Suomen suurin matkablogiyhteisö
Browsing Tag

Santiago de Compostela

296 kilometriä äiti-tytär vaellusta Portugalista Espanjaan

Catedral de Santiago de Compostela

Noin 300 000 vaeltajaa vaeltaa vuosittain Apostoli Jaakobin haudalle Santiago de Compostelaan. Se on jo tuhannen vuoden ajan ollut Euroopan tärkeimpiä pyhiinvaelluskohteita ja reittejä SDC:aan on seitsemän. Vaelsimme Portugalin rantareittiä Portosta Santiago de Compostelaan, 296km. Tämä Portugalin reitti on toiseksi suosituin eli n. 50 000 (18%) kulkee sitä. Portugalin reittejä on useampia ja rantareittiä, jonka me valitsimme, kävelee vain murto-osa. Itse 46-vuotiaana kuuluin yleisimpään pyhiinvaeltajaryhmään (30-60v, 55%), tyttäreni oli 21v ja hänen ikätovereitaan, alle 30 vuotiaita on 27%. Huhti-toukokuussa parikymppisiä vaeltajia näimme tasan kaksi, suomalaiset yliopisto-opiskelijatytöt. Koko matkalla he olivatkin ainoat suomalaiset, joihin törmäsimme. Suomalaisia kyllä liikeellä oli paljon, mutta me emme kulkeneet syystä tai toisesta samaan aikaan. Santiago de Compostelan katedraalin rakennustyöt alkoivat vuonna 1075, vuonna 2019 se oli restauroinnin kohteena sisätiloiltaan, joten pyhiinvaeltajien siunausmessu pidettiin toisessa kirkossa. Eli tässä kuten monessa muussakin matkassa, tärkeintä on matka, ei päämäärä ;-). Odotin päätösmessulta enemmän, mutta koko messu oli vain espanjaksi ja se vei osan fiiliksestä. Kohokohta messussa oli hetki, jolloin pappi luetteli kaikki kansallisuudet, jotka olivat edellisenä päivänä saapuneet Santiago de Compostelaan,

Kuvissa näet matkatunnelmia ja vaihtelevia säitä. Sää huhti-toukokuussa Atlantin rannalla voi olla ajoittain haastava, mutta meille ei osunut myrskyjä. Rantareitin vahvuus on erityisesti se, että meren pauhunan kuulee koko ajan useamman vaelluspäivän ajan. Portosta pohjoiseen kävellessä ranta on pitkälti myös rakentamatonta eli pitkiä pätkiä saa kävellä luonnon rauhasta nauttien.

 

Olimme varanneet matkaan 16 päivää, joista muutama oli tarkoitus viettää loppureissussa ja yksi vaelluksen lepopäivänä. Lopulta vaelsimme 12 päivää eli keskimäärin 25km (vaihteluväli 15-32 km) päivässä. Lepopäiväkin jäi pitämättä, kun emme kokeneet tarvetta ja lepopäiväksi suunniteltu päivä oli ehkä sateisin koko reissussa. Siten paljon kehuttu Vigo ja sen rantabulevardi jäi mieleen hiljaisena, sumuisena ja sateisena. Las Islas Cies -saari, josta olen nähnyt niin upeita kuvia, jäi ehkä jollekin seuraavalle reissulle koettavaksi. Portugalin reitti on melko tasainen, etenkin ensimmäiset päivät Atlantin rantaa kulkiessa ja siten kokonaisrasite jää pienemmäksi. Menimme minimalistisilla varusteilla, minulla heikompikuntoisena oli 4kg painava reppu ja pitkäjalkaisella tyttärelläni oli 6,5 kg painava 32 litrainen rinkka. Vähän niihin painoa lisää tuli, kun matkaeväät ja vesipullot olivat vielä lisättynä. Joka tapauksessa jalat  oli koetuksella ja rakkoja sai hoitaa matkan varrella. Oma kokemukseni on se, että vähemmillä kivuilla pääsin niiden rakkojen kanssa, joita en puhkaissut vaan annoin ”kuivua” rakkolaastarin alla. Facebookin ”Pyhiinvaellus” -ryhmässä on ajoittain tunteisiin (ja syyttelyyn) menevää ”oikea vaelluskenkä” -keskustelua. Oman kokemukseni perusteella voin sanoa, että tervejalkainen hoikka nuori (en puhu nyt itsestäni ;-)) voi vaeltaa millä kengillä tahansa. Tyttärelläni oli pehmeäpohjaiset Nike Free tennarit ja hänellä tuli yksi minirakko 250km jälkeen. Epätoivoisena hetkenä ehdotin hänelle jopa kenkien vaihtoa, mutta 10 minuutin jälkeen minun oli pakko tunnustaa, että tennarit tuntuivat jalkoihini kuin olisin paljain varpain kävellyt – omat Salomonit olivat paremmat. Pahimmat hetket vaelluksessa koimme jostain syystä n. 130 km jälkeen, siinä kohtaa oli pienoinen henkinen väsymys, kun se oli ylitetty, niin loput 169 km sujuivat leppoisasti ;-).

