
Fuengirolan pitkällä rannalla voi nauttia rantalomasta eteläespanjalaisin ja ulkosuomalaisin maustein.
Fuengirola on yksi Espanjan Aurinkorannikon tunnetuimmista lomakohteista ja erityisesti suomalaismatkailijoiden suosiossa. Fuengirolassa pysyvästi asustava suomalaisväestö ja suomen kielellä saatavat palvelut pitävät huolen, ettei koti-ikävä pääse heti iskemään matkailijaankaan.

Andalusian autonomiseen alueeseen kuuluva Fuengirola sijaitsee Costa del Solilla eli Aurinkorannikolla eteläisessä Espanjassa. Aurinkorannikko on tunnettu upeista hienohiekkaisista rannoistaan, jotka jatkuvat pidemmälle kuin silmä kantaa.
Auringossa makailu ei kuitenkaan ole ainoa puuha, mitä Fuengirolan rannoilla voi harrastaa: hupia lomaan tuovat esimerkiksi vesiurheilulajit sukelluksesta, vesihiihdosta ja banaaniveneilystä riippuliitoon ja surffaukseen. Fuengirola on myös golffaajien suosiossa.
Fuengirola on myös hyvä perhelomakohde, sillä kaupungista löytyy paljon puuhaa lapsille ja koko perheelle.
Innokkaat auringonpalvojat täyttävät Costa del Solin rannat etenkin heinä-elokuussa, jolloin sademäärät ovat erittäin vähäisiä ja lämpötilat vuoden korkeimmat. Päivän keskilämpötila nousee Fuengirolassa 20 asteen paremmalle puolelle kesä-syyskuussa ja heinä-elokuussa lämpötilat nousevat lähelle 25 astetta.
Viileintä ja sateisinta Fuengirolassa on talvella. Sateita saadaan etenkin marras-joulukuussa ja päivälämpötila pysyttelee 10-15 asteen tienoilla joulukuusta maaliskuun alkuun.
Fuengirolassa on upea kahdeksan kilometrin mittainen kaartuva hiekkaranta kahden kallioisen niemekkeen välissä, ja tässä hiekkaparatiisissa voi nauttia rantalomasta parhaimmillaan. Fuengirolan ranta tarjoaa paljon viihdykettä ja vesiurheilumahdollisuuksia.
Fuengirolan Paseo Maritimo on yli seitsemän kilometriä pitkä rantatie, jonka toista puolta reunustaa hiekkaranta ja toista puolta lukuisat hotellit ja ravintolat. Fuengirolan rantakatu on yöelämän vilkas keskus, jossa juhlatunnelma jatkuu aina aamun tunneille asti.
Hiekkarannan lounaispään läheisyydessä seisoo valtaosin 900-luvulla hallinneen kalifin Abd-ar-Rahman III:n hallitusajalta peräisin oleva linna. Muutaman kilometrin päässä kohoaa myös 25 metrin korkuinen majakka, jonka valo näkyy yli 30 kilometrin päähän.
Koska Espanjan hintataso on suomalaista hieman alhaisempi, kannattaa lomalla varata aikaa myös shoppailuun.
Fuengirolan länsipäässä sijaitsee Parque Miramar-ostoskeskus, minkä lisäksi Fuengirolan ja Mijasin rajalta löytyy suuri El Corte Ingles -tavaratalo.
Plaza de la Constituciónin eli Kirkkoaukion ympäristöstä löytyy puolestaan runsaasti kenkä- ja vaateliikkeitä. Tunnelmallisilta basaarikujilta löytyy matkalaukkuihin myös täytettä: kuka voisikaan vastustaa ihania koruja, nahkaa ja keramiikkaa?
Päivän mittaisia ostosmatkoja voi tehdä esimerkiksi Torremolinokseen, missä on loistavat ostosmahdollisuudet.
Fuengirola on suosittu perhekohde, sillä kaupungista löytyy puuhaa kaikenikäisille. Esimerkiksi Mijasin vesipuisto, Parque Aquático de Mijas, sopii jokaiselle lomalaisille vauvasta vaariin.
