Hyppää sisältöön

Kaikki tuntevat Hollywoodin, mutta tiesitkö nämä 10 yllättävää faktaa?

Krista Ahonen
Krista Ahonen Päivitetty: 20.04.2020
Useimmat matkailijat tuntevat Hollywoodin ainakin nimeltä - mutta millaisesta paikasta oikein on kyse?

1. Miten Hollywoodista tuli Hollywood?

Sana Hollywood on synonyymi Yhdysvaltojen elokuvateollisuudelle, mutta aina näin ei ole ollut. Ennen Hollywoodia suurin osa elokuvista tehtiin itärannikolla New Jerseyn osavaltiossa.

Muuttoliike alkoi 1900-luvun alussa, kun filmikameroiden patentit omistaneen keksijä Thomas Edisonin kontrolli alkoi närkästyttää alan ihmisiä. Elokuvantekijät halusivat mahdollisimman kauas itärannikosta ja Edisonista. Hollywoodin otollisuuteen vaikuttivat myös ympärivuotinen aurinko sekä tuolloin edulliset vuokrat ja tontit.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Ensimmäisenä Hollywood-elokuvana pidetään DW Griffithin mykkäelokuvaa In Old California, joka ilmestyi vuonna 1910.

2. Glamouria voi olla vaikea löytää

Hollywood on monen matkailijan mielessä yhtä kuin glamour ja tähtiloisto, mutta todellisuus on monelle pettymys. Kyseessä on kuitenkin vain Los Angelesin kaupunginosa, jossa näkyy elämän koko kirjo. Erityisesti pääkatu Hollywood Boulevard näyttäytyy kävijälle hieman nuhruisena, ja kodittomien suuri lukumäärä tekee surulliseksi.

ShutterstockFaktat Hollywoodista
Hollywood Boulevard on Hollywoodin tunnetuin katu, mutta matkailijan kannattaa vierailla myös sen ulkopuolella.

Kävijän kannattaakin hakeutua pois Hollywood Boulevardilta, sillä matkamuistoliikkeiden ja pikaruokaloiden täyttämän pääkadun ulkopuolelta löytyy alueen paras anti.

Tähtipölyä etsivien matkailijoiden kannattaa muistaa, että Hollywood Boulevardilla järjestetään edelleen usein elokuvien ensi-iltoja esimerkiksi Graumanin kiinalaisessa teatterissa. Tällöin liikenne suljetaan ja kadulle rullataan punaiset matot.

[rp_tickets source=”paasyliput/los-angeles/”]

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

3. Hollywood-kyltti on Los Angelesin maamerkki

Koko Los Angelesin tunnetuin maamerkki on Hollywoodin takana sijaitsevilla kukkuloilla sijaitseva Hollywood-kyltti. Lukuisista elokuvista ja tv-sarjoista tuttu näky on seissyt paikallaan jo vuodesta 1923 saakka.

Alun perin kyltissä luki Hollywoodland, kunnes se lyhennettiin muotoon Hollywood. Kyltti on myös yksi Yhdysvaltojen kansallisista historiallisista maamerkeistä.

4. Oscar-juhlien koti

Maailmantähtien täyttämä Oscar-gaala järjestetään vuosittain Hollywoodin sydämessä helmi-maaliskuun vaihteessa. Viralliselta nimeltään Academy Awards -niminen tapahtuma on televisioitu vuodesta 2002 lähtien Dolby Theatre -teatterissa, joka tunnettiin aiemmin nimellä Kodak Theatre.

Jos matkustat Los Angelesiin Oscareiden aikaan ja toivot bongaavasi supertähtiä, saatat joutua pettymään. Turvatoimet Hollywoodissa ovat mittavat, ja teatteria ympäröivät kadut suljetaan hyvissä ajoin ennen gaalaa. Parhaiten tiirailut onnistuvat siis yleensä television kautta.

5. Roosevelt on Hollywoodin hotelliklassikko

Vaikka Hollywoodiin onkin avattu useita trendikkäitä hotelleja, on alueen legendaarisin hotelli itseoikeutetusti vuonna 1927 avattu Roosevelt Hotel. Hollywood Boulevardilla sijaitsevassa hotellissa jaettiin kaikkien aikojen ensimmäiset Oscar-patsaat vuonna 1929.

Roosevelt Hotelin lumo on onnistunut säilymään näihin päiviin saakka. Hotellin yökerho on edelleen suosittu biletyspaikka, ja erityisesti sen allasbileet ovat lähes legendaarisessa asemassa.

