Hyppää sisältöön
Kohdeoppaat Espanja

Matkaopas: Ibiza

Oona Österman Päivitetty: 02.08.2023
Ibiza yllättää monipuolisuudellaan: vilkkaan yöelämän ja dj-kulttuurin vastapainona voi viettää seesteisen hyvinvointiloman luonnon rauhassa.

Luonnonkaunis hippisaari

Espanjan itärannikon ja Pohjois-Afrikan välissä Välimerellä sijaitseva Ibiza kuuluu Baleaarien saariryhmään.

Muita saaria ovat reilun 130 kilometrin päässä sijaitseva Mallorca, pinta-alaltaan hieman Ibizaa suurempi Menorca sekä pikkubaleaariksi kutsuttu Formentera, johon Ibizalta pääsee lautalla puolessa tunnissa. 

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Ibizan väkiluku on noin 160 000, mikä kasvaa huippusesongin aikana jopa miljoonaan matkailijoiden ja sesonkityöntekijöiden saapuessa paikalle.

Ibizan virallinen kieli on katalaani, mutta suurin osa väestöstä puhuu myös espanjaa. Englantia, saksaa, ranskaa sekä hollantia kuulee myös puhuttavan paljon matkailijoiden ja saaren ulkomaalaisväestön keskuudessa. 

Ibiza tunnetaan yöelämän ja musiikkikulttuurin keskittymänä: 1960-luvulla saarelle löysivät tiensä hipit, elokuvatähdet ja rock-muusikot Pink Floydista The Rolling Stonesiin, lisäten saaren vetovoimaa ja myyttisyyttä. 

Vuonna 1973 avattiin klubi-instituutio Pacha, ja 1980-luvulta eteenpäin Ibiza alkoi saada mainetta jetsettereiden suosimana luksuskohteena. 

Tänä päivänä Ibiza vetää puoleensa laajan kirjon erilaisia matkailijoita, hyvinvointilomailijoista ja kauniista luonnosta viehättyvistä lapsiperheistä trenditietoisiin auringonpalvojiin ja bilettäjiin – sekä tietysti edelleen myös luksuselämyksiä hakeviin matkailijoihin. 

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
ShutterstockIbizan matkaopas
Ibizalla on monet eri kasvot. Saarelle ei saavuta pelkästään bilettämään.

Ibizan luonnon monimuotoisuus ja seesteinen tunnelma yllättävät monet matkailijat. Saari on Unescon maailmanperintökohde niin biodiversiteettinsä kuin kulttuurinsakin ansiosta.

Ibizan lukemattomat rannat – suojaisista poukamista laajoihin lumenvalkoisiin hiekkarantoihin – vetävät puoleensa yhä enemmän myös lapsiperheitä ja pariskuntia. Onkin perusteltua sanoa, että Ibizalla on bilesaaren mainettaan enemmän ja monipuolisemmin tarjottavaa.

Ibizan ilmasto

Ibizan ilmasto on tyypillistä Välimerta. Kesät ovat pitkiä ja erittäin kuumia, talvet lyhyitä ja leutoja.

Sesonki pyörähtää käyntiin huhtikuun lopulta, jolloin ensimmäiset klubit juhlivat avajaisiaan ja hotellit avaavat ovensa, lukuunottamatta niitä muutamia hotelleja, jotka ovat auki vuoden ympäri. 

Suomalaiseen makuun ihanteellisin aika vierailla on huippusesongin ulkopuolella, huhti-toukokuusta kesäkuun puoleen väliin tai syys-lokakuussa. Tällöin lämpötila on tyypillisesti 20–25 asteen paikkeilla ja rannat ja klubit ovat vähemmän ruuhkaisia.

Heinäkuu tuo mukanaan kuuman ja kuivan sään, lämpötilojen noustessa usein yli 30 asteen ja meren lämpötilan kivutessa yli 24 asteen. 

Jos matkustaa Ibizalle tapahtumien ja juhlien perässä, on heinä–elokuu varteenotettava aika: silloin eletään Ibizan juhlaskenen huippua. Tunnelma on energinen ja tapahtumia on niin paljon, että valinnanvaikeus voi yllättää. 

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Hintataso ja raha Ibizalla

Hotellit ovat Ibizalla kalliita manner-Espanjan hintatasoon verrattuna. 

