Tiesitkö näistä Espanjan tiukoista laeista? “Tietämättömyys ei kelpaa puolustukseksi” – sakkoa jopa tuhat euroa!

Entistä tiukempi kuri liikenteessä
Espanjassa on monia liikennesääntöjä, jotka myös matkailijoiden tulee huomioida autoillessaan lomamatkalla. Paikallisten viranomaisten mukaan tietämättömyys laista ei kelpaa puolustukseksi.
Espanjan lainsäädännössä sovelletaan esimerkiksi Suomeen verrattuna huomattavasti tiukempaa säännöstöä myös ulkomailla rekisteröityihin ajoneuvoihin.
1. Nopeusrajoituksissa muutoksia
Nopeusrajoituksia on syytä noudattaa lähes orjallisesti, sillä ylinopeussakko voidaan määrätä jo yhden kilometrin ylinopeudesta.
Myös nopeusrajoitukset voivat poiketa suomalaisesta liikenteestä: joillakin moottoriteillä nopeusrajoitukset ovat jopa 130 kilometriin tunnissa, mutta monissa kaupungeissa rajoitukset saattavat olla vain 20 kilometriä tunnissa.
Guardia Civil -poliisille riittää syytettä varten todisteeksi auton rekisterinumero, joten ajoneuvoa ei tarvitse erikseen pysäyttää.
2. Kovat sakot rikoksenuusijoille ja rattijuopoillle
Jos kuljettajalta mitattu promillemäärä ylittää sallitun rajan tuplasti tai enemmän, odottavat tätä vähintään tuhannen euron suuruiset sakot. Sama käytäntö koskee kaikkia kuljettajia, jotka ovat tulleet aiemmin sakotetuksi samasta syystä tai ajavat huumeiden vaikutuksen alaisena.
Alkoholin promillerajat ovat yli 21-vuotiaille 0,5 promillea ja alle 21-vuotiaille 0,1 promillea.
3. Turvaistuinpakko – auton takavarikoinnin uhalla
Guardia Civil voi takavarikoida ajoneuvon, jos siinä kuljetetaan lapsia ilman lainmukaista turvaistuinta. Lasten turvaistuimista on olemassa esimerkiksi ikään ja pituuteen liittyviä säädöksiä, jotka tulee huomioida – muuten odotettavissa voi olla tuntuvat sakot.
4. Pyöräilykypärä pakolliseksi
Alle 16-vuotiaiden pyöräilijöiden on käytettävä kypärää. Autoilijoiden vastuu suhteessa pyöräilijöihin on kova, ja ajotapaan tuleekin kiinnittää runsaasti huomiota teillä, joissa liikkuu myös pyöräilijöitä. Nopeuskamera- ja tutkailmaisimet ovat autoissa kiellettyjä.
Lähde: Kanaria24.com
Kuva: Istockphoto
Rantapallon päätoimittaja Inka on aina valmis seikkailuun. Jos voi itse valita, suuntaa hän kaikkein mieluiten aktiivimatkalle maailman ääriin.
Lue lisää
Aiheeseen liittyvät artikkelit
Lisää aiheeseen liittyviä artikkeleja







