Nämä paikat on pakko nähdä Rodoksella – saaren 13 parasta nähtävyyttä
Matkoja kohteeseen Kreikka
1. Rodoksen vanhakaupunki
Paksujen 12-metristen muurien sisällä sijaitseva Rodoksen vanhakaupunki on historiallinen vierailukohde, jossa on kolme osaa: Kollakio eli kuninkaiden korttelit, Hora eli turkkilaisten korttelit sekä juutalaiskorttelit.
Alueet poikkeavat toisistaan jonkin verran, ja eri kortteleilla on omat, mielenkiintoiset vierailupaikkansa. Kollakiossa sijaitsee suurin osa kaupungin historiallisista kreikkalaisista nähtävyyksistä sekä runsaasti taidegallerioita ja -museoita, mutta myös temppeleitä ja palatseja.
Horassa taas on turkkilaiselle kulttuurille ominaisia moskeijoita ja tietysti myös turkkilainen hamam-kylpylä. Alue on lisäksi vanhankaupungin tärkein ravintola- ja shoppailukeskittymä. Juutalaiskortteleissa on muun muassa synagoga sekä juutalaismuseo.
Valtaosin 1300–1500-luvuilla rakennettu Rodoksen vanhakaupunki on myös Unescon maailmanperintökohde. Tärkeimpiä yksittäisiä nähtävyyksiä ovat esimerkiksi Suurmestarin palatsi, Suleimanin moskeija, Rodoksen arkeologinen museo ja Roloin kellotorni.
Vanhassakaupungissa saa helposti kulumaan monta lomapäivää vain kävelemällä päämäärättömästi ympäriinsä, ihailemalla arkkitehtuuria ja kiertämällä liikkeitä. Muurien sisäpuolella on paljon ravintoloita ja muutamia mielenkiintoisia boutique-hotelleja, jotka sopivat erityisesti historiasta kiinnostuneille matkailijoille tai romanttiselle lomalle.
2. Historiallinen Lindos
Rodoksen itärannikolla sijaitseva antiikinaikainen Lindos perustettiin 2 000 vuotta ennen ajanlaskun alkua, ja historiallisessa kohteessa on yhä näkyvillä alkuperäisiä jäänteitä neljän vuosituhannen takaa. Doorilaisten perustama kaupunki on ollut historiansa aikana erityisen tärkeä satamapaikka.
Lindoksen merkittävin nähtävyys on akropolis, joka tarjoaa kävijöille paitsi vanhoja historiallisia kohteita myös mieleenpainuvan näkymän kohti merta. Se onkin koko Rodoksen saaren kuvauksellisimpia kohteita.
Akropolis on säilynyt hyvin, mutta sitä on myös kunnostettu ahkerasti. Tärkeimpiä vierailukohteita ovat esimerkiksi bysantin ajan Agios Ioannis -kirkko sekä Athenan temppeli. Kukkulan päällä sijaitsevalle akropoliille on hieman kiipeämistä, mutta nousu onnistuu hyvällä peruskunnolla.
Lindokselle tehdään runsaasti opastettuja retkiä, mutta sinne on helppo matkustaa myös omatoimisesti bussilla tai vuokra-autolla. Rodoksen kaupungista on Lindokselle noin 50 kilometrin matka.
3. Taianomainen perhoslaakso
Rodoksen historiallisiin nähtävyyksiin tuo vaihtelua Petaloúdesin perhoslaakso, joka sijaitsee saaren pohjoisosassa noin 26 kilometrin päässä Rodoksen kaupungista. Vihreä luonnonpuisto on erityisesti lapsiperheiden suosiossa, sillä hyvät kävelyreitit takaavat helpon kulun ympäri puistoa.
Perhoslaakson nimi ei ole tuulesta temmattu: laaksossa on runsaasti perhosia, mutta vain tiettyyn aikaan vuodesta. Paras aika päästä ihastelemaan värikkäitä siivekkäitä on kesä- ja heinäkuussa, jolloin perhoset kuoriutuvat kotiloista. Muina aikoina perhosia ei juuri näy, mutta tällöin kävijä voi nauttia vehreistä maisemista.
Luonnonpuistossa on hyvien kävelyreittien lisäksi metsäpolkuja, puroja ja pieniä vesiputouksia. Alueella on myös luostari ja luonnonhistorian museo.
4. Tsambikan ranta ja luostari
Rodoksen itärannikolla sijaitsevalle Tsambikan luostarille pääsee helposti matkustamalla bussilla Rodoksen kaupungista Tsambikan rannalle. Matka kestää alle tunnin, ja perillä odottavat sekä yksi Rodoksen kauneimmista rannoista että kukkulalla sijaitseva luostari.
