Etusivulle
Browsing Category

Espanja

Pääsiäinen Andalusiassa – hieman häkellyttävää kansanperinnettä

Nuoret miehet kantamassa tonnien painoisia Jeesus ja Neitsyt Maria patsaita. Pääsiäiskulkueet täyttävät Andalusian kaupunkien ja kylien kadut.

Olen varmaankin järjiltäni. Vai, mitä olette mieltä siitä, että voin tuijottaa tuntitolkulla Andalusian TV:stä pääsiäiskulkueiden hidasta ja yksitoikkoista menoa pitkin Malagan ja Sevillan katuja? Sadat miehet kantavat satoja Jeesus ja Neitsyt Maria patsasviritelmiä pitkin kaupunkien katuja. Suoraa lähetystä näistä kulkueista voi katsoa Andalusian tv-kanavalta koko pääsiäisviikon, Semana Santan, lähes 24/7 joka ikinen päivä.

Sen lisäksi minun on pitänyt käydä katsomassa kulkueita ja tronojen eli patsaslavettien kantoa livenä Fuengirolan vanhassa kaupungissa ja naapurikaupunki Benalmádenassa. Olen koukuttuneen kiinnostunut tästä vanhasta perinteestä, vaikka en, anteeksi vaan, tästä hieman omituisesta sekamelskasta ymmärräkään oikein yhtikäs mitään.

Jotain äärimmäisen kiehtovaa on siinä, että jopa useita tonneja painavia patsaslavetteja kannetaan jopa usean sadan ihmisen voimin. Ja näin on tehty vuosisatoja. Mitä suurempi kaupunki, sen suuremmat lavaviritelmät ja sitä mittavammat kulkueet.

Benalmádenassa kantajiksi oli kelpuutettu myös naiset.

Korkeat patsasviritelmät huojuvat ja heiluvat kapeilla kaduilla, joissa on tiivis tunnelma reunustoille katsomaan tulleesta yleisöstä. Homma näyttää itse asiassa jopa pelottavalta. Mitä jos tuo valtaisan kokoinen ja painava viritelmä lähtisi tungoksessa kaatumaan?

Menoa tahdittaa yksinkertainen rummutus ja puhallinmusiikki. En voi mitään sille, että soinnista tulee mieleen Kummisetä elokuvien musiikki. Sen lisäksi kulkueiden ympärillä häärää huppupäistä suippolakkiporukkaa, joiden asut yhdistää väistämättä Ku Klux Klanin kaapuihin. Joissain kulkueissa mukana on myös mustiin pukeutuneita naisia.

Suitsukkeen katku täyttää ilman, kynttilän liekit lepattavat patsaslaveteissa ja yläpuolisilta parvekkeilta heitellään ruusun terälehtiä. Väliin soitto lakkaa ja kulkue pysähtyy, kun jostain parvekkeelta lauletaan ylipursuavan tunteenpaloista valitussikermää.

Ja taas meno jatkuu, askel askeleelta, hitaasti metri metriltä. Muutaman kymmenen metrin välein kumautellaan kelloon merkiksi tauosta. Tronot ovat tosiaan niin painavia, että kantajat tarvitsevat lepotaukoja vähän väliä.

Huppupäät ovat päässeet jopa pääsiäisleivokseen.

Kulkueista vastaavat katolisen kirkon hyväksymät veljeskunnat, joista vanhimmat on perustettu jo 1200-luvulla. Mielenkiintoista näissä kulkueissa on jopa ulkopuoliselle välittyvä voimakas yhteisöllisyyden tunne. Jokainen mukanaolija on osa vanhaa perinnettä. Mukana on kaiken ikäisiä pienistä lapsista vanhuksiin.

Pääosin tronojen kantamisesta vastaavat nuorehkot miehet, joille tehtävä on ilmeisemmin kunnia-asia. Joillain paikkakunnilla osa kulkueista jouduttiin sateen vuoksi perumaan. Pettymys oli kantajille selvästi suuri, sillä näinpä aikuisten miesten puhkeavan jopa kyyneliin harmista. Monisatapäiset kulkueet vaativat takuulla valtaisan määrän talkootyötä.

On hienoa, että tällaiset traditiot säilyvät ja jatkavat vuosisataisia perinteitä. Vaikka kaikille kulkueisiin osallistuminen ei edustaisikaan niin voimakkaita uskonnollisia tarkoitusperiä, on siihen osallistuminen selkeästi yksi tapa ilmaista omaa kansallista identiteettiä.

Väkisinkin tuli mieleen, että meillä mietitään sitä, pitäisikö suvivirren laulamisesta kouluissa luopua.

Mukava blogijuttu Espanjan pääsiäisperinteestä löytyy Eevagamunda -blogista täältä.

 

Samppanjaa muovimukista -blogi Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista

 

4 kommenttia
perjantai, huhtikuu 19, 2019 by

Frigiliana – ehkä se kaikkein kaunein Andalusian valkoinen kylä

Rakastan Andalusian valkoisia kyliä. Siitäkin huolimatta, että ne muistuttavat toisiaan. Viimeisten kuukausien aikana on tullut nähtyä yksi jos toinenkin valkoinen kylä, pueblo blanco, enkä oikeastaan osaa edes sanoa, eroavatko ne juurikaan toisistaan.

Valkoiset kivitalot jököttävät kerroksittain pitkin rinteitä. Kapeat kujat johdattavat kulkijaa yhä ylemmäs näköalojen aina vain parantuessa. Vuorijono piirtää horisonttia.

Talojen vierustoja myötäilevät kymmenet kukkaruukut, joiden viherkasvit ja kukat tuovat kontrastia muuten valkoiseen maailmaan. Jokunen väriläiskä on saanut sijansa talojen seiniltä.

Elämänmeno kylissä on verkkaista, mitä nyt alemmilla tasoilla keskusaukion ympäristössä turistit hypistelevät matkamuistoja tai paistattelevat päivää ravintoloiden terasseilla. Ylemmillä kujilla on hiljaisempaa. Ehkä kohtaat vain satunnaisen vanhuksen, jonka kanssa voi vaihtaa tervehdykset tai päiväunia vetelevän raukean simasuukissan. Näillä kujilla aika tuntuu pysähtyneen.