Aikoinaan hotellissa asuivat monet menneiden aikojen supertähdet Marilyn Monroesta Clark Gableen. Tänä päivänä hotellista voi onnistua saamaan huoneen edullisimmillaan reilulla 200 eurolla.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

6. Walk of Fame on tähtien katu

Yksi Hollywoodin tunnetuimmista nähtävyyksistä on Walk of Fame, joka on käytännössä kuuluisuuksien nimiä tähtien muotoisilla laatoilla. Walk of Fame levittäytyy Hollywood Boulevardille ja Vine Streetille.

Walk of Fame ei yleisen mielipiteen mukaan ole kovinkaan kiinnostava, mutta useimmat kävijät haluavat edelleen bongata omat suosikkitähtensä ja ikuistaa ne valokuvaan.

ShutterstockFaktat Hollywoodista
Walk of Fame on Hollywoodin kuuluisimpia nähtävyyksiä.

7. Paikallisten rakastama lenkkeilypaikka

Enkelten kaupungin kenties suosituin lenkkeilypaikka Runyon Canyon löytyy myös Hollywoodista. Runyon Canyonin patikointireitit täyttyvät sekä paikallisista että matkailijoista kaikkina viikonpäivinä – vilkkainta on tietysti viikonloppuisin.

Kuntoilun lisäksi Runyon Canyonille kannattaa suunnata jo maisemien takia. Reitin huipulta aukeaa komea näkymä, joka auttaa hahmottamaan Los Angelesin valtavan koon. Ylhäältä näet Downtownin pilvenpiirtäjät, ja kirkkaalla säällä voit tähyillä aina merelle saakka.

Runyon Canyonin nurmialueilla järjestetään myös esimerkiksi ohjattuja joogatunteja. Lenkkipolut löytää helposti kääntymällä Hollywood Boulevardilta Fuller Avenuelle.

ShutterstockFaktat Hollywoodista
Runyon Canyon on suosittu ulkoilualue Hollywoodin alueella.

8. Erikoisia museoita

Hollywoodissa voi halutessaan poiketa varsin erikoisissa museoissa. Unohda turistien kansoittamat vahakabinetit – Hollywood Boulevardin varrelta löytyy esimerkiksi kuolemalle omistettu Museum of Death sekä Museum of Broken Relationships, joka esittelee nimensä mukaisesti särkyneiden parisuhteiden jäänteitä.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

9. Maailman ensimmäinen pyöreä toimistorakennus

Yksi Hollywoodin tunnetuimmista maamerkeistä on Capitol Recordsin 13-kerroksinen rakennus, joka on maailman ensimmäinen pyöreän muotoinen toimistorakennus. Televisiosta ja elokuvista tuttu pyöreä torni on helppo bongata Hollywood Boulevardin ja Vine Streetin risteyksestä.

10. Hollywoodin vanhin ravintola toimii edelleen

Hollywoodin vanhimpana edelleen toiminnassa olevana ravintolana pidetään keskellä Hollywood Boulevardin hulinaa sijaitsevaa Musso & Frank Grill -ravintolaa. Sisältä löytyy vanhan Hollywoodin tunnelmaa, ja tarjoilijat ovat pukeutuneet siististi punaisiin takkeihin.

Musso & Frank Grill avattiin vuonna 1919, ja 1930-luvulla siitä tuli erityisesti kirjailijoiden suosima paikka.

Ravintola on yksi harvoista paikoista, joissa monikaan asia ei ole muuttunut. Tänne ei tulla viimeisimpien ruokatrendien perässä, vaan listalta löytyvät edelleen vuosien varrella hyväksi havaitut annokset pihveistä klassisiin kala-annoksiin.

>> Lue myös: Viisi asiaa, jotka yllättävät ensikertalaisen Los Angelesin rannoilla

Teksti: Maria Hietala
Kuvat: Shutterstock

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Route 66 -tie Yhdysvalloissa

Miksi Route 66 on maailman kuuluisin reitti? Alamäki alkoi 80-luvulla – nyt tietä reunustavat hylätyt motellit

Kymmenen faktaa Los Angelesista

Tiesitkö tämän Los Angelesista? 10 erikoista faktaa enkelten kaupungista

Amerikkalainen joulu

Tuttu elokuvista ja tv-sarjoista – tällainen on amerikkalainen joulu

Grand Canyon, Yhdysvallat

Grand Canyon on koettava kerran elämässä – tällainen on vierailu Yhdysvaltain tunnetuimmassa luontokohteessa

Lisää aiheeseen liittyviä artikkeleja