Suosittu turistinähtävyys avattiin uudelleen New Yorkissa – hurrikaani sulki vuodeksi
Museo selvisi hurrikaanista
New Yorkissa on tänään avattu Ellis Islandin saarella sijaitseva Ellis Island Immigration Museum, joka on ollut suljettuna viimeisen vuoden ajan. Saari kärsi rajuja vaurioita lokakuussa 2012 New Yorkia ravistelleen hurrikaani Sandyn takia.
Museossa kävijät pääsevät tutustumaan vuosina 1892-1954 toimineeseen historialliseen maahanmuuttokeskukseen, jonka kautta yli 12 miljoonaa ihmistä aloitteli elämää uudella mantereella. Tarjolla on opastettuja kierroksia sekä tietysti komeat maisemat Manhattanille.
Museon kunnostustöiden odotetaan olevan käynnissä ainakin ensi kevääseen saakka – työn alla on esimerkiksi hissiyhteys kerrosten välillä. Osa näyttelyistä on avoinna turisteille, mutta suuri osa museon kokoelmasta on varastoitu mantereelle odottamaan ilmastoinnin valmistumista.
Lähde: National Park Service
Kuva: Flickr / prayitno
Lue myös: Päiväretkiä suurkaupungista – New Yorkin parhaat saaret