Costa del Solin ylellisin lomakohde

Marbella

Marbella on luksuskohteena tunnettu lomakaupunki Espanjan Aurinkorannikolla.

Marbella on Espanjan Aurinkorannikon hienostunein kaupunki, jossa lomakassan saa halutessaan kevenemään hetkessä. Marbellan valttikortti on ympärivuotinen miellyttävä sää – sen tietävät sekä turistit että kaupungin noin 130 000 asukasta.

MARBELLA MATKAKOHTEENA

Marbella on suosittu golfkohde

Kansainvälinen ja tyylikäs Marbella

Rikkaat ja kuuluisat ovat jo vuosikymmeniä suunnanneet luksusta henkivään Marbellaan turistien seuratessa esimerkkiä. Eloisa Marbella hurmaa matkailijan – tepasteli tämä sitten Paseo Maritimo -rantabulevardilla tai vanhankaupungin kujilla valkoisiksi rapattujen talojen keskellä.

Marbella tunnetaan lukuisista puistoistaan ja puutarhoistaan – kannattaa poiketa vaikkapa La Alamedan puutarhassa, jonka keskeinen sijainti on tehnyt siitä suositun kohtaamispaikan.

Marbellassa on myös loistava ravintolatarjonta. Kaupungista löytyy sekä Michelin-tähdellä varustettuja gourmet-ravintoloita että pieniä tapas-baareja.

Ostoksia auringossa

Varakkaiden lomailijoiden kansoittamassa Marbellassa shoppailu käy aktiviteetista. Kaupungista löytyy lukuisia merkkiliikkeitä Roberto Cavallista Versaceen, joten vaativinkin tyyliniekka saa takuulla ostoksensa tehtyä.

Jos kukkaronnyörit eivät taivu luksusmerkkeihin, voi Marbellassa tehdä ostoksia myös edullisemmin. Espanjalaisten ketjuliikkeiden lisäksi Marbellasta löytyy muun muassa kauniita käsintehtyjä koruja ja asusteita. Lauantain kohokohta on Nueva Andalucían markkinat, joilla pääsee kokeilemaan myös tinkimistaitoja.

Golfaajan Marbella

Marbella on huippusuosittu golfaajien keskuudessa, eikä ihme: alueella on yli 40 tasokasta golf-kenttää. Marbellan kupeessa Sotograndessa sijaitsevaa Valderraman golfkenttää pidetään Euroopan parhaana.

Ympärivuotisen leudon sään ansiosta Marbellassa voi golfata sydäntalvellakin. Kaupungissa voi toki harrastaa muitakin lajeja, kuten tennistä, sukellusta ja pyöräilyä. Talvikaudella läheisessä Sierra Nevadan vuoristossa voi lasketella.

Hyvä tietää Marbellasta

Marbella sopii tyylikästä lomakeskusta etsivälle matkailijalle, joka nauttii tasokkaista ravintoloista, monipuolisesta ostostarjonnasta ja vilkkaasta yöelämästä. Marbellassa viihtyvät niin auringonpalvojat kuin golfaajatkin.

Keskikesällä Marbellassa on erittäin kuuma. Paras aika matkustaa ympärivuotisesta leudosta säästä nauttivalle Aurinkorannikolle on kevät, alkukesä tai syksy. Kesäkuun alussa Marbellassa juhlitaan Feria de San Bernabea, joka täyttää kaupungin tanssilla ja musiikilla. Kannattaa huomioida, että Marbellan hintataso on muuta Aurinkorannikkoa korkeampi.

LENNOT, MAJOITUS JA LIIKKUMINEN MARBELLASSA

Costa del Solilta löytyy runsaasti majoitusvaihtoehtoja

Lentäen Marbellaan

Suomesta tehdään paljon pakettimatkoja Costa del Solin lomakyliin, jonkun verran myös Marbellaan.

Omatoimimatkaaja pääsee paikan päälle kätevimmin joko varaamalla lomalennon matkanjärjestäjältä tai lentämällä omatoimisesti Malagaan. Finnair, Air Finland ja Norwegian tarjoavat suoria lentoja Helsingistä Malagaan, Ryanair puolestaan liikennöi kohteeseen Tampereelta. Edullisimmillaan edestakaiset lennot Malagaan voi löytää jopa alle 200 eurolla.

Malagan Pablo Ruiz Picasso –lentokenttä sijaitsee alle tunnin ajomatkan päässä Marbellasta. Lentokentältä matkaa kohteeseen voi jatkaa bussilla, taksilla tai vuokra-autolla.

