Barcelona

Barcelona

Barcelona on tunnettu ennen muuta arkkitehtuurin kauhukakaran Antoni Gaudín rakennuksista, jotka värittävät Katalonian pääkaupunkia. Ensikohtaaminen kaupungin kanssa häkellyttää.

Olipa sitten kyse sen rakennuksista, ihmisistä tai elämästä, on Barcelonassa niin paljon kaikkea, ettei tiedä mihin katsoisi tai mihin menisi seuraavaksi. Kaupunki varastaa kaiken huomion. Aistit terästäytyvät. Kohtaamisesta painuvat mieleen näyt, hajut, maut ja äänet. Ja tunne, että on tultava takaisin.

BARCELONA MATKAKOHTEENA

Aloita kaupungin katolta

Barcelonan eteläosassa sijaitsevalta Montjuïcin kukkulalta on hyvä aloittaa tutustumiskierros kaupunkiin. Näkymät alas satamaan ovat mieleenpainuvat ja lintuperspektiivistä kaupungin hahmottaa paremmin kuin katotasosta.

Yli 200 metrin korkeuteen kohoavalla kukkulalla on Barcelonan suurin vapaa-ajanviettoalue museoineen, taidegallerioineen, puutarhoineen ja yökerhoineen. Huipulla sijaitsevat myös valtava 1700-luvulla rakennettu linna sekä hämärän aikaa väriloistoon syttyvä suihkulähde.

Varsinkin viikonloppuisin paikalliset viettävät aikaa Montjuîcilla. Näistä kannattaakin ottaa mallia, sillä kukkula on oiva paikka piknikille ja rentoutumiseen.

Barcelonan vanhakaupunki

Vanhankaupungin Barri Gòticin alueella ovat Barcelonan vanhimmat korttelit, satama, 1700-luvulla perustettu Barcelonetan entinen kalastajakylä sekä rannan uudisrakennukset.

Vanhankaupungin keskustaa hallitsee Barcelonan upea goottilainen katedraali sekä pikkukujien ja aukioiden muodostama sokkeloinen labyrintti.

Kuuluisa La Rambla -katu halkaisee tämän keskiaikaisen keskusta-alueen. Merelle johtavalla historiallisella puistokadulla riittää vilinää kellon ympäri, ja sen varrella on lehtikioskeja, kukkakauppoja, katusoittajia ja muita viihdyttäjiä.

Vanhassakaupungissa riittää hienoja rakennuksia runsaudenpulaan asti. Barcelonan katedraalin ohella katsastamisen arvoisia ovat ainakin kaupunkilaisten suosikkikirkko Basílica Santa Maria del Mar, 1300-luvun kaupungintalo Casa de la Ciutat, tyrmäävän upea ja koristeellinen musiikkipalatsi Palau de la Música Catalana sekä Antoni Gaudín suunnittelema Palau Güell.

Kierroksen aikana voi myös käyskennellä esimerkiksi vuoden 1992 olympialaisia varten rakennetulle Port Olímpicille, Barcelonetan vanhaan kalastajakylään tai La Ramblan päässä sijaitsevaan huvivenesatamaan.

Jugendtyyliä ja Gaudin huikeaa arkkitehtuuria

Eixamplelta löytyvät Barcelonan kasvukauden mielenkiintoisimmat ja hienoimmat rakennukset, joista suurin osa edustaa koristeellista jugendtyyliä. Barcelonassa väitetään olevan enemmän jugendrakennuksia kuin missään muussa Euroopan kaupungissa, ja Eixamplen kaupunginosassa kulkiessaan sen voi kuvitella pitävän paikkansa.

Eixamplessa huomion varastaa kiistatta Barcelonan tärkein rakennus, henkeäsalpaava Sagrada Família. Tämä Antoni Gaudín kummallinen kesken jäänyt kirkko on taiteilijan elämäntyön huipentuma ja Barcelonan symboli.

