulkue, mutta ihan sympaattinen ja näkemisen arvoinen.

Ihan vähän vaan poimin, kun kohdallle sattui…

Los Bolichesin viinibaarikerros

Viininystävällä on kissanpäivät viinimaassa, etenkin Espanjassa. Pidän espanjalaisista tuhdeista punaviineistä ja erityisen iloiseksi tekee se, että hyvää viiniä saa edullisesti niin kaupoista kuin ravintoloista.

Fuengirolan suomalaiskaupunginosana tunnetussa Los Bolichesissa on kaksi viinibaaria, joista pidän erityisesti. Toinen näistä, El Callejon, on sen oloinen, että on ollut samassa paikassa iät ajat. Kovin ihastunut en ole seinällä tuijottavaan härän päähän tai muuhunkaan härkätaistelurekvisiittaan, mutta paikka on muuten sopivan paikallisväritteinen.

Baarissa on liitutaululla nähtävänä vaihtuvat viinit, jotka ovat useamman kokemuksen perusteella oikein kelvollisia. Viinin seuralaiseksi löytyy pitkä lista tapaksia.

Toinen uusi tuttavuus ja uudehko baari on bussikadulla oleva Distinto Vinos. Viinibaarin lisäksi kyse on viinikaupasta ja mikäpäs sen parempaa kuin voi ennen ostopäätöstä maistella viinejä ennakkoon. Paikka pyrkii löytämään myyntiin harvinaisempia ja vähemmän tunnettuja viinejä pientuottajilta.

Niin se kolmas hyvä päivä. Meillä oli bileperjantai, jonka teemana olivat hyvät viinit. Aperitiivit nautittiin Callejonissa ja sieltä siirryttiin Distintoon.

Mies halusi maistaa parhaaksi mainittua kinkkua iberico de Bellotaa. Viinibaarin pöydällä makasi ilmakuivattu ”jalka”, josta vuoltiin pitkällä veitsellä ohuen ohuita siivuja.

Meitä on niin usein ihmetyttänyt, että mikä noissa kinkuissa tekee suuret hintaerot. Kallein näkemämme kinkku maksaa peräti reilut neljäsataa, kun halvimmat lähtevät muutamalla kympillä. Minua eivät kinkut kovinkaan viehätä, mutta mies oli sitä mieltä, että kalliimpi on maultaan parempaa.

Kun kaksi viininystävää pääsee viinien karkkikauppaan, lopputuloksena olikin kunnon tasting. Ja kyllähän sieltä löytyi kunnon cavaakin. Jos haluat maistella vähän erikoisempia laatuviinejä, suunnista tänne.

Ennen nämä baarikierrokset olivat ehkä vähän laajempia, mutta nykyisin hyvä kun jaksaa saman illan aikana kahdessa paikassa käydä. Sitten mentiinkin hyvissä ajoissa kiltisti kotiin. Voi hyvä päivä, tämäkin.

 

Seuraa blogia myös Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista

 

Yö Paradorissa rotkon reunalla Andalusian romanttisessa kaupungissa

Vinkki kaikille teille, jotka haluatte Andalusian matkallenne romanttisen vuorokauden. Tässä oli joululahja minun makuuni.

Ne, jotka ovat blogiani viime aikoina seuranneet, muistanevat marraskuisen päiväreissumme Andalusian vuoristokaupunki Rondaan. Totesin tuolloin, että tämä kaupunki olisi ehdottomasti yön yli reissun arvoinen. Miltä mahtaisikaan rotko näyttää auringon noustessa? Entä vanha silta iltavalaistuksessa?

Tuolloin huomasimme myös, että Rondassa aivan siinä yli satametrisen rotkon reunalla on yksi Espanjan Paradoreista. Näitä mielenkiintoisia hotelleja olen nähnyt muutamaan otteeseen eri puolilla Espanjaa ja onpa joskus tullut nautittua kahvitkin huikealla paikalla olevan Parador-hotellin terassilla. Tähän mennessä en vaan koskaan ole majoittunut kyseisissä hotelleissa.

Ronda on kaupunki 120 metriä syvän rotkon reunalla.Parador de RondaRondan kuuluisin nähtävyys: Puente Nuevo

Paradorit ovat tasokkaita Espanjan valtion omistamia hotelleja, joita on eri puolilla Espanjaa kaikkiaan lähes sata. Ensimmäinen Parador-hotelli on perustettu vuonna 1928. Mielenkiintoisiksi nämä hotellit tekee joko niiden poikkeuksellinen sijainti upealla paikalla tai vanha kulttuurihistoriallisesti merkittävä rakennus.

Valtio on ottanut nämä rakennukset suojeluksiinsa ja harjoittaa niissä tasokasta hotellitoimintaa. Suurin osa Paradoreista sijaitsee pienissä keskiaikaisissa kaupungeissa, osa jopa ihan maaseudulla kaukana valtaväyliltä.

Paradoreja on mm. vanhoissa linnoissa, palatseissa ja luostareissa. Monen Paradorin sijainti on poikkeuksellinen, kuten tämän Parador de Rondan, jonne suunnistimme loppiaispäivänä. Tämä oli meidän yhteinen joululahjamme toisillemme. Paradorit pystyy nykyisin varaamaan myös booking.comin kautta.

Parador de Ronda on perustettu entiseen kaupungintaloon. Etenkin iltavalaistuksessa ryhdikäs rakennus näytti kerrassaan romanttiselta vanhan sillan kupeessa syvän rotkon reunamalla.

Hotellin respan ympäristö oli hieman sekavan oloinen kokooma uutta ja vanhaa. Sen sijaan aulatilat muuten olivat valoisat ja tyylikkäät. Huoneemme hulppeine näköaloineen oli minusta kuitenkin kaikkein parasta. Reilussa 30 neliössä oli kivasti tilaa, valoa ja mukavuutta. Pientä ajan patinaa kalusteissa kuten muuallakin hotellissa oli nähtävissä, mutta hyvällä tavalla. Nariseva lautalattia lisäsi sopivasti tunnelmaa.

