Hyppää sisältöön

Tältä näyttää Teneriffan ykkösnähtävyys – vietä onnistunut päivä tulivuori Teidellä

Rantapallon päätoimittaja Inka Khanji
Inka Khanji Päivitetty: 15.03.2023
Teneriffan saaren keskiosassa sijaitseva Teide ja sitä ympäröivä puisto tarjoavat vaihtelua rantalomailijalle. Muutoksen huomaa myös ilmastossa.

Patikoi pitkin puistoa ja kiipeä tulivuorelle

Kanariansaariin kuuluva Teneriffa on ollut myös suomalaismatkailijoiden suosima kohde jo vuosikymmenten ajan, ja perinteisenä rantalomakohteena tunnettu saari yllättää monipuolisuudellaan. Teneriffa on myös mainio aktiivimatkakohde.

Keskellä saarta sijaitseva koko Espanjan korkein vuori, 3 718 metrin korkeuteen kohoava Teide, on vaikuttava näky. Se on maailman kolmanneksi suurin tulivuori, joka on purkautunut viimeksi vuonna 1909.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Vaikka alueella on sattunut tulivuorenpurkaus viimeksi yli sata vuotta sitten, vuori on kuitenkin edelleen tiiviissä seurannassa purkausten varalta. Teide on luokiteltu yhä aktiiviseksi tulivuoreksi. 

Krista AhonenTeide, Teneriffa
Näyttävät Rogues del Garcia -kivimuodostelmat ovat tulivuorimaisemien lisäksi Teiden alueen kovimpia vetonauloja.

Korkealla vierailevien kannattaa varautua vuoristotaudin oireisiin, sillä esimerkiksi pahoinvointi ja päänsärky saattavat iskeä nopeasti. Lähes neljän kilometrin korkeudessa ei myöskään kannata odottaa kykenevänsä samanlaisiin urheilusuorituksiin kuin merenpinnan korkeudessa. 

Tulivuori on itsessään jo suosittu vierailukohde. Sinne voi toki kiivetä, mutta useimmat matkailijat valitsevat raskaan nousun sijaan köysiradan, jonka avulla huipulle pääsee mukavasti sen kummempia hikoilematta. Myös tulivuoren ympäristö on näkemisen arvoinen.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Inka KhanjiTeide, Teneriffa
Teiden kansallispuiston reitit on merkitty selvästi, joten itselle sopivan patikkapolun valitseminen on helppoa myös paikan päällä.

Teideä ympäröi laaja kansallispuisto, jossa on runsaasti kasvustoa sekä lukuisia erilaisia eläinlajeja. Vierailu kansallispuistossa on tehty todella helpoksi, sillä vaellusreittejä on tarjolla runsaasti erilaisille vaeltajille. Reittien varrella on myös etenemistä helpottavia opasteita.

Teidelle järjestetään useita retkiä, ja valikoimassa on muun muassa opastettuja vaellusretkiä, auringonnousuun sijoittuvia maisemaretkiä sekä tähtien katselua teleskoopilla asiantuntijoiden avustuksella. 

Lue vinkit Teidelle ja vietä unohtumaton loma Teneriffalla!

1. Huomioi sääolot ajankohtaa suunnitellessa

Teidelle suunnatessa kannattaa pukeutua lämpimästi, sillä ilmasto muuttuu nopeasti rannoilta vuoristoon siirryttäessä. Talvikuukausina vuorilla voi sataa jopa lunta, joten sääolot alueella poikkeavatkin saaren rantakohteista. Muista siis pakata Teiden-vierailua varten lämpimät vaatteet, vaikka rantakohteissa tarkenisikin uima-asussa.

 Vierailu Teidellä onnistuu ympäri vuoden, mutta parasta aikaa ovat kevät ja alkukesä, jolloin lämpötilat ovat miellyttävät ja luonto upeimmillaan.

Inka KhanjiTeide, Teneriffa
Tulivuorta ympäröivä alue tarjoaa mieleenpainuvia näkymiä, mutta niitä kannattaa lähteä jahtaamaan hyvin varustautuneena.

