1

Andalusia Costa del Sol Espanja Fuengirola

Pieniä juttuja ja kaupunkiretkiä

sunnuntai, helmikuu 16, 2020

Onpa aurinko hellinyt viime viikkoina Aurinkorannikkoa. Päivisin lämpötila on kohonnut sen verran kesälukemiin, että välillä on pitänyt laittaa jäitä hattuun. Siis tarkoitan noin niin kuin kuvaannollisesti.

Aamut ja illat muistuttavat yhä siitä, että talvikautta elellään, eikä passaa ihan kesähepenissä vielä keikistellä, vaikka mieli jo tekisi. Viime vuoden flunssakaudet ovat vieläkin hyvässä muistissa.

Sen sijaan huippuihanaa on näillä keleillä heittäytyä aurinkokylpyihin ja kuljeskella pitkin merenrantoja. Koska Fuengirolan rantapaseo on käynyt jo joltisenkin tutuksi, olemme vaihteeksi hakeutuneet ihan mielenkiinnosta uusille kulmille ja uusille rantareiteille.

El Pinillosta puiston kautta rantaan.

Torremolinos ja La Carihuela

Viimeisimpänä mielenkiintonamme on ollut Torremolinoksen La Carihuelan ranta-alue. Vanhaa kalastajakylämeininkiä täältä ei enää löydy, mutta rakennukset ovat kuitenkin selkeästi Fuengirolaa matalampia. Jonkin verran arkkitehtuurissa on havaittavissa myös iäkkäämpää rakennuskantaa, niin kuin Torremolinoksessa ylipäätään.

Huolimatta siitä, että rannan palvelut ovat pääosin turismille pyhitettyjä, siltikin alue on oikein viihdyttävä. Kivoja ja viihtyisiä kahviloita, rantabaareja ja muita ravintoloita. Paljon kauppoja ja siistejä hyvinhoidettuja rantoja. Verkkaisesti kuljeskelevia iloisia ihmisiä, palmupuita ja aurinkoa. Kaikki tämä aivan hiekkabiitsin tuntumassa. Täydellistä kesämeininkiä siis tarjolla.

Ja jos kurkistat seuraavalle saman suuntaiselle kadulle sisämaahan päin, lisää kävelykadun ravintoloita ja kauppoja olisi täällä tarjolla.

Carihuelan rannat ovat oikein viehättäviä.

Mukavan pituisen kävelyreitin, arviolta noin viisi kilometriä, saa, kun kävelee Carihuelan alueen päästä päähän. Alue alkaa Torremolinoksen rannan kallioniemekkeeltä ja päättyy Benalmadenan satamaan. Jää junasta pois Torremolinoksen asemalla, kävele siitä alas rantaan ja jatka oikealle aina Benalmadenan satamaan saakka. Tai sitten toisin päin.

Mikäli haluat lyhyemmän reitin, jää junasta pois El Pinillon asemalla. Suuntaa siitä lyhyehkö matka rantaan ja lähde kulkemaan rantakatua vasemmalle Torremolinoksen keskustan suuntaan. Rantakallioiden ja suuren Melia-hotellin jälkeen lähde nousemaan ylöspäin, niin tulet kaupungin keskustaan kohden juna-asema-aukiota.

Kauniina päivänä Carihuelan ranta-alue on minusta oikein viehättävä kaupunkiretkeilyyn tai ihan vaan kiireettömään chillailuun. Ainakin lomatunnelma on taattu.

Rantapaseon taidetta.Rantakadulla on vehreää.Mukavia kauppoja…ja ylemmällä kävelykadulla lisää. Rantapaseolla paistattelee yllättävän paljon kissoja. Että niin kuin PerSeet olalle?

Yllättävä poikkeaminen urbanisaatioon

Uteliaisuus on yksi luonteenpiirteistäni, jolla on taipumusta johtaa minua joskus tuiki tuntemattomiin paikkoihin. Niin kuin nytkin.

Oltiin itse asiassa tulossa miehen kanssa normilenkiltä, kun huomasin yhtäkkiä asuntomme lähellä kyltin: Las Islas, boutiquehotelli ja ravintola. Mitä ihmettä? Missä täällä on tuollainen hotelli ja ravintola, joista en tiedä yhtään mitään?

Asiastahan oli ihan pakko ottaa selvää ja lähteä kyltin osoittamaan suuntaan katsomaan, mitä sieltä löytyisikään. Suuntasimme siis ylöspäin kohti rinteiden paikallisasutusta. Hetken päästä kapealla kiemurtavalla tiellä tuli seuraava kyltti vastaan, mikä laittoi meidät kipuamaan yhä ylemmäs. Ja sitten taas seuraava ja sitten seuraava kyltti ja jossain vaiheessa huomasimme kavunneemme jo melko korkealle.

Mukavaa oli samalla tutkailla rinteiden kauniita taloja ja väliin jopa hulppeita huviloita. Nähdä kaikkialla kukkivia kasveja, vihreitä puutarhoja, kuunnella lintujen laulua ja nauttia urbanisaation rauhallisesta meiningistä. Ihan liian harvoin tulee kuljettua rinteitä ylös paikallisasutuksen keskelle.

Ja löytyihän se hotellikin lopulta. Tiukasti aidattu alue, jonka portilla oli kyltti: hotelli ja ravintola avautuvat 15.3. Sen verran kurkin suljetun portin raoista, että hotellin ”salainen” puutarha jäi kutkuttamaan. Tuonne ravintolaan on ihan pakko myöhemmin suunnistaa.

Rinteiden kerroksellista asutusta.Kylttien perässä yhä ylemmäs.Kukkia kaikkialla.

Ihania ihmisiä

Kaupunkivaeltelujen lisäksi viikolla on vietetty myös sosiaalisia hetkiä. Erityisen iloinen olen tutustumisesta mahtaviin tyyppeihin ja uusiin ystäviin. On hienoa, kun ihan tuosta vaan kohtaa kiinnostavia ihmisiä ja sitten lähdetään yhdessä syömään. Ei ainakaan meille ihan jokapäiväistä kauraa. Aurinkorannikolla asiat vaan ovat usein paljon yksinkertaisempia ja mutkattomampia.

Sen viimeisen viinipullon olisi kyllä voinut jättää väliin, mutta ehkä se kertoo siitä, miten mukaviin tyyppeihin olemme törmänneet. Iltaa teki mieli vain jatkaa. Kun on yhdessä hauskaa, sitä harvoin edes muistaa seuraavaa aamua… Vaikka pitäisi, mutta elämä nyt vaan on.

Minua odottaa taas kausi töitä Suomessa. Sitä varten päätin viimeisenä päivänä ennen lähtöä ottaa rantatuolini ja lähteä tavoistani poiketen istuskelemaan rannalle kirjani kanssa aaltojen humua kuuntelemaan. Päivä oli mitä kaunein. Sininen taivas ja silkkaa auringonpaistetta.

Yleensä huolehdin hyvin ihoni suojaamisesta aurinkorasvoilla, mutta nyt jostain syystä kertoimet unohtuivat. Vaan kuinkas siinä sitten kävikään?

Miksi olet noin kauhean punainen, kysyi naapurini kotona? Illan puna oli myös aamun puna. Ja myös seuraavan aamun. Ja sitä seuraavan. Jatkossa en sitten enää haluakaan väriä naamaan. Punainen ei selvästikään pue minua.