Mitä aurinkoisempi keli, sitä valkoisemmiksi ja hohtavimmiksi talot muuttuvat. Ja sitä sinisemmältä talojen väleistä pilkottava sininen taivas näyttää. Kontrasti on jyrkkä ja yksinkertaisuudessaan kaunis.

Juuri tällaiselta näytti valkoisista kylistä ehkä se kaikkein viehättävin, Frigiliana.

Kuuden kilometrin päässä rannikkokaupunki Nerjasta sijaitseva 3000 asukkaan kylä sijaitsee noin 300 metrin korkeudessa vuoristossa. Nerjan linja-autoasemalta pääsee kätevästi bussilla reilun euron hintaan. Tarkista kuitenkin bussien aikataulut. Esimerkiksi sunnuntaisin bussi kulkee vain kuusi kertaa suuntaansa päivän aikana.

Frigiliana oli viehättävä ja kuvauksellinen. Talot olivat hyvinhoidettuja ja lähes joka nurkka pursuili kaikenlaisia pikkusieviä yksityiskohtia. Kameralla riitti töitä huolimatta siitä, että nousu ylemmäs oli hikistä puuhaa auringon ollessa tällä kertaa melkoisen armoton. Toisaalta kirkkaassa auringonvalossa valkoiset kylät ovat minusta parhaimmillaan. Mitä aurinkoisempaa, sen valkoisempaa.

Jäin miettimään sitä, miltä tuollainen kylä näyttäisi iltavalaistuksessa. Romantisoin itseni istumassa lyhtyjen valossa terassilla tähtikirkkaan taivaan alla. Tämä pitäisi kyllä kokea ja päiväretken sijaan jäädäkin yöksi.

Millainen tunnelma mahtaisi olla, kun turistit ovat lähteneet ja rauha palannut pieneen kylään? Siitä pitänee ottaa vielä jossain vaiheessa selvää. Frigiliana oli maineensa veroinen. Andalusian kaunein ja romanttisin kylä, kenties.

 

Samppanjaa muovimukista -blogi Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista

9 kommenttia
tiistai, huhtikuu 16, 2019 by

Täydellinen lomamoodi – rantalomanen Nerjassa

Hola pitkästä aikaa. Päivät kuluvat sellaista haipakkaa, etten edes blogia ole viimeiseen viikkoon ennättänyt päivittämään. Aika vaan soljuu sulavasti ihan tavallisen arjen merkeissä. Kaupassa käyntiä, kotiaskareita, merenrantalenkkejä, kampaajalla käyntiä, muutama päivä vieraiden houstaamista ja jossain välissä vähän shoppailuakin.

Vaihtelevien ja melko viileiden päivien jälkeen sää on vaihtunut lähes helteisiin keleihin. Huomasin, että omasta garderoobistani uupuu kevyitä kesävaatteita ja siksi on pitänyt kierrellä vähän vaatekauppoja kesämekkoa ja -puseroita metsästäen.

Fuengirola on minusta oiva ostoskaupunki. Jos et ole merkkivaatteiden perään, mukavan hintaista kesäretonkia täältä saa kohtuuhinnalla. Erityisen ihastuksissa olen edullisiin pellavavaatteisiin, joista Suomessa saa maksaa usein moninkertaisen hinnan.

Se, mistä itse asiassa piti kertoa, on meidän viikonlopun rantalomanen. Lähdimme ihan ex tempore pikku matkalle inspiroituneena säätiedotuksesta, joka  lupasi viikonlopulle mahtavan lämmintä ja aurinkoista. Mielessä siinsi turkoosinvärinen meri ja pieni rantakaupunki.

Kun ulkomailla asustelee pidemmän aikaa, tuntuu ihan siltä kuin maan sisällä matkatessa tekisi uusia ulkomaanmatkoja. Ainut ero on siinä, ettei tarvitse lentää mihinkään, eikä matkustaa tuntitolkulla. Eikä myöskään maksaa paljoa, niin kuin ei nytkään.

Kissanpäiviä

Löysin meille erittäin kohtuuhintaisen majoituksen Nerjasta, reilun 20 000 asukkaan rantakaupungista 50 kilometrin päästä Malagasta itään.

Tuumasta toimeen, parin yön hotellivaraus sisään ja seuraavana aamupäivänä matkasimme paikallisjunalla kotipysäkiltä ensin Malagan Maria Zampranon rautatieasemalle ja sieltä viereiseltä bussiasemalta Nerjaan. Reilun tunnin mittainen bussimatka kustantaa ainoastaan noin viisi euroa/suunta.

Vähän naureskelimme matkalla, että lähdimme kotoa Fuengirolasta parin päivän rantalomalle. Olen käynyt Nerjassa muutama vuosi takaperin ja siitä jäi ihan positiivinen kuva. Edellisen matkani pääsyy oli Nerjan merkittävin nähtävyys tippukiviluolat.

Tällä kertaa halusin käydä Nerjasta muutaman kilometrin päässä sijaitsevassa Frigilianassa. Tätä piskuista vuoristokylää pidetään yhtenä Andalusian kauneimmista valkoisista kylistä ja ihastuttavahan se olikin. Frigilianasta tulossa juttua vähän myöhemmin.

Parasta Nerjassa ovat kauniit rannat ja näköalat. Ja onhan Nerjassa toki muutakin kauneutta.

Jänskäsin vähän valittua majapaikkaamme. Ydinkeskustassa sijaitseva Mena Plaza hotelli oli saanut booking.comissa loistavat arvostelut, eikä 54 euron vuorokausihinta parvekkeellisesta huoneesta aamiaisella päätä huimannut. Se mikä vähän arvelutti oli hotellin vain kahden tähden luokitus.

Ennakkoluulot olivat turhaa. Oikeastaan en tajua, miksi hotelli on luokiteltu noin alas, sillä kolme tähteä sille olisi kuulunut mennen tullen. Mena Plaza on siisti ja melko uusi hotelli. Sijainti ydinkeskustassa on loistava lähellä linja-autoasemaa, rantaa sekä ravintola- ja ostoskatuja. Sängyt olivat hyvät ja buffetaamiainen parempi kuin monissa neljän tähden hotelleissa. Plussaa myös huoneen tyhjästä jääkaapista, jonne sai mukavasti cavan ja vesipullot kylmään. Ainut miinus oli, ettei missään mainittu, että hotellin katolla oleva uima-allas oli remontissa.