Kiisteltyä rakennusta viimeistellään edelleen lähes sata vuotta taiteilijan kuoleman jälkeen. Sagrada Famíliaa ei voi sivuuttaa – pitipä siitä tai ei. Jokainen matkailija haluaa ehdottomasti nähdä sen.

Kirkkoon pääsee tutustumaan opastetulla kierroksella, ja halutessaan hissillä voi nousta kirkon kellotorneihin kurkistelemaan lähempää huikean rakennuksen sisäosia.

Antoni Gaudín suunnittelemista muista rakennuksista kiinnostavat varmasti Casa Batlló ja Casa Milà. Casa Batllón värikkään kerrostalon sanotaan kuvaavan Pyhää Yrjänää surmaamassa lohikäärmettä. Katto muistuttaa lohikäärmeen selkää ja parvekkeet edustavat sen uhrien pääkalloja.

Myös Casa Milàn uskomattomassa asuintalossa ovat kaikki Gaudille ominaiset tunnusmerkit, aaltoileva julkisivu ja eriskummallinen katto. Molempiin taloihin pääsee tutustumaan sisälle, tosin pääsylippujen hinnat eivät ole halvimmasta päästä, ja pahimmassa tapauksessa sisään joutuu jonottamaan kauan.

Hiukan ydinkeskustan ulkopuolella yksi ehdoton vierailukohde on Antoni Gaudín suunnittelema psykedeelinen Parc Güell, joka on rakennettu Barcelonaa ympäröiville kukkuloille. Tämä riemukas puutarha-alue värikkäine mosaiikkikoristeluineen lienee yksi Barcelonan kuvatuimmista paikoista. Parc Gûell on aurinkoisena päivänä hieno paikka pienen retken tekemiseen.

Katalonian makuja

Ruoalla on tärkeä sija jokaisen katalonialaisen sydämessä. Katalonialaisen keittiön ikiaikaiset perinteet jatkuvat pienissä perheiden pyörittämissä ravintoloissa, aidoissa tapas-baareissa ja erityisesti kaupungin ensiluokkaisissa kauppahalleissa ja toreilla.

Vaikka katalonialainen keittiö on kokeileva, se on pohjimmiltaan yksinkertainen ja perustuu paikallisiin, laadukkaisiin raaka-aineisiin.

Katalonialaiset kuivatut lihat ja makkarat tunnetaan koko Espanjassa. Sianliha kuuluu lähes jokaiseen ruokalistaan. Barcelona on kuitenkin erikoistunut mereneläviin. Tapas-baareissa saa usein suussa sulavia sardiineja tai grillattuja katkarapuja. Kala valmistetaan usein grillattuna tai kastikkeen kera. Kyytipojaksi voi nauttia vaikkapa alueen erinomaista kuohuviiniä cavaa.

Ei liene yllätys, että Barcelona on oikea kulinaristin paratiisi. Kaupunki on pullollaan toinen toistaan houkuttelevampia ravintoloita, tapas-baareja ja katukeittiöitä.

Vaikka hintataso onkin kohtuullinen, ovat ravintolat tyypillisesti La Ramblan varrella ydinkeskustassa tyyriimpiä kuin muualla – siksi kannattaakin etsiytyä hieman sivummalle. Yksi idyllisimmistä paikoista ruokailuun on vanhakaupunki, jonka kapeat kujat kätkevät suojiinsa viihtyisiä pieniä ravintoloita.

Iltaelämää Barcelonassa

Huvittelupaikkoja on Barcelonassa moneen makuun, baareista diskoihin, jazzpaikoista ja perinteisistä tanssipaikoista yökerhoihin. Suosittuja illanviettoalueita ovat vanhankaupungin lisäksi keskusta ja Olympiasataman tienoo lukuisine ravintoloineen ja pubeineen.

Kaupungissa tapahtuu aina, joten kiinnostavia konsertteja, tapahtumia tai teatteri- ja oopperaesityksiä kannattaa tutkailla jo ennen matkaa.

Ostoksilla Barcelonassa

Barcelona on monipuolinen ostoskaupunki, josta löytyy niin pieniä liikkeitä ja putiikkeja kuin suuria tavaratalojakin. Hintataso on Suomen luokkaa, paikoin jonkin verran edullisempi, ja täältä voi tehdä löytöjäkin.