Samppanjaa muovimukista -blogi Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista

8 Kommenttia

Andalusia Espanja

Matkavinkkejä Sevillaan – uppoudu kaupungin ihanuuteen

maanantai, helmikuu 10, 2020

Miten matkustaa Sevillaan Aurinkorannikolta, missä kannattaa majoittua ja mitä kannattaa nähdä ja kokea? Tässä muutama käytännön vinkki kaupunkiin, joka sai ainakin minut täysin pauloihinsa.

Sain usealta lukijalta kysymyksiä siitä, miten Sevillaan pääsee Fuengirolasta parhaiten julkisilla kulkuvälineillä. Itse teimme menomatkan bussilla ja paluumatkan junalla. Nyt helmikuussa Fuengirolan ja Sevillan väliä kulkee päivittäin kolme bussivuoroa, junavuoroja Malagasta on useampia.

Bussi- ja junayhteydet

Lähdimme Fuengirolan linja-autoasemalta 8.50 bussilla ja olimme perillä Sevillassa puoli kahden maissa. Näin pitkään ei kuitenkaan Marbellan ja Rondan kautta kulkevassa bussissa tarvinnut istua. Rondassa pidettiin reilun puolen tunnin tauko, jolloin ehti hyvin vessaan, kahville ja jaloittelemaan. Matka maksoi hengeltä 21,65 euroa.

Paluumatkan teimme junalla Sevillan Santa Justan asemalta Malagaan. Yllätykseksemme edullisemmassa junassa (24,95 euroa), osa matkasta toteutettiin tällä hetkellä bussilla. En tiedä olisiko matka ollut sen kummemmin hankala, mutta päätimme sittenkin tulla Cordoban kautta kulkevalla suoralla yhteydellä. Vajaalle pari tuntia kestävälle matkalle tuli hintaa 46,70 hengeltä. Halvempi yhteys olisi kestänyt noin kolme ja puoli tuntia.

Sekä bussi- että juna-asema olivat kävelymatkan päässä vanhassa kaupungissa sijaitsevasta majapaikastamme. Rautatieasemalla kannattaa varata vähän ylimääräistä aikaa. Matkatavarat läpivalaistaan ja liput tarkistetaan kahdesti ennen junaan nousua.

Majoitus

Majoituksen ostin netistä booking.comin kautta. Tutkin eri vaihtoehtoja ja totesin, että hotellia paremman hinta laatusuhteen saan vuokraamalla huoneiston, joita Sevillassa näyttää olevan kerrassaan runsaasti tarjolla.

Sijainti oli meille tärkein kriteeri. Turistille merkittävimmät Sevillan nähtävyydet sijaitsevat vanhassa kaupungissa ja jos majoitut täällä, lähes kaikki on kävelymatkan etäisyydellä. Karkeana sääntönä voisi sanoa, että jos majapaikkasi sijaitsee maksimissaan parin kilometrin päässä katedraalista, sijaintisi on hyvä nähtävyyksien vinkkelistä.

Majoituimme vanhan kaupungin ytimessä erinomaiset arvioinnit saaneessa Suites Plaza del Salvadorissa. Talossa on yhteensä kuusi vuokrattavaa huoneistoa. Noin 50 neliön kokoinen, nykyaikaisesti kalustettu yhden makuuhuoneen, olohuoneen, keittiön ja terassin asunto maksoi kolmelta yöltä 173 euroa.

Sijainnin lisäksi parasta asunnossa oli sen rauhallisuus. Vaikka olimme aivan ostos- ja ravintolakatujen keskiössä, sisäpihalle päin olevaan asuntoon ei kuulunut yhtikäs mitään meteliä.

Jos haluat mieluiten majoittua hotellissa, tsekkaapa hotelli H10 Casa de la Plata. Kiinnitin huomiota tähän asuntomme läheisyydessa olevaan viihtyisän näköiseen hotelliin, joka näyttää myös saaneen erinomaista palautetta.

Suites Plaza del Salvador

Ravintolat

Espanjalaiset kaupungit ovat ylipäätään pullollaan ravintoloita. Eikä tehnyt tässä poikkeusta Sevillakaan. Meitä lähinnä ihmetytti kaupungin valtaisa ravintolatarjonta.

Saimme majapaikkamme isännältä muutaman ravintolavinkin, joista ehdimme testaamaan kaksi. Toinen näistä, La Escalona, oli meistä hinta laatusuhteeltaan erinomainen. Tilasimme erilaisia tapasannoksia, jotka jaoimme keskenämme. Kaikki mitä söimme oli hyvää. Ravintola tarjoilee fuusiotapaksia, joissa perinteiset tapakset on tuunattu uudella tapaa.

Aiemmalla Sevillan reissullani hotellini respa suositteli hyvää tapasravintolaa. Kokeilimme tätä samaista ravintolaa, Bodega Dos de Mayota, tälläkin reissulla. Taso oli ihan hyvä edelleenkin, eikä ihme, että pöytää sai vähän jonottaa.

Kokeilematta jäi suositeltu kalaravintola Canabota. Mutta kuten sanottu, Sevillassa on enempi vaikeuksia valita ravintolaa toinen toistaan houkuttelevan näköisistä paikoista.

La Escalonan tapakset maistuivat.

Nähtävyydet

Netti on täynnään tietoa Sevillan nähtävyyksistä ja niiden taustoista. Upeita rakennuksia kaupungissa on myös sen verran runsaasti, että ensimmäisen huuman jälkeen alkaa arkkitehtuurin hulppeus kokea jopa inflaatiota. Ei jaksa enää tehdä numeroa kaikesta ympäröivästä kauneudesta. Upeita rakennuksia tulee vastaan joka nurkalta.

Muutama nähtävyys Sevillassa on kuitenkin ylitse muiden. Maailman suurimman katedraalin jätimme tällä kertaa hyvin pienelle tutustumiselle yksinkertaisesti siitä syystä, ettemme viitsineet jäädä jonottamaan. Jääpähän meille seuraavaa kertaa varten jotain.

Jos haluat Sevillan suosituimmissa nähtävyyksissä välttyä pitkiltä jonoilta, mene heti aamusta paikan avauduttua tai varaa liput etukäteen netistä.

Tyydyimme tutkimaan huikean kokoista Katedraalia ulkoapäin. Sen verran livahdin messun alussa avoimesta ovesta sisään, että pääsin vähän kurkistamaan myös sisäpuolelle. Yhteislippu, jolla pääsee Katedraaliin, La Giralda kellotorniin ja Salvador kirkkoon maksoi 10 euroa. Lippuja voi ostaa ennakkoon täältä. Katedraalin katolle pääsee myös erillisellä lipulla.

Sevillan Katedraali on huikean kokoinen jättiläinen.Giralda on Sevillan tunnetuin maamerkki.Katedraali ei ole pelkkä nähtävyys. Siellä järjestetään messuja säännöllisesti.

Toinen Sevillan päänähtävyyksistä, Real Alcazar, sen sijaan tuli kierrettyä. Tämä kuninkaallinen palatsi oli alunperin maurien linnoitus, joka vuosisatojen aikana on saanut niin arabialaisia, goottilaisia kuin renessanssityylin piirteitä.