Kahdelta parvekkeeltamme saatoimme kurkistella niin rotkon näköalatasanteen reunamalle, vuoristoon, hotellin sisäpihalle kuin rotkon vastapäisille rakennuksille. Vähän ärsytti se, että suuret pihakuuset estivät näkymän suoraan sillalle.

Tällä partsilla olisin voinut päivystää vaikka koko päivän.

Koska elettiin loppiaispäivää, yhtä espanjalaisten vuoden pääjuhlista, hotellin ravintola tarjosi tuona päivänä kolmen kuninkaan juhlamenun. Tämähän tietty sopi meille vallan mainosti, eikä minusta 42 euron hintakaan ollut paha viiden ruokalajin menusta viineineen.

Yllätys sen sijaan oli kuinka hieno menukokonaisuus meitä odottikaan. Kolme erilaista pientä alkupalaa, kylmäsavulohisalaatti, grillattua merikalaa, ravuilla täytettyä kananpoikaa ja jälkiruuaksi pala suklaalla täytettyä loppiaisen perinneleivonnaista rosconia ja jäätelöä.

Voinpa sanoa, että tuon kaiken jälkeen olimme hyvin syöneet. Lopuksi vielä pöytään tuotiin kahvin seuraksi vadillinen joulumakeisia, jotka oli tässä ähkytilassa pakko varastoida käsilaukkuun.

Kolme menuun kuuluvaa viiniä olivat loistavia. Suomalaiselle viinien senttimittauksiin tottuneelle oli myös aika yllättävää sekin, että viinejä käytiin kaatamassa aina lisää, kun lasi tuppasi vähänkään tyhjenemään. Miehen kanssa mietittiin, että tässä oli varmaan meidän kaikkien aikojen paras menu hinta laatusuhteeltaan. Tällaisia erikoismenuita hotellista kannattanee metsästää.

Aamiaisesta jäivät erityisesti mieleen loistavat juustot.

Suosittelen lämmöllä Parador de Rondan ravintolaa, vaikka et täällä yöpyisikään. Hotellilla on myös kiva terassi sillan puoleisessa päädyssä ja toinen alemmalla tasolla näköalatasanteen puolella. Mukavia paikkoja Rondan kävijälle piipahtaa vaikka vain kohtuuhintaiselle viinilasilliselle.

Voisi kuvitella, että Rondan merkittävimmän nähtävyyden vieressä sijaitsevan tasokkaan hotellin ravintola olisi kallis, mutta mitä vielä. Hintataso ei ole juurikaan sen arvokkaampi kuin muuallakaan.

Toinen mikä yllätti iloisesti oli hotellin laadukas aamiainen ja erinomainen pehmeäpaahteinen kahvi, jota kittasimme peräti kaksi kannullista. Ruhtinaallisten buffet-pöytien lisäksi oli mahdollista tilata listalta munia eri tavoin valmistettuna. Miestä jäi harmittamaan, kun huomasi listan liian myöhään, eikä jaksanut enää Benediktiinin munia.

Aamiainen kannattaa ostaa etukäteen majoittumisen yhteydessä, silloin hinta on edullisempi. Hotellilta ostettaessa aamiainen kustansi 18 euroa hengeltä.

Etukäteen hehkuttelin näkeväni auringonlaskun suoraan parvekkeeltamme. Ikävä kyllä ilta oli pilvetön ja mitään huikeaa auringonlaskua ei siitä syystä päässyt näkemään. Aurinko vain hävisi vuorten taakse ja hetken päästä oli pimeää.

Panimme kellon herättämään aamulla aikaisin, sillä päätin illalla, että haluan ottaa tästä harvinaislaatuisesta paikasta kaiken irti. Suunnistimme kuuluisalle sillalle, Puente Nuevolle, auringonnousua odottamaan.

Yö oli vuoristossa ollut kylmä ja vesilammikot olivat riitteessä. Hyytävä tuuli puhalsi taustalla ja totesin, että hanskat olisivat olleet paikallaan. Kuvaajan näpit nimittäin olivat kohmeessa.

Teimme pikaisen kierroksen vanhan kaupungin tyhjillä kujilla. Nappasin sillan reunamilta muutaman valokuvan aamun valossa yhdessä kymmenien japanilaisturistien kanssa, jotka olivat myös heti aamusta heilumassa selfiekeppiensä kanssa. Kylmyys jäyti sen verran rajusti, että hotellin aamiainen houkutti pidempää kuvaussessiota enemmän.

Maisema oli hetken ennen päivän valkenemista vaaleanpunainen. Vaaleanpunainen oli myös minun ensimmäinen Parador-kokemukseni. Ei tämä hotelli mikään luksusylellinen ollut, mutta sellainen tasokas ja erittäin rakastettava hotellivaihtoehto, jossa viihtyi. Loistokohde romanttiselle hotelliyöpymiselle.

https://www.parador.es/en

Aiemmat Ronda-kokemukseni löydät täältä.

 

Seuraa blogia myös Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista

 

 

Shoppailuvinkkejä Fuengirolaan

Nyt vähän ajankohtaista asiaa. Kaikkialla Espanjassa käynnistyivät eilen massiiviset talvialet. Tammikuussa heti loppiaisen jälkeen kannattaa suunnistaa kaupoille, jos vähänkään shoppailuvietti vaivaa.

Mitä enemmän ikää on tullut, sen laiskempi shoppailija minusta on tullut. Lyhyillä lomareissuilla en nykyisin viitsi juurikaan käyttää aikaa kaupoissa kiertelyyn.