Luksuksen ystäville Ibizalta löytyy monia laadukkaita viiden tähden hotelleja, joista osa tarjoaa asiakkailleen myös yksityisiä villoja.

San Antonion kaupungissa hotellien hintataso on hieman edullisempi, joten sieltä voi löytää hyviä diilejä – kannattaa kuitenkin lukea hotellin saamat arvostelut tarkasti, sillä Ibizalla laadusta joutuu maksamaan. 

Budjettimatkailu Ibizalla vaatii hyvää suunnittelua. Tällöin kannattaa matkustaa aikaisin keväällä tai syksyllä ja mieluiten arkipäivinä, sillä viikonloppuisin hotellien ja lentojen hinnat ovat usein korkeimmillaan. 

ShutterstockIbizan hintataso
Kannattaa varautua siihen, ettei Ibizalla ole helppo pärjätä minibudjetilla.

Tippaamiselle ei ole tiukkoja suosituksia, mutta erinomaisesta palvelusta on syytä kiittää kohtuullisella tipillä. Se on yleensä noin 10 prosenttia kokonaishinnasta. Jos taksikuski esimerkiksi pakkaa laukkusi huolella ja antaa sinulle hyviä vinkkejä kohteesta, voi tippi olla paikallaan.

Ravintolan kuitista kannattaa etsiä sanoja servicio incluido. Tämä tarkoittaa, että palvelumaksu on jo sisällytetty loppulaskuun. Tipata voi sekä kortilla että käteisellä, mutta jälkimmäisellä voit olla varma siitä, että rahat menevät suoraan sinua palvelleelle työntekijälle. 

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Espanjassa on käytössä euro, ja kortilla maksu on helpottunut ja yleistynyt huomattavasti viimeisten vuosien aikana. Käteistä on kuitenkin hyvä olla jonkin verran mukana – jotkut ravintolat ja esimerkiksi Ibizan kuuluisien hippimarkkinoiden myyjät hyväksyvät ensisijaisesti käteistä. 

Suosittuja tuliaisia ovat esimerkiksi: 

  • Sal de Ibiza: Ibizan luonnonsuojelualueelta käsin kerättyä suolaa kauniissa, turkoosinvärisissä pakkauksissa.
  • Käsityöt: Jos haluat jotakin todella uniikkia, paikallisilla hippimarkkinoilla (Punta Arabi, Las Dalias) vierailu on hyvä idea. Markkinoilta löydät esimerkiksi koruja, vaatteita ja taideteoksia. 
  • Ensaimada-leivokset: Ibizan perinneherkkua, kuohkeaa ensaimada-kierreleivosta tarjoillaan usein aamiaiseksi tai jälkiruoaksi.

Tapakulttuuri ja turvallisuus Ibizalla

Ibiza tunnetaan varsin liberaalina saarena. Esimerkiksi seksuaalivähemmistöjen keskuudessa Ibiza on ollut suosittu matkakohde jo 1950-luvulta lähtien. 

Yleistä ilmapiiriä ja paikallista työkulttuuria kuvaa rentous ja letkeys, ja manner-Espanjan tapaan kello kahden ja viiden välinen aika on varattu siestalle – varaudu siis siihen, että useat liikkeet ovat tähän aikaan kiinni. 

Illallisaika on useimmissa ravintoloissa kello kahdeksasta eteenpäin, mutta monet paikalliset saapuvat syömään vasta iltakymmeneltä. 

ShutterstockIbizan ravintolat ja tapakulttuuri
Ibizalla monet ravintolat ja myymälät sulkevat ovensa siestan ajaksi.

Kellonaikojen suhteen ei olla turhan pedantteja. Jos mainoslehtisessä lukee, että bileet alkavat kello yhdeksältä, on odotettavissa, että ennen kello kahtatoista ei todennäköisesti tapahdu mitään. 

Paikalliset ovat pääsääntöisesti ystävällisiä matkailijoita kohtaan, ja turismi on elintärkeä osa saaren taloutta. Hyviä käytöstapoja arvostetaan – huolimatta saaren hippi- ja biletaustasta, örveltämistä ei katsota hyvällä, varsinkaan klubien ulkopuolella. 