Linnan alueella on laajat ja hienot puutarhat, joten aikaa kannattaa varata myös näissä kiertelyyn. Sisäänpääsy palatseihin ja puutarhoihin maksoi 11.50. Lippuja ennakkoon voi ostaa täältä.

Tämä matka -blogista löytyy muuten kiinnostava juttu Sevillan katedraalista, La Giralda kellotornista ja Alcazarista. Postauksen löydät täältä.

Real Alcazarissa kannattaa kiinnittää huomiota hienoihin yksityiskohtiin.Alcazarin puutarhoissa asustelee riikinkukkoja.

Yksi Sevillan mahtavimmista nähtävyyksistä on Plaza de España, Espanjalainen aukio. Kaikessa mahtipontisuudessaan tämä aukio on häkellyttävän kaunis. 1928 iberoamerikkalaista maailmannäyttelyä varten rakennettu valtaisa kokonaisuus on jopa romanttinen. Kanaalin ylittäviä siltoja, suihkulähde, pylväikköjä, kauniita kaakeleita… Arkkitehti on selvästi ollut melkoinen romantikko. Ihailtavaa riittää täysi laidallinen.

Jokainen Espanjan maakunta on saanut aukiolla oman hienoin kaakelein koristellun nimikkopenkin. Pitihän se tietysti saada itsestä kuva missäpä muualla kuin Malagan penkillä. Lisää kauneutta löytyy aukion vieressä olevasta Maria Luisa -puistosta.

Plaza de España tekee vaikutuksen.Kannattaa piipahtaa myös kauniissa Maria Luisa -puistossa.

Aivan eri maailmasta sen sijaan on merkillinen rakennelma Metropol Parasol, 2011 valmistunut maailman suurin puurakennelma. Kuudesta sientä muistuttavasta osasta koostuva kokonaisuus on valmistettu suomalaisesta männystä.

Viiden euron hintaisella lipulla pääsee 26 metriä korkean rakennelman kattotasanteelle katselemaan näköaloja. Hissi ja lipunmyynti ovat katutason alapuolella olevassa kerroksessa. Näköalojen puolesta suosittelen kyllä ennemmin korkeampia torneja kuten Giraldia tai Torre del Oroa.

Suomalaista puuta maailmalla. Arkkitehdilla on ilmiselvästi ollut kanttarelli muotomallina.

Hienojen nähtävyyksien lisäksi minusta parasta Sevillassa on elämää sykkivä vanha kaupunki. Kannattaa kierrellä entisen juutalaiskaupunginosan, Santa Cruzin, kapeilla kujilla, aistia kauniiden aukioiden kuten Plaza del Salvadorin, Plaza Nuevan ja Plaza del Cabildon tunnelmaa tai vain ihailla Sierpes, Cuna, Tetuan tai Velásques -katujen kauniita liikkeitä.

Jos haluat maistaa ainakin minusta ehkä parasta koskaan syömääni jäätelöä, älä ohita Maria Limones -nimisiä jäätelöbaareja. Ja jos haluat mennä baariin, jossa kaikki kokoontuvat, käy Plaza del Salvador -aukiolla olevassa La Antiqua Bodequitassa. Paikallinen tunnelma on taattua. Viikonloppuna ravintolan terassin asiakkaat tuntuivat täyttävän puolet aukiosta.

Pelkästään vanhan kaupungin kaduilla saisin itse vietettyä varmasti kokonaisen viikon. Romantikon kannattaa suunnistaa Guadalquivirjoen varteen ihailemaan kaupunkia iltavalaistuksessa.

Santa Cruzin tunnelmaa. Kivoja tuliaisia.

Paras matkavinkki minusta on varata Sevillalle useampi päivä. Kyse on kuitenkin Espanjan neljänneksi suurimmasta kaupungista, joten päivässä eikä kahdessakaan tästä ihanuudesta saa paljoa irti.

Sevillassa on jotain kummaa kiehtovuutta. Tuntuu, että kaupunki jättää jonkinlaisen kaipuun päälle. Sevillaa on saatava lisää.

Samppanjaa muovimukista -blogi Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista

20 Kommenttia

Andalusia Espanja

Sevilla – kaupunki, joka ansaitsee kaikki superlatiivit

keskiviikko, helmikuu 5, 2020

Kun menet Sevillaan, älä mene päiväksi. Äläkä kahdeksi. Tämän kaupungin upeus vaatii useamman päivän, eikä sekään riitä kuin alkulämmittelyyn. Sevilla jätti minuun lähtemättömän jäljen.

Tuoreita terveisiä kaupungista, jonka voin varauksetta nimetä yhdeksi kauneimmaksi kaupungiksi, jossa olen koskaan käynyt. Vietimme miehen kanssa Sevillassa kolme yötä. Kolme ihanaa päivää, joiden aikana huuhailin sellaisessa kauneuden euforiassa, että oksat pois.

Minulle tämä matka Sevillaan oli jo toinen. Olin näköjään muutamassa vuodessa ehtinyt lähes unohtaa kuinka ihanasta kaupungista onkaan kyse. Tässä Andalusian helmessä tuntuu olevan kaikki se, mikä tekee kaupungista erityisen. On kaupunkeja, joita inhoaa. Ja kaupunkeja, joihin ihastuu. Sevilla on kaupunki, johon rakastuu.

Samalla, kun Sevillan suureellinen arkkitehtuuri hengästyttää, samalla sen kauneus ihastuttaa niin, että vastaanottokyky alkaa olla koetuksella. Minusta tuntui, että meni sitten minne vaan, jokainen katu, jokainen nurkka, jokainen aukio ja jokainen rakennus tuo vastaan uskomattoman hienoja juttuja. Isoja ja vaikuttavia, mutta myös pieniä ja kätkettyjä. Joskus piilotetun kauneuden saattoi löytää kurkkaamalla rappukäytävään tai metallisen rautaportin taakse sisäpihalle. Sevillassa kannattaa kulkea silmät auki.

Tekisi mieli sanoa, että kautta vuosisatojen Sevilla on ”mässäillyt” arkkitehtuurillaan. Vanhan kaupungin rakennukset näyttävät siltä, kuin ne kilpailisivat keskenään näyttävyydellään ja koristeellisuudellaan. Tokihan Sevilla kilpailee myös suuruudella. Andalusian suurin kaupunki, maailman suurin katedraali, maailman korkein torni ja suurin puurakennelma. Mahtipontisuudestaan huolimatta Sevilla on minusta varsin kotoinen.

Suuri on harvoin kaunista. Paitsi Sevillassa.

Kauneus on Sevillassa läsnä vähän kaikessa. Täällä on osattu tehdä maailman kauneimmat kaakelit. Flamenco on syntynyt Sevillan Trianan kaupunginosassa ja sen mukana kaikki se kauneus, mikä liittyy tuohon tunteisiin vetoavaan tanssiin. Olen täysin flamencopukujen värikkäiden röyhelöiden ja naisellisten hörhelöiden pauloissa.

Jos minulta kysytään, Sevillassa on myös Espanjan kauneimmat puistot, tunnelmallisimmat tapas-ravintolat, hienoimmat kivijalkamyymälät, ihastuttavimmat patiopihat ja näyttävimmät aukiot. Ja ehdottomasti se huikea iloa pursuava tunnelma, joka suorastaan kuplii Sevillan kaduilla.