Luostariin pääseminen vaatii noin 300 askelman kiipeämisen, joten siellä vierailu kannattaa kesähelteillä sijoittaa aamuun. Mäen päällä odottaa kuitenkin vaivan arvoinen pieni Neitsyt Marian bysanttilaiskirkko, jonka luota näkee upeat maisemat Rodoksen saaren rannikolle.
Vanhan paikallisen uskomuksen mukaan naiset voivat pyytää lapsionnea nousemalla paljasjaloin ylös kirkkoon ja rukoilemalla Neitsyt Marialta lasta. Tämän vuoksi Rodoksella on paljon poikia, joiden nimi on Tsambikos ja tyttöjä, joiden nimi on Tsambika.
5. Monolithoksen linnoitus
Saaren länsipuolella kohoaa kukkula, jonka laella ovat 1400-luvun linnoituksen rauniot. Menneinä aikoina linnoitusta pidettiin yhtenä Rodoksen vahvimmista, mutta tänä päivänä siitä on jäljellä vain ulkomuureja sekä kaksi kappelia.
Linnoituksen paras nähtävyys on kuitenkin näkymä kukkulan huipulta. Huipulle pääseminen vaatii hiukan ponnistelua, sillä linnoitukselle päästäkseen on ajettava kukkulan juurelle ja kiivettävä kapeita portaita pitkin ylös.
Monolithoksen kukkula sijaitsee lähellä Fournin rauhallista rantaa, jossa vierailun voi helposti yhdistää linnoituksella käyntiin. Helpoiten molempiin nähtävyyksiin pääsee vuokra-autolla.
6. Kallithean historiallinen kylpylä
Kallithean kylpylätoiminnalla on pitkät perinteet kauas historiaan, mutta alueelta nyt löytyvä kylpylärakennus valmistui 1920-luvulla italialaisten toimesta. Vuonna 2007 rannalla sijaitseva tila avautui kunnostettuna matkailijoita varten. Siitä on tullut suosittu paikka järjestää esimerkiksi häitä ja muita juhlia.
Tänä päivänä Kallithea Springs on kokonaisuus, jossa voi ihailla vanhaa kylpyläarkkitehtuuria ja viettää rantapäivää uiden suojaisassa poukamassa. Varsinaista kylpylätoimintaa rakennuksessa ei enää ole.
Kohteeseen on noin viiden euron pääsymaksu, alle 12-vuotiaat pääsevät sisään puoleen hintaan.
Kallitheaan on helppo saapua Rodoksen kaupungista ja Falirakista paikallisbussilla tai taksilla. Matkaa on molemmista alle kymmenen kilometriä.
Kallitheaan tehdään nykyään myös pakettimatkoja Suomesta ja alueella on useita tasokkaita hotelleja.
7. Suosittu Ialyssos ja Filerimos
Ialyssos on yksi kolmesta vanhan Rodoksen kaupungista, joka tunnetaan nykyään suosittuna lomakeskuksena. Myös Suomesta tehdään pakettimatkoja Ialyssokseen.
Ialyssoksen rannalla voi surffata, leijalautailla ja purjehtia, ja kaupungista löytyy myös kirkkoja ja luostareita sekä vanhan akropoliin rauniot. Rodoksen pääkaupungista on noin seitsemän kilometrin matka Ialyssokseen.
Yksi suosituimmista nähtävyyksistä on kukkulan laella sijaitseva 1400-luvulla rakennettu Filerimoksen luostari, jonne voi nousta joko jalkapatikassa tai taksilla. Alueelle on pieni sisäänpääsymaksu ja siellä voi bongata myös komeita riikinkukkoja.
Samalla vierailulla voi myös kävellä Via Crucis -tietä suurelle ristille, jonka luota avautuu hieno näkymä Ialyssoksenlahdelle.
8. Kahden lahden Prasonisi
Prasonisi on Rodoksen eteläkärjessä sijaitseva suosittu ranta, jossa kaksi merta kohtaavat. Hiekkakaistaleen molemmilla puolilla avautuu oma poukama, ja sen rannalla toimii ravintoloita.
Upealla rannalla vierailu vaatii hieman vaivaa, varsinkin jos majoittuu Rodoksen kaupungissa saaren pohjoisosassa. Helpointa noin 90 kilometrin matka on taittaa omalla vuokra-autolla.
Tuulinen Prasonisi on myös purjelautailijoiden suosiossa, ja rannalta voi kävellä vesitilanteen salliessa läheiselle pienelle saarekkeelle.
Prasonisin rannalta pääsee kävellen myös saaren eteläkärjessä sijaitsevalle majakalle. Matkaan kannattaa varata tukevat kengät ja vähintään 45 minuuttia suuntaansa. Majakkaan ei pääse sisälle.
>> Lue myös: Mistä löytyvät Rodoksen parhaat rannat?