Ibizaa pidetään yleisesti ottaen turvallisena kohteena, mutta maalaisjärkeä ja tarkkaavaisuutta on silti hyvä olla matkassa. Erityisesti kesän huippusesongin aikaan Ibiza Townin ja San Antonion kaltaisissa turistikeskittymissä taskuvarkaiden riski on olemassa. 

ShutterstockIbizan tapakulttuuri
Ibizalle tullaan pitämään hauskaa, mutta käytöstapoja ei sovi unohtaa.

Esteettömyyden puolesta Ibiza ei ole sujuvimmasta päästä, sillä jalkakäytävät ovat useissa paikoissa korkeita ja kapeita, eikä busseihinkaan pääse esteettömästi ilman apua. Pyörätuolin kanssa on myös hyvä ottaa huomioon, kuinka kiireiseksi ja ruuhkaiseksi Ibiza muuttuu huippusesongin aikaan.

San Antonion rantabulevardin alue on melko tasaista ja leveää, mutta kesäkuukausina paikasta tulee turistisumppu. Santa Eulalian alue taas on rauhallisempaa ja perheystävällisempää tunnelmaltaan, ja sen Iberostar-hotellia on myös kehuttu pyörätuoliystävälliseksi.

Jos tekee etukäteen selvitystyötä esteettömistä majoituskohteista, ja jos matkalla on seuralainen, joka pystyy tarpeen vaatiessa auttamaan liikkumisen kanssa, on täysin mahdollista viettää mukava esteetön loma kohteessa. 

Lennot Ibizalle

Suomesta ei ole suoria lentoja Ibizalle. Saarelle lennetään kuitenkin useimmilta keskeisiltä Euroopan lentokentiltä.

Esimerkiksi Amsterdamin, Lontoon ja Milanon kentät ovat hyviä vaihtopaikkoja, joilta voi toisinaan löytää hyvinkin huokeita lentotarjouksia Ryanairin kaltaisilta halpalentoyhtiöiltä. Ibizalle on kätevä lentää myös Barcelonasta. Mallorcalta pääsee Ibizalle lentäen tai lautalla.

Tyypillinen hintahaarukka menopaluulennoille Helsingistä on 300–500 euroa. Lentoaika Ibizalle on noin viisi tuntia. 

Lentokenttä sijaitsee saaren eteläosassa, noin seitsemän kilometrin päässä pääkaupunki Ibiza Townista eli katalaaniksi Eivissasta.

ShutterstockLennot Ibizalle
Ibiza Town on saaren liikenteen keskus.

Kentältä lähtee busseja Ibizan pääkaupunkiin ja muihin osiin saarta noin puolen tunnin välein (heinä-elokuussa jopa 15 minuutin välein), ja yhden bussimatkan hinta on noin 3,50 euroa. 

Lentokentältä voi ottaa myös taksin. Matkalle Ibiza Towniin tulee hintaa noin 15–20 euroa ja San Antonioon 30–36 euroa. 

Majoitus Ibizalla

Ibizan majoitusvaihtoehdot voi karkeasti jakaa seuraaviin kategorioihin: 

  • agriturismot 
  • budjettihotellit
  • boutique-hotellit
  • resort-hotellit 
  • yksityishuvilat
  • Airbnb-asunnot

Agriturismot eli maatilamajoitukset sopivat rauhaa ja hidasta saarielämäntyyliä rakastavalle matkailijalle. Tilat sijaitsevat eri puolilla saarta, ja niitä ympäröivät tyypillisesti pittoreskit puitteet tuoksuvine appelsiinitarhoineen ja luomupuutarhoineen, joiden satoa hyödynnetään myös tilojen keittiöissä.

Ylellisyys ja mukavuus ovat tässäkin majoitusvaihtoehdossa vahvasti läsnä, ja yökohtaiset hinnat lähtevät reilusta 200 eurosta. 

Ibizalta löytyy kattava valikoima eri tyylisiä boutique-hotelleja. Niitä yhdistää persoonallinen design, laadukkaat palvelut ja intiimi tunnelma. Muutamat tämän kategorian hotellit, kuten Pikes, ovat jo vakiintuneet tietynlaisiksi nähtävyyksiksi itsessään. 