Täällä Fuengirolassa ollessani aikaa on ollut paljon ja olenpa huomannut jälleen, että viileimpinä päivinä kaupoissa kiertely on ollut ihan rattoisaa puuhaa. Toki uusi paikka ja uudet kaupat ovat pitäneet mielenkiintoa eri tavalla yllä. Ja hei, täältä saa muutakin kuin aurinkorasvaa ja rantapyyhkeitä 🙂 Fuengirola on itse asiassa oikein hyvä shoppailukaupunki.

Saman havainnon täällä on voinut tehdä kuin muuallakin. Globalisoituneessa maailmassamme ostoskeskusten tarjonta on nykyisin niin tasapäistä, että väliin tuntuu siltä, ettei kauppakeskuksia erota toisistaan. Ihan sama kuljetko kauppakäytäviä Singaporessa tai Helsingissä. Samat ketjumyymälät tulevat vastaan kaikkialla.

Onneksi Espanjalla on paljon omia merkkejä etenkin vaatepuolella, joten pieni espanjalainen vivahde täällä tuotetarjonnassa kuitenkin on. Vaatteita ja kenkiä Espanjasta kannattaa ostaa.

Rebajaisissa nopeat syövät hitaat

Pyrin jaksottamaan ostokseni aina pääosin alennusmyyntiaikaan. Ylipäätään harvemmin tulee hankittua mitään normihinnalla. Minut saa tositarkoituksella liikkeelle vasta ale-lapuilla. Kuten tänään Espanjan talvialennusmyyntien ensimmäisenä päivänä.

Kaikkialla Espanjassa on sama juttu. Massiivinen talviale, rebajas, alkaa heti loppiaisen jälkeen. Kyse on todellisista ”repijäisistä”, kuten olen alehysterian nimittänyt. Käytäntönä on, että aleprosentit ovat heti alkuun suuria ja vajaan 47 miljoonan kansa lähtee liikkeelle.

Olin käynyt ennakkoon katsomassa Mijaksen El Corte Inglesin tavaratalosta erästä toppatakkia ja paria neuletta. Siirsin tarkoituksella ostopäätöstä alennusmyynteihin ja niinpä tänään iltapuolella suuntasin toiveikkaana Fuengirolan Mijas Costan suureen tavarataloon.

Huonosti kävi. Tintoretto vaatemerkistä näyttää pitävän moni muukin. Toivomassani takissa oli alennusta -50%, mutta haluamaani väriä ei enää ollut. Katsomissani neuleissakin aleprosentit pyörivät 40 pinnassa, mutta ikävä kyllä jäljellä oli enää pieniä kokoja.

Laukkuosastolla pyörittelin kädessäni kauan erästä pientä käsilaukkua, mutta sitten tulin järkiini. Tarvitsenko oikeasti laukkukokoelmaan enää yhtään lisää? Tiedoksi teille toisille: jos olet Fuengirolassa ja laukkua vaille, suunnista El Corte Inglesin laukkuosastolle. Merkkilaukuista oli oikein mojovia aleprosentteja.

Entä minne muuanne shoppailuintoisen kannattaa Fuengirolassa suunnistaa? Tässä teille omat vinkkini, vaikkeivat nyt mitään kovin yllätyksellisiä kohteita olekaan. Joka tapauksessa näillä nurkilla kauppoja on ainakin samassa ryppäässä enemmän. Vähän jokaiselle jotakin.

Miramar-ostoskeskus

Fuengirolan suurin ostoskeskus, jonka tietävät varmaan kaikki Fugessa käyneet. Täältä löytyy paljon nuorisomuotia ja merkittävimmät espanjalaiset ketjuliikkeet kuten Bershka, Mango, Sfera, Stradivarius ja Zara. Aikuisempaan makuun tarjolla on esimerkiksi C&A, Punto Roma ja Massimo Dutti. Ja tietty koko kansaa palveleva halpisketjumyymälä Primark, jossa muodin lisäksi myös kodintekstiilejä. Hinnat eivät päätä huimaa, mutta laadusta en sano mitään.

Miramaressa on myös suuri Carrefourin ruokapainotteinen tavaratalo. Minusta tämä ruokaosasto on yksi kaupungin parhaimpia.

Miramar sijaitsee Sohailin linnan luona. Aivan kauppakeskuksen viereen pääsee kaupunkibusseilla 1, 4 ja 5.

Dunnes Stores

Miramaresta kannattaa jatkaa jalkaisin muutama sata metri eteenpäin siltaa pitkin joen yli. Käänny heti sillan jälkeen vasemmalle ja hetken päästä näetkin ensimmäiset kyltit seuraavasta kaupparyppäästä. Dunnes Stores näkyy ensimmäisenä.

En ollut aiemmin kuullutkaan tällaisesta kaupasta. Piti googlettaa nimi ja irlantilaisen kauppaketjun jäljille pääsin. Dunnes Storessa on erittäin kivan hintaisia vaatteita ja vielä kivemman hintaisia alusvaatteita, mutta myös hyvä valikoima kodin tekstiilejä, sisustusta ja astioita.

Joulun alla tuli käytyä Dunnesilla parikin kertaa, sillä mm. kaupungin parhaat kynttilävalikoimat ja joulusomisteet löysin täältä. Huomasin myös, että saman ketjun pienempi myymälä on Fuengirolan keskustassa.

Decathlon

Dunnesin jälkeen kannattaa pistäytyä suuressa urheiluvälineliikkeessä Decathlonissa. Tämä ranskalainen urheiluun ja vapaa-aikaan keskittynyt kauppa myy kohtuuhintaisia vapaa-ajan tekstiilejä ja jos jonkinmoista urheiluvälineistöä. Erinomaiset valikoimat retkeilyvälineistöä ja vaatetusta.

Kenkien ystävän kannattaa katsastaa vastapäätä oleva kenkäkauppa Merkal Calzadones. Jonkinmoinen kenkien outlet-myymälä on kyseessä.

