Jos Teneriffalta pitäisi valita vain yksi nähtävyys, se olisi ehdottomasti El Teide ja sitä ympäröivä Las Cañadas kansallispuisto. Lumihuippuisen vuoren näkeminen jo alhaalta on vaikuttavaa ja tunnelmaa täydentää patikointi eriskummallisessa ”kuumaisemassa”.
Maailman kolmanneksi korkein tulivuori ja Espanjan korkein vuori El Teide on purkautunut viimeksi 1909, mutta hengetön se ei ole tänäkään päivänä. Teide kuuluu 16 muun tulivuoren ohella aktiivisesti seurattaviin tulivuoriin, joissa katsotaan olevan jonkin asteista toimintaa yhä edelleen.
Teidelle pääsee valmisretkillä ja omalla autolla, mutta myös paikallisen bussiyhtiön Titsan busseilla. Teneriffan eteläosasta Adejen ja Los Cristianoksen sekä pohjoisesta Puerto de la Cruzin linja-autoasemilta on Teidelle yhdet vuorot päivässä mennen tullen. Bussi lähtee aamulla yhdeksän jälkeen ja palaa takaisin iltapäivällä neljän kiepukoilla.
Perillä on kolme pysäkkiä: El Portillo, Teleferico ja Parador-hotelli. Matka kestää reilut 1 ½ tuntia. Aikataulut löydät Titsan-sivuilta täältä. Klikkaa kartassa Teiden kohdalla olevia bussinumeroita, niin saat näkyviin bussien ajoaikataulut.
Olin itse käynyt Teidellä aiemmin kansainvälisellä valmisretkellä. Järjestetty retki oli vaivaton vaihtoehto, mutta perilläoloaika jäi tuolloin vain kovin lyhkäiseksi. Nyt päätimme lähteä Teidelle omatoimisesti bussilla.
Teiden yllättävistä sääoloista kertonee parhaiten se, että olimme menossa Teidelle jo paria vuorokautta aiemmin, mutta sinne osuneen lumimyräkän takia kaikki kansallispuistoon johtavat tiet suljettiin. Olin kuullut ennakkovaroituksia siitä, että Teidelle tulee varautua lämpimin vaattein ja pakkasimmekin reppuun kaikkea mahdollista toppatakista hellehattuun. Siltikin se, että kansallispuistossa oli niin kylmä kuin oli, tuli yllätyksenä.
Puerto de la Cruzin linja-autoasemalla mittari näytti aamutuimaan 19 astetta. Perillä odotti kipakka tuuli ja lämmintä kuusi astetta. Onneksi meillä oli mukana fleecit, toppatakit ja hanskat, tosin hellehatussani kaipasin kunnollista villapipoa. Sääliksi kävi bussissa niitä, jotka olivat lähteneet matkaan shortseissa.
Aamupäivän aikana Teide piilotti huippuaan synkän pilvirintaman peitossa, joka onneksemme oheni päivän mittaan, kunnes iltapäivällä Teiden huippu tuli näkyviin auringon kera. Teide oli saanut lumipeitteen tänä vuonna poikkeuksellisen myöhään, vasta joulukuun viimeisellä viikolla, eli juuri tuolloin kaksi päivää takaperin. Kauniilta näyttivät myös ympäröivät vuoret. Aivan kuin joku olisi ripotellut niihin tomusokeria.
Jäimme bussista pois Parador-hotellin pysäkillä ja suunnistimme ensimmäiseksi aamukahville hotellin ja opastuskeskuksen välissä sijaitsevaan kahvilaan. Ankean näköisessä sotkuisessa kahvilassa oli hirveä tungos, töykeää henkilökuntaa ja pöytiä tarpeeseen nähden aivan liian vähän. Vähän yllätti myös se, että vaikka asioi kahvilassa, vessaan joutui silti maksamaan euron verran. Koska kyse on Teneriffan suosituimmasta nähtävyydestä, jotenkin toivoisi vähän suurempaa panostusta palveluihin.
Meidän tavoitteenamme oli patikoida 3,4 kilometrin mittainen Roques de Garcia ympyräreitti, jonka lähtöpiste on kutakuinkin opastuskeskusta vastapäätä Mirador de Ruletan kohdalla. Vaikka reitillä oli melko paljon kulkijoita, suosittelen lämpimästi tätä kiinnostavaa ja melko helppoa reittiä.