Tässä teille muutama maistiainen siitä, miksi minusta Sevilla on kaikkien superlatiivien arvoinen.

Kauneimmat puistot. Koristeellisimmat rakennukset. Hienoimmat aukiot, suuret ja pienet. Tunnelmallisimmat ravintolat ja parhaat tapakset. Ihastuttavimmat patiot. Hienostuneimmat ja vanhimmat kivijalkakaupat. Upeimmat flamencopuvut. Kauneimmat koristekaakelit. Paras katutunnelma.Älkää yhtään ihmetelkö, miksi Sevilla meni syvälle. Sattuuko kukaan tietämään asuntoa vuokralle 😉Hienojen päivien päätteeksi lasilliset sherryä. Hasta luego Sevilla!

Samppanjaa muovimukista -blogi Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista

10 Kommenttia

Andalusia Costa del Sol Espanja Fuengirola

Juhlahumua Fuengirolassa ja paluu maan pinnalle

sunnuntai, tammikuu 12, 2020

Huh, nyt voi varmaan jo hetkeksi huokaista helpotuksesta, sillä vuodenvaihteen melkoinen juhlakimara on saatu päätökseen.

Espanjassa tehdään arjesta juhlaa

Melkoista juhlakansaa nämä espanjalaiset vaan ovat. Kalenterissa vilisee juhlapyhää ja fiestaa siihen malliin, että ihan vakavasti on pitänyt miettiä, että missä välissä paikalliset oikein ennättävät töitä tekemään. Ja kaikkia juhlapäiviä vietetään asiaan kuuluvasti: hyvän ruuan merkeissä, sosiaalisesti, äänekkäästi ja pitkälle aamutunneille. Välillä lauletaan, taputetaan ja tanssitaan. Arriba!

Virallisten juhlapyhien lisäksi kullakin itsehallintoalueilla on omia vapaapäiviä, kaupungeilla ja kylillä lisäksi omia paikallisjuhlia, joita vietetään yleensä koko yhteisön voimin.

Mielenkiintoinen ilmiö on, että lisää juhlapyhiä saadaan sillä, että juhlapyhän sattuessa sunnuntaille seuraava arkipäivä on myös vapaa. Ja jos juhlapäivä sattuu torstaille, usein myös perjantai pidetään vapaapäivänä. Toisaalta tämä kaikki ruokkii entisestään espanjalaisten sosiaalista elämäntapaa. Perheelle ja ystäville on enemmän aikaa. Mikäli olet kiinnostunut näkemään millaisia juhlia espanjalaisten vuoteen kuuluu, kurkkaa täältä.

Joulua vietettiin meillä varsin rauhallisesti. Uutenavuotena ja loppiaisena sen sijaan pantiin bilevaihde päälle.

Uudenvuodenbileet vapputunnelmissa

Uudenvuodenaattona osallistuimme Fuengirolan kaupungin järjestämään vuodenvaihteen juhlaan kaupungintalon aukiolla. Kaupunki kustansi paikallaolijoille siideriä, bilerekvisiittaa ja viinirypäletölkkejä, joiden rypäletusinan söimme oikeaoppisesti vuoden 12 viimeisen sekunnin aikana. Bilebändi piti huolta tunnelmasta lattarimeiningillä.

Meitä nauratti, että ilmiselvästi nyt oli mennyt vappu ja uusivuosi sekaisin, sillä harvoin sitä on tullut koristeltua itseään uudenvuodenaatoksi serpentiinillä ja vappuhatulla puhumattakaan vappupilleistä ja -nenistä.

Menomatkalla ihmettelimme, miten rauhallista uudenvuoden aattoiltana kaupungin keskustassa oikein olikaan. Suurin osa ravintoloista oli kiinni ja niissä paikoissa, mitkä olivat avoinna, oli lähes poikkeuksetta yksityistilaisuus. Hädin tuskin missään näkyi ketään. Vuoden viimeisellä tunnilla olisi odottanut kaupungin keskustassa joltisenkin riehakasta menoa.

Syy tähän selvisi vähän myöhemmin. Puolen yön jälkeen taivaltaessamme takaisin kohti kotikulmia ravintolat vasta availivat oviaan. Paikallisten juhliminen näytti alkavan vuoden vaihtumisen jälkeen.

Kaupungintalon aukiolla oli hyvä meininki.

Itämaan kuninkaat saapuivat

Pian uudenvuoden jälkeen koitti loppiainen, joka espanjalaisittain vastaa ehkä enemmän meidän joulua. Tuolloin Itämaan tietäjät, Caspar, Melchior ja Balthasar, saapuvat näyttävissä kulkueissa ja tuovat lapsille lahjoja ja tuhmille hiilenkokkareita. Fuengirolaan kolmikko saapui helikopterilla.

Olimme seuraamassa Fuengirolan keskustassa loppiaisaaton kulkueita melkoisessa ihmispaljoudessa ja saimme osamme karkkisateesta. En tiedä onko uskomista, mutta Fuengirolan kaupungin nettisivuilla väitettiin, että heitettäviä makeisia olisi ollut peräti 33 tonnia. Sehän on ihan järkyttävä määrä! Melkoisen saaliin näytti useampikin keränneen. Jos uudenvuoden aattona oli vappumeininki, loppiainen oli selvästi karnevaalihenkinen.

Karkit kelpasivat pienille ja vähän isommille.Perinneleivonnainen Roscon kuuluu ehdottomasti espanjalaiseen loppiaiseen.

Shoppailua, josta tuli hyvä mieli

Loppiaisen jälkeen alkoivat perinteiset alennusmyynnit ”rebajaiset”. Käytiin miehen kanssa kiertelemässä niin Fuengirolan suurimmassa tavaratalossa Mijaksen El Corte Inglesissä ja ostoskeskus Miramaressa.

Kyllä se nyt on todistettu, ettei meitsistä ole enää kunnon shoppailijaksi. Vaikka hyviä alennuksia olikin, en jotenkaan osannut ihmispaljoudessa mitään ostaa. En nykyisin ole edes niin kiinnostunut kaupoissa kiertelystä ja ilmiselvästi minusta on tullut myös paljon harkitsevaisempi kuluttaja. Hyvä niin.

Sen sijaan suurta mielihyvää tuotti hyväntekeväisyyskirpputori, jonne poikkesin ihan sattumalta. Kutakuinkin Fuengirolan juna-aseman ja Feria-alueen puolivälissä junakadulla sijaitsee riippumattoman Cudeca-säätiön kirpputori, jonka tuotto menee syöpäsairaiden palliatiiviseen hoitoon.

Säätiön perustajan, englantilainen Joan Huntin, aviomies kuoli syöpään 1991, jonka jälkeen hän päätti pyhittää elämänsä parantumatonta syöpää sairastavien potilaiden ja heidän omaistensa elämän helpottamiseen. Säätiö ylläpitää Benalmadenassa saattohoitokotia.

Varoja yhdistys kerää lahjoistusten lisäksi mm. vapaaehtoisten työntekijöiden pyörittämillä kirpputoreilla eri puolilla eteläistä Espanjaa. Fuengirolan kirpputori ottaa vastaan lahjoituksina vaatteita, kenkiä, astioita ja erilaista kodintavaraa sekä myös huonekaluja, jotka toimitetaan Malagan myymälään.