Ja löytyyhän näiltä hoodeilta myös tuttavamme Lidl. Meidän oli ihan pakko uteliaisuuttamma käydä katsomassa Lidlin viinien hintoja. Olin aika äimissäni huomatessani, että tarjouksessa oli samppanjaa alle 12 euroa pullo. No, eihän se kyllä kovin hääppöistä ollut.

El Corte Ingles

Mikäli teet ostoksia mieluiten kunnon tavaratalossa, Espanjassa et voi olla ohittamatta El Corte Ingles tavarataloja, joita maassa on yli 90. Fuengirolassa näistä on kaksi: pieni versio Los Bolichesin kaupunginosassa ns. junakadulla ja kunnollinen, useampi kerroksinen tavaratalo Las Lagunas kaupunginosassa Mihas Costalla.

Tavarataloon pääsee keskustasta kaupunkibusseilla 129, 120, 127 ja 113. Myös Carvajal/Torreblanca suunnasta busseilla 2 ja 3 pääsee hyvin lähelle. Jää pois päätepysäkillä Boequetillossa. Kävele pätkä bussin tulosuuntaan ja käänny urheilukentän kohdalla vasemmalle. Sen jälkeen mene alikulun läpi ja El Corte Ingles on edessäsi.

Plaza Mayor

Vaikka Plaza Mayor ostoskeskus ei enää Fuengirolan kaupunkialueella sijaitsekaan, otettakoon se nyt kuitenkin mukaan. Sen verran merkittävä shoppailupaikka joka tapauksessa on kyseessä.

Plaza Mayor edustaa uudenaikaista yksittäisistä taloista koostuvaa kaupparypästä. Olen nähnyt samankaltaisia kylämäisesti rakennettuja kauppa- ja ravintolakeskittymiä aiemmin Barcelonassa ja Budapestissä. Plaza Mayor koostuu kahdesta alueesta: toisessa kokonaisuudessa on pääosin ravintoloita ja toisessa puoliskossa pääosin kaupat.

Mitään poikkeavaa Plaza Mayorista en juuri löytänyt. Sellaiset tavalliset ketjuliikkeet täälläkin. Jos minun pitäisi valita Miramaren ja Plaza Mayorin kesken, menisin Miramareen. Kutakuinkin samantyyppinen liiketarjonta molemmissa. Tosin lähitulevaisuudessa Plaza Mayor tulee laajentumaan aika lailla, sillä lisäneliöitä on rakenteilla melkoisesti.

Fuengirolasta pääsee junalla aivan Plaza Mayorin viereen. Jää pois saman nimisellä pysäkillä.

Niin ja jos Ikea kiinnostaa, suuren tien toiselta puolelta löytyy tämäkin. Samalla alueella on paljon muitakin kodin kalustukseen ja sisustukseen keskittyneitä myymälöitä.

Tänään on pilvistä. Taidanpa lähteä katsomaan, mitä Miramaren rebajaisilla on tarjolla. Jospa sen toppatakin sittenkin  löytäisin.

Onko sinulla omia suosikkishoppailupaikkoja Fuengirolassa?

 

Seuraa blogia myös Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista

Fuengirola on tarjonnut lisämaustetta elämään

Poks ja muiskis, suukot molemmille poskille paikalliseen tyyliin. Feliz Año Nuevo juuri sinulle!

Tiedän kuinka tylsää on lukea sellaisia jatkuvia hehkutusvirtoja, joissa kaikki on hattaraisen vaaleanpunaista. Kultapilven reunalta kirjoitellaan, että kaikki on niin ihanaa, ettei kestä. Juodaan vaan joka käänteessä kuohuvaa, syödään loistodinnereitä ja väliin käydään rentoutumassa viiden tähden hotellien spaosastoilla.

Palauttakaa minut maan pinnalle, jos kirjoitelmani alkavat vähänkään tuntua höttöiseltä. Tällainen tunnepuolen tyyppi kun olen, helposti innostun hehkutuksiin, etenkin kaikesta kauniista, uudesta ja ihmeellisestä.

Niin kuin nyt viimeisen kahden kuukauden aikana, jotka olemme täällä Aurinkorannalla viettäneet. Vuoden vaihtuessa ynnättiin miehen kanssa kokemuksia uuden elämänvaiheen alkutaipaleelta. Uskaltaisiko varovaisesti myöntää, että ihan äärettömän hyvää aikaa tämä Espanja-elämä on meille ollut. Ei mitään makeaa hattaraa, mutta sellaista hyväplus arkea. Herkullista kuin vastapaistettu korvapuusti. Samalla kertaa tuttua ja turvallista, mutta nautinnollisen maistuvaa.

Elämää lisämaustein

Olisinko aiemmin uskonut, että Costa del Sol ja sen suomikaupungiksi leimattu Fuengirola, saavat minut innostumaan näin kovin? Suoraan sanoen en. Tulimme avoimen varovaisesti kokeilemaan, voisiko tämä mitenkään olla meidän juttu.

Tavallinen arki pyykinpesuineen, viikkosiivouksineen ja kaupassa käynteineen se on läsnä täälläkin. Mutta siltikin jonkinmoinen lisäulottuvuus meidän arkeen on tullut.

On vähän vaikea selittää, mikä juttu se oikein on. Ehkä se on sellaista mukavaa kihelmöivää sisäistä täpinää, mikä valtaa heti aamusta. Sitä herää innolla uuteen päivään ja sen mukanaan tuomiin yllätyksellisiin asioihin.

Kun aamulla avaan makuuhuoneen kaihtimet ja huoneen täyttää kirkas auringonvalo, se vaan tuo väkisinkin hyvän mielen. Lähdetään sitten aamulenkille, lähikauppaan tai vietetään kotinysväyspäivää, tavallisissakin asioissa on sellainen oma pikantti lisämausteensa. Puhumattakaan siitä, jos suunnitelmissa on retkipäivä jonnekin kauemmas uuteen paikkaan.