Nerja on viehättävä lomakaupunki. Ehkä liian pieni pidempään asumiseen, mutta mataline taloineen ja viehättävine katuineen täydellinen lomakohde erityisesti, jos pidät auringosta ja rannoista.

Kauniit kallioiden reunustamat hiekkapoukamat, upeat näköalat ja lukuisat kiinnostavan näköiset ravintolat saivat ainakin meidät viihtymään. Ja pilvettömältä taivaalta hehkuva aurinko käänsi parhaimman lomamoodin päälle.

Mena Plaza hotelli Nerjassa on yli 300 ravintolaa, mistä valita. Lomatunnelmissa.

En tiedä tekeekö Nerjaan enää kukaan suomalaisista seuramatkajärjestäjistä matkoja, sillä suomen kieltä ei juurikaan kaduilla kuulunut. Kaupunki näytti olevan englantilaisten, saksalaisten ja ruotsalaisten suosiossa ainakin kaduilla kuultujen kielten perusteella.

Nerjan kaupunki mainostaa itseään Euroopan parhaalla ilmastolla. Käytännössä se tarkoittaa sitä, että Nerjan sijainti on muita Costa del Solin kaupunkeja lämpimämpi ja kosteampi. Tästä syystä ympäristö on täynnä hedelmä- ja vihannesviljelmiä, mm. avokado- ja mangopuita näytti olevan vähän kaikkialla.

Vieraassa kaupungissa ruokapaikan löytäminen on aina tuuripeliä. Tällä kertaa meillä kävi mäihä. Bongasin keskustasta pelkistetysti sisustetun Pápalo -nimisen ravintolan. Seinään kiinnitetty aasialaisvivahteinen ruokalista herätti kiinnostusta, sillä tässä kohtaa meitä on alkanut perinteinen andalusialainen keittiö tapaksineen jo vähän kyllästyttää.

Perfecto, tekisi Pápalosta mieli sanoa. Kauniita annoksia, jotka tarjoiltiin kauniilta astioilta, makumaailmaltaan vivahteikasta hieman erilaista fuusiokeittiötä, ystävällistä palvelua eikä mitään kohtuuttoman hintaista. Ravintola on avannut ovensa viime joulukuussa.

Seuraavana iltana päätimme vähän säästää ja mennä edullisesti pizza/salaattilinjalla. Nyt ei mennyt ihan putkeen, mutta niinhän se on, että sitä saa mitä tilaa. Aina ei onnistu syömään halvalla hyvin, ei edes Espanjassa.

Pápalo oli meille mieleen.

Nerjan keskustassa, meren äärellä, on upeista näköaloistaan tunnettu Balcón de Europa, Euroopan parveke, josta tosiaan avautuu ihastuttava näkymä alas merelle. Minun teki viimeisenä iltanamme mieli mennä istuskelemaan jonnekin rannan yläpuolella sijaitsevista ravintoloista, joista avautuu hienot näkymät merelle.

Yleensä näissä näköalapaikoissa saa maksaa ”näköalalisää”, mikä käytännössä tarkoittaa sitä, että juomien hinnat ovat roimasti kalliimpia kuin missään muualla. Balcón de Europan vasemmalla puolella on pieni kahvila/baari Calabella. Sisustus on jäänyt menneille vuosikymmenille, eikä paljoa houkuttele poikkeamaan sisään. Mutta mene kuitenkin.

Kahvilan perällä ulkoterassilla ei ole kuin muutama pöytä, mutta ne sijaitsevat parhaimmalla mahdollisella näköalapaikalla. Ja mikä parasta, tässä paikassa ei rokotettu hinnoilla. Neljän euron mojitossa jäämurska oli nuijittu käsin, mutta maku oli aito. Enpä keksi äkkiseltään parempaa paikkaa siemailla drinksua pimenevässä etelän illassa.

Balcón de Europa Täydellinen mojitohetki.

Nerjasta kannattaa käydä. Kaupunki on pieni, joten huippusesonkina se on varsin aika täysi ja tukkoinen. Jos voit, mene syksyllä tai näin keväällä ja mieluiten aurinkoisella säällä. Nerja on idylli aurinkoisesta rantakaupungista. Turkoosin värinen kirkas meri houkuttelee, vaikka ei niin rantaihminen olisikaan. Lomatunnelma on taattu.

Aiemmasta Nerjan reissusta voit lukea täältä.

 

Samppanjaa muovimukista -blogi Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista

6 kommenttia
lauantai, huhtikuu 13, 2019 by

Pieni ajatus yksinkertaisesta onnesta

Great things are done by a series of small things brought together. – Vincent van Gogh

Kävin tällä viikolla katsomassa Malagassa Van Gogh alive -esityksen ja näyttelyn. Taiteilijan maalauksia, ajatuksia ja elämänvaiheita tuotiin esiin uudella tapaa multimedian keinoin. Tunnetut maalaukset ikään kuin heräsivät eloon ja mielentiloiltaan ailahteleva taiteilija itse nousi henkiin.

Kokemus oli mielenkiintoinen, vaikka itselleni pienessä tilassa olikin vähän liikaa kaikkea. Nopealla tempolla ympärillä vaihtuvat kuvat ja tekstit jäivät hieman puolinaisiksi, enkä aina oikein tiennyt mihin katsoa tai keskittyä. Mutta sitä ei sovi kieltää, etteikö kokonaisuus olisi ollut vaikuttava elämys.

Näin jälkikäteen jäin miettimään monia Van Goghin ajatuksia elämästä, onnesta ja rakkaudesta. Löysin sieltä monia yhtymäkohtia omiin ajatuksiini. Kauneudenkaipuu, sisällä polttava tunteiden syvyys ja kirjo, elämänjano, seesteisyyden etsiminen, mm. näiden asioiden kanssa van Gogh painiskeli läpi elämänsä. Asioita, jotka tunnistan vahvasti myös omassa elämässäni.