Katsokaapa, minkälaisen löydön tein tuolta kirpputorilta. Päätin, että Fuengirolan kauden päätteeksi laitan hyvän kiertämään ja luovutan osan vaatteistani tälle kirpputorille. Rikka rokassa, mutta näin tärkeän asian puolesta tehtävää työtä haluan ehdottomasti olla tukemassa. Menkää käymään tuolla kirppiksellä ja jos teillä on ylimääräistä hyvää tavaraa, viekää mukananne.

Juhlamekko kahdeksalla eurolla.

Pudotus arkeen

Nyt alkoi meitsillä sitten, jos ei ihan tipaton tammikuu, niin jonkinlaiset nenänvalkaisuviikot. Kyllähän se niin on, että jatkuvat juhlat ja hyvä seura saavat kumoamaan viinilasillisia herkemmin kuin muulloin. Mutta hauskaa on ollut, vaikka nyt tuntuukin hyvältä asettautua viettämään rauhallisempaa ja kuivempaa normiarkea.

Pudotus arkeen tulee olemaan tällä erää monella tapaa melkoinen. Pakko on sanoa hetkeksi hyvästit kaikelle Espanjan ihanuudelle ja lennellä takaisin Suomen kamaralle töitä puurtamaan. Vähän kyllä huolettaa, mitä tuleman pitää ja miten sitä taas osaa vaihtaa työmoodin päälle. Elämän sietämättömään keveyteen alkoi jo liian hyvin tottua.

Mutta toisaalta minusta kontrastit tekevät elämästä parempaa ja rikkaampaa. Tarvitaan juhlaa ja tarvitaan arkea, carambaa ja raatamista. Tarvitaan highlighteja ja tarvitaan tylsyyttä. Kukapa sitä jaksaisi kultajyviä koko ajan syödä? Puisevilta ne alkavat ennen pitkää maistua.

Tapakset vaihtuvat nyt vähäksi aikaa ruisleipään, Iberico Aitonakkeihin ja viini terveellisempiin juomiin. Erinomaista uutukaista vuotta teille kaikille.

PS: Blogin Facebook sivulla on menossa kilpailu, jossa arvotaan liput kahdelle ensi viikonlopun, 17. – 19.1.2020 Matkamessuille Helsingin Messukeskuksessa.

Samppanjaa muovimukista -blogi Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista

10 Kommenttia

Andalusia Costa del Sol Espanja Fuengirola

Ihana rantareitti Puerto Banúksesta Marbellan keskustaan

maanantai, tammikuu 6, 2020

Marbellassa on aina kiva piipahtaa. Vanhan kaupungin viherkasvein reunustetut kadut ovat silmäkarkkia parhaimmillaan ja muutenkin kaupungilla on sellainen kevyesti hienostunut ilmapiiri.

Rakennukset ovat hyvässä kunnossa ja katukuva kaikkinensa huoliteltua ja visuaalista. Ravintolat ovat satsanneet selvästi muuta Aurinkorannikkoa enemmän ulkoasuun ja sisustukseen. Fuengirolalle tyypillisiä tylsiä kelmukuppiloita ei ole samaan malliin. Sama pätee myös kiinakauppojen määrään. Vanhan kaupungin kaduilla on kivoja pikkuputiikkeja.

Olkoonkin, että tässä on paljon turisteille suunnattua tarjontaa, se ei siltikään vähennä tosiasiaa, että Marbella on viehättävä. Ainakin minä viihdyn vanhan kaupungin sokkeloissa ja sievillä aukioilla oikein hyvin.

Marbellalla on edelleenkin oma elitistinen maineensa ja toki monista asioista pystyy päättelemään, että kaupungissa liikkuu äveriäämpää porukkaa kuin muissa Costa del Solin kaupungeissa. Silmä bongasi kalliiden autojen merkkiliikkeitä, luksushuonekalukauppoja, ylellisen näköisiä kampaamoita, kauneushoitoloita ja koruliikkeitä. Ja sittenhän Marbellalla on raharikkaiden oma ”huvipuisto” Puerto Banús.

En ollut koskaan aiemmin käynyt katsomassa tuota ökyturismista tunnettua huvisatama-aluetta ja päätin tällä kertaa katsastaa, miltä näyttää alue, joka kelpaa vaikkapa Saudi-Arabian prinssille.

Fuengirolasta pääsee Marbellaan kätevästi bussilla, joita lähtee linja-autoasemalta puolen tunnin välein. Matka kestää bussista riippuen 45 minuuttia (bussi 60) tai 1 h 15 minuuttia (bussi 220). Lippu ostetaan etukäteen bussiaseman luukulta ja se maksaa yhteen suuntaan vajaa 3,50 euroa.

Jos mielit Marbellan keskustaan, jää pois keskustan, centron, pysäkillä, sillä kaupungin linja-autoasema sijaitsee hieman syrjemmässä. Myös vanha kaupunki sijaitsee aivan tämän pysäkin takana.

Mikäli haluat jatkaa Puerto Banukseen, busseja sinne lähtee viereiseltä pysäkiltä noin 20 minuutin välein (bussi nro 1) ja taksa on normaali kaupunkimaksu 1,15 euroa.

Puerto Banúkselle ei meidän tarvinnut paljoa antaa aikaa. Kyllähän se on totta, että paikka selvästi tuoksuu kalliille samppanjalle ja kaviaarille. Toinen toistaan hienompia huvijahteja satamassa kuin St. Tropezissa konsanaan. Toisella puolella rivistö merkkiliikkeitä, joihin minulla ei ollut asiaa ja taustalla hetkittäin Ferrarin kehräävää pörinää.

Ihailin lähinnä kauniita näyteikkunoita ja totesin, että onpas täällä kaikkea ”ihanan kallista”. Ironiselta tuntuivat tässä miljöössä Senegalin katukauppiaat, jotka yrittivät tyrkyttää omia Michael Korsejaan ja Vuittoneitaan.

Sen sijaan syy, miksi Puerto Banúkseen kannattaa mennä, on ihastuttava rantareitti pitkin merenrantaa Marbellan ja Puerto Banúksen välillä. Noin seitsemän kilometrin matka oli minusta todella kiva taittaa välimaastossa, jossa toisella puolella meren aallot huuhtoivat rantoja ja toisella puolen hyvinhoidetut viheralueet reunustivat rantatietä.

Ohitimme useita korkeiden aitojen ympäröiviä luksushuviloita, kauniita loma-asuntoja, kalliin näköisiä hyvinvointiin keskittyneitä yrityksiä, ravintoloita ja jäipä matkan varrelle myös islamilainen moskeija. Reitti on saanut lempinimen ”Kultainen maili”. Matkalla oli mukavaa pysähtyä viinilasilliselle aivan meren tuntumaan, vaikka hintataso oli saanut lisäkertoimia totutusta.

Marbellan keskustan päässä kävimme muuten syömässä rantakadun libanonilaisessa ravintolassa Yaba Ofissa. Piskuisen paikan ruoka oli maukasta ja edullista. Mikäli Lähi-idän keittiö kiinnostaa, suositus tälle hieman kotikutoisen oloiselle pikkuravintolalle.

