Suomen suurin matkablogiyhteisö
Browsing Tag

Marbella

Andalusia Costa del Sol Espanja Fuengirola

Ihana rantareitti Puerto Banúksesta Marbellan keskustaan

maanantai, 6 tammikuun, 2020

Marbellassa on aina kiva piipahtaa. Vanhan kaupungin viherkasvein reunustetut kadut ovat silmäkarkkia parhaimmillaan ja muutenkin kaupungilla on sellainen kevyesti hienostunut ilmapiiri.

Rakennukset ovat hyvässä kunnossa ja katukuva kaikkinensa huoliteltua ja visuaalista. Ravintolat ovat satsanneet selvästi muuta Aurinkorannikkoa enemmän ulkoasuun ja sisustukseen. Fuengirolalle tyypillisiä tylsiä kelmukuppiloita ei ole samaan malliin. Sama pätee myös kiinakauppojen määrään. Vanhan kaupungin kaduilla on kivoja pikkuputiikkeja.

Olkoonkin, että tässä on paljon turisteille suunnattua tarjontaa, se ei siltikään vähennä tosiasiaa, että Marbella on viehättävä. Ainakin minä viihdyn vanhan kaupungin sokkeloissa ja sievillä aukioilla oikein hyvin.

Marbellalla on edelleenkin oma elitistinen maineensa ja toki monista asioista pystyy päättelemään, että kaupungissa liikkuu äveriäämpää porukkaa kuin muissa Costa del Solin kaupungeissa. Silmä bongasi kalliiden autojen merkkiliikkeitä, luksushuonekalukauppoja, ylellisen näköisiä kampaamoita, kauneushoitoloita ja koruliikkeitä. Ja sittenhän Marbellalla on raharikkaiden oma ”huvipuisto” Puerto Banús.

En ollut koskaan aiemmin käynyt katsomassa tuota ökyturismista tunnettua huvisatama-aluetta ja päätin tällä kertaa katsastaa, miltä näyttää alue, joka kelpaa vaikkapa Saudi-Arabian prinssille.

Fuengirolasta pääsee Marbellaan kätevästi bussilla, joita lähtee linja-autoasemalta puolen tunnin välein. Matka kestää bussista riippuen 45 minuuttia (bussi 60) tai 1 h 15 minuuttia (bussi 220). Lippu ostetaan etukäteen bussiaseman luukulta ja se maksaa yhteen suuntaan vajaa 3,50 euroa.

Jos mielit Marbellan keskustaan, jää pois keskustan, centron, pysäkillä, sillä kaupungin linja-autoasema sijaitsee hieman syrjemmässä. Myös vanha kaupunki sijaitsee aivan tämän pysäkin takana.

Mikäli haluat jatkaa Puerto Banukseen, busseja sinne lähtee viereiseltä pysäkiltä noin 20 minuutin välein (bussi nro 1) ja taksa on normaali kaupunkimaksu 1,15 euroa.

Puerto Banúkselle ei meidän tarvinnut paljoa antaa aikaa. Kyllähän se on totta, että paikka selvästi tuoksuu kalliille samppanjalle ja kaviaarille. Toinen toistaan hienompia huvijahteja satamassa kuin St. Tropezissa konsanaan. Toisella puolella rivistö merkkiliikkeitä, joihin minulla ei ollut asiaa ja taustalla hetkittäin Ferrarin kehräävää pörinää.

Ihailin lähinnä kauniita näyteikkunoita ja totesin, että onpas täällä kaikkea ”ihanan kallista”. Ironiselta tuntuivat tässä miljöössä Senegalin katukauppiaat, jotka yrittivät tyrkyttää omia Michael Korsejaan ja Vuittoneitaan.

Sen sijaan syy, miksi Puerto Banúkseen kannattaa mennä, on ihastuttava rantareitti pitkin merenrantaa Marbellan ja Puerto Banúksen välillä. Noin seitsemän kilometrin matka oli minusta todella kiva taittaa välimaastossa, jossa toisella puolella meren aallot huuhtoivat rantoja ja toisella puolen hyvinhoidetut viheralueet reunustivat rantatietä.