Tuttua puuhaa kaikille pyhiinvaeltajille

Hakiessamme Santiago de Compostelan pyhiinvaellustoimistosta todistusta pyhiinvaelluksesta (jokainen vähintään viimeiset sata kilometriä Santiago de Compostelaan kävellen, ratsain tai pyörällä saapunut on oikeutettu ostamaan 2€ todistuksen) meiltä kysytään, että kuljimmeko caminoa spirituaalisista vai kulturaalisista syistä. Virkailijan papereita nopeasti vilkaistessani minua edeltävistä noin kolmasosa oli kertonut vaeltaneensa uskonnollisista syistä ja loput muista syistä. Tämä oli yleisimminkin nähtävissä. Jokaisessa kaupungissa on iltamessu ja hyvin harva majataloyöpyjä messuun iltaisin suuntasi. Tosin ajoittain se oli mahdotontakin, sillä messu saattoi alkaa klo 21 ja alberguen ovet suljettiin klo 21.30. Usein messun alkuun oli vielä puolen tunnin ”SantaMaria rukousjorina” – osuus. Pahoittelut epäkunnioittavasta tavastani ilmaista tämä, mutta ei-katolisena se vaikutti minulle siltä. No matkan varrella opimme, että messuun vois siis tulla reilusti myöhässä ja tämän alkuosuuden aikana edessä olevasta sakastista saa pyhiinvaellusleiman. Pyhiinvaellusmatka todistetaan pyhiivaelluspassiin (niitä voi ostaa matkan varrelta mm. yöpaikoista, itse tilasimme passin Turusta Jaakobin ystäviltä) merkityistä leimoista. Leimoja pitää kerätä vihkoon vähintään 2kpl päivässä ja leimoja saa pyytämällä yöpaikoista, ravintoloista, kirkoista ja jopa joistain myymälöistä. Jokaisessa maassa myytävät kansalliset pyhiinvaelluspassit ovat vähän erilaisia, erityinen suosikkini oli viuhkamallinen passi – sitä kadehdimme kilpaa.

Omassa passissani oli Pyhiinvaeltajan sitoumus suomeksi:

” Pyhiinvaeltajana Pyhän Jaakon tiellä lupaan kunnioittaa toisia pyhiinvaeltajia, paikallisia asukkaita ja kaikkia, jotka palvelevat pyhiivaeltajia ja osoittavat heille laupeutta.

Tiedän, että pyhiinvaelluspassi ei anna minulle oikeutta vaatia mitään keneltäkään. Sen avulla voin osoittaa olevani pyhiinvaeltaja, joka tilan salliessa voi majoittua pyhiinvaeltajien majataloihin. Tiedän, että pyhiinvaellustodistus (compostela) annetaan vain  niille, jotka ovat kulkeneet pyhiinvaelluksensa kristillisellä mielellä – devotionis affectu, voti vel pietatis causa, ja jotka saapuvat Apostolin haudalle taittaen vähintään viimeiset 100 km jalan tai ratsain tai viimeiset 200 km polkupyörällä ja varmentaen kulkunsa päivittäen vähintään kahdella leimalla, joissa on päiväys.