9. Seitsemän lähteen Epta Piges
Epta Piges eli seitsemän lähteen alue löytyy läheltä Kolymbian rantakohdetta, jonne tehdään pakettimatkoja myös Suomesta. Metsäisellä alueella sijaitseva Epta Piges on Rodoksen tunnetuimpia luontonähtävyyksiä ja legendan mukaan rakkauden tai nuoruuden lähde.
Alueen lukuisat lähteet muodostavat yhdessä pienen järven, jonka salaperäisin kolkka on maanalainen tunneli: kun kahlaa noin 200 metriä pitkän pimeän tunnelin läpi, tarinan mukaan pian joko rakastuu tai nuorenee. Pimeän tunnelin päässä kajastavassa valossa kimaltaa kuulas lampi.
10. Anthony Quinn Bay
Anthony Quinn Bay on nimetty meksikolais-amerikkalaisen filmitähden Anthony Quinnin mukaan. Kreikan saarilla elokuvissa näytellyt Quinn oli ihastunut Rodokseen kuvattuaan siellä elokuvaa Navaronen tykit.
Poukama sijaitsee lähellä Falirakin lomakohdetta, ja se on niin suosittu, että se ruuhkautuu helposti vilkkaimpina kesäkuukausina. Paras aika käydä poukamassa on aamulla ennen kuin kaikki muutkin ehtivät paikalle.
11. Rodoksen kolossi ja tuulimyllyt
Moni poikkeaa Rodoksella Mandrakin satamassa lähtiessään veneretkille tai vieraillessaan vanhassakaupungissa muurien toisella puolella.
Satamassa kannattaa tehdä pieni kävelyretki, joka vie helposti sen tärkeimmille maamerkeille. Mandrakin kolme kivistä tuulimyllyä kiinnittävät huomion kauempaakin. Tuulimyllyt ovat suosittu kuvauspaikka ja Rodoksen kaupungin symboleja.
Aivan tuulimyllyjen kupeessa sijaitsee Pyhän Nikolauksen linnoitus, jota tosin voi ihailla vain ulkoapäin.
Kun jatkat hieman eteenpäin päädyt Rodoksen kolossille – tai paikkaan, jossa sen uskotaan aikoinaan seisseen. Rodoksen kolossi oli jättimäinen auringonjumala Heliosta esittävä patsas, jota pidettiin yhtenä yhtenä antiikin seitsemästä ihmeestä. Patsas tuhoutui maanjäristyksessä ja sen paikalla on nykyään peurapatsas.
12. Falirakin vesipuisto
Vauhtia kaipaavien kannattaa suunnata Falirakin vesipuistoon. Reilun kymmenen kilometrin päässä Rodoksen kaupungin keskustasta sijaitseva vesipuisto on varma suosikkikohde lapsille ja lapsenmielisille aikuisille.
Puistoalue on siisti ja hyvin hoidettu, tyyliltään tyypillinen etelän lomakohteessa sijaitseva vesipuisto. Erilaisten altaiden, vesiliukumäkien ja aaltokoneiden joukosta löytyy tekemistä niin hurjapäille kuin rauhallisemmillekin uimareille. Hurjimmat liukumäet edellyttävät laskijalta minimipituutta.
Vesipuisto on avoinna toukokuusta lokakuuhun, ja vilkkaimpina kesäkuukausina siellä voi olla ruuhkaista. Liput kannattaa ostaa etukäteen verkon kautta. Alle 3-vuotiaat pääsevät puistoon ilmaiseksi.
13. Monte Smithin kukkula ja Rodoksen akropolis
Rodoksen kaupungin laidalla sijaitseva Monte Smithin kukkula on suosittu näköalapaikka, josta avautuu maisema merelle ja alas kaupunkiin. Kesähelteillä retkeä varten tulee varata tarpeeksi vettä ja päivän kuumimpia tunteja kannattaa välttää.
Kukkulan yläpuolelta löytyy antiikin Rodokseksi kutsuttu pieni raunioalue eli Rodoksen akropolis. Kokonaisuutena se ei ole verrattavissa esimerkiksi Lindoksen upeaan akropolikseen, mutta se on helppo vierailukohde kaupungista käsin. Alueelle ei ole pääsymaksua.
Alueelta löytyy muun muassa temppelien raunioita, historiallinen odeon eli amfiteatteria muistuttava vanha konserttipaikka sekä stadion. Osasta rakennuksia on jäljellä vain muutamia pilareita. Matkailijalle kukkula on helpon taksi- tai kävelymatkan päässä hotellin sijainnista riippuen.
>> Lue lisää vinkkejä Rodokselle Rantapallon matkaoppaasta!
Rantapallon päätoimittaja Inka on aina valmis seikkailuun. Jos voi itse valita, suuntaa hän kaikkein mieluiten aktiivimatkalle maailman ääriin.
Lue lisää