ShutterstockIbiza
Ibizalla on erinomaiset puitteet hyvän palvelun lomaan. Majoitusvaihtoehtoja löytyy erilaisille matkailijoille, mutta kovin edullisesti saarella ei pääse yöpymään.

Ibizan resort-hotellit eli täyden palvelun lomakeskukset on usein rakennettu visuaalisesti upeille paikoille, kuten kallion jyrkänteille merimaiseman ääreen. Resort-hotelleihin tullaan täydelliselle hemmottelulomalle, ja matkailijalla on kätensä ulottuvilla kattavat palvelut ravintoloista kylpylöihin, veneretkiin ja personal trainereihin. 

Tämän kategorian hotellit on brändätty vahvasti luksuksen ympärille, ja yökohtaiset hinnat lähtevät 360 eurosta. Jos malttaa matkustaa sesongin ulkopuolella, esimerkiksi lokakuussa, hinnasta voi saada ainakin sata euroa pois.

Majoituksen sijaintia miettiessä kannattaa ottaa huomioon se, mitä lomaltaan hakee. Jos vierailee Ibizalla ensimmäistä kertaa ja haluaa kierrellä tunnetuimpia nähtävyyksiä, sijainniksi kannattaa harkita Ibiza Townia. 

Jos sen sijaan haluaa viettää rauhallisen loma kauniista luonnosta nauttien, sijainniksi sopii esimerkiksi Santa Eulalia tai Ibizan pohjoispuoli. Jos tarkoituksena on viettää hemmotteluloma lähinnä hotellin palveluja käyttäen tai jos aikoo vuokrata auton lomansa ajaksi, sijainnilla ei ole yhtä suurta merkitystä. 

Liikkuminen Ibizalla

Auton vuokraaminen tekee Ibizalla liikkumisesta helppoa ja joustavaa, vaikka taksimatkat ovatkin Suomen hintatasoon verrattuna edullisia.

Auto on hyvä varata hyvissä ajoin, varsinkin jos etsit normaalia henkilöautoa tilavampaa vaihtoehtoa tai maastoautoa, sillä niille on korkea kysyntä koko sesongin ajan. 

Hyviä autonvuokraussivustoja ovat esimerkiksi Moto Luis ja DoyouSpain.com. Jos vuokraat auton vasta saapuessasi kohteeseen, löydät lentokentältä myös valikoiman suosituimpien autonvuokraajien toimipisteitä.

ShutterstockAutonvuokraus Ibizalla
Koko saari aukenee auton vuokraavalle matkailijalle.

Uber- tai Lyft-palveluita Ibizalla ei ole. Lähimpänä näitä on sovellus nimeltä TaxiClick, mutta sen luotettavuudesta ja tehokkuudesta on ristiriitaisia kokemuksia. 

Taksin voi tilata hotellin vastaanottovirkailijan avustuksella, napata kyydin suoraan taksitolpilta Ibiza Townista ja suurimpien hotellien ulkopuolelta tai soittaa itse eri palveluntarjoajien numeroihin. 

Ibizalla on myös kohtalaisesti toimiva julkinen liikenne. Bussit kulkevat kaikkien keskeisten kaupunkien ja majoituskeskittymien välillä, ja yhdelle lipulle tulee hintaa noin kolme euroa. Maksuvälineenä toimii käteinen. 

Klubeilla kävijöiden iloksi Ibizalla on käytössä Discobus-palvelu, joka kulkee kaikkien isoimpien klubien ja majoituskeskittymien välillä puolesta yöstä aamukuuteen. Tarkat reitit voi katsoa osoitteessa discobusibiza.com 

Ibizan ravintolat

Ravintolatarjonta Ibizalla on laadukas ja monipuolinen. Tarjontaa löytyy leppoisista tapasravintoloista tyylikkäisiin merenrantaravintoloihin ja boheemeihin luomu- ja vegaaniravintoloihin. 

Ravintoloilla on laaja hintahaitari, mutta yleisesti ottaen hinnat ovat Suomen luokkaa. Selvästi edullisia kulmakuppiloitakin löytyy, ja varsinkin viinien hinnoissa voi säästää Suomeen verrattuna. 

