Tiesitkö? Tuntematon näköalapaikka on piilotettu Mallorcan kuuluisimpaan nähtävyyteen – 215 porrasta vievät perille

Nouse 215 porrasta katedraalin kattoterassille
Suurin osa Mallorcalle saapuvista matkailijoista käy lomansa aikana Palman kaupungissa ainakin kerran. Barcelonan pikkusiskoksikin kehuttu Palma on kaupunkimaisempi, kuin monet osaavat lomasaarelta odottaa.
Palman kuuluisin nähtävyys on goottilaistyylinen La Seun katedraali, joka sijaitsee paraatipaikalla Palman lahden edustalla.
La Seu on Palman ja koko Mallorcan kuvatuimpia paikkoja, mutta monille riittää rakennuksen ihailu ulkoapäin. Opastettu kierros kirkossa ei välttämättä ole kaikkien käsitys hauskasta lomahuvista – ainakaan tähän saakka. Tiesitkö, että matkailijoita viedään nykyään katedraalin kattoterassille?
Kävijöillä on mahdollisuus nousta ylös piilotetulle terassille, josta käsin näyttävän rakennuksen yksityiskohtia voi tutkia kosketusetäisyydeltä. Parasta on tietenkin terassilta 48 metrin korkeudesta levittäytyvä maisema.
Katedraalin suljetut kattoterassit avattiin kävijöille ensimmäisen kerran kesällä 2016, ja moni matkailija ei ole vielä ehtinyt edes kuulla mahdollisuudesta kokea maamerkki uudella tavalla: näköalapaikkana.
Kierroksella pääsee kurkistamaan myös katedraalin kellotorniin sekä näkemään Euroopan suurimman keskiaikaisen ruusuikkunan. Kattoterassi on erinomainen paikka ikuistaa uudenlaiset lomakuvat tutusta rakennuksesta – sosiaalisessa mediassa jaettujen vähäisten kuvien perusteella tässä on paikka, jonne kaikki eivät ole vielä ehtineet.
Kävijöiltä vaaditaan vähintään 11 vuoden ikää sekä hyvää peruskuntoa, sillä kattojen ylle noustaan hissin sijaan portaita pitkin. Terassille vie 215 rappusta.
Kierroksia järjestetään kesäkaudella huhtikuun lopusta lokakuun loppuun saakka viikoittain maanantaista lauantaihin. Joka toinen lauantai katedraalissa on ainoastaan ilmaisia kierroksia Baleaarien saarten vakituisille asukkaille.
Noin tunnin kestävä vierailu kattoterassilla maksaa 12 euroa, ja liput on varattava etukäteen verkosta valitsemallesi kierrokselle. Katedraalilta ei siis löydy lippuluukkua, mikä osaltaan rajoittaa matkailijoiden tietoisuutta kattokierroksesta.
Katso alta, mitä vierailulta voi odottaa!
Haluatko löytää lisää näköalapaikkoja Mallorcalta? Kokeile esimerkiksi dramaattista Cap de Formentoria, komeasta kivikaaresta tunnettua Es Pontasia tai aikoinaan vankilana toiminutta Bellverin linnaa.
Lähde: Catedral de Mallorca
Kuvat: Istockphoto, Instagram
Aiheeseen liittyvät artikkelit
Lisää aiheeseen liittyviä artikkeleja







