Hyppää sisältöön

Wyoming

Rantapallon päätoimittaja Inka Khanji
Inka Khanji Päivitetty: 07.11.2024
Wyomingsta löytyy Yhdysvaltain vanhin kansallispuisto, jossa on nähtävänä niin geysirejä ja mutalähteitä kuin harmaakarhuja ja puhveleitakin.

Wyoming on yksi parhaista USA:n osavaltioista kokea aitoa ja oikeaa Wild West -tunnelmaa. Aikoinaan se oli myös monen lainsuojattoman, esimerkiksi Sundance Kid, Buffalo Bill ja Calamity Jane, piilopaikka.

Mikä on Yhdysvatojen dollarin kurssi juuri nyt? Katso tiedot valuuttalaskurista!

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Vähiten asukkaita

Wyoming on pinta-alaltaan yhdeksänneksi suurin osavaltio, mutta siellä on vähiten asukkaita. Sanotaan, että jokaista asukasta kohti on kolme lehmää ja yksi lammas.

Wyoming on ollut Yhdysvaltain ensimmäinen osavaltio monessa asiassa: naisten äänioikeus, kansallinen monumentti (Devils Tower) ja kansallispuisto (Yellowstone National Park).

Yellowstone – Yhdysvaltain vanhin kansallispuisto

Wyomingin puolella aivan Idahon rajalla sijaitsee Yhdysvaltain vanhin kansallispuisto, Yellowstone. Se on kooltaan todella valtava: sen sisään mahtuisivat Delawaren ja Rhode Islandin osavaltiot.

Puistossa on kalkkikiviterasseja, mutalähteitä, höyryä tupruttavia kuumia lähteitä ja yli 300 geysiriä. Näistä ehkä maailman kuvatuin on ”Old Faithful”, joka poussauttaa höyrysuihkun korkealle ilmaan kerran tunnissa.

Yellowstone on myös turvapaikka villieläimille, eritoten puhveleille, harmaakarhuille sekä preeriakoirille.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Villi länsi

Villin lännen tunnelmaa cowboy-hattuineen ja bootseineen pääset kokemaan esimerkiksi heinäkuun lopulla pidettävillä Cheyenne’s Frontier Days -festivaaleilla.

Päivien ohjelmassa on muun muassa maailman suurin rodeokilpailu, ilmaisia pannukakkuaamiaisia ja upeita paraateja.

Elinkeinona luonnonvarat

Wyoming talouden perustana ovat sen luonnonvarat, kuten öljy, hiili, luonnonkaasu sekä Yellowstonen ja Grand Teton kansallispuistojen tuomat matkailutulot.

Sen pelloilla kasvatetaan vehnää, papua, ohraa, sokerijuurikasta ja heinää.

Nähtävyyksiä Wyomingissa

Yellowstone National Park, Grand Teton National Park, Devils Tower National Monument, Buffalo Bill Historical Center (Cody), Cheyenne Frontier Days (Cheyenne).

Kuuluisia wyominglaisia ovat James Bridger, William F. “Buffalo Bill” Cody, Curt Gowdy, Esther Hobart Morris.

www.wyomingtourism.org
www.wyoming.gov

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Teksti: SAYL / Welcome to America
Kuva: Flickr / Alaskan Dude

Rantapallon päätoimittaja Inka on aina valmis seikkailuun. Jos voi itse valita, suuntaa hän kaikkein mieluiten aktiivimatkalle maailman ääriin.
Lue lisää

Kohdeoppaat Yhdysvallat

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Tippaus Yhdysvalloissa

Näin jätät tippiä Yhdysvalloissa – matkailijan juomarahaopas

Route 66 -tie Yhdysvalloissa

Miksi Route 66 on maailman kuuluisin reitti? Alamäki alkoi 80-luvulla – nyt tietä reunustavat hylätyt motellit

Kymmenen faktaa Los Angelesista

Tiesitkö tämän Los Angelesista? 10 erikoista faktaa enkelten kaupungista

Amerikkalainen joulu

Tuttu elokuvista ja tv-sarjoista – tällainen on amerikkalainen joulu

Lisää aiheeseen liittyviä artikkeleja