Maria Hietala
Maria on freelancer-toimittaja, joka on kirjoittanut Rantapalloon erilaisissa rooleissa vuodesta
2011 lähtien. Rakkaus matkoihin lähelle ja kauas syntyi jo kauan ennen sitä: lapsena auton
takapenkillä, ensimmäisillä ulkomaanmatkoilla ja teini-ikäisenä kielikurssilla.
Maria on asunut vuosia ulkomailla esimerkiksi Isossa-Britanniassa ja Espanjan saarilla. Häntä
kiinnostavat myös etätyön tuomat mahdollisuudet tehdä töitä vaikka kreikkalaiselta saarelta tai
talviauringon alta.
Viime vuosina Maria on matkustellut eniten Kaliforniassa ja Meksikossa. Kotimaan kohteista
Saimaan seutu on viimeksi sykähdyttänyt häntä, mutta syväkatsaus omille juurille
pohjanmaalaisiin maisemiin oli pandemia-ajan parhaita löytöjä.
Matkailijana Mariaa kiinnostaa hyvä ruoka, rennot pikkukaupungit, hienot maisemat, paikalliset
supermarketit sekä roadtripit ilman tarkkoja suunnitelmia. Majakoita hän on kiertänyt aktiivisesti
vuodesta 2005 lähtien. Paras tapa tutustua kohteeseen? Laittaa lenkkarit jalkaan ja lähteä
kävelemään.
Hyvässä seurassa matkustaminen on hauskaa, mutta Maria on aina nauttinut soolomatkailun
helppoudesta. Lähivuosien reissuhaaveisiin kuuluvat esimerkiksi Sisilia sekä Kolumbian
kiertomatka.