Ibizan keittiö on fuusio espanjalaisia, italialaisia, ranskalaisia ja pohjoisafrikkalaisia vaikutteita. Paikallisiin herkkuihin lukeutuvat bullit de peix, riisin ja perunoiden kanssa tarjoiltava kalamuhennos, fideuà, Valenciasta lähtöisin oleva paellaruoka, joka riisin sijasta tehdään nuudeleihin, ja sofrito, perinteinen kastike tomaateista, valkosipulista ja sipulista. 

ShutterstockRuoka Ibizalla
Ravintoloissa syöminen on Ibizalla suurin piirtein saman hintaista kuin Suomessa.

Ibizan ravintolatarjonta sopii hyvin myös erikoisruokavaliota noudattaville. Eri puolilta Ibizaa löytyy lukuisia vaihtoehtoja guteenitonta, vegaanista tai kasvispainotteista ruokavaliota seuraaville.

Laadukkaat ravintolat ovat myös lähes poikkeuksetta hyvin palvelualttiita – vaikka listalta ei suoraan löytyisi sopivaa ruokaa, keittiöt ovat usein varautuneita toteuttamaan asiakkaiden toiveita.

Autolla liikkuville löytyy käymisen arvoisia ravintoloita ympäri saarta. Esimerkiksi fine dining -ravintola Can Domingo sijaitsee keskellä San Josen uinuvaa kukkulaseutua. 

Ibizan klubit

Ibizan klubeilla soittavat maailman huippu-dj:t, joten jos on vähääkään house-musiikin ja tanssimisen ystävä, on yöelämässä vierailu must-elämys.

Hintataso klubeilla on kallis. Keskihinta sisäänpääsylipulle on noin 50 euroa. 

Lue myös: Millaista on bilettää Ibizalla? 10 faktaa, jotka haluat tietää ennen matkaa

Ibizan nähtävyydet

Dalt Vila

Ibiza Townin muurien ympäröimässä vanhassa kaupungissa tuntuu, kuin olisi astunut täysin eri aikaan ja paikkaan: valkoisiksi kalkitut talot, mutkikkaat mukulakivikadut, idylliset kahvilat ja boheemit käsityöputiikit henkivät vanhan hippisaaren tunnelmaa.

Kaupunki kertoo tarinaa ajasta, jolloin Ibiza oli karthagolaisten siirtokunta ja yksi Välimeren tärkeistä kauppapaikoista.

ShutterstockIbiza Town eli Eivissa
Ibizan-lomalla ei kannata jättää väliin vierailua pääkaupunki Ibiza Townissa eli Eivissassa.

Iltahämärässä vanhaan kaupunkiin laskeutuu vielä erityisen upea tunnelma, kun tunnelmalliset lyhtyvalot syttyvät pienille kujille ja sataman valot heijastuvat merenpintaa vasten.

Es Vedrà

Ibizan lounaispuolella merestä kohoaa vaikuttava Es Vedràn kalliosaari, jossa monet paikalliset uskovat olevan mystistä, magneettista energiaa. Es Vedràn jylhää siluettia voi ihailla Cala d’Hortin rannalta, Mirador des Vedràn näköalapaikalta tai Torre des Savinarin tornilta. Es Vedràn läheisyyteen järjestetään myös veneretkiä. 

Hippimarkkinat 

Saaren itäisellä puolella Es Canarin kaupungissa järjestettävät Punta Arabin hippimarkkinat ovat Ibizan vanhimmat. Markkinat pidetään keskiviikkoisin ja perjantaisin.

Shutterstock / Artesia WellsIbizan nähtävyydet
Niin kutsutuilla hippimarkkinoilla on Ibizalla pitkät perinteet.

Torin yli 500:sta myyntikojusta löytyy uniikkeja käsitöitä, vaatteita, jalkineita, koruja, luonnonkosmetiikkaa ja taideteoksia. Tunnelma on kokemus jo itsessään, ja paikan päällä on lisäksi ruokakojuja, livemusiikkia ja oma alue lapsille. 

Ses Salines

Saaren eteläosassa, kivenheiton päässä pääkaupungista, sijaitsevat valtavat suola-altaat, joista on kerätty suolaa jo yli 2 000 vuoden ajan. Alueella on pitkä hiekkaranta, ja veden suolapitoisuuden ansiosta meressä voi rentoutua kellumalla.

Ses Salinesin kaunis luonnonpuisto on myös lepo- ja pesimispaikka useille lintulajeille – hyvällä tuurilla alueella voi nähdä flamingoja syys-lokakuussa niiden muuton aikaan. 