Päiväretki Esteponan kukkaiskaupunkiin

Joulun ja uuden vuoden välillä on tullut liikuttua aika tavalla. Miehen aktiivisuusmittari on näyttänyt sen verran runsasta askelsaldoa, että hyvinkin tässä voipi ottaa muutaman päivän lunkimmin.

Joulun jälkeen hyppäsimme Fuengirolan linja-autoasemalta bussiin ja lähdimme katsomaan meille molemmille tuntematonta rantakaupunkia Esteponaa. Uuden ihastuttavan kaupungin löysimmekin. Suosittelen Esteponaa lämmöllä lomakohteeksi tai ihan vaan mukavan kaupunkipäivän viettoon. Kuvia ja kokemuksia Esteponasta löydät täältä.

Kävellen Benalmádenasta Fuengirolaan

Perjantaina ajoimme paikallisjunalla viereiseen kaupunkiin Benalmádenaan. Tarkoituksemme oli kävellä noin kymmenen kilometrin matka takaisin kotiin Fuengirolaan. Loppujen lopuksi saimme tehtyä paluusta joltisenkin pidemmän erilaisilla syrjähypyillä. Halusin poiketa mm. Benalmádenan Paloma-puistoon, jossa juoksentelee vapaana kanoja, kukkoja ja kaneja. Mutta mikäs siinä. Aurinko paistoi ja päivä oli mitä kaunein.

Yritimme niin paljon kuin mahdollista kulkea rantalinjaa pitkin, mutta kaikilta osin se ei onnistunut. Useaan otteeseen nousimme ja laskimme rannalle johtavia portaita. Rantapenkereen sortumavaaran takia rantareitti oli myös jostain kohdin suljettu.

Matkan mukava bongaus oli tuttavamme mainitsema Costa del Solin paras rantaterassi Yucas. Siinä kutakuinkin Torrequebradan tienoilla on uusi näköalaterassi, joka on aivan rannan tuntumassa, näköalojen kannalta kuitenkin sopivasti ylhäällä. Tuttava oli oikeassa. Ihan äkkiä ei tule mieleen toista yhtä upealla paikalla olevaa terassiravintolaa.

Oli aivan pakko istahtaa täydeltä laidalta paistavan mollukan lämpöön ja kostuttaa kuivia kurkkujamme. Odotimme, että hinnoissa olisi ollut uutukaisella mestalla näköalalisää, mutta mitä vielä. Vai mitä olette mieltä 2,5 euron hintaisesta olutpullosta näin upeissa puitteissa? Enpä muista kohdanneeni täällä missään turistiryöstöhinnoittelua, mikä ikävä kyllä on aika yleistä monissa turismin leimaamissa paikoissa.

Rannikon paras terassi?

Siinä vaiheessa, kun selvitimme viimeiset kilometrit omalle rantabulevardille, nälkä muistutteli olemassaolostaan. Hetken mielijohteesta päätimme lounastaa yhdessä rantakadun kalaravintoloista, chirinquitoista.

Mereneläviä muovituoleissa rantaravintolassa

Joulun ja uuden vuoden väli on tuonut selvästi enemmän paikallista väriä asuinkulmillemme ja sen huomasi myös tässäkin ravintolassa. Osuimme ravintolaan pahimpaan lounasaikaan. Paikka oli täpösen täysi ja meteli sen mukaista. Saadaksemme pöydän tarvittiin sellainen parinkymmenen minuutin odottelu. Mikäs siinä, eihän meillä mihinkään kiirettä ollut.

Ravintola itsessään oli sisustukseltaan karu: muovituoleja ja pöydillä vaihdettavia plastiikkaliinoja. Mutta eivätpä olleet hinnatkaan pahoja. Pääosin annoshinnat liikkuivat merenelävien osalta viidestä kymmeneen euroon.

Pöytäämme kannettiin grillattuja sardiineja (yhden annoksen hinta vain kolme euroa!), avokadoa ja katkarapuja, pieniä mustekaloja, grillattuja chipironeksia eli jonkinlaisia mustekaloja nämäkin ja kuivaa valkkaria. Muy bien!

Muistin jälleen, että ruokalistoja tutkaillessa täytyy olla tarkkana: fritos-sanaa tulee välttää. Espanjalaiset näyttävät rakastavan kaikkea uppopaistettua ja suuri osa erilaisista ruoka-annoksista valmistetaan uppopaistamalla. Itse en juurikaan friteeratusta ruuasta perusta. Muu ruoka olikin mieleen, paitsi nuo epämääräiset uppopaistetut pikkumustekalamöykyt.

Satulinna puskien keskellä

Seuraavana päivänä silmiini osui juttu Rantapallon-sivustolta Benalmadenan Castillo de Colomares nimisestä ”linnasta”. Muistan, että ihmettelimme tätä satulinnan näköistä rakennelmaa joskus aiemmin ylhäältä käsin käydessämme Benalmadenan vuoristokylässä pueblossa.

Taidehistoriaan ja arkkitehtuuriin perehtynyt tohtori Esteban Martín Martín rakennutti tätä hämmästyttävää rakennelmaa seitsemisen vuotta kunnianosoituksena Kolumbukselle ja hänen retkilleen. Eriskummallinen linna valmistui 1994.

Matkasimme junalla Torremuellen asemalle ja kävelimme siitä reilun parin kilometrin matkan ylös linnalle. Matka oli silkkaa nousua, joka pani minut heikompikuntoisemman puuskuttamaan ihan toden teolla.

Linna itsessään oli merkillinen. Tuntuu hullulta, että joku yksittäinen henkilö on rakentanut moisen vaativan rakennelman keskelle ei mitään. Linnaa ei meinannut toisesta suunnasta edes erottaa puskien keskeltä, eikä sitä edes oikein mainostetakaan missään.