Bussi takaisin Fuengirolaan lähti samalta kadulta kuin mihin tullessa jäimme. Pysäkki on tien toisella puolella puiston jälkeen, noin 200 metrin päässä tulopysäkiltä Fuengirolaan päin. Paluumatkan lipun voi ostaa bussista.

Samppanjaa muovimukista -blogi Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista

10 Kommenttia

Andalusia Costa del Sol Espanja Fuengirola

Fuengirolan joulu – aurinkoa, mereneläviä ja elämämme kalleinta kinkkua

lauantai, joulukuu 28, 2019

Aurinkoinen ja kesäisen lämmin joulu on iloinen asia, mutta ainakin minulle hieman hämmentävä.

Fuengirolassa vietettiin joulua tänä vuonna poikkeuksellisen lämpimissä keleissä. Lähinnä kummallinen fiilis tuli, kun Suomen jouluradio soitti korkeista nietoksista, mutta meidän ikkunoista pyrki aurinko iloisesti sisään jouluviikolla päivä toisensa jälkeen.

Perinteistä joulutunnelmaa sai vähän hakea, eikä kynttilöidenkään sytyttäminen tuntunut samalta kuin pohjoisen pimeydessä. Oli ihan liian valoisaa ihan liian pitkään. Siltikin jotain riemukasta on siinä, kun joulun päivinä saattoi kuljeskella rannalla kesämekossa.

Aattopäivänä käytiin ystävien luona maistelemassa jouluglögiä, mikä tuoksui ja maistui niin ihanan perinteiselle joululle. En voinut kuitenkaan mitään mielikuvalleni, että kuumaa glögiä paremmin tänne istuu joulujuomaksi kylmä cava. Näin se vaan maa muokkaa omiakin jouluperinteitä.

Kun Suomessa voi joulupyhien pimeydessä hyvällä omallatunnolla linnoittautua sohvan nurkkaan punaviinin, suklaan ja kirjan kanssa, täällä häikäilemättömästi sisälle tunkeva aurinko lähes pakotti lähtemään ulos. Ken raaskii ”haaskata” kaunista aurinkopäivää sisällä nysväämiseen?

Omat hyvät puolensa molemmissa. Suklaarasiassa on puolet jäljellä, mutta jouluksi varatuista kirjoista suurin osa lukematta. Minulla on ollut selviä keskittymisvaikeuksia suuntaan jos toiseen.

Meille joulu ei ole koskaan aiheuttanut suurempaa stressiä ja täällä Fuengirolassa vieläkin vähemmän. Vuosien varrella joulumme on muuntautunut aina tilanteen ja paikan mukaan. Olemme vapauttaneet itsemme ajat sitten perinteisten jouluvalmistelujen härdellistä.

Nautinnollista on, kun voi joulupöydän rakentaa juuri sellaisista raaka-aineista kuin meille parhaiten maistuu. Harmaasuolattu kinkku ja laatikot eivät ole enää vuosiin maistuneet. Lapissa joulupöydän kunkku on ollut poro, täällä etelänmailla tuntui luontevalta kääntyä merenelävien puoleen.

Hietasimpukoita, langusteja, norjalaista kylmäsavulohta, uunissa paahdettuja rosmariiniperunoita, salaattia ja vihanneksia. Siinäpä meidän joulupöydän antimet.

Niin ja olihan meidänkin joulupöydässä myös kinkkua, mutta jotain ihan poikkeuksellista. Olemme täällä Espanjassa ihmetelleet ilmakuivattujen kinkkujen suurta määrää kaikkialla. Ruokakaupoissa, ravintoloissa ja kauppahalleissa roikkuu pitkiä sorkkarivistöjä eikä varmaan niin piskuista baaria löydy mistään, etteikö jossain nurkassa jökötä kinkkujalka telineessä.

Ja kyllähän tuota vuoristokinkkua täällä syödään. Jonkin tilaston mukaan espanjalaiset syövät vuodessa noin 45 miljoonaa kinkkua, joka on lähes yhtä paljon kuin koko maan väkiluku. Melkoista kinkkukansaa todella.

Erityisesti olemme ihmetelleet noiden possujen valtaisaa hintahaitaria. Kalleimmat maksavat useamman sata euroa kappeleelta. Oma taiteenlajinsa näyttää olevan myös kinkkujen huolellinen siivuttaminen. Kalleimpia ilmakuivattuja kinkkuja ei suinkaan osteta vakuumissa, vaan niistä siivutetaan pitkällä veitsellä läpikuultavan ohuita siivuja, jotka asetellaan yksitellen alustan päälle.

Ilmakuivattujen kinkkujen valmistaminen on hyvin valvottua touhua. Näistä halvempia Serrano-kinkkuja voi valmistaa kuudella määrätyllä alueella ja kalliimpaa Iberico-kinkkua vain Extremadurassa, Guijuelossa ja Huelvassa.

Hinta ja maku määräytyvät pitkälti kinkkujen kypsymisajan mukaan. Kinkkuja riiputetaan kuivaamoissa vähintään seitsemän kuukautta, yleensä noin 14 kuukautta. Iberico-kinkkuja kypsytetään vähintään kaksi vuotta, mutta kalliimpien laatujen kypsytysaika voi olla jopa neljä vuotta.

Päätettiin tänä jouluna ottaa selvää onko noissa kinkuissa oikeasti suuria makueroja. Ostettiin joulupöytään perinteistä Serranoa sekä Jamón Bellota Ibericoa, kalleinta mitä Mercadonan kinkkutiskillä oli tarjolla. Kun kinkulla oli kilohintaa 125 euroa, eipä tuota kovin suurta määrää raaskittu ostaa. Kyse on tummasta Pata Negra -possusta, joka laiduntaa vapaana ympäri vuoden tammenterhoja popsien.

En ole itse mikään kinkun ystävä, mutta tässä kohtaa täytyy sanoa, että tämä kinkku oli niin herkullista, ettei oikein edes tiennyt syövänsä kinkkua. Ja kyllähän makuero kalliimman ja halvemman välillä oli melkoinen. Kalliimpi Iberico oli suussa sulavan pehmeää ja maku oli suorastaan pähkinäistä. Tässä taisi nyt käydä niin, että minusta tulikin tämän herkun suuri ystävä.

Seuraavaksi sitten uutta vuotta ja loppiaista odottamaan. Joulupukkia enemmän Espanjassa odotetaan Itämaan tietäjiä. Loppiainen täällä on jopa joulua merkittävämpi juhla, johon olennaisena kuuluvat kolmen kuninkaan kulkueet. Jos vaan olet Espanjassa loppiaisen aikaan, loppiaisaaton kulkueita ei kannata jättää näkemättä. Ne ovat ihan viihdyttävää katsottavaa myös aikuiselle.

Fuengirolan vuodenvaihteen ohjelma kuin myös tammikuun 5. päivän kulkueen aikataulu löytyvät oheisesta liitteestä: https://www.fuengirola.es/wp-content/uploads/2019/11/Programa-de-Navidad-2019-WEB.pdf

Onnellisen uuden vuoden toivotuksia jo tässä vaiheessa teille kaikille.

Samppanjaa muovimukista -blogi Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista

8 Kommenttia

Andalusia Espanja Majoitus ulkomaat Ravintolat ulkomailla

Vejer de la Frontera – itämaista romantiikkaa andalusialaisittain

sunnuntai, joulukuu 22, 2019

Pelkkä sattuma voi joskus johtaa mukaviin asioihin. Kuten pieneen valkoiseen Andalusian kaupunkiin ja paikkaan, joka on kuin Tuhannen ja yhden yön sadusta.

