Hyppää sisältöön

Sinäkin olet ihmetellyt, miksi Espanjassa syödään vasta myöhään illalla – et olisi ikinä arvannut todellista syytä

Rantapallon päätoimittaja Inka Khanji
Inka Khanji Päivitetty: 14.08.2019
Espanjalaisten myöhäisille illallisille löytyy erikoinen selitys.

Matkoja kohteeseen Espanja

Valmismatkat alk. 219 € Näytä matkat

Illallisaika yllättää Espanjassa

Kun suomalainen lomailee ensimmäistä kertaa Espanjassa, saattaa illallispaikassa tulla vastaan yllätys. Ravintola ei välttämättä olekaan auki matkailijoiden suunnatessa syömään alkuillasta. Ovet saattavat aueta vasta iltakahdeksalta.

Monille espanjalaiseen kulttuuriin kuuluvat myöhäiset illalliset ovat tuttu ilmiö. Turistikohteissa ruokaa saa mihin aikaan tahansa, mutta esimerkiksi autoreissulla löydetyssä pikkukaupungissa kadut voivat ammottaa tyhjyyttään ennen kuin ilta pimenee.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Myöhäiset illalliset yhdistetään usein toiseen espanjalaiseen stereotypiaan: rentouteen ja huolettomuuteen. Ei ole niin väliä, vaikka illallispöydässä istuttaisiin vielä keskiyöllä. Ilmiön takaa löytyy kuitenkin loogisempikin selitys, jota harva on tullut ajatelleeksi.

Espanjassa on viimeisten 70 vuoden ajan ollut käytössä väärä aikavyöhyke. Virallisesti maan kuuluisi noudattaa Greenwhichin aikaa eli nollameridiaania, joka on käytössä esimerkiksi naapurimaa Portugalissa sekä Isossa-Britanniassa. Espanjassa kello käy kuitenkin Keski-Euroopan ajan mukaan.

BBC selittää käytännön juontavan juurensa Francisco Francon valtakauteen, jolloin diktaattori muutti Espanjan aikavyöhykettä solidaarisuudesta Saksaa kohtaan. Kelloja siirrettiin tunnilla eteenpäin.

Sisällissodan kuohuttamassa Espanjassa muutosta hädin tuskin huomattiin. Paikalliset söivät iltakahdeksan illallisiaan yhtäkkiä yhdeksältä.

Muutetaanko aikavyöhykettä joskus?

Väärä aikavyöhyke tarkoittaa sitä, että Espanjassa ollaan aina 60 minuuttia “myöhässä”. Aamulla aurinko nousee myöhemmin, mutta vastaavasti se myös laskee myöhään – mikä ilahduttaa turisteja ja matkailualan yrittäjiä. Päivänvaloa riittää pitkälle iltaan.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Paikallisille vaikutukset eivät ole pelkästään positiivisia. Espanjassa on jopa järjestö, joka on ajanut aikavyöhykkeen muuttamista vuodesta 2006 saakka.

Espanjalaisten työpäivät päättyvät myöhään. Kun työpäivä katkeaa iltapäivällä siestan ajaksi, pääsevät monet paikalliset lopettamaan päivän hommat vasta kahdeksalta illalla. Television paras katseluaika tarkoittaa Espanjassa ohjelmia, joita näytetään iltakymmenen jälkeen.

Monet paikalliset toivovat, että voisivat aloittaa päivänsä valoisaan aikaan ja päästä hyvissä ajoin kotiin, mikä aikaistaisi myös nukkumaanmenoaikaa. Yhtenä vaihtoehtona maassa on esitetty siestasta luopumista. Vuonna 2017 tehdyn tutkimuksen mukaan vain 18 prosenttia espanjalaisista ottaa siestan aikana päiväunet.

Lue myös: Miksi Espanjassa syödään tapaksia? Sinäkin tilaat niitä lomalla, mutta et ehkä ole miettinyt miksi

Lähde: BBC
Kuva: Shutterstock

Rantapallon päätoimittaja Inka on aina valmis seikkailuun. Jos voi itse valita, suuntaa hän kaikkein mieluiten aktiivimatkalle maailman ääriin.
Lue lisää

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Puerto de Mogan, Gran Canaria

Miten valita sopiva lomakohde Gran Canarialla? Esittelyssä 10 suosittua vaihtoehtoa

Espanjalaisen ruoan ABC

Espanjalaisen ruoan ABC – lue tästä, millaisia herkkuja löydät lomalla

Kanarian ilmasto

Koska on paras aika matkustaa Kanarialle? Tällainen on suosittujen saarten ilmasto

Kuopion ravintolat

Minne syömään Kuopiossa? 18 ravintolaa, jotka kannattaa painaa mieleen

Lisää aiheeseen liittyviä artikkeleja