Tässä viime päivinä olen miettinyt paljon elämän onnellisuutta. Oma osansa siinä on ollut mahdollisuus palata jälleen Costa del Solin maisemiin. Elämä täällä tekee minut yksinkertaisesti onnelliseksi. En tiedä johtuuko se useimmiten paistavasta auringosta, kuljeskelusta merenrannalla, uteliaisuudestani vierasta maata kohtaan vaiko vain muutoksesta arkirutiineihin. Mutta sen tiedän, että minun on ollut täällä hyvä olla.

Olen odottanut missä kohden alkaa ensihuuma rapisemaan ja tämä pakahduttava hyvän olon tunne hiipumaan. Missä kohden astuu esiin se monelta taholta mainostettu koti-ikävä?

Toistaiseksi joka kerta, kun olen astunut lentokoneesta Malagan kamaralle, minusta on vaan tuntunut siltä, että lakastunut olemukseni puhkeaa jälleen kukkaan ja alan elämään kuin hehkuva auringonkukka. Olen ollut yllättynyt siitä, että kotimme Suomessa on tuntunut lähinnä seiniltä ympärillä ja enemminkin ikävä ja ajatukseni ovat kääntyneet merenrantakaupunkiin reilun 3000 kilometrin päähän.

Tätä onnen kantamaa tunnetta eivät ole pystyneet latistamaan blogini juupas-eipäs -väittelyt siitä, onko oikein elää tällä tavalla talvipakolaisena. Onpa minua jopa yritetty syyllistää itsekkyydestä, kun ”hylkään” maailman onnellisimmaksi kehutun maan ja siinä ohessa velvoitteeni ja läheiseni. En ole kokenut, että tämä onneni olisi keneltäkään pois. Lapsettomana orpona saanen kai ihan hyvillä mielin nauttia olotilastani?

Eivät tätä onneani ole pystyneet heikentämään myöskään ne ihmiset, jotka julistavat säännöllisesti miten tylsää Aurinkorannikolla onkaan. Jotka hehkuttavat sitä, että kaksi viikkoa on maksimiaika, mitä täällä ylipäätään pystyy kestämään. Minulla ei vaan taida siellä kotona olla mitään niin ihmeellistä, mitä niin paljon kaipaisin ja ikävöisin. Vai mistäköhän se mahtaa johtua, että minulla on täällä yleensä aika mukavaa? Ja teen minä täällä totisesti muutakin kuin juon kuohuvaa 🙂

On hieno asia, että jokainen meistä voi onnensa löytää eri tavoin. Kukapa siihen voi mennä sanomaan, millaista onnellisuuden pitäisi olla ja mistä sen pitäisi koostua. Se, mitä minä kutsun onneksi, ei välttämättä ole kenenkään muun onnea.

Kuten tuossa alun van Goghin ajatuksessa sanotaan, elämän ihanuutta on se, että irralliset pienet jutut johtavat usein yhdessä johonkin suurempaan kokonaisuuteen. Ja sitten huomaakin, kuinka hieno juttu näistä palasista on päässyt syntymään.

Vähän niin kuin meillä tämän Aurinkorannikolle tulon kanssa. Yllättävät käänteet ja pienet sattumat saivat aikaan sen, että elämäni viimeinen puoli vuotta on ollut aika erilaista kuin koskaan aiemmin. Hyvällä tavalla erilaista.

Meillä on vain tämä yksi elämä. Ja tätä elämää minä niin paljon rakastan. Tässä hetkessä, tässä juuri nyt, piilee yksinkertaista onnea.

The way to know life is to love many things. – Vincent van Gogh

 

Samppanjaa muovimukista -blogi Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista

14 kommenttia
lauantai, huhtikuu 6, 2019 by

La Concepción – hurmaava puutarhakohde Malagassa

Kello 11 Malagan Maria Zambranon bussiaseman laituri numero 1. Hetken päästä sukellan vihreään valtakuntaan.

Kiitos sille lukijalleni, joka kehotti minua kukkafriikkiä tutustumaan Malagan kasvitieteelliseen puutarhaan. Jardín Botánico Histórico La Concepción on paras kaupunkikohde aurinkoisena päivänä etenkin, jos vihreä kiinnostaa muutenkin kuin puolueen värinä.

Noin kahdeksan kilometrin päässä Malagan keskustasta sijaitsevaan puutarhaan pääsee kätevimmin Maria Zambranon bussi- ja juna-asemalta Malaga Toursin pikkubussilla. Bussi lähtee linja-autoaseman laiturilta numero 1 ja pysähtyy myös rautatieaseman edessä Malaga Toursin turistipysäkillä. Bussit kulkevat 90 minuutin välein (huhtikuu 2019). Aikataulut näet täältä. Samalla bussilla pääsee myös Malagan automuseoon ja venäläisen taiteen museoon.

Vaikka Malagassa ei puistoista ole pulaa, reilun viiden euron pääsymaksu antoi enemmän kuin osasin odottaa. Alue itsessään on suuri, kuljettavia reittejä yli 3,5 hehtaarin alueella riittää talsittavaksi.

Puutarha on alunperin kahden vauraan porvarissuvun luomus. Se on saanut alkunsa 1855, kun trooppisista kasveista innostunut pariskunta tilasi eksoottisia kasveja ja puita ympäri maailmaa. 1911 puisto siirtyi toisen vaikutusvaltaisen suvun haltuun, joka jatkoi edelleen alueen rakentamista ja kehittämistä.

1943 La Conceptión Botanical Garden julistettiin kansalliseksi aarteeksi ja 50 vuotta myöhemmin siitä tuli kaupungin omaisuutta. Yleisölle puistoalue on ollut avoinna vuodesta 1994 alkaen.

Vaikka käyntihetkellämme elettiin kevättä ja kukkaloisto ei ollut sitä, mitä se varsin kesäkuukausina tulee olemaan, siltikin tämä kauneus sai minut hullaantumaan. Puutarha on yksinkertaisesti ihastuttava palmukujineen, trooppisine viidakkomaisine pöheikköineen, vesialtaineen ja ikivanhoine puineen.