Muuan elokuva tuli mieleen…

Harmi vaan, että rakennuksen sisätiloihin ei päässyt. Liekö nämä osat yksityiskäytössä, sillä linnaa ylläpitävät nykyisin rakennuttajan leski ja poika.

Joskus mopo karkaa käsistä ja jostain kumman syystä päätimme palata kävelemällä kotiin. Matkaa olikin vähän enemmän kuin olimme ajatelleet. Lisäksi puuskittainen mereltä puhaltava tuuli teki paluumatkasta aika tavalla vilpoista.

Taas kerran huomasin, että vaatetusta oli liian vähän. Liekö tällä syynsä, että minulla on taas flunssa. Tämä flunssakierre alkaa jo kyllä riepomaan. Lenkkareiden lisäksi meillä on viime aikoina kulutettu flunssalääkkeitä kiitettävästi.

Paluumatkalla mereltä puhalsi melkoinen tuuli.

Ikivihreitä espanjalaisia ja rypäleitä viime sekunneilla

Meistä on tullut vanhoja. Ainakin, jos asiaa mitataan uudenvuodenaaton meiningillä. Syötiin miehen kokkaamia tapaksia, avattiin pullo halpiscavaa ja kuunneltiin Spotifysta ikivihreitä espanjabiisejä. Bésame mucho vaan!

Jottei nyt ihan nysväämiseksi vuoden vaihtuminen mennyt, vedin meikit naamaan ja väkertelin tukkaa muumihaalarissani. Tämä on nimitys Lidlistä ostamalleni lämpimälle kokovartalohaalarille, josta on tullut lempikotivaatteeni.

Jos meidän uuden vuoden viettomme oli kovin rauhallista, sitäkin railakkaampaa se näytti olevan rantakadun ravintoloissa. Lastenkutsujen tötteröhattuihin ja naamareihin somistautunut juhlakansa näytti minusta ohikulkeissamme jotenkin hassulta. Vähän kuin uusi vuosi ja vappu olisivat menneet sekaisin.

Suuntasimme Ilunion-hotellin ravintolaan, joka normaalista poiketen olikin lähes täysi. Illan mielenkiintoisin osuus oli seurata paikallisen suvun uudenvuodenviettoa naapuripöydässä. Lähes 30 henkeä arviolta neljästä sukupolvesta ottivat iloa irti vuoden viimeisellä tunnilla. Melu oli sen mukaista, vaikka alkoholilla ei näyttänyt olevan asiassa mitään tekemistä. Taustalla soittavan pianistin pimputtelu hautautui täysin tähän mekkalaan.

Ennen h-hetkeä tarjoilijat kiersivät jakamassa pöytiin viinirypälepusseja. Espanjalaiset syövät vuoden kahdentoista viime sekunnin aikana kaksitoista rypälettä, yhden kullakin sekunnilla. Siinä sitten mekin osallistuimme paikalliseen perinteeseen ja popsimme rypäleemme ja toivotimme toisillemme Hyvää uutta vuotta. Tulkoon tästäkin hyvä vuosi!

Kaikki valmiina h-hetkeen. Onnellista uutukaista vuotta teille kaikille!

Viikonloppuna menemme mielenkiintoiseen mestaan, jota en vielä paljasta. Ostimme yhteiseksi joululahjaksi palan kaunista maisemaa ja hitusen ylellisyyttä. Katsotaan, mitä tuleman pitää.

 

Seuraa blogia myös Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista

Aurinkorannikon Estepona – suloinen lomakaupunki, jota moni ei tunne

Sadat kukkapotit ja viehkot viheralueet saivat kukkafriikin sekaisin.

Suomalaisille yksi ehkä vähemmän tunnetuimmista Costa del Solin kaupungeista on viehättävä Estepona. Ihmettelin itsekin tätä 25 kilometriä Marbellasta länteen sijaitsevaa rantakaupunkia, josta en tiennyt juuri yhtikäs mitään. Kyse on kuitenkin ihan merkittävän kokoisesta, lähes 70.000 asukkaan Aurinkorannikon kaupungista, josta koostaan huolimatta löytyy jopa letkeää kylämäistä tunnelmaa.

Fuengirolasta Esteponaan pääsee kätevästi bussilla reilussa tunnissa, joten päiväretki täältä käsin onnistuu mainiosti. Reilun kilsan mittainen matka Esteponan bussiasemalta keskustaan on mukavin talsia pitkin kaunista rantabulevardia.

Rantabulevardilla oli tilaa.

Hyvä, että tuli mentyä. Estepona sai kaltaiseni kukkahattutädin ihan täpinöihin. Antaisin kaupungille täyden kympin hienoista, hyvinhoidetuista viheralueista ja vesialtaista.

Huolimatta siitä, että eletään keskitalvea, kaupunkia sulostuttivat joka puolella kukkivat kasvit. Käyntihetkellämme puistojen laidoille oltiin istuttamassa valtaisia määriä orvokkeja ja kevätesikoita. Joulukuun loppumetreillä!

Ja ne kukkaruukkukukat! Vanhan keskustan, centro historicon, kapeilla kaduilla ja talojen seinillä oli sadoittain kukkaruukkuja. Mielenkiintoiseksi asian tekee, että joku on päättänyt, että yhdellä kadunpätkällä sai olla vain saman värisiä ruukkuja. Visualistin silmää ruokittiin.

Bongasin mm. keltaisten, vihreiden, punaisten, sinisten, vaaleanpunaisten, ruskeiden, turkoosien ja vihreävalkopilkullisten ruukkujen katuja. Mietiskelin millaista kukkaloistoa lämpimänä vuodenaikana kadut ovatkaan täynnä, jos ne keskitalvellakin näyttivät näin hyvälle.

Vanhan keskustan kaduilla ja kauniilla aukioilla olisin saanut menemään kokonaisen päivän. Ainakin Plaza de Flores ja Plaza Doctor Arce kannattaa katsastaa.

