Hyppää sisältöön

Mitä tapahtuu kolikoille, joita turistit heittävät Fontana di Trevin suihkulähteeseen Roomassa? Vuodessa yli miljoona euroa

Rantapallon päätoimittaja Inka Khanji
Inka Khanji Päivitetty: 28.02.2019
Rooman kuuluisimpaan suihkulähteeseen kilahtaa vuodessa kolikoita yli miljoonan euron verran.

Trevin kolikot lahjoitetaan hyväntekeväisyyteen

Jos olet joskus vieraillut Roomassa, on hyvin todennäköistä, että sinäkin olet heittänyt kolikon Fontana di Trevin suihkulähteeseen. Vanhan tavan uskotaan varmistavan, että palaat vielä joskus takaisin kaupunkiin.

Harva tietää, mistä käytäntö on saanut alkunsa. Tapa yleistyi vuoden 1954 amerikkalaisen elokuvan Kolme kolikkoa lähteessä myötä. Kolmen kolikon heittäminen lupailee jo romanssia ja häitä. Virallisten sääntöjen mukaan kolikot tulisi heittää vasemman olkapään yli.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Monet valitsevat lompakostaan pienen kolikon, mutta miljoonat vuosittaiset kävijät takaavat silti messevän potin. Vuoden 2016 aikana suihkulähteestä nostettiin yhteensä noin 1,3 miljoonaa euroa.

Suihkulähteeseen lentäviä kolikoita katsellessa on pakko miettiä, mitä rahoille mahtaa tapahtua. Asia ei ole salaisuus. Kolikoista kertyvä summa lahjoitetaan katoliselle hyväntekeväisyysjärjestö Caritakselle, joka tukee muun muassa köyhyyteen ja erilaisiin kriisitilanteisiin liittyviä ongelmia.

Rahaa kertyy suihkulähteeseen niin nopeasti, että se tyhjennetään kerran vuorokaudessa. Jos suunnittelet nappaavasi vedestä kahvirahat, voit unohtaa koko jutun. Kolikoiden kerääminen suihkulähteestä on nykyään lailla kielletty.

Fontana di Trevi on ikuistettu muun muassa Federico Fellinin vuoden 1960 elokuvaan Ihana elämä (La Dolce Vita), jossa naispääosaa esittävä näyttelijä Anita Ekberg kahlaa suihkulähteeseen kuuluisassa kohtauksessa.

Vuonna 1762 valmistunut Fontana di Trevi näyttää nyt paremmalta kuin koskaan. Suihkulähteelle tehtiin vuosina 2014–2015 massiivinen miljoonaremontti, jonka maksoi italialainen muotitalo Fendi. Kyseessä oli Roomasta lähtöisin olevan brändin rakkaudenosoitus ikuiselle kaupungille.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Lue myös: Rooman parhaat nähtävyydet Top 5 – vieraile ainakin näissä

Lähde: Business Insider
Kuva: Shutterstock

Rantapallon päätoimittaja Inka on aina valmis seikkailuun. Jos voi itse valita, suuntaa hän kaikkein mieluiten aktiivimatkalle maailman ääriin.
Lue lisää

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Espanjalaiset portaat

Espanjalaiset portaat kuhisevat turisteja Roomassa – tiesitkö, mistä niiden nimi johtuu?

Käytännön vinkit Venetsiaan

Venetsia on kaupunki, jollaista et löydä muualta – uusi pääsymaksu ja 9 muuta käytännön vinkkiä

Cinque Terre, Italia

Italian kolme kauneinta paikkaa ovat saaneet matkailijat pauloihinsa – voitko sinä vastustaa näitä maisemia?

Parhaat Italiassa kuvatut elokuvat

Italian kohteet, joissa on kuvattu tunnettuja elokuvia – nämä 7 paikkaa haluat nähdä omin silmin

Lisää aiheeseen liittyviä artikkeleja