Turistien 5 yleisintä harhaluuloa Las Vegasista – näin jokainen ajattelee ennen ensimmäistä matkaa

1. “Ei muuta kuin uhkapelejä ja bileitä” – väärin
Jos jollain kaupungilla on syvään juurtunut maine, sen täytyy olla Las Vegas. Nevadan autiomaassa seisovaan kasinokaupunkiin saavutaan juhlimaan ja pelaamaan uhkapelejä, eikä sinne muussa tapauksessa kannata edes matkustaa. Vai miten se olikaan?
Tosi asiassa Las Vegasissa voi pysyä kiireisenä loman jokaisena päivänä ilman että astuu kertaakaan kasinoille tai yökerhoon. Muita syitä matkustaa Vegasiin voivat olla esimerkiksi shoppailu, spa-hoidot ja hemmottelu, show’t ja konsertit, kaupungin kitschiä henkivät nähtävyydet tai aurinkoloma altaan äärellä.
Las Vegasia voidaan pitää tukikohtana myös muille alueen nähtävyyksille. Kaupungista tehdään retkiä esimerkiksi Grand Canyonin kansallispuistoon sekä Hooverin padolle. Lähimmät ulkoilupaikat Vegasin kupeessa ovat komea Red Rock Canyon sekä Mead-järven alue.
2. “Vegas ei sovi lapsiperheille” – kyllä sopii
Kun matkakohteen lempinimi on Sin City eli syntien kaupunki, ei sinne ehkä tule ensimmäisenä mieleen matkustaa lasten kanssa. Ei ole kuitenkaan olemassa yhtään syytä, miksi Las Vegasissa ei voisi viettää perhelomaa.
Viihteen ykköskaupunki tarjoaa muitakin huveja kuin kasinot ja yökerhot, ja erityisesti kouluikäiset lapset osaavat jo nauttia Vegasin tunnelmasta. Huvipuistot, jättimäiset ostoskeskukset, adrenaliinia nostattavat aktiviteetit ja hotellien hulppeat uima-altaat pitävät lapset tyytyväisinä.
Lasten kanssa kannattaa poiketa esimerkiksi kaikkien tuntemille karkeille omistetussa M&M’s Worldissa. Gondoliajelu Venetian-hotellissa tai maisemien ihailu High Roller -maailmanpyörästä käsin sopivat kaikenikäisille. Iltaohjelmaksi voit valita show’n, joka viihdyttää myös lapsia.
Isompien lasten kanssa voi nousta Stratosphere-hotellin näkötorniin, jonka huipulla on astetta kuumottavampia huvilaitteita.
3. “Kaikki rahat palavat” – ei välttämättä
Tyypillinen klisee Vegasista on kaikkien säästöjen katoaminen hetkessä. Loman Vegasissa ei kuitenkaan tarvitse tulla sen kalliimmaksi kuin muissakaan Yhdysvaltojen kaupungeissa. Laadi lomabudjetti etukäteen, ota huomioon resort-maksut hotellia valitessa ja etsi verkosta tarjouksia nähtävyyksiä ja show-lippuja varten. Vegas on alennuskuponkien kaupunki.
Jos haluat kokeilla onneasi kasinoilla tai juhlia Vegasin yössä, aseta itsellesi sopivat rajat ja suunnittele toisille lomapäiville ilmaisia huveja pysyäksesi budjetissa. Yöelämää välttelevien kannattaa lomailla Vegasissa keskellä viikkoa, jolloin hotellit ovat tuntuvasti halvempia.

Suomesta pääsee Las Vegasiin esimerkiksi halpalentoyhtiö Norwegianilla yhdellä vaihdolla. Edullisimmillaan edestakaisia lippuja on myyty jopa alle 400 eurolla. Monet matkustavat Vegasiin myös Los Angelesista.
4. “Las Vegas on pelkkä Strip” – poikkea rohkeasti sen ulkopuolelle
Las Vegasin lähes seitsemän kilometrin mittainen pääkatu The Strip on niin täyteen rakennettu, että lyhyellä lomalla monet eivät ehdi poistua siltä ollenkaan. Tekemistä ja näkemistä riittää, sillä jo lukuisat teemahotellit ovat nähtävyyksiä itsessään.
On yleistä olettaa, ettei Las Vegas juuri jatku Stripin ulkopuolelle. Hauskinta on kuitenkin se, että virallisesti tämä neonvalojen katu ei edes ole osa Las Vegasia. Stripillä liikkuessasi olet Nevadan Paradisessa.
Vegasin toinen puoli avautuu heti Stripin pohjoispuolella. Kaupungin vanha osa tunnetaan nimellä Downtown Las Vegas, ja se on monien matkailijoiden mielestä jopa pääkatua mukavampi alue. Myös Downtownissa on turisteja kosiskeleva huvialue Fremont Street Experience.
Downtown Las Vegasissa on niin ikään majoitusvaihtoehtoja, joskin isojen megahotellien perässä on suunnattava Stripille. Kaupungin vanhassa osassa sijaitsevan El Cortez Hotel & Casinon erikoisuus on salainen sviitti, jossa aika on pysähtynyt 80-luvulle.
Stripin ulkopuolelle siirryttäessä kumoutuu myös myytti siitä, ettei Las Vegasissa voi elää tavallista arkea. Neonvalojen toisella puolella paikalliset kuljettavat lapsiaan kouluun ja tekevät ostoksia ruokakaupassa.
5. “Vegasissa on aina kuuma” – melkein, mutta ei kuitenkaan
Las Vegasissa otetuissa valokuvissa poseerataan uima-asuissa altaan reunalla ja minihameessa kaupungin yössä. On helppo kuvitella, että kaupungissa on aina hellettä – paistaahan siellä aurinko yli 300 päivänä vuodessa.
Vegasissa vallitsee tyypillinen aavikkoilmasto, mikä tarkoittaa kuumia päiviä ja kylmiä öitä. Kesäkuukausina Vegasissa on todella kuuma, eikä lämpömittari yleensä laske yölläkään alle 20 asteen. Sydäntalvella päivät ovat lämpimiä, mutta yöt jo kirpakan kylmiä.
Lämpötilan laskeminen nollan alapuolelle on Las Vegasissa harvinaista, mutta ei mahdotonta. Viimeksi kaupungissa nähtiin harvinainen lumipeite helmikuussa 2018.
Oma lukunsa ovat Vegasin voimakkaasti ilmastoidut hotellit, ostoskeskukset ja kasinot, joita varten mukana kannattaa pitää ylimääräistä vaatetta.
Lue myös: Kymmenen yllättävää faktaa Las Vegasista – tällainen on maailman legendaarisin bilekaupunki
Teksti: Maria Hietala
Kuvat: Shutterstock
Rantapallon päätoimittaja Inka on aina valmis seikkailuun. Jos voi itse valita, suuntaa hän kaikkein mieluiten aktiivimatkalle maailman ääriin.
Lue lisää
Aiheeseen liittyvät artikkelit
Lisää aiheeseen liittyviä artikkeleja