Kylmimmillään lämpötilat ovat joulu- ja tammikuussa, jolloin huipulla lämpötilä voi laskea pakkasen puolelle ja alueella voi myös sataa lunta. Vuodenajasta riippumatta on Teidelle hyvä varata aina mukaan myös lämpimiä vaatteita. Myös auringonpaisteelta suojautuminen on tärkeää muistaa erityisesti kesäkuukausina.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

2. Toteuta vierailu omalla autolla tai hyödynnä julkista liikennettä

Teidelle pääsee vierailemaan kätevimmin vuokraamalla auton tai osallistumalla järjestetyille retkille. Auton helppous on aikataulujen vapaudessa, jolloin Teiden maisemien äärellä voi viettää juuri haluamansa ajan ja ajoreitin varrella voi rauhassa pysähtyä katselemaan huikeita näkymiä omaan tahtiin.

Teiden kansallispuistoon vie tie niin saaren pohjois- kuin eteläosasta. Ajomatka esimerkiksi Los Christianosin kaupungista kestää alle 1,5 tuntia.

ShutterstockTeide, Teneriffa
Teidelle pääsee nopeasti kaikkialta saarelta, ja reitti on myös pyöräilijöiden suosiossa.

Teiden kansallispuistoon kulkee neljä tietä, joten perille pääsee helposti kaikkialta saarelta. 

Vierailun Teidellä voi toteuttaa myös omatoimisesti saaren julkista liikennettä hyödyntäen. Perille pääsee Puerto de la Cruzista bussilla numero 348, kun taas etelärannikon Costa Adejesta Teidelle kulkee bussilinja 342. Bussiaikataulut voi tarkistaa Teneriffan paikallisbussiyhtiö Titsan verkkosivuilta.

3. Tutustu kansallispuiston maisemiin vaellusretkillä

Teiden tulivuori ja sen yhteydessä sijaitseva, halkaisijaltaan 48 kilometriä pitkä kaldera Las Cañadas muodostavat Teiden kansallispuiston alueen. Kansallispuiston statuksen alue sai vuonna 1954, minkä lisäksi Teide on myös Unescon maailmanperintökohde. 

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Tulivuorimaiseman lisäksi Teidellä kannattaa käyttää aikaa myös varsin erikoisten Rogues del Garcia -kalliomuodostelmien katselemiseen. Kalliomuodostelmia kiertää vaellusreitti, jonka kävelee parissa tunnissa. 

Teneriffan matkailuTeide, Teneriffa
Tulivuoren huipulta avautuu unohtumaton maisema. Sinne päästäkseen on oltava paitsi sään suhteen onnekas myös hankittava etukäteen myönnettävä lupa vierailuun.

Teide on yksi Teneriffan parhaita vaelluskohteita, ja tulivuori sekä sitä ympäröivä kansallispuisto ovatkin mainioita kohteita myös aktiivilomailijalle. Alueelta löytyy eri pituisia reittejä aina parin tunnin kävelyretkistä pidempiin vaelluksiin.

Vaeltaminen Teiden kansallispuiston alueella on sallittua omatoimisesti eikä alueelle ole pääsymaksua. Kansallispuistossa järjestetään kuitenkin myös ohjattuja kävelyretkiä ja vaelluksia.

Haasteita kaipaavat voivat myös valloittaa Teiden huipun kävellen ja erityisen suosittua on nousta Teidelle ihailemaan auringonnousua.

Kävely ylös vaatii kuitenkin kohtalaista kuntoa reitin vaikeustason vuoksi. Huipulle nousemiseen tarvitaan kansallispuistolta myönnetty lupa, joka on maksuton, mutta kannattaa hakea hyvissä ajoin, jotta sen saa varmasti haluamalleen päivälle.