Toinen mielenkiintoinen näkyvä ilmiö Esteponassa olivat valtaisat seinämuraalit. Kaupunki on halunnut elävöittää unohdettuja asuinalueita ja antanut paikallisille taiteilijoille mahdollisuuden maalata tylsähkön näköisten talojen seiniä valtaisan kokoisilla maalauksilla. Jos asia kiinnostaa, kaupungin matkailutoimistosta on saatavana reittikartta, jonka varrelta löytyvät nämä 23 teosta.

Esteponan heikompi tunnettavuus johtunee siitä, että se on lukemani mukaan enemmän espanjalaisten suosiossa oleva lomakaupunki kuin muun maalaisten. Rantabulevardilla ei ollut tunkua, eikä liioin rannalla edes rantatuoleja, kuten täällä Fuengirolassa.

Rantaa näyttivät tällä hetkellä kansoittavan ainoastaan lokkiparvet. Ylipäätään ”talvinen” kaupunki huokui leppoisaa Ruususen uni -henkeä.

En voinut vastustaa kiusausta. Lapsi minussa vei voiton.

Hyvinhoidetulle kaupungille oman plussansa antaa sen sijainti. Estepona sijaitsee Sierra Bermeja -vuoriston ja meren välimaastossa. Katsoit mihin tahansa, horisonttia piirtää joko vuorijono tai meri.

Kirjoittelin joskus aiemmin pitäväni Marbellasta erityisesti lomakaupungin näkökulmasta. Esteponassa on jotain samankaltaista kuin Marbellasta, mutta potenssiin kaksi. Tässä vertailussa Estepona vie minusta selkeän voiton. Estepona on aito ja teeskentelemätön ilman statusleimaa ja kaunis vanha kaupunki on Marbellaa laajempi. Myös turistien vähäisyys viehättää. Tosin vaikea sanoa, millaista Esteponassa on vilkkaimpana turistikautena.

21 kilometriä autiota hiekkarantaa. Ensi kerralla tänne orkideoita katsomaan.

Jos suunnittelet lomamatkaa Costa del Solille, älä unohda vaihtoehtona Esteponaa. Miellyttävä lomakaupunki ehdottomasti. Harmi vaan, että 325 aurinkopäivää vuodessa omaavan kaupungin aurinko pysytteli suurimman osan käyntipäiväämme pilviverhon takana.

Luulen, että minun kukkahullun täytyy myöhemmin keväällä tehdä toinen reissu Esteponaan. Tällä keikalla jäi näkemättä vielä kasvitieteellinen puutarha ja sen yli 1300 erilaista orkideaa. Hasta luego Estepona, kukkahattutäti tulee keväällä uudelleen.

 

Seuraa blogia myös Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista

Joulutunnelmia Fuengirolasta

”Käy lämmin henkäys talvisäässä.”

Näin voi kirjaimellisesti todeta, kun jouluaattoaamuna suunnistimme lenkillämme merenrantaan. Andalusian talviaurinko pani parastaan ja merikin oli tänään lähes tyyni. Riisuin kenkäni ja kahlasin Välimeren aaltoihin. Pakkasessa kyyhöttävä varpunen jouluaamuna tuntui kovin kaukaiselta.

Täytyy myöntää, että minun on ollut vähän vaikeaa saavuttaa joulutunnelmaa palmujen katveessa. Sen verran pinttynyt suomalainen sielunmaisema on selkärangassa, että se ”oikea” joulu tuntuu vaan tarvitsevan tiettyjä rakennusaineita. Kuten lunta, vaikka talvesta en muuten pidäkään.

Olemme viettäneet pitkän rupeaman viime vuosien jouluja Lapissa Luostolla. Kelomökin hämyssä kynttilöiden ja takkatulen loimussa on selkeästi asustanut minulle se oikea joulunhenki. Kun pakkaslumi on narskunut kengän alla ja kipakka pakkanen purrut poskipäitä, on ollut helppoa heittäytyä joulutunnelmaan.

– Ostetaanko jouluksi glögiä, mies kysyi? Hmm, jotenkaan sitä ei auringonpaisteessa kesäkeleissä kaipaa. Kuin ei joulukuusta, joulusaunaa tai kynttilänvaloa.

Kumma juttu. En ole mikään perinteisiin tiukasti ripustautuva joulufriikki, jonka jouluun pitäisi ehdottomasti kuulua itsepaistetut piparit ja alusta asti itse keitetyt laatikkososeet. En pidä kinkusta, en lanttuloorasta, en rosollista. Tekoja ja perinneruokia enemmän joulu on minulle tunneasia. Tietynlainen moodi ja tunnelma. Yhdenlainen tapa kokea suomalaisuutta.

Laitoimme aattopäivänä läppäriltä soimaan jouluradion. Sytytin kynttilöitä ja hyräilin mukana iki-ihanaa joululaulua Sydämeeni joulun teen. Aurinko tunki kutsumattomana vieraana sisään.

Mies kokkaili keittiössä jouluateriaa. Kylmäsavulohi ja Waldorffin salaatti saivat tänä vuonna kunnian edustaa meidän perinteisiä jouluruokia. Sen sijaan joulupöytämme kuninkaiksi olivat uineet merenantimet: hietasimpukat, langustit ja mustekalarenkaat.

Niin paljon kuin mereneläviä rakastankaan ja niin hyviä kuin ne olivatkin, kaipasinko sittenkin poronpaistia ja imellettyä perunalaatikkoa? Ihan rehellinen ollakseni, mielessä kävivät. Suomalaisuus näköjään puskee jouluna väkisin esiin, halusipa tai ei.

Illalla lähdimme Fuengirolan keskustaan katsomaan kynttilähartausta. Useampi sata suomalaista oli kokoontunut Rafaelin aukiolle kuuntelemaan jouluevankeliumia. Aukion keskiössä monikymmenmetrinen ledkuusi vaihtoi väriä kaikissa sateenkaaren väreissä.