Minne mentäisiin Cadizin jälkeen? Jeti Costan vuokra-auto olisi käytössämme vielä yhden vuorokauden ja mietimme miehen kanssa, että mihin jäisimme paluumatkalla vielä yhdeksi yöksi.

Levitin sohvapöydälle Andalusian kartan ja ajattelin, että rantakaupungin vastapainoksi olisi mukavaa ajaa jonnekin ylemmäs sisämaahan. Johonkin meille ihan tuntemattomaan mestaan.

Hylkäsin kaikki liian pienellä tekstillä olevat paikannimet. Pitäisi olla ainakin sellainen kylä, jossa olisi jotain muutakin kuin kirkko, muutama talo ja majoitus jonkin näistä peräkammarissa.

Kuljettelin sormeani kartalla ja jostain syystä se pysähtyi Vejer de la Fronteran kohdalle. En ollut ikinä kuullutkaan kyseisestä paikasta. Cadizin provinssissa oltiin edelleenkin, arviolta noin 60 km Cadizin kaupungista etelään. Nimikin oli sopivasti painettu hieman isommalla präntillä. Olisikohan tämä meille sopiva yöpymispaikka paluumatkalla Fuengirolaan?

Googlettaminen kertoi, että kyse oli noin 13000 asukkaan korkealla rinteillä sijaitsevasta pikkukaupungista. Ei siellä mitään ihmeellistä näyttänyt olevan. Sellaista vanhojen valkoisten kylien visuaalista sulokkuutta. Kokoa Vejer de la Fronteralla näytti olevan sen verran, että ainakin yhden päivän saisi menemään hengailemalla kylämäisen kaupungin raitilla.

Seuraavaksi googletin löytyisikö kaupungista mitään sopivaa hotellia. Ja kas, Booking.com löysikin Vejer de la Fronterasta yllättävän monta kiinnostavaa ja vieläpä kohtuuhintaista majapaikkaa. Näistä eniten kiinnostuin maurilaishenkisestä Hotel La Casa del Califasta. Koska entisessä maurien hallitsemassa kaupungissa oltiin, tämähän sopisi tunnelmaan hyvin. Siispä sinne.

Ylhäällä oleva kaupunki näkyi jo kaukaa. Ajaessamme kiemuraista tietä ylös päämääräämme, toivoin totisesti, ettei ketään tulisi kapealla tiellä vastaan. Ajatuskin siitä, että mentäisiin liian lähelle kaiteettoman tien reunoja hirvitti. Myöhemmin huomasimme, että kaupungin toiselta laidalta johti perille toinenkin vähän leveämpi tie.

Hotelli löytyi helposti kaupungin pääaukion laidalta ja autokin saatiin hyvin parkkihalliin.

Hotellimme oli melkoinen sokkelo useammassa kerroksessa. Sellainen pieni painajainen kaltaiselleni suuntavaistottomalle. Tasoja, kerroksia, käytäviä, kulmia ja ovia ihan loputtomiin. Naureskelin miehelleni, että ilman häntä en olisi varmaan koskaan osannut takaisin huoneeseemme.

Hotelli oli kerrassaan ihastuttava. Kaikkialla tuoksui miellyttävästi sekoitus suitsuketta, mirhaa ja mausteita tai jotain, mikä viittasi itämaille. Rakennus oli sisustettu hyvällä maulla ja jokainen pienikin yksityiskohta oli tyylilleen uskollisesti tarkkaan harkittua. Itämaisia mattoja, lyhtyjä ja lamppuja, jotka loivat seinille kiehtovia kuvioita, vanhoja huonekaluja, viherkasveja, kauniita kaakeleita, kutsuvia sohvanurkkauksia…

Erään käytävän päässä oli lattialla punottu käärmekori hieman raollaan. En uskaltanut siirtää kantta, sillä olin aivan varma, että sisällä köllötteli kobra päiväunillaan. Ihan täydellistä Tuhannen ja yhden yö tunnelmaa. Ja sokerina huipulla kattoterassin baarikahvila, joka oli niin miellyttävä, että teki mieli istua siellä kylmässä tähtikirkkaassa yössäkin.

Entä sitten itse kaupunki? Vejer de la Frontera jakautui kahtia. Vanhempi osa, missä majapaikkamme sijaitsi, oli sellainen tyypillinen andalusialainen valkoinen ”kylä”. Korkeimmalla kohdalla sijaitsi vanha linna, joka oli remontin vuoksi nyt suljettu.

Seuraavaksi ylimmällä tasolla oli kirkko ja keskellä kylää pääaukio, Plaza de España. Jostain luin, että tätä aukiota pidetään Cadizin alueen kauneimpana johtuen osittain aukion keskellä olevasta sevillalaisesta keramiikasta tehdystä suihkulähteestä. Ja kaunishan se kieltämättä olikin.

Historia oli läsnä kaikkialla. Siellä täällä pulpahti esiin pala keskiaikaista muuria ja vanhoja kaupungin portteja. Mitä enemmän ilta alkoi hämärtää, sitä romanttisemmaksi minusta miljöö muuttui. Sinne tänne sijoitellut jouluvalot ja vanhat katulamput lisäsivät vain kaupungin kauneutta ja tunnelmallisuutta.

Vejer de la Fronteralla on myös toinen, uudempi osa, josta löytyy nykyaikaisempia taloja, kauppoja ja ravintoloita. Jos aikaa olisi ollut enemmän, Vejer de la Fronterasta olisi päässyt patikoimaan ympäröivään maastoon erilaisille luontoreiteille. Kaupungille kuuluu myös muutama kilometri neitseellistä biitsiä Atlannin rannalla. Rantaan on matkaa noin yhdeksän kilometriä.

Päättelimme lukuisista tasokkaan näköisistä ravintoloista, hotelleista ja käsityöläiskaupoista, että kaupungissa täytyy joskus olla turisteja joltisenkin paljon. Nyt joulukuussa kaduilla sai kuljeskella rauhassa lähes omissa oloissaan.

Huomasin myös, että hotellissamme oli palkittu marokkolais-libanonilainen ravintola El Jardin del Califa. Vahva suositus tälle. Sen lisäksi, että ruoka oli hyvää, paikka oli mitä romanttisin. Meillä ei ollut mitään hämyistä kynttiläillallista vastaan. Ravintola on kovin suosittu, joten pöytävaraus kannattaa tehdä.

Ei voi mitään, nämä tunnelmalliset valkoiset kylät ovat vieneet sydämeni ihan täysin. Aina yhtä ihanaa kierrellä historian havinan täyttämillä kujilla ja kaduilla. Tällä reissulla ruokittiin niin visualistia kuin romantikkoa minussa.

https://www.turismovejer.es/index.php/en/

Samppanjaa muovimukista -blogi Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista

14 Kommenttia

Andalusia Espanja

Cadiz- rakastaa vai eikö rakastaa?

keskiviikko, joulukuu 18, 2019

Kun jostain paikkakunnasta lukee silkkaa suitsutusta ja omat kokemukset ovat aivan päinvastaisia, alkaa helposti epäillä itseään. Oliko siellä sittenkin jotain sellaista, mitä en huomannut? Oliko minulla vain huono päivä ja ikäviä yhteensattumia? Enkö oikeasti vain jostain syystä päässyt sinuksi paikan kanssa?

