Tällainen on Espanjan punainen joki – alue kuin “Mars maan päällä”
Shutterstock
Aktiivilomat
Tarjouksia kohteeseen Espanja
Näytä kaikkiPunaisena hehkuva vesi virtaa Andalusiassa
Espanjan Andalusiassa liikkuvalla matkailijalla on paljon komeaa luontoa nähtävänä, mutta harva odottaa löytävänsä punaisena hehkuvan joen.
Huelvan alueella sijaitseva Rio Tinto on joki, jonka vesi näyttää punaiselta. Alue tunnetaan historiastaan kuparikaivoksen toimipaikkana, mikä osaltaan selittää veden värin. Rio Tinton vesi sisältää rikkihappoa ja sen happipitoisuus on hyvin pieni.
Vanha kaivosalue hehkuu muutenkin väreissä vihreänä, oranssina ja mustana saaden valokuvaajat innostumaan. Erityisesti ilmakuvat paljastavat ainutlaatuisen “marsilaisen” ympäristön.
Rio Tinton punainen alue on saanut lempinimen “Mars maan päällä”, ja onpa mielleyhtymässä mukana hieman totuuttakin. Alue on ollut usein esimerkiksi NASA:n käytössä Marsiin liittyvien yhtäläisyyksien takia.
Rio Tintoa voi matkustaa katsomaan bussilla tai omalla vuokra-autolla esimerkiksi Sevillasta tai Huelvasta.
Lähes sata kilometriä pitkän joen lisäksi alueella voi tutustua esimerkiksi kaivosmuseoon tai tehdä retken vuonna 1875 valmistuneen rautatien vanhanaikaisissa vaunuissa.
Katso matkailijoiden jakamia kuvia Rio Tintosta!
Lähde: The Telegraph ja Espanjan matkailutoimisto
Kuvat: Shutterstock ja Instagram
Aiheeseen liittyvät artikkelit
Lisää aiheeseen liittyviä artikkeleja
Benidorm palkittiin kestävän matkailun edelläkävijänä European Green Pioneer of Smart Tourism 2025 -tunnustuksella
Espanja on suomalaisten suosituin golfkohde
Espanjan matkakohteet maailman kärkeä: Palma vuoden 2025 kiinnostavimpia kaupunkeja
Kannattaako Kanarialle lähteä pakettimatkalla vai omatoimisesti? Katso kumpi sopii sinulle
Miten valita sopiva lomakohde Gran Canarialla? Esittelyssä 10 suosittua vaihtoehtoa
Espanjalaisen ruoan ABC – lue tästä, millaisia herkkuja löydät lomalla
Koska on paras aika matkustaa Kanarialle? Tällainen on suosittujen saarten ilmasto
Mallorcan ilmasto ja sää – milloin on paras aika matkustaa?