Reitin varrella on jonkun verran nousua, mutta pääosin reitin kulku oli helppoa. Ehkä vaativin osuus oli reitin alkutaipaleella. Lumi ja jää tekivät laskeutumisesta liukkaan. Vähän heikosti tehty kivikkopolku oli hioitunut mutavelliksi ja ilman kunnollisia vaelluskenkiä jalat lipsuivat märillä kivillä. Kiitin mielessäni meidän Metsähallitusta, joka pitää niin hyvää huolta kansallispuistojemme suosituimmista reiteistä.
Olin todella iloinen, että tulimme Las Cañadasin kansallispuistoon ajan kanssa ja ennätimme ihmettelemään kaikessa rauhassa sangen erikoista maastoa, joka on muovautunut arviolta noin 150000 vuotta sitten räjähdyspurkauksen seurauksena. Järkälemaiset kivenlohkareet ja jähmettyneet laavavirrat tuovat kieltämättä fiiliksen kuumaisemasta.
Niille, joita korkeanpaikan kammo ei vaivaa 3718 korkeaa Teideä pääsee nousemaan kabiinihissillä aina 3555 metrin korkeuteen. Ja kenellä kunto riittää, ainahan voi ylös kiivetä myös jalkaisin. Mikäli mielii aivan huipulle asti, lupa tulee hakea erikseen. Lisätietoa lipuista ja luvista löydät kansallispuiston verkkosivuilta täältä.
Itse kärsin sen verran korkeanpaikan kammosta, ettei mikään mahti maailmassa saisi minua roikkumaan tuonne vaunuun maan ja taivaan välille. Tosin ei tuo kaapelivaunulla ajelu olisi onnistunutkaan meidän vierailumme aikana. Köysirata oli suljettu ylhäälle kertyneen jään takia.
Vielä ennen bussin lähtöä takaisin ennätimme ihailemaan Teiden valkoisena hehkuvaa huippua auringon valossa. Joku kumma lumo näissä ikiaikaisissa korkeissa vuorissa on.
Harmittelimme muuten taas tämän vilkkaan kansallispuiston huonoa palvelutasoa. Alueella ei edes opastuskeskuksen ja hotellin piha-alueella ollut yhtä ainutta penkkiä, joten istuskelimme aidan tolpilla bussia odottamassa. No, menihän se näinkin.
Joka tapauksessa, Teide ja sitä ympäröivä maasto ovat ihmeellistä katsottavaa ja koettavaa. Yksi esimerkki luonnonvoimien vaikuttavista aikaansaannoksista.
Samppanjaa muovimukista -blogi Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista
…ja noutaa suunnitelmien pohjaksi ilmainen retkeilyreittikartta.
Ylhäällä, kippis!
Karhunjuomalammen kuukkelit olivat kovin kesyjä.
Konsertti täällä oli elämys.
Aittakurun katsomon takaa avautuu upea näkymä Pyhäjärvelle.
Kodan jälkeen on vielä muutama kymmenen metriä jyrkempää nousua huipulle.
Hienoja näkymiä joka suuntaan.
Vaikeissa kasvuoloissa sitä saattaa kääntyä vähän mutkalle.
Hetken tahdon nähdä vain kauniita asioita.
Tuomas Holopaisen piano oli päässyt näytille.
Tilan pihapiirissä on kolme uutta kesäaittaa.
Aitoissa ei ole mukavuuksia, mutta kylläkin kunnolliset patjat.
Rannan kodassa on hyvä paistaa makkarat.
Puu on saatu elämään monella tapaa.
Tämä huvitti, hauska idea.
Hei kaveri!
Nuori lampuri Roosa Honkanen.
Tilapuodissa oli myynnissä mm. huovutusvillaa ja huopikkaita.
Hyvän mielen esineitä.
Kulttuurikoti Villa Ruusulan ihanat naiset Minna ja Sari.
Ladoksi kutsuttu koulutus- ja tapahtumatila.
Luonnotar-mökki Saimaan sylissä.
Paljon kauneutta.
Paljon myös makua. Tässä sultsinoita.
Ja sitten alkaa kantelekurssi. 
Tämä vaatii keskittymistä.
Mies ja intohimo.
Ei retkeä ilman eväitä.
Mukavan monimuotoinen maasto.