Majoitus Marbellassa

Monet Costa del Solin tasokkaimmista hotelleista ja resorteista löytyvät juuri Marbellasta. Myös golf-hotellit ovat Marbellan alueella suosittu majoitusmuoto.

Marbellassa on paljon vuokrattavia loma-asuntoja ja ylellisiä huviloita. Toki alueelta löytyy myös edullisempia majoitusvaihtoehtoja, mutta budjettimatkaajan kannattaa suosiolla suunnata johonkin toiseen Costa del Solin kohteeseen.

Liikkuminen Marbellassa

Marbellan keskeisillä alueilla voi helposti kävellä paikasta toiseen. Kaupungissa liikennöivät myös edulliset paikallisbussit sekä kohtuuhintaiset taksit.

Autonvuokraus on Costa del Solilla suositeltavaa – koko Andalusian maakunnassa riittää paljon nähtävää.

MARBELLAN NÄHTÄVYYDET

Marbellan kuuluisa huvisatama on suosittu vierailukohde

Marbellan moskeija

Yksi Marbellan mielenkiintoisimmista nähtävyyksistä on valkoisena hohtava moskeija. Al Risalat -moskeija rakennettiin 1500-luvulla ja se oli ensimmäinen maurin valloittamisen jälkeen rakennettu moskeija. Nykyisin vierailijat voivat piipahtaa moskeijassa jopa seuraamassa rukoushetkeä.

Puerto Banús – huvisatama täynnä luksusta

Puerto Banús on Marbellan kupeessa sijaitseva huvisatama, joka houkuttelee vuosittain noin viisi miljoonaa vierailijaa. Satamaan voi tehdä retken vain ihaillakseen komeita huvijahteja, kalliita autoja ja niiden viimeisen päälle pynttäytyneitä omistajia.

Puerto Banús on tunnettu myös shoppailumahdollisuuksista sekä ylellisistä yökerhoista. Satamassa sijaitsevat ravintolat ovat ylihinnoiteltuja, joten ruokailemaan kannattaa suunnata jonnekin muualle.

Plaza de los Naranjos on Marbellan sydän

Viihtyisä vanhakaupunki on pala kauneinta Marbellaa. Vanhankaupungin sydämestä löytyy vuodelta 1485 peräisin oleva keskusaukio Plaza de los Naranjos, jonne on mukava pysähtyä tarkastelemaan ihmisvilinää ja nuuhkimaan tunnelmaa. Aukiota reunustavat komeat historialliset rakennukset.

Bonsai-puiden museo

Japanilaisille bonsai-puille omistettu museo on yllättävä nähtävyys Marbellassa. Vuonna 1992 perustetussa museossa on yksi Euroopan kattavimmista bonsai-kokoelmista.

MARBELLAN PARHAAT

Tunnelmallisia aukioita Andalusiassa

Koe tämä Marbellassa

  1. Tutustu viehättävään vanhaankaupunkiin, joka on aidointa Marbellaa.
  2. Soluttaudu rikkaiden ja kuuluisien joukkoon Puerto Banusin satamassa.
  3. Tee ostoksia – Marbellassa riittää kauppoja.
  4. Kokeile golfausta Euroopan ykkösviheriöillä.
  5. Rentoudu rannalla – olethan sentään Aurinkorannikolla!

Marbellan miinukset

  1. Marbellan hintataso on melko korkea.
  2. Keskikesän kuumuus voi tuntua raskaalta Aurinkorannikolla.
  3. Marbella on turistien suosima kohde – aito Andalusia löytyy muualta.

Lisätietoa

Andalusian viralliset matkailusivut

Teksti: Maria Hietala
Kuvat: Flickr / HerryLawford, Flickr / eDome G.Services, Flickr / edans, Flickr / Tomas Fano, Flickr / eDome G.Services

Arvostele artikkeli: Marbella
1 Tähti2 Tähteä3 Tähteä4 Tähteä5 Tähteä

Mitä mieltä sinä olet?

Vastaa

Kommentoi nimimerkillä tai Kirjaudu sisään.
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Luomalla oman käyttäjätunnuksen voit lisätä itsellesi profiilikuvan kommenttien yhteyteen. Kirjaudu sisään ja klikkaa "Omat tiedot" yläpalkista lisätäksesi kuvan.

Ole-lehti
Halvimmat matkat

Tilaa uutiskirje sähköpostiisi
Tilaa uutiskirjeemme ja pysy ajan tasalla Rantapallon tapahtumista!
Seuraa meitä
  • Facebook
  • Twitter
  • RSS

Rantapallo