Hyppää sisältöön
Kohdeoppaat Yhdysvallat

Ohio

Kirjoittajan oletuskuva
Päivitetty: 09.02.2015
Ohiossa vierailevan kannattaa varata aikaa Yhdysvaltain presidenttien syntymäkotien vierailuun ja moneen kertaan maailman parhaaksi rankatun huvipuiston kokemiseen.

Ohiossa historia ja nykyisyys kohtaavat. Osavaltio on mielenkiintoinen yhdistelmä teollisuuskaupunkeja, huipputeknologiaa, maanviljelystä ja suurmiehiä. Osavaltion suurkaupungit, Cincinatti, Cleveland ja Columbus edustavat huipputeknologiaa ja teollisuutta.

Maataloutta ja metallituotteita

Ohiossa valmistetaan moottoriajoneuvoja ja metallituotteita, myös bioteknologissa ja uusiutuvien energiaratkaisujen kehittämisessä se on vahvasti mukana. Keramiikkateollisuus on tärkeä elinkeino osavaltion itäisessä osassa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Maatalous, karjankasvatus ja siihen liittyvä teollisuus on osavaltiolle tärkeää. Ohion pelloilla kasvatetaan soijaa, vehnää, kauraa ja maissia. Lempinimensä osavaltio on saanut hevoskastanjan sukuisesta Buckeye-puusta.

Rengaspääkaupunki

Akronia kutsutaan maailman rengaspääkaupungiksi, vaikka autonrenkaiden valmistus kaupungissa on vuosien mittaan vähentynytkin. Monet tehtaat ovat viime vuosikymmeninä keskittäneet kaupunkiin tutkimustyötä.

Maailman paras huvipuisto

Amusement Today -lehden monesti maailman parhaaksi huvipuistoksi valitsema Cedar Point Amusement Park on Sandusky’ssa.

Kaupunki sijaitsee Clevelandin ja Toledon puolivälissä. Se on myös yksi Suurten järvien alueen tärkeimmistä hiilisatamista ja teollisuuskeskuksista.

Amish-lahko

Ohiossa on eniten amish-lahkoon kuuluvia kristittyjä. Tämä saksaa puhuva, uskonnollinen ryhmä elää yksinkertaista, vaatimatonta elämää useimmiten ilman sähköä ja muita nykyajan keksintöjä yhteisössään.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Nähtävyyksiä Ohiossa

Mound City Group (Hopewell Culture Natl. Historic Park), Cedar Point -huvipuisto (Sandusky), Amish-alue (Tuscarawas/Holmes counties), Neil Armstrong Air and Space Museum (Wapakoneta), Rock and Roll Hall of Fame and Museum (Cleveland), presidenttien syntymäkodit.

Osavaltion nimi tarkoittaa irokeesien kielellä suurta jokea (great river). Siellä on kasvanut monia suurmiehiä, kuten keksijä Thomas Edison, astronautti John Glenn ja kahdeksan presidenttiä.

Muita kuuluisia ohiolaisia ovat Neil Amstrong, Halle Berry, Drew Carey, Clark Cable, Bob Hope, Jack Nicklaus, Jesse Owens, John D. Rockefeller Sr., Roy Rogers, Steven Spielberg ja Ted Turner.

www.discoverohio.com
www.ohio.gov

Teskti: SAYL / Welcome to America
Kuva: Flickr / chloester

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Route 66 -tie Yhdysvalloissa

Miksi Route 66 on maailman kuuluisin reitti? Alamäki alkoi 80-luvulla – nyt tietä reunustavat hylätyt motellit

Kymmenen faktaa Los Angelesista

Tiesitkö tämän Los Angelesista? 10 erikoista faktaa enkelten kaupungista

Amerikkalainen joulu

Tuttu elokuvista ja tv-sarjoista – tällainen on amerikkalainen joulu

Grand Canyon, Yhdysvallat

Grand Canyon on koettava kerran elämässä – tällainen on vierailu Yhdysvaltain tunnetuimmassa luontokohteessa

Lisää aiheeseen liittyviä artikkeleja