Etusivu > Kaupunkilomat > New York aamusta iltaan

New Yorkin kokoiseen kaupunkiin mahtuu paljon suurta ja ihmeellistä, mutta myös pientä ja kiinnostavaa. Kaupunkiin, joka tarjoaa kaikkea ja vielä vähän enemmän, on vaikea kyllästyä.
Ison Omenan maamerkkeihin kuuluvat esimerkiksi amerikkalaisen unelman symboli Vapaudenpatsas ja pilviä tavoitteleva Empire State Building, mutta suurempi ei aina tarkoita parempaa. Kaupungin lukemattomat yksityiskohdat ja pienet, arkipäivästä tuskin erottuvat erikoisuudet tekevät jokaisesta New Yorkin matkasta uuden kokemuksen.
Aamulenkki Central Parkissa on monen newyorkilaisen arkipäivän ohjelmistossa, joten miksei myös matkailija voisi saada elämyksestä osansa. Central Park on New Yorkin keuhkot ja samalla monen paikallisen arvostama vihreä keidas keskellä kaupungin villiä sykettä. Valtavan kokoisen keskuspuiston vehreässä huomassa voi harrastaa lenkkeilyä, eväsretkeilyä tai liittyä mukaan joogaryhmään. Keskuspuistoa ympäröivät maailmankuulut museot voi hyvin jättää seuraavan matkan ohjelmistoon.
Lounasajan yllättäessä kannattaa valita jokin muu ruokapaikka kuin oman hotellin lounasbaari. Evästä saa esimerkiksi hod dog –kojuista tai pienistä lounaskahviloista. New York ei olisi New York, ellei kaupungista löytyisi ikiomaa tarjottavaa myös lounaalle: New Yorkin erikoisuuksia on esimerkiksi waldorf-salaatti, joka on syntynyt kaupungissa sijaitsevassa Waldorf Astoria -hotellissa vuonna 1896. Ympäri maailmaa levinneen ruokalajin kehitteli hotellin hovimestari Oscar Tshirky, ja salaatin raaka-aineita ovat esimerkiksi omena, selleri, majoneesi ja saksanpähkinät. Parhaimmillaan ruokalaji on edelleen Waldorf Astoria –hotellin ravintolassa nautittuna.
Iltapäivä New Yorkissa kuluu parhaiten paikallisten viitoittamalla tiellä: shoppaillen. New Yorkista löytyy ostospaikkoja jokaiseen makuun, eikä kaupungista puutu suuria tavarataloja, luksusliikkeitä ja ostoskatuja sen paremmin kuin pieniä putiikkeja ja mitä mielikuvituksellisimpia erikoiskauppojakaan. Shoppailemaan kannattaa suunnata eri kaupunginosiin, sillä esimerkiksi SoHo:n eriskummallisesta taiteilijakaupunginosasta löytyy täysin erilaista tarjontaa kuin East Villagen puodeista.
Iltaisin New York näyttää täysin erilaiselta kuin päivän kirkkaassa ja kovassa valossa. Illan pimetessä kaupungin rakennukset syttyvät loistamaan ja erilaiset klubit avaavat ovensa. New York on täysverinen suurkaupunki myös ilta- ja yöelämän suhteen. Kaupungista löytyy niin iloisia musiikkibaareja ja tanssipaikkoja kuin hämyisiä ja savuisia kapakoita.
Joulunaikaan New York tuntuu saavan kimaltavan lumipeitteen, vaikka taivaalta sataisi vettä kuin aisaa. Marraskuussa näyteikkunat ja monet julkiset paikat ja rakennukset saavat jouluisia koristuksia. Kuuluisa on esimerkiksi Fifth Avenuella sijaitsevan FAO Schwarzin upea, jouluinen näyteikkuna, joka sulattaa pahimmankin joulukriitikon sydämen. Voi vain kuvitella miltä leluliikkeen mielikuvituksekas näyteikkuna näyttää lapsen silmin.
Kun sattuu matkaamaan New Yorkiin juuri joulua edeltävinä viikkoina, kannattaa näyteikkunapongailun ohella suunnata Rockefeller Centeriin, jossa voi verrytellä vanhoja taitoja luistinradalla. Kotisuomesta ei omia luistimia tarvitse onneksi raahata, vaan menopelit voi vuokrata paikan päältä. Luistelutuokion jälkeen on aikaa istahtaa alas ja nauttia mukillinen höyryävää kaakaota ja ihastella jouluista näköalaa: Rockfeller Centerin aukion kruununa komeilee mahtavan kokoinen joulukuusi tuhansine valoineen.