Ibizan parhaat rannat

Playa d’en Bossa 

Ibizan pisin ja kuuluisin hiekkaranta, Playa d’en Bossa tarjoaa niin monipuolisia vesiurheilumahdollisuuksia, rantabaareja, biletunnelmaa kuin rauhallisempiakin kohtia, jossa viihtyvät myös lapsiperheet. 

Cala San Vicente

Cala San Vicenten puolikuun muotoinen ranta sijaitsee saaren pohjoispuolella. Alue tunnetaan boheemin rennosta tunnelmastaan ja vehreistä maisemistaan. Rannan kultainen hiekka ja kirkas vesi vetävät puoleensa niin lapsiperheitä, nuoria aikuisia kuin pariskuntiakin. Palmujen reunustamalla kävelykadulla on paljon ravintoloita ja resort-tyylisiä hotelleja.

ShutterstockIbizan rannat
Cala San VIcente on Ibizan suosituimpia rantoja.

Cala Conta 

Saaren eteläosassa sijaitseva Cala Contan ranta on suosittu kohde kultaisen hiekkansa ja kirkkaan, matalan merivetensä tähden. Rannan kivikkoisempi reuna johtaa suojaisaan poukamaan, jossa meri on hieman syvempää, mutta edelleen uskomattoman puhdasta ja kirkasta. 

Cala Benirras 

Saaren pohjoiskärjessä sijaitseva Benirrasin ranta on jonkinlainen Ibiza-instituutio itsessään. Saadaksesi autenttisen elämyksen, suuntaa Benirrasiin sunnuntaina, kun rannalle kerääntyy bongorumpujen soittajia ja sinne levittäytyvältä torilta voi ostaa paikallisten käsityöläisten tuotteita.

ShutterstockIbizan parhaat rannat
Cala Benirras on retken väärti erityisesti sunnuntaisin.

Cala Bassa 

Cala Bassa on yksi Ibizan rakastetuimmista rannoista, eikä vähiten hämmästyttävän kirkkaan turkoosin vetensä vuoksi. Rantaa reunustaa vehreä mäntymetsä, ja sen Beach Clubin neljä ravintolavaihtoehtoa tarjoavat sekä paikallisia herkkuja että eksoottista fuusiokeittiötä. 

Cala Salada & Cala Saladeta

Noin kymmenen minuutin ajomatkan päässä San Antoniosta pohjoiseen sijaitseva Cala Salada ja sen naapuriranta Cala Saladeta ovat suosittuja vaihtoehtoja niille, jotka haluavat paeta kaupungin hälinää. Cala Salada on kahdesta rannasta isompi, ja siellä on enemmän palveluita, kun taas hiljaisempi Cala Saladeta tarjoaa upeat snorklausmahdollisuudet.  

Cala d’Hort 

Cala d´Hort on yksi Ibizan leppoisimmista ja maagisimmista rannoista. Täällä voit ihastella auringonlaskua Es Vedràn dramaattisen kalliomuodostelman kohotessa suoraan horisontissa. 

ShutterstockIbizan rannat
Es Vedran kalliosaari on Ibizan symboleita. Se näkyy suoraan Cala d’Hortin rannalta.

Cala Xarraca

Saaren rauhallisessa pohjoisosassa sijaitsevalle maalaukselliselle Cala Xarracan rannalle saapuessa tuntuu, kuin olisi tullut omalle yksityiselle pikkurannalle. Rehevien, vihreiden metsäalueiden ja kivisten polkujen ympäröimältä alueelta voi löytää myös luonnon omia mutakylpypaikkoja. 

Las Salinas

Ibizan ehkä ikonisin ranta, Las Salinas, käsittää pitkän pehmeän rantaviivan, jota ympäröi hiekkadyynien, mäntymetsien ja suola-altaiden värittämä luonnonsuojelualue. Las Salinasilta löydät myös tunnetut rantaklubit, joissa dj:t soittavat auringon laskiessa.

Oona on reissannut ympäri maailmaa. Ibizalle häntä on vetänyt viime vuosina erityisesti hyvinvointi- ja retriittityyliset lomat sekä saaren värikäs tyyli ja kulttuuri.
Lue lisää