Koko perheen voimin voi lähteä myös aurinkoiselle piknikille Selwon villieläinpuistoon Esteponassa. Villieläinpuisto on pinta-alaltaan noin 100 hehtaarin laajuinen alue, missä kaikista maanosasta kotoisin olevat eläimet elävät puolivapaina kuin kotonaan savannilla, vuoristossa ja tropiikissa.
Toinen eläimellinen kohde on kuuluisa eläintarha Fuengirola Zoo, joka on Fuengirolan suosituimpia turistikohteita. Fuengirolan eläintarhaa kutsutaan yhdeksi Euroopan nykyaikaisimmista eläintarhoista, missä eläimillä on paljon tilaa liikkua ja jossa aitausten olosuhteet ovat mahdollisimman luonnonmukaiset.
Fuengirola tarjoaa retkiä maalla ja merellä. Aurinkorannikolla välimatkat eivät ole pitkiä ja autonvuokraus on helppoa. Päiväretkiä voi tehdä moniin kiinnostaviin kaupunkeihin ja illaksi ehtii takaisin hotelliin. Tutustumisretkiä voi tehdä esimerkiksi Granadaan, Sevillaan, Malagaan, Cordobaan tai Englannin hallinnoimalle Gibraltarille.
Kaupunkien lisäksi Aurinkorannikolla kannattaa tutustua myös vuoristomaisemiin. Fuengirolan pohjoispuolella sijaitsee tuhannen metrin korkuinen Mijaksen vuori, jonka rinteellä noin 400 metrin korkeudessa sijaitsee pieni Mijas, hyvä esimerkki Andalusian valkoisista kylistä. Mijasin valkoiseksi kalkittu kylä on kaunis, ehdottomasti retken arvoinen kohde. Pienestä kylästä on hienot näköalat vuorille ja alas merelle.
Retkiä voi kuitenkin tehdä muuallakin kuin tien päällä. Fuengirolan satamasta on mahdollisuus lähteä risteilylle Benalmadenan Puerto Marinaan, ja risteilyn aikana Aurinkorannikkoa voi ihailla merellisestä näkökulmasta.
Fuengirolassa asuu virallisesti noin 63 000 ihmistä, mutta kesäisin kaupungin asukasmäärä kolminkertaistuu turistivirtojen myötä. Costa del Solin alueella asuu pysyvästi suuri määrä suomalaisia, minkä lisäksi alue houkuttelee myös lukemattomia suomalaisia lomalaisia.
Fuengirolassa lomaileva englanninkielentaidoton pärjää periaatteessa suomella, sillä suomalaisuus näkyy ja kuuluu alueella ja Fuengorilan palvelutarjonnassa. Fuengirolasta löytyy esimerkiksi suomalainen kahvila, ravintola, parturi, peruskoulu ja autoliike, minkä lisäksi alueella on haluttaessa saatavilla myös suomenkielisiä lääkäri- ja hammaslääkäripalveluja.

Suomesta on Espanjan Aurinkorannikolle hyvät lentoyhteydet. Fuengirola sijaitsee noin 25 kilometrin päässä Malagan kansainväliseltä lentokentältä, mistä matkaa lomakohteeseen voi jatkaa esimerkiksi junalla tai linja-autolla.
Lennot Malagaan maksavat noin 200–500 euroa. Suoria lentoja Helsinki-Vantaalta Malagaan tarjoaa Finnair.
Fuengirola on yksi Aurinkorannikon suosituimmista lomakaupungeista, mikä näkyy myös kohteen hotellitarjonnassa. Paljon hotelleja sijaitsee esimerkiksi Paseo Maritimon rantakadun varrella.
Fuengirolassa on panostettu perhematkailuun, joten tarjolla on paljon lapsiperheille sopivia hotelleja. Fuengirolassa on myös runsaasti huoneistohotelleja.
Hotelliyö Fuengirolassa maksaa keskimäärin noin 60–100 euroa halutusta tasosta riippuen. Edullisimmin lomakohteessa majoittuu vaatimattomassa hotellissa 30–40 eurolla.