Hyväksyn sen, että pyhiinvaeltajien majatalojen yösijat jaetaan ensiksi liikkeellä oleville pyhiinvaeltajille.

Pyhiinvaeltajana rukoilen Kristuksen omien puolesta, rukoilen, että Kristus kulkee omiensa kanssa ja johdattaa meidät perille taivaaseen.”

Ehkä paras vaellusvaruste oli hamam-pyyhe. Se vei vähän tilaa, kuivui nopeasti ja sen sai myös viritettyä alapedille kuivumaan/näkösuojaksi majapaikassa

Yövyimme pääsääntöisesti kunnallisissa albergueissa, näissä joihin oheisessa pyhiinvaeltajien sitoumuksessa viitataan. Niissä petipaikka maksoi tavallisesti n. seitsemän euroa. Jos se maksoi enemmän, niin yleensä sisälsi joko ruokaa tai kertakäyttölakanat tms. Makuusalit olivat kooltaan 6-24 petiä. Mitä suurempi makuusali, sitä suurempi kuorsaus, se tuli opittua. Opimme myös hyvin nopeasti kenen pyhiinvaeltajan kanssa ei halua samaan makuusaliin – tätä kirjoittaessani hymy tulee kasvoille, kun erästä saksalaista vanhaa herraa mietin – kerrassaan valloittava persoona, mutta järkyttävä kuorsaaja. Olin kuullut juttuja makuusaleista mukaan tulevista luteista, mutta kerrassaan mitään tämänkaltaisia ongelmia emme reissussa kohdanneet. Päinvastoin, useimmiten kunnalliset alberguet tuoksuivat voimakkaalta desifiointiaineelta sinne saapuessamme. Matkan varrella on myös paljon yksityisiä albegueita (niissä usein pienempiä huoneita ja hinta usein n. 15€/peti) ja hotelleja (usein alk. 50€/2h), joten kaikkien toiveisiin löytyy majapaikka.

Tarkka matkareittini oli  Portugalin puolella: Porto (Matosinhos) – Vila Do Conde (Albergue de Santa Clara) – Marinhas – Viana Do Castelo (Albergue SAo Joao da Cruz dos Caminhos) – Caminha (Albegue de Peregrinos de Caminha)ja Espanjan puolella Mougas – Nigras – Vigo – Redondela – Pontevedra – Caldas de Rei – Padron – Santiago de Compostela

Yövyimme 8 yötä alberguessa, 4 ei typpisissä huoneistossa ja yhden yön hotellissa. Albergueiden tasot vaihtelivat suuresti, osassa ei ollut edes keittiötä. On hyvä myös muistaa, että sunnuntaisin hedelmä/leipäkauppoja lukuunottamatta kaikki kaupat

Menu Peregrinon pääruoka

ovat kiinni. Emmekö juuri yöpyneet eräänä sunnuntaina Faramellon kylässä, jossa ei ollut edes kunnon ravintoloita. Ainut oli ylihintainen pizzapaikka – ja nekin pizzat olivat varmasti pakastepizzoja. Yleisesti ruokailu ei ollut ongelma: ihana muisto jäänyt siitäkin kerrasta, kun saavuimme etelä-afrikkalaisten ystäviemme kanssa pieneen albergueen ensimmäisenä ja laitoimme edellisten yöpyjien jättämistä antimista lounaan ( pöydällä oli pastaa, sipulia, herkkusienia – minulta löytyi suolaa ja Cheryliltä juustoa). Maanantaiaamun aamupala oli yhteisöllinen: saimme caminoystäviltämme leipää tuorejuustolla ja banaanilla. Aamupala on tärkeä olla valmiina, sillä havaitsimme, että useasti kahvilat avaavat vasta klo 10 ja se on pyhiinvaeltajille jo lounasaika. Caminokävijöitä hemmotellaan monessa ravintolassa Menu Peregrinolla. Nämä kolmen ruokalajien menun viineineen saa tilata vain pyhiinvaelluspassin omaava ja tämä ateria maksaa noin kymmenen euroa. Upea kunnioitus pyhiinvaeltajille!!!! Pienoinen ongelma oli kuitenkin siesta aika, todella monessa ravintolassa keittiö oli suljettuna klo 16-21 – käytännössä tämä tarkoitti sitä, että päivälliselle piti kiirehtiä ennen neljää.

