Tällaisia ovat Kanarian Unesco-kohteet – joko tunnet nämä 3 paikkaa?

Tulen ja lumen Teide
Teneriffan keskiosassa sijaitseva 3781 metrin korkuinen Teide on paitsi koko Espanjan korkein huippu, myös maailman kolmanneksi suurin tulivuori. Unescon maailmanperintölistalle Teiden kansallispuisto lisättiin vuonna 2007.
Teidelle liikennöi köysirata, jonka kyydissä pääsee kipuamaan ylös vuorelle. Varsinaiselle huipulle patikoidakseen matkailija tarvitsee erillisen luvan, jota voi anoa Teiden kansallispuiston toimistosta Santa Cruzissa.
Teiden retkellä kannattaa muistaa verhoutua lämpimiin vaatteisiin – lumihuippuisen vuoren rinteillä aurinkolomailijan saattaa yllättää pakkassää.
Teiden kansallispuiston alueelta lähtee myös vaellusreittejä reippaille patikoijille. Tulivuorta ympäröivä vulkaaninen maaperä saa aikaan hauskan avaruusmaisen vaikutelman. Teiden kansallispuisto houkuttelee vuosittain noin neljä miljoonaa kävijää.
Historiallinen yliopistokaupunki La Laguna
Vaikka San Cristobal de la Laguna menettikin Teneriffan pääkaupungin aseman jo vuonna 1723, on se edelleen saaren kulttuurikeskus. Pääkaupunki Santa Cruzin kupeessa sijaitsevasta La Lagunasta löytyy Teneriffan ainoa yliopisto San Fernando.
La Lagunan Unesco-listatussa vanhassakaupungissa on lukuisia merkittäviä rakennuksia ja monumentteja. Kaupunki tunnetaan erityisesti viehättävistä kirkoistaan. 1600- ja 1700-lukujen vanhat talot ja perinteinen kanarialaistyyli tuntuvat olevan hyvin kaukana etelän lomakeskuksista.

Yliopistokaupunki La Lagunassa on myös vilkas yöelämä. Unohda Etelä-Teneriffan englantilaisvaikutteiset yökerhot ja koe aito kanarialaistunnelma viihtyisissä pikkubaareissa ja tapasravintoloissa.
La Lagunaan on helppo tehdä vaikka päiväretki omalla vuokra-autolla. Kaupunkiin on myös toimivat bussiyhteydet Santa Cruzin kautta.
Laakeripuita ja siirtomaahistoriaa La Gomeralla
La Gomera on Kanariansaarista toiseksi pienin. Rauhallinen lomasaari tunnetaan myös Kolumbuksen viimeisenä pysähdyspaikkana ennen Amerikan valloitusta – paikalliseen tyttöön ihastunut tutkimusmatkailija vietti La Gomeralla kuukauden. La Gomeran pääkaupungista San Sebastianista löytyykin Kolumbus-museo.
La Gomeran Unesco-kohde on Garajonayn kansallispuisto, joka sijaitsee saaren keskiosassa. Lähes 70 prosenttia puistosta on laakeripuumetsän peitossa – suurin osa Kanariansaarilta vielä löytyvistä harvinaisista laakeripuista kasvavatkin juuri Garajonayssa. Myös monet puiston kasvi- ja eläinlajeista ovat uhanalaisia.
Lukuisat lähteet ja purot pitävät Garajonayn sademetsämäisen vehreänä. Kansallispuistosta löytyy myös saaren korkein kohta, joka on usein pilviverhon peitossa tehden ilman varsin viileäksi.
Yksi La Gomeran paikalliskulttuurin mielenkiintoisimpia piirteitä on vihellyskieli el silbo, jolla muinoin kommunikoitiin pitkien etäisyyksien päähän laaksojen halki. Vihellyskieltä opetetaan koululaisille yhä tänäkin päivänä.
Näin pääset Teneriffalle ja La Gomeralle
Suomesta tehdään käteviä pakettimatkoja sekä Teneriffalle että La Gomeralle. Useimmat matkanjärjestäjät tarjoavat retkiä Teidelle ja La Gomeran saarelle. Omatoimimatkaaja voi lentää Teneriffalle lomalentojen lisäksi myös Finnairin tai Norwegianin reittilennoilla. Teneriffalta matkaa voi jatkaa La Gomeralle joko lautalla tai paikallislennolla.
Teksti: Maria Hietala
Kuvat: Teneriffan Matkailu
Rantapallon päätoimittaja Inka on aina valmis seikkailuun. Jos voi itse valita, suuntaa hän kaikkein mieluiten aktiivimatkalle maailman ääriin.
Lue lisää
Aiheeseen liittyvät artikkelit
Lisää aiheeseen liittyviä artikkeleja