Näin kävi minulle Andalusian länsiosan Cadizin kanssa. Kirjoitin reilut neljä vuotta sitten blogiini tästä kaupungista mm. näin: ”Cadiz ei avautunut minulle mitenkään hohdokkaana matkailukohteena. Ehkä olin virittäytynyt väärään tunnelmaan, sillä silmiini pistivät vain roskaiset kadut, huonossa kunnossa olevat rakennukset ja kaljoittelevat spurguporukat.”.

Niin moni on kokenut Cadizin ihan toisella tapaa. Kaupunkia kuvataan luonteikkaaksi, aidoksi, teeskentelemättömäksi ja kauniiksi. Se on nimetty Espanjan Havannaksi ja Andalusian tuntemattomaksi aarteeksi.

Pakko minun oli antaa Cadizille uusi mahdollisuus ja lähteä katsomaan, miltä tuo Euroopan vanhimpana kaupunkina pidetty satamakaupunki tuntuisi toistamiseen tarkasteltuna. Muuttuisiko aiempi negatiivinen käsitykseni? Tuntuisiko Cadiz uudelleen koettuna sittenkin paremmalta?

Saimme autovuokraamo Jeti Costalta auton alle, jolla hurautimme miehen kanssa Fuengirolasta reilun 200 kilometrin päähän Välimereltä Atlantin puolelle. Tosin muutaman mutkan kautta, sillä halusimme ajaa muita kuin maksullisia moottoriteitä pitkin.

Rähjäisyyden sijaan tällä kertaa ensimmäiseksi nousi esiin Cadizin vehreys. Puistoja ja suihkulähteitä tuntui kaupungissa riittävän loputtomiin. Heti hotellimme vieressä oli puisto Parque del Genoves, joka muotoonleikkattuine puineen ja erikoisine trooppisine kasveineen oli oikein viehko. Silmiin pistivät myös rantareitin valtaisan kokoiset puut, jotka olivat nähneet elämää jo aika monen sukupolven ajan.

Toinen asia mihin kiinnitin huomiota oli Cadizin suoralinjainen asemakaava. Andalusian vanhoissa kaupungeissa on tottunut siihen, että vanhat keskustat ovat melkoista sokkeloa. Cadizissa sen sijaan vanhan kaupungin asemakaava oli hämmästyttävän suoraviivainen.

Meitä ihmetyttivät myös monet aution ja jopa kolkon oloiset tyhjät kadunpätkät. Elämää tietyillä alueilla tuntui olevan kumman vähän kaupungin kokoon nähden.

Cadizin mahtipontiset rakennukset muistuttivat kaupungin merkittävästä historiasta ja entisestä vauraudesta, joka perustui pääosin merenkulkuun ja sitä kautta tapahtuvaan kaupankäyntiin. Lähtipä Kolumbuskin kahdelle maailmanvalloitusmatkalleen juuri Cadizista.

1700-luvulla 75 % koko Espanjan kaupasta kulki Cadizin kautta ja siitä tulikin maan vaurain kaupunki. 1800-luvulla siirtomaat menetettiin ja siitä alkoi ikävä kyllä Cadizin alamäki. Nykyisin matkailu on noussut Cadizille merkittäväksi tulonlähteeksi.

Cadizin profiilia hallitsee kultainen kupoli, joka kuuluu kaupungin massiiviselle katedraalille. Katedraali nyt itsessään ei minusta ihmeemmin erotu muista, mutta samalla pääsylipulla pääsee kipuamaan katedraalin toiseen kellotorneista. Kipuaminen on ehdottomasti sen arvoista, sillä ylhäältä avautuu kerrassaan hienot näkymät eri puolille kaupunkia.

Cadizin kaksi linnaketta, Castillo de San Sebastian ja Castillo de Santa Catalina, kuuluvat varsin jokaisen Cadizin kävijän listalle ja ihan käymisen arvoisia nuo merenrantakohteet ovatkin. Jälkimmäisessä oli käyntihetkellämme ihan kiinnostavia valokuva- ja taidenäyttelyitä.

Kannattaa myös käydä Cadizin vanhassa kauppahallissa kuikuilemassa huikeaa kala- ja äyriäistiskien tarjontaa. Valikoima oli sen verran vaikuttavaa, että tulimme siihen tulokseen, että noilta tiskeiltä löytyi varmaan kaikki syötävä, mitä maailman merillä on tarjottavana.

Ja ruuasta kun puhutaan, en voi olla mainitsematta parasta tapasravintolaa, mikä koskaan on kohdallemme osunut. La Barra de el Faro on tapasravintoloiden aatelia. Kyseessä on Cadizin vanhassa kalastajakaupunosassa Viñassa oleva ”pystybaari”.

Ravintolassa on tosiaankin vain pitkä tiski ilman istuinpaikkoja. Siinä tilataan listalta toivottu määrä erilaisia tapasannoksia, mutta voi sentään, miten maukkaita nuo annokset olivatkaan. Mikäli haluat syödä fiinimmin, ravintolassa on myös kalliimpi pöytäliinapuoli El Faro.

Tällä reissulla yövyimme Parador de Cadizissa, Espanjan valtion omistamassa tasokkaassa hotellissa. Täytyy myöntää, että vaikka hotelli oli kaikin puolin ok, se ei ihan saavuttanut varauksetonta ihastustamme. Hinta oli kuitenkin aika kova ja siksi odotimme vähän enemmän.

Söimme ensimmäisenä iltana hotellin pääravintolassa, mutta ruoka oli vähän pettymys. Ehkä sitä parhaiten kuvaa tylsyys ja mauttomuus. Sen sijaan aamiainen oli jälleen niin loistava kuin kaikissa niissä muissakin Paradoreissa, joissa olemme aiemmin yöpyneet.

Mitäkö sitten olin Cadizista mieltä uudella yrittämällä? En nähnyt sitä enää niin kalseassa valossa kuin edellisellä kerralla. Katuja tallustellessa kohtasimme kyllä ränsistyneitä taloja siellä täällä, mutta toisaalta monia vanhoja rakennuksia on kunnostettu ja palautettu vanhaan loistoonsa. Ilmiselvästi käsitykseni Cadizista ulkoisesti parani edellisestä käyntikerrasta.

Mutta ihan rehellinen ollakseni, Cadizissa oli kiva käydä, mutta se ei edelleenkään tehnyt minuun lähtemätöntä vaikutusta. En oikein osaa edes sanoa, mikä mättää. Cadiz on kyllä erilainen kuin näkemäni muut Andalusian kaupungit, mutta minulle siitä ei edelleenkään tullut erityistä kaupunkia.

Cadiz kannattaa ehdottomasti nähdä ja kokea, mutta ainakaan minulle kaupunki ei nostattanut sellaisia lämpöisiä tuntemuksia, että tänne pitää ehdottomasti palata. Vähän samanlainen fiilis jäi kuin nyppisi päivänkakkaran terälehtiä. Rakastaa vai eikö rakastaa? En oikein osaa sanoa.

Samppanjaa muovimukista -blogi Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista

10 Kommenttia