Ohitimme useita korkeiden aitojen ympäröiviä luksushuviloita, kauniita loma-asuntoja, kalliin näköisiä hyvinvointiin keskittyneitä yrityksiä, ravintoloita ja jäipä matkan varrelle myös islamilainen moskeija. Reitti on saanut lempinimen ”Kultainen maili”.  Matkalla oli mukavaa pysähtyä viinilasilliselle aivan meren tuntumaan, vaikka hintataso oli saanut lisäkertoimia totutusta.

Marbellan keskustan päässä kävimme muuten syömässä rantakadun libanonilaisessa ravintolassa Yaba Ofissa. Piskuisen paikan ruoka oli maukasta ja edullista. Mikäli Lähi-idän keittiö kiinnostaa, suositus tälle hieman kotikutoisen oloiselle pikkuravintolalle.

Bussi takaisin Fuengirolaan lähti samalta kadulta kuin mihin tullessa jäimme. Pysäkki on tien toisella puolella puiston jälkeen, noin 200 metrin päässä tulopysäkiltä Fuengirolaan päin. Paluumatkan lipun voi ostaa bussista.

 

Samppanjaa muovimukista -blogi Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista

Andalusia Costa del Sol Espanja

Viehättävä Marbella – muutakin kuin luksusta

perjantai, 13 marraskuun, 2015

Marbella, Andalusia, Costa del Sol, Espanja

Jos Aurinkorannikon Marbellaa pitäisi yhdellä sanalla luonnehtia, hienostunut kuvaisi minusta kaupunkia parhaiten. Tein Fuengirolasta päiväretken Marbellan vanhaan kaupunkiin ja pidin kovasti näkemästäni. Marbellan valkoiset talot, huoliteltu katukuva ja miellyttävä tunnelmia tekevät siitä oivan lomakohteen. Panin merkille mm. katujen varsille istutetut viherkasvit, jotka tekivät katukuvaan raikkaan ja vehreän tunnelman. Toinen asia, joka miellytti visualistin silmää olivat kutsuvan näköiset ravintolat, joiden sisustukseen oli panostettu. Fuengirolan persoonattomien muovituoliravintoloiden jälkeen Marbellan ravintolamaailma näytti tasokkaalta.

Marbella on valkoisia taloja.Marbella5Marbella8Marbella10

Marbella on kukkia ja kasveja.Marbella6Marbella7Marbella13Marbella12Enkelipasuuna

Marbella on viehättäviä ravintoloita.MarbellaMarbella16Marbella15Marbella4Marbella viinejä

Marbellalla on kalliin kaupungin maine, sillä rikkaat ja kuuluisat ovat aina viihtyneet Marbellassa. Tätä kaupunki varmasti onkin, kun mennään Puerto Banuksen ylelliseen huvivenesatamaan, missä myös ”oikeat kaupat” sijaitsevat lainatakseni kaupungin matkailutoimiston työntekijän sanomista. Minulle riitti vähempi luksus ja siksi käytin päiväni kiertelemällä ja istuskelemassa vanhan kaupungin kaduilla, ravintoloissa ja rantakadulla.

Toki kaupungista saa varmaan kalliin syömällä Michelin tähden ravintoloissa tai shoppailemalla design-liikkeissä, mutta esimerkiksi ravintoloiden hinnat eivät minusta yleisesti sen kalliimpia olleet kuin muuallakaan Aurinkorannikon alueella. Tarjonnassa oli ehkä muita paikkoja enemmän kalliimpia ravintoloita, mikä helposti saa koko hintatason näyttämään kalliimmalta. Ravintolatarjontaa Marbellassa oli ihan laidasta laitaan ja jokaiselle kukkarolle sopivaa. Katujen varsilla oli ravintoloiden lisäksi paljon pieniä putiikkeja ja käsityöläisten liikkeitä, jos sitten ihan tavallisia ketjumyymälöitäkin.

Marbella on ylellisiä ostoksia.Marbella3Mabella2Marbella on myös halpaa ruokaa: viisi tapasta ja viini 5,90 euroa.Tapas

Bussimatka Fuengirosta kestää 45 minuutista reiluun tuntiin vuorosta riippuen. Matkan hinta oli 3,30 euroa/suunta (hitaampi bussi). Kaupungissa olisin voinut viihtyä pidempäänkin. Mukava lomakohde, jossa matkailijaa miellyttävät asiat kuten meri, hiekkaranta, tunnelmallinen vanha kaupunki, ostosmahdollisuudet ja kivat ravintolat ovat sopivan kompaktissa muodossa.

Aika hieno veistos hiekasta.Marbella14