Auringolla oli tarpeeksi leikkitilaa eri muotoisilla lehtipinnoilla ja valojen ja varjojen vaihtelua on hauska seurata. Kauniita yksityiskohtia oli niin, ettei aina tiennyt minne katsoa.

Kuten monissa muissa kasvitieteellisissa puutarhoissa, täällä ei ollut katettua osaa, vaan kokonaisuus oli täysin puistomaista, maastoltaan vaihtelevaa ulkoaluetta. Varustaudu siksi hyvillä jalkineilla.

Yksi ihastuttavin osa puutarhaa oli vanhan kartanon viereen rakennettu pergola, jonka kattoa koristi käyntihetkellämme täydessä kukassa oleva kiinansinisade. Kokonaisuus oli niin kaunis, että mietin minkälainen kaunosielu on ollut suunnittelemassa tuota herkkää rakennelmaa. Sama kaunosielu on varmaan halunnut kasvien katveeseen romanttisen kaarisillan. Puutarhat kätkivät minusta sisäänsä paljon romantiikkaa.

Kasvien lisäksi puistossa asustelee myös oma eläimistönsä.

Yli 3000 kasvilajin kirjo tarjoilee nähtävää ja ihmeteltävää yhden päiväretken verran. Harmittelin sitä, ettei reppuun tullut pakattua eväitä ja viinipulloa. Alueella oli mukavissa paikoissa useita piknic-pöytäryhmiä ja vähän kadehtien seurasin erästä pariskuntaa, jotka nautiskelivat helmeilevää skumppaa valtaisien peikonlehtien ympäröimänä. Alueella on tosin ihan mukava kahvila, josta saa myös pientä syömistä.

Huhtikuisena arkipäivänä puistossa oli mukavan väljää ja reiteillä sai käyskennellä lähes yksikseen. Viikonloppuisin väenpaljoutta on lukemani mukaan ihan eri malliin, joten jos voit, mene viikolla. Maanantaisin puisto on suljettu. Aukioloajat löydät täältä.

 

Samppanjaa muovimukista -blogi Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista

8 kommenttia
torstai, huhtikuu 4, 2019 by

Caminito del Rey – huikea vaellusreitti pitkin vuorenseinämiä

Voi ei! Miksi juuri tänään pitää sataa? Taivaalla on mustat pilvet ja kaikki säätiedotukset ennustavat päivälle rankkaa sadetta. Tänään olin päättänyt voittaa itseni.

Olimme lähdössä Caminito del Reylle, Kuninkaan polkuna tunnetulle Malagan maakunnassa sijaitsevalle vaellusreitille. Kastumista enemmän huolestutti se, että kovalla sateella ja tuulella vuorenrinteitä kulkeva reitti saatetaan kokonaan sulkea.

Jännitti minua kyllä vähän muutenkin. Vaikka en pode mitään superkovaa korkeanpaikankammoa, en siltikään erityisesti viihdy missään korkeuksissa. Tiedättekö sen inhottavan tunteen, kun korkeissa paikoissa huimaa ja tuntuu kuin jokin outo voima imaisee sinut alas?

Olin nähnyt Caminito del Reystä kuvia, joissa kapeat vaellusreitit kiemurtelevat järkyttävissä korkeuksissa vuorten seinämillä kuin tyhjän päällä. Selviäisinkö pyörtymättä?

Reitille saavuttiin tunnelin kautta. Kypärät päähän ja valmiina lähtöön. Alkumatka kuljettiin vähän alempana.

Meidän onneksemme säätiedotus ei ihan pitänyt paikkaansa ja sade kasteli hetkittäin vasta kun olimme selvittäneet reitin jo loppumetreille. Valokuvaamisen kannalta oli tietysti ikävää, että pilvirintaman alla miljöö ei ollut parhaissa väreissään ja alhaalla kanjonissa virtaava Guadalhorce joki näytti masentavan ruskealta.

Siltikin Caminito del Rey oli upea ja kannatti ehdottomasti kokea. Yli 400 metrin korkuiset pystysuorat kalliojyrkänteet antavat maisemalle melkoisen perspektiivin. Alhaalla rotkossa kuohuu joki, yläpuolella lentelevät korppikotkat ja sinä kuljet jossain välimaastossa metrin levyistä kävelysiltaa pitkin. Mitään vastaavaa en ole koskaan aiemmin kokenut.

Vaikka reitillä on hurja maine menneisyydestä yhtenä maailman vaarallisimmista vaellusreiteistä, tänä päivänä se on suosittu matkailunähtävyys, jossa ei ole mitään pelättävää. Ainut pelättävä asia minusta on omassa päässä oleva korkeanpaikanpelko.

Reitti rakennettiin alunperin voimalaitoksen patotyömiesten toimesta huoltoreitiksi 1900-luvun alussa. Tosin jonkun tarinan mukaan rakennusmiehinä käytettiin vankeja, jotka rakensivat kävelysiltoja vuoren seinämille henkensä uhalla. Nimi Caminito del Rey eli Kuninkaan polku tulee siitä, että Espanjan kuningas Alfonso XIII kulki itse reittiä pitkin padon avajaisiin.

Aikojen saatossa kävelyreitti rapistui ja pääsi huonoon kuntoon. Siltikin jotkut hurjapäät halusivat kokea hieman adrenaliinipiikkejä sillä seurauksella, ettei kuolonuhreilta ja onnettomuuksilta vältytty. Polku suljettiin vuonna 2000 ja se avattiin uudelleenrakennettuna vuonna 2015. Nyt siitä on kehkeytynyt yksi Andalusian suosituimmista matkailunähtävyyksistä.

Vanha reitti kulkee alla.Lankkusillat johtivat aina vain korkeammalle.

Reilun seitsemän kilometrin reitti on helpohko ja siitä selviää ihan tavallisella kävelykyvyllä ja peruskunnolla. Vaikeakulkuista maastoa ei ole ja nousutkin tapahtuivat portaita pitkin. Kolmisen kilometriä kuljetaan vuoren seinämille rakennetuilla lankkusilloilla ja muu osa reitistä kulkee melko tasaista metsätietä pitkin.