Meillä oli Lapissa tapana käydä jouluaattoaamuna kuuntelemassa Pyhällä joulurauhanjulistusta. 25 asteen pakkasessa Enkeli taivaan lausui näin taipui huonosti kohmeisilla huulilla. Nyt ei ollut sitä ongelmaa.

Jouluyön taivaalla oli täysikuu. Pysähdyttiin paluumatkalla katsomaan kuun kelmeässä valossa valaistunutta hiekkarantaa. Kun vähän käytti mielikuvitusta, siinä saattoi nähdä valkoisen lumipeitteen. Vähän kuin hanget korkeat nietosten. Tyhjät rantatuolit pilasivat kuitenkin mielikuvan.

Kotona kaadettiin lasilliset tuhtia punaviiniä. Hyvä joulu tämäkin. Erilainen vain.

”Jossain, sataa valkeaa lunta…”

 

Seuraa blogia myös Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista

Varo Andalusian Córdobaa. Tämä on kaupunki, joka koukuttaa.

Matkaillessa kohtaa neljänlaisia kaupunkeja. Niitä, joista jostain syystä ei pidä ja jotka kokee ennemminkin epämiellyttäviksi. Sitten on niitä, jotka ovat mitäänsanomattomia. Kaupunkeja, joissa ei ole mitään selvää nimettävää vikaa, mutta jotka jostain syystä jättävät kylmäksi ja joista ei vaan oikein saa otetta.

Suurin osa kaupungeista, joissa olen matkaillut, kuuluvat sarjaan: pidän. Uusissa paikkakunnissa on lähes aina kiinnostavaa uutuudenviehätystä, joka ruokkii uteliaan ihmisen pohjatonta halua nähdä ja kokea. On mukavaa sukeltaa vieraan kaupungin kaduille ja aistia paikallista elämää puhumattakaan siitä, jos tarjolla on jotain ainutlaatuista nähtävää.

Matkailun helmiä ovat kuitenkin ne kaupungit, jotka tekevät lähtemättömän vaikutuksen. Sellaiset luonteikkaat kaupungit, joissa on kummallista viehkoa vetovoimaa ja omaleimaista tunnelmaa, jota on usein vaikea kuvailla. Vaikka olet vieraassa kaupungissa, sinulle vain tulee sellainen kumman kodikas tunne. Tiedät olevasi paikassa, joka on sinun sielunmaisemaasi.

Yksi tällaisista sielukkaista kaupungeista on minulle Andalusian Córdoba. Kävin tässä historiallisessa kaupungissa ensimmäisen kerran reilu vuosi sitten. Heti ensimetreiltä tiesin, että tästä kaupungista tulen pitämään. Córdoban ilmapiiri vei mennessään. Pariksi yöksi aiottu reissu vierähti tuolloin neljän yön mittaiseksi.

Nyt vei Córdoba minut toistamiseen ja miehen siinä sivussa, joka tykästyi myös tähän ikiaikaiseen kaupunkiin. – Hei, jäädäänkö vielä yhdeksi yöksi, mies tokaisi viimeisenä iltana.

Menimme kaupunkiin sunnuntaipäivänä, kun espanjalaisten pitkä viikonloppu arkipyhineen oli päätöksessä. Kaupungin katujen ja aukioiden ravintolat pursuivat iloisia ja hyväntuulisia ihmisiä.

Illalla syttyivät katujen jouluvalot. Istuttiin aukioilla, kierreltiin paikallisten kanssa katsomassa jouluseimiasetelmia béleneitä ja tupsahdettiin yllättäen joulumarkkinoille. Kaiken hälinän vastapainoksi istuttiin päivän päätteeksi hetki hotellimme hiljaisella sisäpihan patiolla rauhoittavan veden solistessa taustalla.

Córdoba suorastaan pulppuaa etelä-espanjalaista elämäniloa ja teeskentelemätöntä andalusialaista elämänmenoa. Jokainen nurkka huokuu ikivanhaa historiaa ja jopa vanhojen rapistuneiden talojen luonteessa on jotain äärimmäisen viehkoa.

Ei ihme, että Córdoban vanha kaupunki kuuluu Unescon maailmanperintöluetteloon. Juutalaiskortteleita kierrellessä tuntuu kuin olisi hypännyt ajassa muutaman sata vuotta taaksepäin.

Kannattaa kurkistella kauniille sisäpihoille, patioille, joista Córdoba on kuuluisa. Tai sitten voi istuskella appelsiinipuiden reunustamille kirkkoaukioille, joissa yleensä jossain kohdin solisee pulppuava vesi.

La Mesquita, 900-luvulla valmistunut moskeija, myöhemmin viralliselta statukseltaan katedraali, on syy miksi moni turisti tulee Córdobaan. Mesquita onkin aivan huikea. 856 pylvästä kannattelevat raidallisia holvikaaria, joiden esikuvana pidetään Jerusalemin Kalliomoskeijaa.

Malagasta on Córdobaan matkaa noin 160 kilometriä. Junalla pääsee tunnissa, bussilla nopeimmillaan reilussa kahdessa tunnissa. Junavinkki: mene Avant-junalla ja vältä nopeita Ave-junia. Säästät hinnassa paljon, ajassa et juuri mitään. Jos menet bussilla, tarkista aikataulu. Hitaimmat vuorot tekevät matkaa peräti nelisen tuntia.

Córdoballe kannattaa antaa aikaa enemmän kuin päivävierailun verran. Uppoudu kaupungin kujille ja kaduille. Katsele, kuuntele, nautiskele, fiilistele. Córdobassa kohtaa Andalusiaa aidoimmillaan.

Aiemman Córdoba-juttuni voit lukea täältä.

 

Seuraa blogia myös Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista