
Baleaarien saariryhmään kuuluva Mallorca edustaa rantalomakohteiden aatelia. Sieltä löytyvät kaikki täydellisen rantaloman tärkeimmät elementit: aurinkoa, merta ja hiekkaa.
Mallorcan kauniin luonnon voi antaa viedä mennessään, arjen huolet voi kadottaa rannalla lojuessa tai heittäytyä Palman tyylikkään kaupunkielämän sykkeeseen.
Luonnonkauniille saarelle vetävät matkailijoita myös sen erinomaiset patikointi- ja urheilumahdollisuudet. Mallorcalla voi rentoutua monella tavalla.

Mallorcan saari sijaitsee Välimeressä 250 kilometrin päässä Espanjan mantereelta. Saaren pinta-ala on 3 640 km² ja asukkaita on reilut 800 000, joista noin puolet asuu saaren pääkaupungissa Palma de Mallorcassa.
Mallorca on Baleaarien saariryhmän neljästä saaresta tunnetuin. Formentera ja Menorca ovat pienempiä lomakohteita, ja neljäs saari Ibiza tunnettu lähinnä riehakkaan bilekansan kohtauspaikkana.
Yli 500 kilometriä rantaviivaa takaa sen, että Mallorca on jo pitkään pysynyt aurinkomatkailijoiden kestosuosikkina. Suomalaisten keskuudessa Mallorca on ollut suosittu kohde jo 1960-luvulta lähtien. Kesäkuukausina saarella vierailee vuosittain noin kahdeksan miljoonaa lomailijaa.
Tätä voi pitää paikallisten kannalta sekä siunauksena että kirouksena. Vaikka matkailu onkin yksi tärkeimmistä elinkeinoista, koki Mallorca jossain vaiheessa burnoutin liiallisesta turismista.
Nyt rannat – ja myös matkailijat – ovat siistiytyneet, ja saarta voi pitää ehdottomasti yhtenä Välimeren tyylikkäimmistä kohteista, joka tarjoaa jokaiselle jotain.

Monella kotimaisella matkanjärjestäjällä on suoria charter-lentoja Mallorcalle kesäisin.
Omatoimisesti matka taittuu reittilennoilla tai esimerkiksi lentämällä ensin Barcelonaan, josta useat halpalentoyhtiöt operoivat Palma de Mallorcaan päivittäin. Lentotarjouksia kannattaa tutkailla sekä kotimaisten että kansainvälisten lentoyhtiöiden sivuilta. Barcelonan kautta Mallorcalle pääsee myös laivalla.
Palmasta on hyvät lentoyhteydet muun muassa Menorcalle, Ibizalle, Barcelonaan ja Madridiin. Edestakaisen lentolipun hinta vaihtelee välillä 50–150 €.
Mikäli vierailu muilla Baleaarien saarilla kiinnostaa, on pääkaupungista myös päivittäinen laivayhteys Ibizalle ja Menorcalle. Meno-paluu maksaa 50–70 €, hinnat vaihtelevat ja tarjouksia kannattaa seurata. Halutessaan laivalla pääsee käymään myös Barcelonassa ja Valenciassa. Lisätietoja löytyy esimerkiksi osoitteista www.trasmediterranea.es tai www.balearia.com.
Mallorca näyttää ehdottomasti parhaat puolensa, jos suunnistaa rannikolta pois ja lähtee tutustumaan sen vuoristoisiin keskiosiin ja maaseudun pikkukyliin. Monille tulee yllätyksenä, kuinka paljon nähtävää saaren maisemat ja luonto tarjoavat.
Turistikohteiden ulkopuolella hintataso on myös selvästi alhaisempi. Suhteellisen pienellä Mallorcalla kaikki on lähellä, sillä suurin osa kylistä on alle tunnin ajomatkan päässä toisistaan.
Paras ja suosituin tapa saaren kiertämiseen on autonvuokraus. Vuokraamoita on joka puolella, ja hintataso suhteellisen edullinen. Kesällä vilkkaimman matkailukauden aikaan voi vuokra-auton saaminen olla tosin haasteellista. Tuolloin kannattaa suunnitella autoiluretket hyvissä ajoin ja tehdä varaukset ripeästi.
Myös bussilla pääsee kätevästi ympäri saarta. Paikallisbussit liikennöivät Palman keskustan, lähikylien ja uimarantojen välillä. Viikonloppuisin ja ilta-aikaan busseja kulkee harvemmin, silloin paras vaihtoehto on taksi, jolla liikkuminen on suhteellisen edullista.
Mallorcalta löytyy yllättäen myös oma pieni rautatieverkostonsa, jota hyödyntämällä pääsee tutustumaan saareen hauskalla tavalla. Palman rautatieasema sijaitsee Plaza de Españalla, ja sieltä junia kulkee useasti päivässä Sollériin, Manacoriin ja Incaan. Matka Solleriin kestää tunnin, Incaan 35 minuuttia ja Manacoriin noin tunnin.
Palmasta Sollériin menevä junarata on erityisen suosittu upeiden maisemien vuoksi, ja matka taittuu idyllisesti vanhan sähköjunan kyydissä.
Mallorcalla on satoja, ehkä tuhansia, eritasoisia hotelleja ja muita majapaikkoja aina edullisista majataloista hulppeisiin luksushotelleihin, kylpylöihin ja villoihin. Mahdollisuuksia löytyy ympäri saarta, myös turistikohteiden ulkopuolelta.
Mikäli hotellimajoitus perinteisissä rantakohteissa ei innosta, voi suunnistaa toisaalle ja yöpyä esimerkiksi vanhoihin yksityisiin rakennuksiin perustetuissa majataloissa, joiden hinnat vaihtelevat muutamasta kymmenestä eurosta useampaan sataan euroon. Uusimpana trendinä saarelle on rakennettu lyhyessä ajassa paljon hyviä kylpylähotelleita, joihin on mahdollista tehdä varauksia myös muulloin kuin vilkkaimpaan kesäaikaan.

Saaren tärkeimmiksi käyntikohteiksi ovat pääkaupunki Palma de Mallorcan ohella muotoutuneet sen lähistöllä sijaitseva Palma Novan seutu sekä Alcúdian rannikko pohjoisessa.
Suhteellisen tuoreena lisänä suosituimpien lomapaikkojen listalle on noussut Palma Novan naapurikylä Santa Ponsa, joka on edellä mainittuja huomattavasti rauhallisempi vaihtoehto.
Baleaarien tyylikkäässä pääkaupungissa Palmassa viihtyvät kesäisin niin tavalliset matkailijat kuin kansainvälinen jetset. Palma de Mallorcan vetonaula on vanha kaupunki ja sen kupeessa sijaitseva hulppea Palman katedraali. Katedraali kuuluu saaren suosituimpiin nähtävyyksiin. Sen rakentaminen aloitettiin vuonna 1229 ja kesti 500 vuotta. Lopputulos on eri rakennustyylien sekasotku, johon muiden muassa kuuluisa arkkitehti Antoni Gaudí jätti sormenjälkensä.
Kaunista vanhaakaupunkia hallitsevan goottilaisen katedraalin ympäristö on täynnä vilkkaita kauppakatuja, ja pääkaupunki onkin ostoksia silmällä pitäen saaren paras paikka.
Shoppailun lomassa päivää voi viettää paikalliseen tapaan ulkoilmakahviloissa tai tapasbaareissa istuskellen. Erilaiset galleriat, museot ja tapahtumat tekevät Palmasta myös vireän kulttuurikaupungin.
Palmasta kivenheiton päässä olevaa Palma Novaa voi kutsua oikeaksi rantalomailijan paratiisiksi, joka soveltuu kaikille. Pitkä, loivasti syvenevä hiekkaranta on kuin luotu auringonpalvontaan ja rantaleikkeihin.
Päivisin rantaa reunustavalla bulevardilla lenkkeillään ja tehdään kävelyretkiä, ja iltaisin sen varrelle keräännytään viettämään aikaa sen lukuisissa baareissa ja ravintoloissa.
Palma Nova baarikatuineen on etenkin vilkkaimpana lomakautena nuorten suosiossa, joten alueen huvielämä on tuolloin vauhdikasta.
Pieni ja suojaisa Santa Ponsa 20 km Palma Novasta lounaaseen on ihanteellinen lomanviettopaikka perheille ja muille, jotka kaipaavat omaa rauhaa. Viehättävän lahdenpoukaman ympärille rakennetussa lomakeskuksessa kaikki on kävelyetäisyyden päässä toisistaan: monipuoliset harrastusmahdollisuudet, hyviä kauppoja ja ravintoloita ja ennen kaikkea hienohiekkainen ranta.
Tunnelma Santa Ponsassa on rauhallinen, mutta halutessaan voi vilkkaampaa menoa ja nähtävyyksiä lähteä katsastamaan muualle. Santa Ponsa sijaitsee hyvien kulkuyhteyksien päässä Palma Novasta ja pääkaupungista Palmasta.
Saaren pohjoisrannikolla lepäävä Alcúdia on upean, useita kilometrejä pitkän hiekkarantansa ansiosta Mallorcan suosituin rantakohde. Hyvien kauppojen, ravintoloiden, huvien ja harrastemahdollisuuksien laajasta kirjosta jokainen löytää varmasti omansa.
Alcúdian kaupungissa pääsee helposti yhdistämään ranta- ja kaupunkilomailun, ja nauttimaan samalla ripauksen aitoa paikallista tunnelmaa. Mallorcan pisimmän hiekkarannan takana on hyvin säilynyt keskiaikainen kaupunki, jossa on jopa Rooman vallan aikaisia raunioita.
Mallorcan ehkä kuuluisin luonnonnähtävyys ovat tippukiviluolat, joista tunnetuimpina Porto Criston kaupungissa sijaitsevat Coves del Drac. Näihin pääsee tutustumaan opastetuilla retkillä tai oman auton vuokraamalla. ”Lohikäärmeen luolan” kierroksen alussa laskeudutaan yli 100 askelmaa luolaan, jossa nähtävät tippukivimuodostelmat ja kallioaltaat tuovat mieleen sadun noitien asuinpaikan.
Kierros huipentuu konserttiin Martelin järvellä, joka on Euroopan suurin maanalainen järvi, ja luolasta poistutaan veneellä. Kesäaikaan luoliin voi olla välillä tungosta, joten vierailu kannattaa suunnitella hyvin ja varata siihen aikaa.
Toinen käymisen arvoinen kohde on Valldemossa ja sen 1400-luvulla perustettu Reial Cartoixa -munkkiluostari. Valldemossa on Mallorcan korkeimmalla sijaitsevin kaupunki. Vanhan luostarin lisäksi se kiinnostaa, koska aikoinaan säveltäjä Frédéric Chopin piti sitä piilopaikkanaan.
Kaupungissa voi lisäksi tutustua museoon, jossa on nähtävillä Pablo Picasson ja Joan Mirón töitä.
Mallorcan pohjoisrannikkoa hallitsevilla Tramuntanan vuorilla on mahtavia patikkareittejä. ”Pohjoistuulen vuoret” kulkevat 88 kilometrin pituisen matkan Andratxista Pollençaan.
Vuoristoon ja siltä avautuviin huikeisiin näkymiin kannattaa tutustua kävellen, mutta kiireiselle matkailijalle sierran läpi ajaminen onnistuu päivässä.
Hanna Ahonpää
Yksi kommentti aiheesta Mallorca
Palma novassa on ehdottomasti parhaat hiekkarannat. Hotellit sijaitsevat rannan tuntumassa, mutta useimmissa hotelleissa on myös hyvin viihtyisät allasalueet. Hotellihuoneet ovat siistit, mutta huonosti äänieristetyt. Ravintolat herkkullisine ruokineen sijaitsevat lähinnä rannan tuntumassa ja meluisammat baarit kauempana rannasta, “brittialuella”. Palman kaupungissa on todella hyvät ostosmahdollisuudet, on merkkiliikkeitä ja basaareja. Myös Palman ravintolat ovat laadukkaita, kaikissa ravintoloissa henkilökunta ei välttämättä osaa kovin hyvin kieliä, edes englantia…