Caminito del Reylle ajaa Malagasta ja Fuengirolasta reilussa tunnissa. Julkisillakin kuulema pääsee juna/bussi -yhdistelmällä. Haastavinta näyttäisi olevan lippujen saanti. Yritin itse hankkia meille määräkiintiöitettyjä lippuja noin pari viikkoa ennen ajateltua matkaa. Olin kuitenkin auttamattomasti myöhässä. Liput olivat loppuunmyyty kaikille toivomillemme päiville. Lippuja pääsee ostamaan täältä.

Käännyimme matkatoiveissamme valmismatkojen puoleen, mikä osoittautuikin hyväksi ja helpoksi vaihtoehdoksi. Ostimme matkapaketin Torreblancan rantakadulla sijaitsevalta Exchange Antonio -nimisestä yrityksestä.

38 euron hintaan sisältyi edestakainen bussimatka, aamiainen huoltoasemalla ennen reitille lähtöä, sisäänpääsylippu ja opastus englanniksi, ranskaksi ja saksaksi. Ainut miinus oli, että mennen tullen aikaa tuhraantui paljon siihen, että bussi noukki matkalaisia Benalmádenan ja Torremolinoksen hotelleilta.

Vaivattomuuden lisäksi oli mukavaa, että reitin kulkuun oli varattu riittävästi aikaa. Alunperin pelkäsin, että joudumme kulkemaan yhdessä ryhmässä, mutta turhaan. Meille annettiin päätepisteelle bussin lähtöaika ja kukin sai kulkea omia menojaan tai halutessaan oppaan johdolla.

Eihän meitä yhtään pelota.

Miten sitten selvisin? Iskikö paniikki? Ei ollenkaan, kaikki meni ongelmitta. Yllätyin itsekin, etten kokenut missään kohtaa pelon tunnetta. Ympärille avautuvat näköalat olivat niin huikeat, että maisemahuumassa unohtui täysin, että välillä oltiin vuorenseinämällä jopa 100 metrin korkeudessa. Tasaiset lankkusillat tekivät reitin varmaksi astua, eikä siinä päässyt tuntemaan samaa epävarmuutta kuin luonnonpolkua pitkin astellessa.

Pari kuumottavaa kohtaa reitillä tosin oli. Toinen oli lasialustainen näköalapaikka, mutta sinnekään ei olisi ollut pakko mennä, jos olisi tuntunut pahalta. Kaikista pelottavin osuus minusta oli rotkon ylittävä riippusilta. Sekin meni ihan hienosti, kun kohdistin katseeni suoraan vastapuolelle enkä jäänyt pälyilemään alas. Onneksi silta ei myöskään paljoa keinunut.

Reitin jännittävin osuus. Loppu olikin sitten leppoisaa kulkua kauniissa maisemissa. Reitin voi kävellä vain yhteen suuntaan pohjoisesta etelään.

Nyt jälkeenpäin kun katselin polulta otettuja valokuvia, reitti näyttää minusta niissä hurjemmalta kuin sen todellisuudessa koin. Jos vähänkään emmit, että uskallatko, uskalla! Kokemus oli hieno ja luontokokemuksena kerrassaan erilainen. Olisi kyllä jäänyt harmittamaan, jos ei olisi tullut mentyä. Yksi hieno kokemus olisi jäänyt saamatta.

Caminito del Reysta kirjoitti hiljattain myös Gia Matkakuume -blogissa.

www.caminitodelrey.info/en/

 

Samppanjaa muovimukista -blogi Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista

24 kommenttia
perjantai, maaliskuu 29, 2019 by

10 matkaunelmaa Espanjassa

”Puutarha, jossa kuljeskella ja haaveilla, mitä muuta ihminen voisi toivoa. Ehkä kukkia polun reunaan ja tähdet taivaalle.” – Victor Hugo

Sain Lähtöportti blogin Mikalta haasteen koota kymmenen omaa matkaunelmaa, jotka on valittu kymmenen eri teeman mukaan. Haasteketjun alullepanijana on Kohteena maailma -blogin Rami.

Hmm, haastava juttu minulle, sillä kuulun siihen ryhmään, joille matkailun osalta vähän kaikki käy. Poden kroonista matkaunelmatautia, joka saa minut miettimään matkoja kaiken aikaa ja unelmoimaan milloin mistäkin matkakohteesta.

Tällä hetkellä haaveilen turkoosien vesien Seychelleistä ja samalla haluaisin kuumeisesti matkustaa maailman sateisimpaan paikkaan Färsaarille. Ihan mahdotonta poimia vain kymmentä unelmakohdetta, jos alttarina on koko maailma.

Sen sijaan rajasin matkaunelmani yhden maan sisään, Espanjaan, sillä poden matkaunelmataudin alamuotoa espanjantautia. Vähän tässä kyllä mietin, että onko tauti saamassa jo pakkomielteisiä oireita, kun Espanja pyörii kuumeisesti mielessäni kaiken aikaan. Olen vähän kuin umpirakastunut nainen, jonka rakkaus on kiihkeä ja sokea.

Mutta minkäs teet. Olen löytänyt matkailumaan, joka jaksaa ruokkia kaikkia aistejani ja loputonta uteliaisuuttani yhä vaan. Ja vaikka kuinka matkailisin ristiin rastiin tätä suunnatonta runsauden sarvea koen, että olen nähnyt vasta murto-osan siitä, mitä Espanjalla on annettavana.

Näistä unelmoin erityisesti:

1. PAIKKA: Bilbao ja Guggenheim -museo

En juurikaan tunne Espanjan pohjoisosaa ja haluaisin matkustaa Bilbaoon ja nähdä kiistellyn Guggenheimin taidemuseon. Vaikka ylipäätään kaikki Guggenheimit jakavat mielipiteet puolesta ja vastaan, taiteenystävänä olisi tämä museo kuitenkin yksi niistä, jonka haluaisin nähdä.

Jos ei taide säväytä, ainakin rakennuksen moniulotteinen ja metallinen arkkitehtuuri on nähtävyys.

2. TAPAHTUMA: Feriat

Hypistelen espanjalaisissa kaupungeissa aina flamencomekkoja ja olen uhannut joku kaunis päivä hankkia itselleni tuollaisen hörhelöisen ihanuuden. En ole koskaan päässyt osalliseksi espanjalaisista ferioista eli paikallisten visuaalisista flamencojuhlista, joissa näitä röyhelömekkoja pääsisi oikein kunnolla ihastelemaan.

