Tämän tunnetun nähtävyyden takaa löytyy salainen huone, josta ei moni tiedä
Flickr / nick.amoscato
Kulttuuri ja nähtävyydet
Tunnetun nähtävyyden piilotettu puoli
Rushmore-vuoreen kaiverretut neljän Yhdysvaltojen presidentin kasvot ovat monille matkailijoille tuttu näky vähintäänkin valokuvista. Etelä-Dakotan osavaltiossa sijaitsevaan Mount Rushmoren muistomerkkiin on ikuistettu George Washingtonin, Thomas Jeffersonin, Theodore Rooseveltin ja Abraham Lincolnin hahmot.
Muistomerkkiin liittyy erikoinen ominaisuus, jonka vain harva tietää. Vuoren sisältä löytyy nimittäin salainen huone, joka suunniteltiin aikoinaan Yhdysvaltojen tärkeiden dokumenttien kuten perustuslain ja itsenäisyysjulistuksen säilytyspaikaksi. Idean takana oli 1930-luvulla valmistuneen monumentin suunnittelija Gutzon Borglum. Piilotettua huonetta varten vuoreen kaiverrettiin reilut 20 metriä pitkä tunneli.
Borglumin alkuperäinen ajatus dokumenttien säilytyspaikasta oli huomattavasti suureellisempi. Borglum visioi juhlallisen hallin pronssista valettuine kotkineen ja jättimäisine portaikkoineen. Lopulta idea toteutettiin yksinkertaisemmassa muodossa vuonna 1998 – vuosikymmeniä suunnittelijan kuoleman jälkeen.
Vuoren sisällä sijaitsevassa huoneessa säilytetään muun muassa Mount Rushmoren muistomerkin historiikkia sekä monumentissa esiintyvien presidenttien esittelytekstejä. Kaikki dokumentit on sijoitettu tiikkipuusta valmistettuun laatikkoon, jota säilytetään titaanisessa kassaholvissa.
Matkailijoiden harmiksi huone on tiukasti suljettu kävijöiltä. Sen olinpaikasta antaa kuitenkin vihiä Abraham Lincolnin pään oikealla puolella sijaitseva suuaukko, joka näyttää johtavan hylättyyn luolaan. Yhdysvaltojen kansallispuistopalvelun mukaan dokumentteja säilytetään huoneessa tiedonlähteenä muistomerkin synnystä – kansoille tuhansia vuosia nykypäivästä eteenpäin.
Lähde: Business Insider, National Park Service
Kuva: Flickr / nick.amoscato
Aiheeseen liittyvät artikkelit
Lisää aiheeseen liittyviä artikkeleja
Grand Canyon on koettava kerran elämässä – tällainen on vierailu Yhdysvaltain tunnetuimmassa luontokohteessa
Millä alueella New Yorkissa kannattaa majoittua? Viisi vaihtoehtoa Manhattanilla
Palmuja, merta, aurinkoa – mikä Floridan upeista rannoista sopii parhaiten juuri sinulle?
Joko tiesit, miten Coca-Cola liittyy joulupukkiin? Näin jenkkiyhtiön ja punanuttuisen hahmon tarinat nivoutuvat yhteen
Tällaisia ovat Los Angelesin parhaat kattobaarit – 10 paikkaa, joissa näköalat ovat kunnossa
Näin liikut New Yorkissa: ota kaupunki haltuun helposti
Mikä amerikkalainen kaupunki sopii sinulle? 10 kohdetta Yhdysvalloissa
Los Angelesilla on maine kaupunkina, jossa ei pärjää ilman autoa – matkailijalle se ei ole koko totuus