Yhdysvaltojen sähköiseen matkustuslupaan muutoksia – älä unohda hakea ajoissa
Shutterstock
Matkavinkit
Matka peruuntuu ilman matkustuslupaa
Yhdysvaltoihin suuntaaville matkailijoille tarkoitettu sähköinen matkustuslupa, Electronic system for Travel Authority eli ESTA, myönnetään jatkossa aiempaa hitaammin.
Pääsääntöisesti ESTA on ilmoitettu myönnettävän 72 tunnin kuluessa hakemuksen lähettämisestä, mutta aikaisemmin matkustusluvan on voinut saada lähes samalla hetkellä, kun hakemus on jätetty. Jatkossa tämä ei ole enää mahdollista.
Käytännössä aiemmin matkustajat voivat voineet hakea matkustuslupaa vasta lentoasemalle, mutta uusien sääntöjen mukaan matkustajien on lähetettävä ESTA-hakemus ehdottomasti viimeistään 72 tuntia ennen lähtöä. Jatkossa lentokentälle ei siis kannata edes saapua, jos ESTA ei ole jo myönnetty.
ESTA on tarkoitettu muun muassa suomalaisille matkailijoille, jotka suuntaavat Yhdysvaltoihin korkeintaan 90 vuorokauden mittaiselle lomalle. Hyväksytty sähköinen matkustuslupa ei vielä takaa pääsyä Yhdysvaltoihin, sillä maahan pyrkivät matkustajat haastatellaan henkilökohtaisesti vielä Yhdysvaltojen päässä.
>> Lue lisää vinkkejä Yhdysvaltoihin Rantapallon kohdeoppaasta!
Lähde: Lonely Planet
Kuva: Shutterstock
Aiheeseen liittyvät artikkelit
Lisää aiheeseen liittyviä artikkeleja
Grand Canyon on koettava kerran elämässä – tällainen on vierailu Yhdysvaltain tunnetuimmassa luontokohteessa
Millä alueella New Yorkissa kannattaa majoittua? Viisi vaihtoehtoa Manhattanilla
Palmuja, merta, aurinkoa – mikä Floridan upeista rannoista sopii parhaiten juuri sinulle?
Joko tiesit, miten Coca-Cola liittyy joulupukkiin? Näin jenkkiyhtiön ja punanuttuisen hahmon tarinat nivoutuvat yhteen
Tällaisia ovat Los Angelesin parhaat kattobaarit – 10 paikkaa, joissa näköalat ovat kunnossa
Näin liikut New Yorkissa: ota kaupunki haltuun helposti
Mikä amerikkalainen kaupunki sopii sinulle? 10 kohdetta Yhdysvalloissa
Los Angelesilla on maine kaupunkina, jossa ei pärjää ilman autoa – matkailijalle se ei ole koko totuus