Hyppää sisältöön

Joko tunnet kaikkein espanjalaisimman kaupungin Espanjassa? 5 vinkkiä Salamancaan

Krista Ahonen
Krista Ahonen Päivitetty: 13.12.2019
Salamancan yliopistokaupungissa tunnet todella olevasi Espanjassa.

1. Espanjan komein aukio

Oletko kyllästynyt Espanjan kohteisiin, joissa kansainväliset brändit ja trendit täyttävät katukuvan? Harkitse vierailevasi Salamancan yliopistokaupungissa helppojen yhteyksien päässä Madridista.

Noin 330 000 asukkaan Salamancassa voi viettää useamman päivän tai kiertää tunnetuimmat nähtävyydet yhden päivän aikana. Junamatka Madridista taittuu nopeimmillaan vain noin 1,5 tunnissa, joten pääkaupungista voi helposti tehdä päiväretken.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Salamancan suosituin nähtävyys on kaupungin pääaukio Plaza Mayor, jota kutsutaan usein koko Espanjan näyttävimmäksi. Kauttaaltaan barokkityylisten rakennusten ympäröimällä aukiolla toimii muun muassa Salamancan kaupungintalo. Aukiolle pääsee kävelykatuja pitkin monesta suunnasta, ja ensisilmäys on häkellyttävä: vau!

Aukio on täynnä kahviloita, joiden pöydät levittäytyvät ulos myös talvikuukausina. Tämä on paikallisten kohtauspaikka, joka kuhisee elämää aamusta iltaan.

Salamancalaiset rakastavat käydä iltakävelyllä eli paseolla tapaamassa ystäviään. Myöhään illalla katukuva ei täyty pelkistä opiskelijoista vaan kaiken ikäisistä paikallisista pikkulapsista eläkeläisiin.

2. Espanjan vanhin yliopisto

Salamancassa toimii Espanjan vanhin yliopisto, joka perustettiin kuningas Alfonso IX:n toimesta vuonna 1218. Se on myös koko maailman kolmanneksi vanhin yhtäjaksoisesti toiminnassa ollut yliopisto. Kyseessä on edelleen arvostettu korkeakoulu.

Useimmat matkailijat haluavat käydä katsomassa historiallista rakennusta Salamancan vanhassakaupungissa. Yliopisto sijaitsee vain lyhyen kävelymatkan päässä Plaza Mayorin aukiolta, aivan kuten muutkin Salamancan nähtävyydet.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Yliopistossa järjestetään myös kielikursseja, joiden kesto vaihtelee parista viikosta aina kokonaiseen vuoteen. Jos suunnittelet viettäväsi pidemmän aikaa Espanjassa, voit siis yhdistää matkaasi sopivan pituisen kielikurssin. Kaupungissa toimii myös yksityisiä kielikouluja.

Salamanca on suosittu kansainvälisten opiskelijoiden keskuudessa siksi, että kaupungissa väitetään puhuttavan puhtainta espanjaa koko maassa. Tämä tarkoittaa sitä, ettei paikallisilla ole voimakasta alueellista murretta tai aksenttia.

3. Salamancan katedraalit ja simpukkatalo

Kävelyretkeen Salamancan historiallisessa keskustassa on pakko liittää myös kaupungin kaksi katedraalia. Vierekkäin sijaitsevista rakennuksista käytetään nimiä catedral vieja (vanha katedraali) sekä catedral nueva (uusi katedraali). Vanhempi katedraali edustaa roomalaista rakennustyyliä ja uudempi puolestaan goottilaista.

ShutterstockSalamancan katedraali
Kaikki Salamancan historialliset nähtävyydet on helppo tavoittaa jalkaisin.

Vierailu katedraaleissa on pakollinen ohjelmanumero kaikille arkkitehtuurista, historiasta tai uskonnollisista paikoista kiinnostuneille matkailijoille. Uuden katedraalin yhteydessä toimii Puerta de Torre, jonne kiipeämällä pääset tähyilemään maisemia.

Salamancan sympaattisin rakennus on 300 simpukankuorella kuorrutettu Casa de las Conchas. 1400- ja 1500-lukujen vaihteessa rakennettu talo oli aikoinaan yksityisomistuksessa, mutta toimii nykyään kirjastona.

4. Poikkea Zarassa – yllätyt

Madridista käsin Salamancassa vieraileva matkailija ei todennäköisesti tule pienempään kaupunkiin shoppailemaan. Kannattaa kuitenkin tehdä ainakin yksi poikkeus: älä jätä väliin vierailua Plaza del Liceon Zarassa.

Miksi vierailla ketjukaupassa, joka löytyy kaikkien espanjalaiskaupunkien lisäksi myös Suomesta? Selitys löytyy rakennuksen alkuperästä. Myymälä on takuulla kaupungin kaunein, ja ehkä jopa maailman hienoimpia ketjuliikkeitä. Se on nimittäin rakennettu entiseen luostariin.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Liikkeessä on yhdistelty taitavasti historiallisia ja moderneja elementtejä. Myöhemmin lisätyistä kerroksista aukeaa korkea lasiseinä kupolikattoiseen, hallimaiseen pohjakerrokseen. Ylemmät kerrokset ovat ikään kuin lasilaatikko 1700-luvun luostarirakennuksen sisällä.

5. Nauti espanjalaisesta ruoasta – muuta ei juuri ole tarjolla

Salamancassa espanjalaiseen keittiöön tutustuminen ei ole varsinaisesti valintakysymys. Nyt ollaan nimittäin sellaisen espanjalaisuuden ytimessä, joka ei juuri kaipaa ulkopuolisia vaikutteita. Etnisiä ravintoloita ja kansainvälisiä vaikutteita on Salamancassa vain vähän.

Yksi Salamancan perinteisimmistä ravintoloista on El Mesón de Gonzalo, jonka ensimmäinen versio avattiin kaupungissa jo 40-luvulla. Vaikka ravintolaa onkin jossain määrin modernisoitu, on sen ruokalista edelleen kunnianosoitus espanjalaisille klassikoille.

Tyypillinen pikaruoka on Espanjassa jamón iberico -kinkulla ja manchego-juustolla täytetty patonki. Salamancan vanhassakaupungissa on useita herkkukauppoja, joista voi sekä ostaa tuotteita kotiin että napata mukaan valmista evästä.

Salamancassa suosittu välipala on hornazo, uunissa paistettu suolainen leivonnainen, joka on täytetty esimerkiksi kinkulla, pekonilla, makkaralla ja kananmunalla. Vaikka Espanjassa syödäänkin paljon lihaa, löytyy Salamancasta jonkin verran vaihtoehtoja myös kasvissyöjille ja vegaaneille.

Lue myös: Viisi päiväretkeä Madridista – näistä kohteista löydät aitoa espanjalaista tunnelmaa ja kiinnostavaa nähtävää

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Teksti: Maria Hietala
Kuvat: Shutterstock

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Baleaarien saaret

Mallorca, Ibiza vai Menorca – mikä saari sopii sinulle? Näin kohteet eroavat toisistaan

Barcelonan nähtävyydet

Barcelonan parhaat nähtävyydet – 20 paikkaa, joiden joukosta löydät tekemistä lomalle

Lanzaroten nähtävyydet

Tämä Kanariansaari jää turhaan suosittujen naapuriensa varjoon – Lanzaroten 16 parasta nähtävyyttä

Calima Kanariansaarilla

Mikä on Kanarian kummallinen sääilmiö calima? Voi osua sinunkin lomallesi

Lisää aiheeseen liittyviä artikkeleja