Fuengirolassa voi mainiosti liikkua kävellen, ja pitkä rantakatu tarjoaa kulkuyhteyden esimerkiksi Torremolinokseen.
Pidemmillä matkoilla ja retkillä linja-auto ja juna ovat varteenotettavia vaihtoehtoja, mutta Fuengirolassa voi liikkua myös taksilla ja vuokra-autolla.
Bussimatkustaminen on Espanjassa kohtuullisen edullista. Lähikaupunkien nähtävyyksille pääsee Fuengirolasta parilla eurolla ja kahden tunnin bussimatka pitkin Aurinkorannikkoa maksaa noin 10 euroa.
Bussiliikenteen aikataulut ja hinnat: Portillo
Junaliikenteen aikataulut ja hinnat: Renfe

Meren rannalla sijaitsevalta kukkulalta löytyvä Castillo de Sohail on Fuengirolan tunnetuimpia nähtävyyksiä. Maurilaisella linnalla on ikää jo liki 1000 vuotta ja se on kokenut historiansa aikana monia iskuja ja jälleenrakennuksia.
Sohailin linnaa on viime vuosina restauroitu ahkerasti ja iltavalaistuksessaan se on hieno näky. Linnalla järjestetään myös paljon tapahtumia ja hiekkaranta alkaa aivan linnan juurelta.
Lapset ja lapsenmieliset suuntaavat mielellään noin 10 kilometrin päässä Fuengirolasta sijaitsevaan Tivoli Worldiin. Tivolimaailma on huvipuiston, kauppakeskuksen ja tapahtuma-areenan risteytys, jossa riittää tekemistä.
Sisäänpääsymaksu Tivoli Worldiin on noin 10 euroa.
Noin 15 minuuttia kestävä gondolihissimatka yhdistää Benalmadenan rannikon ja erään Aurinkorannikon korkeimmista kohdista: 800 metriä merenpinnan yläpuolella sijaitsevan Calamorro-vuoren huipun.
Hissistä ja näköalapaikalta on kerrassaan upeat maisemat ja vuorella riittää myös tekemistä. Matkailijoiden kannattaa tutustua esimerkiksi Kotkienlaakson asukkeihin.
Hissimatka alkaa noin 10 kilometrin päässä Fuengirolasta sijaitsevasta Arroyo de la Mielin kaupungista. Hissimatka meno-paluuna maksaa aikuiselta noin 13 euroa ja lapselta noin 10 euroa.

Fuengirola.org: Fuengirolan virallinen sivusto
Teksti: Jenna Lehkonen
Kuvat: Flickr / chantalboogers
4 kommenttia aiheesta Fuengirola
PARAS PAIKKA, SUOSITTELEN! Aivan ihana ja kaikkea löytyy tekemistä jokaiselle päivälle <3
Olen ensikeväänä menossa pariksi kuukaudeksi koulun työharjoitteluun Fuengirolaan ja majoitus olisi hakusessa. Jos joku tietää halpoja vuokrattavia asuntoja/huoneita tai jos sielläpäin on joku tuttu joka haluaisi tienata vuokrarahaa, niin saa ilmoitella :)
Lueskele netissä Fuengirolan omaa suomalaista lehteä fuengirola.fi. Löydät yhteystiedot useampaankin suomalaiseen kiinteistönvälittäjää. Ota heihin yhteyttä, osaavat auttaa ja tarvittaessa hakevat Malagan lentokentältä.
59-v. terve vapaaaika mies tulisi costa del solille asumaan mutta aluksi esim. suomaisen yhteismajoitukseen jotta alkuhankaluuksilta välttyisin, voisin vaikka toimia kotiavustajana ym. Rahakukkaroni ei ole tyhjään joten eiköhän sitä viihtyisi pidempäänkin. Olosuhteet ja paikat ovat tuttuja . Kuka avustaisi alkuun , odotan yhteyksiä. Seppo Salminen