4. Nouse yläilmoihin vaunun kyydissä

Maisemia Espanjan korkeimmalta huipulta pääsee ihastelemaan myös ilman haastavaa urheilusuoritusta, sillä Teiden huipulle kulkee köysirata. Huipulle ei pääse hissillä, mutta köysiradan lähtöasema on 2 356 metrissä ja se kuljettaa vierailijat alle 10 minuutissa noin 3 555 metrin korkeuteen. 

Köysiradan yläasemalta on vielä 200 metrin matka huipulle, joka on mahdollista taittaa jalkaisin hyvällä säällä. Huippuvierailuun oikeuttava lupa tarvitaan myös tälle matkalle.

Huipulta voi kirkkaana päivänä nähdä esimerkiksi La Gomeran tai Gran Canarian. 

ShutterstockTeide, Teneriffa
Köysirata Teiden huipulle on unohtumaton tapa nauttia maisemista. Varaa liput etukäteen aamuvarhaiselle, jotta vältät pitkät jonot parkkipaikalle ja lippuluukulle.

Köysirata on avoinna päivittäin aamuyhdeksästä neljään iltapäivällä. Kesäkuukausina rata on auki hieman myöhempään. Meno-paluulippu huipulle maksaa aikuiselta hieman alle 40 euroa ja lapsille hinta on puolet edullisempi.

Liput Teiden köysirataan kannattaa hankkia etukäteen netistä, jolloin voi välttyä pitkiltä jonoilta paikan päällä. Paras aika vierailulle on varhain aamulla, jolloin auton saa pysäköityä vaivatta.

5. Yö huikeiden maisemien äärellä

Jos haluat nauttia Teiden maisemista päiväretkeä pidempään, on alueella mahdollista myös yöpyä, mutta varaukset kannattaa tehdä ajoissa, sillä majoituskapasiteetti on todella rajallinen.

Parador de Las Cañadas del Teide -hotelli sijaitsee upealla paikalla kansallispuiston sydämessä, josta aukeaa huikeat näkymät vieressä kohoavalle tulivuorelle. Hotellilla on esimerkiksi ulkouima-allas ja terassi, joilla pääsee nauttimaan näkymistä. Yö hotellissa maksaa edullisimmillaan noin 140 euroa yöltä.

Teneriffan matkailuTeide, Teneriffa
Auringonlasku Teidellä tai tulivuoren läheisyydessä on mieleenpainuva kokemus, jota kannattaa harkita Teneriffan-matkaa suunnitellessa. Parhaiten elämyksestä pääsee nauttimaan, kun yövyt tulivuorella.

Toinen mahdollinen yöpymispaikka Teiden kansallispuistossa on hieman yli 3 000 metrin korkeudessa sijaitseva Refugio Altavista, jonka kolmessa makuuhuoneessa on paikat noin 50 reissaajalle. Paikassa on mahdollista majoittua vain yksi yö ja varaus täytyy tehdä etukäteen.

Refugio Altavistassa yöpyminen on mainio vaihtoehto erityisesti niille, jotka haluavat olla huipulla ajoissa auringonnousun aikaan. Refugio Altavista on toistaiseksi suljettu. 

Teksti: Krista Ahonen ja Inka Khanji
Kuvat: Shutterstock, Krista Ahonen, Inka Khanji ja Teneriffan matkailu

>> Lue lisää vinkkejä Teneriffalle Rantapallon matkaoppaasta!

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Menorca, Espanja

Millaista Espanjan Baleaarien saarilla on talvella? 10 huomiota sesongin ulkopuolelta

Sitgesin yöelämä

“Syntien katu” houkuttelee turisteja Espanjan suositussa lomakohteessa – muuttuu hämärän laskeuduttua

Näin etelä ja pohjoinen eroavat toisistaan Teneriffalla

Kannattaako Teneriffalla lomailla etelässä vai pohjoisessa? 5 merkittävintä eroa

Millaisia majoitusmuotoja Kanariansaarilta löytyy?

Miten Kanarialla kannattaa majoittua? 7 eri tapaa, joiden joukosta löydät itsellesi sopivan vaihtoehdon

Lisää aiheeseen liittyviä artikkeleja