Eri kaupungeissa järjestettäviin useita päiviä kestäviin pippaloihin kaiken ikäinen kansa panee parasta ylleen, laulaa, tanssii, juo viiniä ja bailaa vuorokaudet läpeensä. Naiset ovat kauniita, miehet komeita ja hevoset uljaita. Must to see -listalle ehdottomasti.

3. KOTIMAA: Andalusia ja sen tuntemattomat vuoristokylät

Saako Andalusiaa lainata hetkeksi kotimaaksi, jos siellä viettää lähes puolet vuodesta? Olen koukussa Andalusian valkoisiin kyliin ja niiden eleettömään kauneuteen. Haluaisin löytää alueelta vielä sellaisia autenttisia ruususenunta nukkuvia pikkukyliä, joissa turistit eivät ole ihan jokapäiväisiä vierailijoita. Vai onko sellaisia enää olemassa?

4. ULKOMAA: Espanja

Minusta tuntuu, että Espanjasta löytyy kaikki se, mitä kaipaan hyvältä matkakohteelta. Mielenkiintoisia, vanhoja ja kauniita kaupunkeja, kulttuuria ja historiaa, miellyttävä ilmasto, hyvää ruokaa ja viiniä, merenrantaa, vuoristoa, rentoa elämänmenoa, edullinen hintataso… listaa voisi jatkaa vaikka kuinka pitkälle.

Espanjassa on helppoa olla, elää ja matkustaa. Olen niin juopunut tästä maasta, etten koe saavani tarpeekseni tätä matkailunektaria. Siksi on vielä mentävä.

5. KAUPUNKI: Salamanca

Lähellä Portugalin rajaa Länsi-Espanjassa oleva vilkas yliopistokaupunki Salamanca on yksi niistä Espanjan kaupungeista, joissa haluaisin käydä.

Katsoin aikoinaan Salamancasta tehtyä kieliohjelmasarjaa ja silloin heräsi mielenkiinto tätä kaunista kaupunkia kohtaan. Hienouden on huomannut myös Unesco, joka on julistanut Salamancan vanhan kaupungin maailman perintökohteeksi.

6. SAARI: Mallorca

Monelle tuttu matkailukohde Mallorca ei kuulosta kovinkaan eksoottiselta, mutta saari on paljon muutakin kuin rantakohde. Vehreä saari on myös kiinnostava luonto- ja vaelluskohde. Mallorcan Serra de Tramuntanan vuoristo on Unescon maailmanperintökohde, joka käsittää eri tasoisia vaellusreittejä ja autenttisia vuoristokyliä. Sinne!

7. EXTREME: Bussimatka länsirajaa pitkin pohjoisesta etelään

Kun minun kohdallani puhutaan extremesta, se lähinnä huvittaa. Olen oikeasti kovin turvallisuushakuinen matkaaja. Ehkä hurjinta, mitä matkoillani olen tehnyt, oli matka yksin Espanjan itärajaa pitkin Kataloniasta Andalusiaan. Matkaa tein busseilla noin kahden kuukauden ajan.

Kokemus oli niin hyvä, että haluaisin tehdä samankaltaisen matkan uudelleen. Nyt haluaisin matkustaa minulle täysin tuntematonta Espanjan länsiosaa pitkin alkaen pohjoisen Asturiasta ja päättyen Andalusiaan.

8. MAJOITUSMUOTO: Linna

Haaveilen majoituksesta vanhassa espanjalaisessa linnassa. Mieluiten ripaus luksusta maustettuna upeilla näköaloilla. Kerron kyllä, jos tällainen tulee vastaan. Olisko kellään antaa vinkkejä?

9. LUONTOKOHDE: Somiedon luonnonpuisto

Pohjois-Espanjan Asturian alueella viidestä laaksosta, viidestä joesta ja vuoristosta koostuva vajaan 300 m2:n alue, jota on sanottu Espanjan kauneimmaksi luonnonpuistoksi. Somiedon luonnonpuistossa risteilee eri mittaisia vaelluspolkuja, joista avautuvat upeat näköalat. Tosin luin, että alueella asustelee harmaakarhuja eniten koko Euroopassa…

10. RUOKA JA JUOMA: San Sebastian

Pohjoisen San Sebastian tunnetaan kauniista rannoistaan, mutta sillä on myös Baskimaan kulinarismin pääkaupungin leima. Kaupungissa on peräti 20 Michelin-ravintolaa, mikä on aikamoinen määrä vajaan 200 000 asukkaan kaupunkiin.

Listani viimeinen haave: syödä loistava illallinen yhdessä San Sebastianin Michelin-paikoista. Vink, vink, millos meillä se hääpäivä olikaan?

Blogihaasteeseen kuuluisi haastaa viisi muuta bloggaajaa mukaan ketjuun. Haaste on ollut kentällä jo sen verran kauan, etten tiedä, kuka on haasteen saanut. Haastan siksi kaikki tätä lukevat matkabloggaajat mukaan kirjoittamaan matkahaaveistaan. Mikä sinua inspiroisi? Jaa postauslinkkisi Kohteena maailma -blogin juttua koskevassa kommenttikentässä.

Entä sinä siellä ruudun takana? Minua kiinnostaisi tietää, minkälaisista matkakohteista lukijani haaveilevat. Onko joku tietty maa tai paikka maailmassa, mihin haluaisit ehdottomasti matkustaa ja miksi?

Osa kuvista pixabay.com

 

Samppanjaa muovimukista -blogi Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista

 

18 kommenttia
sunnuntai, maaliskuu 24, 2019 by

Andalusian Arcos de la Frontera – historialla kuorrutettu valkoinen kaupunki

Puikkelehdimme autollamme valkoisten talojen labyrintissa pitkin yksisuuntaisia katuja. Määränpäämme oli ylhäällä yli 150 metrin korkeudessa sijaitseva Parador-hotellimme.

