Oona Österman

Oona teki ensimmäiset kaukomatkansa teini-ikäisenä Japaniin, Yhdysvaltoihin ja Australiaan. Näistä kokemuksista hänelle jäi halu nähdä maailmaa ja asua joku päivä ulkomailla. Lopulta Oona päätyi asumaan Pariisiin reiluksi neljäksi vuodeksi ja Lontooseen vuodeksi. Hän on myös viettänyt paljon aikaa New Yorkissa, Tukholmassa ja Ibizalla.
Viime vuodet Oonaa on vetänyt Ibizalle erityisesti hyvinvointi- ja retriittityyliset lomat, sekä saaren värikäs tyyli ja kulttuuri. Valokuvaajana ja kirjoittajana hän inspiroituu Ibizan luovasta ilmapiiristä, kauniista valosta ja sykkivistä väreistä.
Matkoilla Oona nauttiikin erityisesti siitä, jos pääsee toteuttamaan intohimoaan katuvalokuvausta. Musiikki on myös Oonan sydäntä lähellä ja joskus hän saattaakin suunnitella matkojaan lempibändiensä konserttien mukaan.
Kirjoittajana Oona haluaa herättää kohteen lukijoiden mielessä henkiin mahdollisimman elävästi eri tarinoiden ja yksityiskohtien kautta. Historiaintoilijana (ja parantumattomana nostalgikkona) hän pyrkii myös ymmärtämään kohteen historiaa, ja tuo tekstiin myös tätä ulottuvuutta aina tilaisuuden tullen.