Mississippi

Lentoja kohteeseen Yhdysvallat
Mississippiin liittyvät puuvilla, sodat, luonnontuhot ja blues-musiikki. 1800-luvun puolivälin jälkeen osavaltio oli Amerikan suurin puuvillantuottaja, ja työvoimana käytettiin yleisesti orjia.
Mikä on Yhdysvatojen dollarin kurssi juuri nyt? Katso tiedot valuuttalaskurista!
Sisällissota ja köyhyys
Mississippi menetti sisällissodassa 60 000 miestä. Rotujen välit olivat pitkään ongelmalliset, ja esimerkiksi valko- ja mustaihoisten yhteiset koulut ja yliopistot aloittivat toimintansa vasta 1960-luvun lopussa.
Vaikka Mississippi tuottaa nykyisin sekä öljyä että maakaasua, on osavaltio edelleen Yhdysvaltain köyhimpiä.
Bluesin synty ja Mississippin sydän
Valtava Mississippi-joki, jonka rannoilla on lukuisia historiallisia kartanoita, on osavaltion sydän.
Joen ja Vicksburgin sekä Tennesseen puolella olevan Memphisin muodostamaa aluetta sanotaan Mississippi Deltaksi. Sieltä on kotoisin blues-musiikki.
Hyvä kirja alueen historiaan, musiikkiin ja maantieteeseen perehtymiseen on Steve Cheseboroughin ”Blues Travelling: The Holy Sites of Delta”.
Elvis Presleyn kotikaupunki
Mississippissä sijaitseva Tupelo on Elvis-fanien ”pyhiinvaelluspaikka”. Sittemmin Rock ’n Rollin kuninkaaksi nimetty Elvis Presley syntyi kaupungissa 8.1.1935 ja asui siellä 13-vuotiaaksi saakka.
Meksikonlahden puolelta löytyy kymmeniä kilometrejä pitkä Biloxi Beachin hiekkaranta, suuria kasinoita sekä upeita vanhoja rannikkoplantaasikartanoita.
Syksyn 2005 tuhoisa Katrina-myrsky teki pahaa jälkeä täälläkin, mutta korjaustyöt edistyvät.
Pääelinkeinot
Mississippin pääelinkeinot ovat varastointi ja jakelu, palvelut, teollisuus, tukku- ja vähittäiskauppa.
Täällä valmistetaan kemikaaleja, muovituotteita, elintarvikkeita, puutavaroita sekä kuljetuskalustoa. Pääasialliset maataloustuotteet ovat puuvilla, riisi ja soijapavut.
Nähtävyyksiä Mississipissä
Vicksburg National Military Park and Cemetery, Hattiesburg, Natchez Trace, Antebellum-kodit, Elvis Presleyn syntymäpaikka (Tupelo), Mynellen puutarhat (Jackson), Shrimp Festival (Biloxi) sekä Mississippi-joen rannalla olevat kartanot ja kasinot.
Kuuluisia mississippiläisiä ovat muun muassa William Faulkner, John Grisham, B.B. King, Elvis Presley, Tennessee Williams ja Oprah Winfrey.
www.visitmississippi.org
www.ms.gov
Teksti: SAYL / Welcome to America
Kuva: Flickr / finchlake2000
Rantapallon päätoimittaja Inka on aina valmis seikkailuun. Jos voi itse valita, suuntaa hän kaikkein mieluiten aktiivimatkalle maailman ääriin.
Lue lisää
Aiheeseen liittyvät artikkelit
Lisää aiheeseen liittyviä artikkeleja