Tiet kävivät yhä kapeammiksi ja siinä kohtaa, kun sukelsimme kaupungin vanhan muurin aukosta sisään, olin lähes varma ettemme mahtuisi. Teki mieli vetää auton sivupeilit sisäänpäin. Mahduimme sittenkin, nipin napin.

Olimme saapuneet Andalusian Arcos de la Fronteran vanhaan kaupunkiin, vajaan 70 kilometrin päähän tunnetummasta kaupungista Cadizista. Valkoisen kaupungin kellotapulin kellot soittivat meille tervetuloa jymeästi kumahdellen.

Vanhan kirkon ja hotellimme lisäksi Plaza del Cabildon -aukiota reunustivat kaupungintalo ja sen takaa uhmakkaasti nouseva Arcosin keskiaikainen linna.

AjoväyläAjanilmoittajaOlikohan ihan hyvä juttu kaupungintalon rakentaminen keskiaikaisen linnan kupeeseen?Paradorista aukesi hienot näkymät.

Arcos de la Fronteran nimi on suomennettuna rajan kaaret, joka juontaa sen vanhaan historiaan. Keskiajalla kaupunki oli muslimien Taifa de Arcos -kuningaskunnan pääkaupunki ja siltä ajalta on myös hotellimme vastapäätä kurottava Arcos de la Fronteran linna. 1200-luvulla kaupunki on ollut rajakaupunki Espanjan valtataisteluissa maureja vastaan.

Kristittyjen ottaessa vallan 1400-luvun lopulla kaupungista tuli Arcosin herttuakunnan pääkaupunki ja linna sai uudet asukkaat, Arcosin herttuat. Tuolloin myös Cabildo-aukion pohjoislaidalla oleva maurien moskeija sai väistyä barokkigoottilaisen kirkon tieltä.

Tuntui jotenkin ihmeelliseltä seistä yhtäkkiä kaiken tuon historian keskiössä. Kaukana alhaalla virtasi Andalusian pisin joki Guadalete, joka on nähnyt kaiken tämän myllerryksen vuosisatojen ajan.

Tämä hienolla näköalapaikalla sijaitseva historiallinen aukio olisi ansainnut minusta loistavammat puitteet. Nyt se on lähinnä parkkipaikka. Liekö käytännön syistä johtuvaa, sillä linnan edessä on Arcos de la Fronteran kaupungintalo ja sitä vastapäätä hotellimme. Parkkipaikkatarve vanhassa kaupungissa on huutava.

Näistä huppupäistä tulee kyllä mieleen ihan muut tyypit…

Majapaikkamme Parador de Arcos de la Frontera, entinen oikeustalo, on saanut uuden elämän hotellina. Ja oikein hyvän sellaisen on saanutkin. Linnamainen hotelli on täynnä tunnelmaa, mielenkiintoisia yksityiskohtia ja wau, mitä näköaloja.

Nyt jälkeenpäin mietin, että tuli ehkä säästettyä väärässä kohtaa. Olisi sittenkin pitänyt ottaa kalliimpi parvekkeellinen huone, josta aukesi näköalat pitkälle laaksoon ja vuorille. Näistä näköaloista toki pääsi nauttimaan hotellin muissa tiloissa. Jos täällä suunnalla liikut, hiekkakivijyrkänteen laitamalla sijaitsevan hotellin terassilla kannattaa nauttia kahvikupponen vaikka et hotellissa yöpyisikään.

Parador de Arcos de la Frontera

Palataanpa Arcos de la Fronteran kaupunkiin. Ei uskoisi, että tässä kaupungissa (tekisi mieli sanoa kylässä) on peräti noin 30 000 asukasta. Kaupunki jakautuu alhaalla olevaan uuteen kaupunkiin, jokilaaksoon ja ylhäällä olevaan valkoiseen ”kylään”.

Vähän jäi harmittamaan liian lyhyeksi osoittautunut visiittimme. Olisi pitänyt antaa kaupungille ehdottomasti ainakin kaksi yötä. Yhden yön pikakäynnillä ehdimme hädin tuskin tutustua tähän historialla kuorrutettuun osaan.

Arcos de la Fronteran vanha kaupunki kuuluu Andalusian valkoisten kylien matkailureitistöön (ruta de los pueblos blancos). Joidenkin mielestä ylhäällä hiekkakivikukkulalla sijaitseva vanha kaupunki on yksi kauneimmista kylistä, valkoisten kylien kuningattareksi kutsuttu.

Ihan äkkiä ei tule mieleen mukavampaa tapaa viettää matkapäivää, kuin eksyä tällaisen kylämäisen kaupunginosan kapeille labyrinttikujille. Istuutua väliin lasilliselle paljon nähneiden kiviseinien varjoon ja vaan fiilistellä.

Luin jostain, että Arcos del Frontera on suosittu matkailukohde, mutta ainakin maaliskuun alkupuoliskolla siellä sai hyvin rauhakseltaan kuljeskella. Muutama harva turisti siellä täällä ja muutama paikallinen istumassa sherrylasillisella kantakuppilassaan.

Illalla sängyssä mietin kaupungin vanhaa linnaa, jonne ei päässyt, koska se on yksityisomistuksessa. Yritin myöhemmin uteliaisuuttani löytää tiedon kuka kumma omistaa tuollaisen mittavan historiallisen rakennuksen. Uusi omistaja on ostanut romahtamispisteessa olleen linnan vanhalta aatelissuvulta 1990-luvulla ja kunnostanut sen. 1993 linna on julistettu Espanjan kulttuuriperintökohteeksi. Tietoa siitä kuka on omistaja en löytänyt.

Historia on Arcos del Fronterassa läsnä kaikkialla.

Ennen nukahtamista aukion vanha kellotorni ilmoitti kumeilla lyönneillä kellon olevan 11. Koska huoneemme sijaitsi aivan kellotornin vieressä, mekkala oli melkoinen. Mietimmekin, että mahtaako nukkumisesta tulla mitään. Kuulin vielä puoli kahdentoista lyönnin ja sitten nukahdin. Liekö kellot yöksi vaimennettu tai sitten vaan nukuimme tosi sikeästi. Historian havina oli täyttänyt pääni.

 

Samppanjaa muovimukista -blogi Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista

Kirjoita kommentti
torstai, maaliskuu 21, 2019 by