Tunnetko amerikkalaiset juhlapäivät ja perinteet? 5 esimerkkiä – katso, mikä osuu lomallesi

1. Memorial Day
Toukokuun viimeisenä maanantaina vietettävä Memorial Day vastaa kaatuneiden muistopäivää Suomessa. Juhlapyhän tarkoituksena on kunnioittaa Yhdysvaltojen armeijan palveluksessa menehtyneitä henkilöitä.
Memorial Day -viikonloppu merkitsee Yhdysvalloissa myös kesän virallista alkua, jolloin monien perinteisten kesälomakohteiden kausi käynnistyy. Ylimääräinen vapaapäivä tarkoittaa sitä, että amerikkalaiset matkustavat tapaamaan perhettä ja sukulaisia tai lähtevät lomalle pitkäksi viikonlopuksi.

Memorial Day -viikonlopun aikana voit odottaa hotellien, lentojen ja autonvuokrauksen olevan tavallista kalliimpaa. Varaukset kannattaa tehdä hyvissä ajoin.
2. Itsenäisyyspäivä: Fourth of July
Yhdysvaltojen itsenäisyyspäivään viitataan usein vain nimellä Fourth of July eli neljäs päivä heinäkuuta. Tällöin juhlistetaan vuoden 1776 kesäpäivää, jolloin Yhdysvallat julistautui itsenäiseksi.
Siinä missä suomalaiset hiljentyvät itsenäisyyspäivänä omiin koteihinsa, on amerikkalainen itsenäisyyspäivä täynnä karnevaalitunnelmaa ja juhlahumua. Paikalliset kokoontuvat yhteen ystävien ja sukulaisten kanssa.
Tyypillisiä itsenäisyyspäivän perinteitä ovat esimerkiksi erilaiset paraatit ja tapahtumat, joihin myös matkailijoiden on helppo osallistua. Paikallisilla on tapana pukeutua Yhdysvaltojen lipun väreihin, käyttää tähtilippukoristeita sekä järjestää grillijuhlia.
Pimeän tultua juhlapäivä huipentuu näyttäviin ilotulituksiin. Erityisen tunnettuja juhlamenoja on esimerkiksi New Yorkissa, Washington D.C.:ssä, Nashvillessä ja San Diegossa.
3. Labor Day
Jos Memorial Day aloittaa kesäkauden, merkitsee Labor Day sen loppua. Labor Day on työläisiä ja ammattiliittojen saavutuksia juhlistava päivä, jota vietetään syyskuun ensimmäisenä maanantaina. Monille se on vain ylimääräinen vapaapäivä, jolloin ei välttämättä osallistuta teemaan liittyviin paraateihin tai tapahtumiin.
Memorial Dayn tapaan myös Labor Day tarjoaa paikallisille mahdollisuuden viettää pitkää viikonloppua ja tavata ystäviä ja perhettä. Jos matkustat viikonlopun aikana, kannattaa majoitukset ja matkavaraukset tehdä hyvissä ajoin.
Monissa suosituissa turistikohteissa Labor Day -viikonloppu on kesäkauden viimeinen huippusesonki. Neljän vuodenajan osavaltioissa loma-asuntoja aletaan hiljalleen valmistella talviteloille, mutta sää on lähes kaikkialla maassa vielä todella hyvä.
4. Halloween
Suomeenkin pienemmässä mittakaavassa levinnyt Halloween ei ole varsinainen juhlapyhä, sillä 31. lokakuuta ei ole ylimääräinen vapaapäivä. Halloween on kuitenkin Yhdysvalloissa yksi vuoden suurimmista kaupallisista juhlallisuuksista, joka näkyy kaupoissa ja katukuvassa useiden viikkojen ajan.
Halloween-perinteisiin kuuluvat naamiaisjuhlat, paraatit, herkkujen tarjoaminen sekä lasten trick or treat -kierrokset, jotka muistuttavat suomalaista virpomista. Teemapuistoihin rakennetaan kauhutaloja. Kaikki baarit ja ravintolat järjestävät teemabileitä. Myös aikuiset pukeutuvat naamiaisasuihin.

Halloween on hauska ajankohta lomailla Yhdysvalloissa, sillä talot ja ostoskeskukset koristellaan näyttävästi teeman mukaan. Joskus jopa koko piha on täynnä vilkkuvia ja liikkuvia koristeita. Halloween-kaupoissa myydään asuja, koristeita ja maskeja.
5. Kiitospäivä
Onko amerikkalaisempaa juhlapyhää kuin Thanksgiving eli kiitospäivä? Suomalaisetkin ovat törmänneet juhlaan lukemattomissa elokuvissa ja tv-sarjoissa. Kiitospäivää vietetään marraskuun neljäntenä torstaina.
Kiitospäivän perinteen uskotaan tulevan 1620-luvulta, jolloin eurooppalaiset siirtolaiset pakenivat uskonvainon takia Yhdysvaltoihin. Alkuperäisasukkaat auttoivat siirtolaisia, jotka kutsuivat nämä lopulta kiitokseksi yhteiseen sadonkorjuujuhlaan. Mielipiteet kiitospäivästä ja sen taustasta jakautuvat kuitenkin Yhdysvalloissa.
Kiitospäivän juhlallisuudet muistuttavat paljon joulua. Myös kiitospäivänä syödään paahdettua kalkkunaa ja matkustetaan perheen ja sukulaisten luo pitkänkin matkan takaa. Ruokailun aikana amerikkalaisilla on tapana kertoa, mistä he ovat kiitollisia.
Televisiosta katsotaan kiitospäivänä usein amerikkalaista jalkapalloa. New Yorkissa kokoonnutaan seuraamaan tavaratalo Macy’sin järjestämää paraatia, joka on ollut perinne jo 20-luvulta saakka. Paraati näytetään myös tv:ssä.
Yhdysvalloissa kiitospäivä ja sitä ympäröivät päivät kuuluvat vuoden vilkkaimpiin matkustuspäiviin. Tällöin kannattaa mahdollisuuksien mukaan välttää lentomatkailua ja pitkiä siirtymisiä valtateillä. Jos sinut kutsutaan kiitospäivän illalliselle, vie mukanasi jotain syötävää tai juotavaa yhteiseen juhlapöytään.
Heti seuraavana päivänä vietetään Suomeenkin rantautunutta Black Friday -tarjouspäivää, jolloin kaikki liikkeet myyvät tavaraa tavallista suuremmilla alennuksilla. Kauppakeskuksiin saatetaan suunnata jo kiitospäivän yönä.
Lue myös: Amerikkalaisten erikoisimmat tavat ja käytännöt – oletko sinäkin ihmetellyt näitä?
Teksti: Maria Hietala
Kuvat: Shutterstock
Rantapallon päätoimittaja Inka on aina valmis seikkailuun. Jos voi itse valita, suuntaa hän kaikkein mieluiten aktiivimatkalle maailman ääriin.
Lue lisää
Aiheeseen liittyvät artikkelit
Lisää aiheeseen liittyviä artikkeleja







