Malaga on Aurinkorannikon kulttuurikaupunki

Näin hätätilanteeseen joutuneita suomalaisia autetaan Espanjassa

Vapaaehtoisryhmä tarjoaa suomalaisille ilmaista tulkkausapua Espanjan Aurinkorannikolla.

Tulkkausapua suomalaisille

Espanjan Aurinkorannikolla asuu lyhyt- tai pitkäaikaisesti eri lähteiden mukaan noin 10 000 – 30 000 suomalaista vuosittain. Ikäjakauma on nuorista työharjoittelijoista ja koululaisista eläkeikäisiin. Lisäksi alueella lomailee runsaasti suomalaisturisteja.

Moni Espanjassa asuvista tai lomailevista suomalaisista ei osaa maan kieltä, eivätkä espanjalaiset aina puhu edes välttävää englantia.

Suomalainen Aurinkorannikon SOS-ryhmä on perustettu vuonna 2013 tulkkausapua varten. Ryhmä koostuu vapaaehtoisista suomalaisista, joille kanssaihmisten turvallisuus Aurinkorannikolla on tärkeää.

Viime vuosina on SOS-ryhmän mukaan sattunut useita vakavia tilanteita sairauskohtauksen saaneelle suomalaiselle. Malagan hätäkeskuksen päivystyksessä ei puhuta englantia joka työvuorossa, eivätkä kaikki kieltä taitavat soittajat pysty hädän hetkellä puhumaan vierasta kieltä, vaikka sitä muuten osaisivatkin.

Näin SOS-ryhmä toimii

SOS-ryhmässä tekevät vapaaehtoistyötä useat tulkit, jotka päivystävät kellon ympäri vuoden jokaisena päivänä.

SOS-tulkki puhuu sujuvaa espanjaa ja on äidinkieleltään suomalainen. Tulkki auttaa numeroon soittanutta suomalaista saamaan apua ja selvittää soittajan asian hätänumerossa päivystävälle espanjalaiselle virkailijalle.

Ryhmän mukaan tulkin apua tarvitaan lähes päivittäin: Aurinkorannikolla on esimerkiksi etsitty dementoitunutta vanhusta ja toimitettu sairauskohtauksen saaneita suomalaisia hoitoon riittävän nopeasti.

Tulkin tavoittaa numerosta +34 618 566 603. Palvelun verkkosivusto löytyy täältä.

SOS-passi ja turvaohjeet

SOS-ryhmä on tuottanut myös kaikille ilmaisen SOS-passin sekä Turvaopas-opuksen.

SOS-passi eli SOS Pasaporte taittuu luottokortin kokoiseksi asiapaperiksi, jossa on riittävät tilat passin haltijan kaikille terveystiedoille.

Turvaopas on 16-sivuinen tietopaketti turvallisesta asumisesta, lomailusta, autoilusta, katukäyttäytymisestä sekä elämisestä ulkomailla.

Molemmat tuotteet ovat saatavissa Aurinkorannikolla useista suomalaisyrityksistä, seurakunnista sekä suomalaisyhdistyksistä. Molemmat painotuotteet ovat myös katsottavissa ja tulostettavissa ryhmän verkkosivuilta.

SOS-ryhmä suosittelee, että jokainen suomalainen täyttää SOS-passinsa jo ennen lomamatkaansa, lukee turvaohjeet sekä ottaa molemmat asiakirjat mukaansa tullessaan Espanjaan.

Lähde: SOS-ryhmä

Päivitetty: 18.3.2014

Sinua saattaisivat kiinnostaa myös nämä

Arvostelut ja vinkit

1 Tähti2 Tähteä3 Tähteä4 Tähteä5 Tähteä (9 votes, average: 4,67 out of 5)

Kerro kokemuksesi ja jaa omat matkavinkkisi!

Kommentoi nimimerkillä tai Kirjaudu sisään. Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Mitä mieltä olet?

0 kommenttia