Hyppää sisältöön

Amerikkalaisten erikoisimmat tavat ja käytännöt – oletko sinäkin ihmetellyt näitä?

Maria Hietala
Maria Hietala Päivitetty: 17.10.2018
Yhdysvalloissa monet asiat ovat toisin. Katso kymmenen asiaa, joihin kiinnität huomiota Amerikan-matkalla.

1. Maksat enemmän, kuin hintalappu sanoo

Yksi suurimmista matkailijalle näkyvistä eroista Yhdysvalloissa on verojen lisääminen ostosten hintaan kassalla. Kaikki siis maksaa hieman enemmän, kuin mitä hintalapussa kerrotaan. Veroja peritään myös esimerkiksi ravintoloissa sekä hotelleissa, ja niiden suuruus vaihtelee osavaltion ja jopa kaupungin mukaan.

Yhdysvalloissa on vain neljä osavaltioita, joissa myyntivero ei ole ollenkaan käytössä: Oregon, Delaware, New Hampshire ja Montana. Alaskassa ei myöskään ole osavaltion määrittämää myyntiveroa, mutta kaupungit voivat halutessaan periä veroja.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

2. Päivämäärät merkitään väärinpäin

Niinkin yksinkertainen asia kuin päivämäärän merkitseminen saattaa aiheuttaa hämmennystä Yhdysvalloissa. Amerikkalaiseen tapaan kuukausi merkitään ennen päivämäärää. Esimerkiksi 7. helmikuuta 2018 ilmoitetaan muodossa 02/07/18. Matkailija pääsee harjoittelemaan amerikkalaista päivämäärää jo maahantulopapereita täytettäessä.

3. Mailit, gallonat ja fahrenheitit

Yhdysvalloissa pääsee heti suorittamaan matemaattisia laskutoimituksia erilaisissa arkipäivän tilanteissa, sillä kaikki etäisyyksistä lämpöasteisiin ilmoitetaan eri yksiköissä kuin Suomessa. Yhdysvalloissa ei ole ikinä otettu käyttöön metrijärjestelmää, joten tien päällä lasketaan kilometrien sijaan maileja.

IstockphotoAmerikkalaisten erikoiset tavat
Yhdysvalloissa etäisyydet mitataan kilometrien sijaan maileissa.

Bensan hinta ilmoitetaan huoltoasemilla gallonan mukaan, ja lämpötila celsius-asteiden sijaan fahrenheitissa. Painosta puhuttaessa käytetään paunoja ja nauloja.

4. Jenkkihymyjen Yhdysvallat

Amerikkalaiset ovat suomalaisiin verrattuna innokkaampia tekemään tuttavuutta, kyselemään kuulumisia ja jakelemaan kohteliaisuuksia. Esittelyjen jälkeen on tavallista, että vastapuoli kutsuu sinua usein nimeltä esimerkiksi kiittäessään sinua tai tiedustellessaan vointiasi.

Jotkut kokevat amerikkalaisten rupattelun keinotekoisena, mutta siihen kannattaa suhtautua positiivisesti. Syvemmät ystävyyssuhteet eivät kuitenkaan synny sen helpommin kuin kotimaassakaan.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

5. Sensuuri iskee tv:ssä ja radiossa

Väkivaltaa ja aseiden räiskintää saa näyttää Yhdysvalloissa huoletta, mutta alastomuus on edelleen tabu. Televisiossa saatatkin nähdä sensuroituja ruumiinosia, jotka on häivytetty näkyvistä. Myös kielenkäyttöön kuten kirosanoihin puututaan sensuurin avulla. Radiossa suorasukaisista hittikappaleista häivytetään kohdat, jotka saattavat loukata kuulijoita.

ShutterstockMitkä asiat eroavat Suomen ja Yhdysvaltojen välillä?
Viihdekaupunki Las Vegas on oma todellisuutensa Yhdysvaltojen sisällä.

6. Arkinen “I love you”

Vaikka et olisi koskaan käynyt Yhdysvalloissa, olet saattanut kiinnittää huomiota amerikkalaisten viljelemiin rakkaudentunnustuksiin elokuvissa ja tv-sarjoissa. Siinä missä Suomessa suorat rakkaudentunnustukset säästetään usein pariskuntien välille, on “I love you” amerikkalaisille helppo toteamus, jolla lähetetään aamulla lapset kouluun tai lopetetaan puhelu ystävän kanssa. Älä siis ihmettele, jos uusi amerikkalainen ystäväsi kertoo pian rakastavansa sinua.

7. Ruokakaupat häviävät Suomelle

Yhdysvallat tunnetaan yltäkylläisyyden maana, jossa ruokakaupat yllättävät matkailijan häviämällä Suomelle. Valikoima on monien tuotteiden kohdalla jopa omituisen suppea, ja usein myös hintataso on kotimaata kalliimpi. Jättivaltion ja maatalousmahdin omien tuotteiden hinnoittelu on osattu laittaa kohdalleen. Selvästi edullisempia amerikkalaisissa ruokakaupoissa ovat ainoastaan alkoholijuomat.

8. Liikennesäännöissä on eroja

Autolla ajaminen Yhdysvalloissa on helppoa ja miellyttävää, mutta liikennesäännöt poikkeavat jonkin verran Suomen tutuista säännöistä. Moni matkailija yllättyy esimerkiksi siitä, että punaisen valon palaessa autoilija saa kääntyä oikealle, ellei liikennemerkissä toisin mainita.

ShutterstockMitkä asiat ihmetyttävät matkailijaa Yhdysvalloissa?
Älä ihmettele, jos huomaat road tripillä hienoisia eroja liikennesäännöissä.

9. Apteekki ei rajoitu terveystuotteisiin

Suomalaiseen apteekkiin mennään ostamaan lääkkeitä, kosmetiikkaa tai terveystuotteita. Kenelläkään ei tulisi mieleenkään yrittää hoitaa samalla reissulla esimerkiksi limsa- tai tupakkaostoksia. Toisin on Yhdysvalloissa, jossa apteekit ovat varsinaisia sekatavarakauppoja. Lääkkeiden ostamisen jälkeen voit samalla napata mukaan vaikka pullon viskiä, eikä kukaan pidä asiaa kummallisena.

10. Houkuttelevat alennukset

Kun amerikkalaisissa liikkeissä on alennusmyynnit, ei niissä kitsastella kymmenen prosentin alennuksilla. Marraskuisen Black Fridayn alennukset ovat omaa luokkaansa, mutta myös muulloin tavallisissa ketjuliikkeissä saattaa olla erityispäivinä esimerkiksi kaikki myymälän tuotteet 40 prosentin alennuksessa.

Lue myös: Varaudu näihin Yhdysvalloissa – 7 asiaa, jotka yllättävät amerikkalaisissa ravintoloissa

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Teksti: Maria Hietala
Kuvat: Shutterstock, Istockphoto

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Route 66 -tie Yhdysvalloissa

Miksi Route 66 on maailman kuuluisin reitti? Alamäki alkoi 80-luvulla – nyt tietä reunustavat hylätyt motellit

Kymmenen faktaa Los Angelesista

Tiesitkö tämän Los Angelesista? 10 erikoista faktaa enkelten kaupungista

Amerikkalainen joulu

Tuttu elokuvista ja tv-sarjoista – tällainen on amerikkalainen joulu

Grand Canyon, Yhdysvallat

Grand Canyon on koettava kerran elämässä – tällainen on vierailu Yhdysvaltain tunnetuimmassa luontokohteessa

Lisää aiheeseen liittyviä artikkeleja