Suosittuja ostoksia ovat erityisesti espanjalaiset muotivaatteet, kengät, cd-levyt, sisustustavarat ja tekstiilit. Ja tietysti kaikki Gaudí–aiheiset kortit, kirjat, t-paidat ja muut tuliaistavarat – valikoimaa löytyy.

LENNOT, MAJOITUS JA LIIKKUMINEN BARCELONASSA

Lentäen Helsingistä Barcelonaan

Barcelonaan pystyy helposti tutustumaan viikonlopun aikana, mutta kaupungissa on niin paljon katsottavaa, että olisi melkein sääli vierailla siellä vain pikaisesti. Omatoiminen matkan suunnittelu ja varaus kannattaa. Hintoja vertailemalla matkaan saattaa päästä edullisestikin.

Kesäkuukausien aikana halpojen lentojen löytäminen voi silti olla haastaavaa. Yleisimmin matkaan kuitenkin pääsee noin 200-400 eurolla. Muun muassa Finnair, Blue1 ja Spanair liikennöivät Helsingin ja Barcelonan välillä.

Barcelonan hotellit

Barcelona on suosittu matkailukaupunki ja hotellien suhteen valinnanvaraa löytyy reilusti, sillä erilaisia majoitusvaihtoehtoja on kaupungissa sadoittain.

Usein on tarjolla myös varsin kohtuuhintaista asumista: keskitason hotellihuoneen saa yöksi hyvällä tuurilla jo noin 40 eurolla ja hostellissa yöpyy toki halvemmallakin. Myös luksusta vaativa viihtyy, sillä viiden tähden hotelleja on Barcelonassa parisenkymmentä.

Liikkuminen Barcelonassa

Barcelonan keskusta on tiivis, ja nähtävyydet melko pienellä alueella. Kävellen pääsee kaikkialle, ja samalla voi nauttia arkkitehtuurista ja kaupungin tunnelmasta. Viiden linjan metroverkko on kätevä, nopea ja helppokäyttöinen, ja bussiverkko kattaa koko kaupungin.

Myös lähikaupungit, esimerkiksi Sitges ja Figueres, ovat hyvien juna- ja bussiyhteyksien päässä.

BARCELONAN NÄHTÄVYYDET

Melkein valmis Sagrada Familia

Barcelonan hoviarkkitehdin Antoni Gaudin suunnittelema Sagrada Familia sijaitsee Eixamplen kaupunginosassa ja on kenties kaupungin tunnetuin rakennus.

Mielenkiintoisen kirkosta tekee sen pitkällinen rakennusprosessi. Urakkaa on takana jo reilusti yli sata vuotta, eikä valmista ole vieläkään. Keskeneräisyydestä huolimatta Sagrada Familia on jo otettu käyttöön ja siellä järjestetään säännöllisesti jumalanpalveluksia.

Tyyliltään Sagrada Familia, ”pyhä perhe”, on tyypillistä Gaudia. Sen koristeellisuus ja massiivisuus häikäisevät, eivätkä edes lukuisat nosturit ja rakennustelineet onnistu pilaamaan kirkon kauneutta.

Optimisten arvioiden mukaan kirkko voisi valmistua lopullisesti vuonna 2026, kun sen suunnittelijan kuolemasta on kulunut tasan sata vuotta, mutta minkäänlaisia takeita ei ole.

Toisaalta valmistumista voidaan pitää toissijaisena seikkana, sillä Sagrada Familian keskeneräisyys tuntuu vain lisäävän sen kiehtovuutta.

Psykedeelinen Parc Güell

Mikäli mielii nähdä Gaudin kädenjälkeä valmiissa formaatissa, kannattaa jättää Barcelonan keskusta taakseen ja suunnata Parc Güelliin.