Albergueiden sosiaalisuus oli parasta, niissä yöpyessään tutustui muihin. Tosin espanjalaisten ja portugalilaisten kanssa kommunikointi oli niin ja näin, sillä usein heidän englannintaidot oli hämmentävän puutteellista. Samoin saksalaisten kohdalla – tämä hämmensi vielä enemmän sillä yleisesti matkustaessani olen kokenut saksalaiset hyvin kielitaitoisena kansana. Eniten siis saimme natiiveina englantia puhuvia caminoystaviä: amerikkalaisia, etelä-affrikkalaisia, australialaisia, kanadalaisia, irlantilaisia. Muista maalaisista kohtasimme hollantilaisia, tanskalaisia ja italialaisia. Tyttäreni kommentoikin minulle jossakin vaiheessa matkaa, että voisin joskus olla enemmän suomalainen ja minun ei tarvitsisi ihan jokaisen kanssa keskustella. En oikeasti jokaisen kanssa keskustellut, mutta pitkä matka nostaa esiin niitä asioita, jotka toisessa ärsyttävät. Itse koin ja puhuinkin siitä hänelle, että tyttäreni kiroaa koko ajan – nyt kotiuduttuamme, ei hän minun mielestäni niin kauheasti kiroile.

Olimme pyhiinvaelluksella pääsiäisenä, joten saimme nauttia kristittyjen pääjuhlasta pääsiäisestä katolilaisessa ympäristössä. Katuja oli valmisteltu pääsiäiskulkueille, kaiuttimista soi aarioita ja kukkia oli kaikkialla. Valitettavasti näinä päivinä yövyimme pienemmillä kylillä, joten juhlahumusta saimme kokea vain pienen osan. Tämä oli osin myös valinta, sillä olimme todenneet, että isompien kaupunkien/kylien majapaikat olivat monesti hyvin levottomia. Niihin tultiin jopa ryhmissä – etenkin yksi portugalilainen partioporukka on jäänyt mieleen, kun kaksi yötä olimme samoissa majapaikoissa heidän kanssa.

Itselleni pyhiinvaellus oli pysähtymisen aikaa. Olin osin päähänpistosta päättänyt jättää  puhelimeni kotiin mahdollistaakseni itselleni somepaaston ja kun menimme minivarusteilla, en kantanut kirjojakaan kuin vain mieheni aikoinaan varusmiespalveluksesta saaman minikokoisen Uuden Testamentin vihkon ja kynän lisäksi. Minulle muodostui rutiini, että joka ilta kirjoitin vähän päiväkirjaa  ja luin lopulta Uuden Testamentin kokonaisuudessaan reissussa. Päivärytmi oli yleisesti seuraavanlainen: herätys klo 5-6 (riippuen siitä milloin ensimmäiset heräsivät majatalossa ja heräsimme siihen, kello ei koskaan meillä soittanut), aamupala, rinkkojen pakkaus ja matkaan klo 6-7, useimmiten retkilounas jossakin upeassa paikassa tai kahvilapiipahdus, saapuminen albergueen klo 12-14 välillä, suihku, vaellusvaatteiden pesua, lepoa, yhdessäoloa muiden vaeltajien kanssa ja ruokapaikan etsintää ja dinner ja yleinen sen kohteen fiilistely, nukkumaan klo 21.

Aamuhämärässä lähtee pyhiinvaeltaja matkaan

Yksinkertaista, selkeää ja yhteisöllistä – siten lyhyesti kuvaisin pyhiinvaellus-elämää. Pyhiinvaellukseen liittyy keskeisesti myös ”Buen Camino” (espanja) ” Bom Caminho” (portugali) tervehdys, jolla vastaantulevaa ”simpukkakansaa” tervehditään. Paikalliset, etenkin vanhemmat ihmiset myös häkellyttävällä tavalla kunnoittavat kohtaamistavallaan pyhiinvaeltajia.

Lähdöt aamulla ja saapumiset uuteen majapaikkaan ovat aina merkityksellisiä, ne ovat ikään kuin käännekohta päivässä.

Aamu Caminhassa

Erityisen mieleenpainuva on aamu jolloin heräsimme Caminhassa Portugalissa ja sitten aamulla otimme veneen ja siirryimme veneellä Espanjan puolelle A Guardaan. Caminha on kaunis isohko kaupunki, erityisesti kaupungin keskusaukio on upea. Puistokirppikseltä ostin ainoan matkamuiston, krusifiksin, jota kannoin loppumatkan. A Guardassa taas on upea rantareitti ja kun olimme hetken aikaa kävelleet, havahduimme siihen, että olimme siirtyneet toiselle aikavyöhykkeelle.

Pyhiinvaellusreitti kulkee kylästä kylään. Usein kylän merkki oli se, että kylässä oli oma kirkko. Pienemmissä kylissä ei ollut kirkkoa, mutta oli iso risti. Monella perheellä oli myös omassa pihassaan isoja ristejä ja krusifiksenä. Toinen merkki kyläkeskittymästä oli lisääntynyt kissojen määrä. Koiria oli vähemmän, mutta valitettavasti yhden ikävän tilanteen kohtasimme, kun koira oli karannut omistajaltaan ja hyökkäsi päällemme – onneksi lopputuloksena oli vain paha mustelma takareidessä ja naarmuja. Opimme sen jälkeen, että vaellussauva on hyvä olla, sitä voidaan käyttää myös tarvittaessa aseena koirahyökkäyksessä…

 

  

Galician alue on vehreää ja vehreys syntyy sateesta. Keväinen vihreä on kuitenkin niin upeaa, että ehdottomasti suosittelen kevättä vaellusajaksi. Sen jälkeen kun siirryimme Atlantin rannalta sisämaalle vaeltamaan, niin purojen ääni korvasi valtameren pauhun.

 

Santiago de Compostela itsessään on niin ruuhkainen, että se on mielestäni nähty päivässä. Sieltä otimme junan rannikkokaupunki Corunaan. Löysimme rantahotellin Hotel Coruna Marin, jota erityisesti voimme suositella. Huonehintaan kuului kaupunkipyörien ilmainen käyttö. Ja mitä parasta omistaja antoi vinkin, että vaikka pyörää sai kerrallaan käyttää vain parisen tuntia, niin jos ympäri kaupunkia olevissa pyöräparkeissa oli vapaana pyöriä, niin senkun vain vaihtoi pyörän ja taas nollaantui tilanne ja sai taas ajella parisen tuntia. Koko kaupungin ympäri kulki pyöräreitti ja siten pilvinen päivä soljui urheilullisissa merkeissä – kävely ei siinä vaiheessa juurikaan olisi kiinnostanut kuten arvata saattaa.

Simpukoita seuraten ei matkalta eksy, toki ilmainen kännykän app versio sen tukena helpotti matkaa huomattavasti

Otto Mannisen runoparsi kuvaa caminoelämäää hyvin, Buen Camino!

” Matkamies! Matkamies!
Kupeesi vyötä! Kutsuu ties!

On aika! Ota sauvas!
Mies kutsun, kulje kauas!

Taakse merten, metsien!
Eksyen, etsien!

Päin aamun kaukorantaa!
Ah, retki riemun antaa.

Vaan päivä rientää, painuu taa,
ja kaukaisemp’ on kaukomaa.

Samooja, yöpyy saaden
pään alle kylmän paaden.

Galicialainen perinneruoka , mustekala, Pulpo a la gallega kuuluu maistaa ainakin kerran. Arvio: mautonta.

 

Tummaan yöhön uupunut!        

Näe unta, että virvoitut!

Suurt’ olkoon porras-unta
sun yösi uneksunta!

Ett’ uuden aamun myötä uus
sua riemastuttaa kaukaisuus!

Kuss’ ikään käyt ja kunne,
pyhäksi paikka tunne:

Ikuisen huonehessa käyt.”

KAUKOMIELI
Otto Manninen

Tyypillinen caminokulkijoiden tervehdys muille kulkijoille, jättää muistoksi oma simpukka.