Tämä massiivinen puistoalue on hyvä virkistäytymispaikka, jossa luonto ja taide yhdistyvät ainutlaatuisella tavalla. Mosaiikkipeitteiset penkit ja rakennelmat vuorottelevat Välimeren kasvillisuuden kanssa.

Puisto on pinta-alaltaan varsin suuri ja nähtävää riittää. Piipahtaa kannattaa ainakin pääsisäänkäynnin lähistöllä sijaitsevan liskoveistoksen luona sekä näköalatasanteella, josta aukeava näkymä Barcelonan kaupunkiin on mahta.

Gaudin ajatusmaailmaan pääsee tutustumaan tarkemminkin Gaudi-museossa, joka sijaitsee miehen itselleen suunnitelemassa talossa.

Kaiken kaikkiaan Parc Güell on yksi Barcelonan pakollisista nähtävyyksistä. Puisto lukeutuu itseoikeutetusti myös Unescon maailmanperintökohteiden listaan.

Vilinää La Ramblalla

La Rambla on Plaça de Catalunyalta alkava ja Kristoffer Kolumbuksen muistomerkille päättyvä katu Barcelonan keskustassa. Katu vetää ihmisiä puoleensa kuin magneetti ja sen varrella riittääkin vilskettä kellon ympäri.

Barcelonan-matka kannattaakin aloittaa kävelemällä La Rambla vaikkapa päästä päähän. Kävellessä on syytä pitää kaikki aistit valppaina, sillä Ramblan varrella kaupunki puskee päälle niin tuoksuina, ääninä kuin kuvinakin.

Keskellä Ramblaa on puiden ympäröimä kävelykatu, jonka varrelta matkailija löytää ravintoloita, baareja sekä myyntikojuja – unohtamatta tietenkään lukemattomia performanssitaiteilijoita.

Ramblalla tarpoessa saa nopeasti kiinni Barcelonan tunnelmasta. Huonolla tuurilla pääsee nopeasti eroon myös arvotavaroistaan, sillä suuret väkijoukot ja ruuhkainen katu vetävät puoleensa myös pitkäkyntisiä. Omaisuudestaan kannattaakin siis pitää hyvää huolta.

BARCELONAN PARHAAT

Gaudin tunnetuimmat mestariteokset

  1. Sagrada Familia – maailmankuulu, yhä keskeneräinen kirkko
  2. Parc Güell – Gaudin suunnitellema puisto Carmelin kukkulalla
  3. Casa Milà – aaltomaisesta julkisivusta tunnettu kerrostalo Eixamplessa
  4. Casa Batlló – mosaiikein koristeltu talo, jonka katto muistuttaa lohikäärmeen harjaa
  5. Plaça Reialin katulamput – Gaudia hieman arkisemmassa muodossa

Barcelonan parhaat museot

  1. Picasso-museo
  2. Miró-museo
  3. MNAC – Katalonian kansallismuseo
  4. FC Barcelonan museo
  5. Merenkulkumuseo

Lisätietoa

Barcelonan virallinen matkailusivusto

Teksti: Hanna Ahonpää, Kalle Jokinen
Kuvat: SXC

Arvostele artikkeli: Barcelona
1 Tähti2 Tähteä3 Tähteä4 Tähteä5 Tähteä
(4,29/5
- 14 ääntä)

Mitä mieltä sinä olet?

Yksi kommentti aiheesta Barcelona

  1. Teija Nyman
    Teija Nyman sanoo:

    hyvät esitteet teillä. Haluisin osallistua kilpailuun

    Ystävällisin terveisin ,

    Teija Nyman

Vastaa

Kommentoi nimimerkillä tai Kirjaudu sisään.
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Luomalla oman käyttäjätunnuksen voit lisätä itsellesi profiilikuvan kommenttien yhteyteen. Kirjaudu sisään ja klikkaa "Omat tiedot" yläpalkista lisätäksesi kuvan.


Tilaa uutiskirje sähköpostiisi
Tilaa uutiskirjeemme ja pysy ajan tasalla Rantapallon tapahtumista!
Seuraa meitä
  • Facebook
  • Twitter
  • RSS

Rantapallo