Hyppää sisältöön

Ensikertalaisen Rooma – näillä vinkeillä pääset alkuun

Krista Ahonen
Krista Ahonen Päivitetty: 29.10.2022
Ikuisena kaupunkina tunnettu Rooma on todellinen lomaklassikko. Katso vinkit, mitä ensikertalaisen kannattaa kaupungissa nähdä ja kokea!

1. Kierrä Rooman nähtävyydet

Ensimmäistä kertaa Roomassa vierailevat matkailijat haluavat nähdä omin silmin ikuisen kaupungin lukuisat nähtävyydet. Historiallisia monumentteja vilisevä keskusta onkin Unescon maailmanperintökohde.

Keskellä kaupunkia sijaitseva suuri amfiteatteri Colosseum on itseoikeutetusti Rooman kuuluisin nähtävyys. Colosseum oli aikoinaan veristen gladiaattoritaisteluiden näyttämö. Nykyisin se on paitsi suosittu nähtävyys, myös katolisen kirkon pyhä paikka.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Rooma on tunnettu myös suihkulähteistään, joista suurin ja kuuluisin on barokkityylinen Fontana di Trevi. Trevin suihkulähde koostuu palatsimaisesta seinämästä, jonka edessä esiintyy monia taruhahmoja.

ShutterstockEnsikertalaisen vinkit Roomaan
Trevin suihkulähde kuuluu Rooman kuuluisimpiin nähtävyyksiin.

Suihkulähde on tunnettu myös elokuvista. Federico Fellinin vuonna 1960 ohjaaman elokuvan La Dolce Vitan kenties kuuluisimmassa kohtauksessa Anita Ekberg kahlaa Trevin suihkulähteessä. Jos on hiukankaan taikauskoinen, kannattaa Trevin suihkulähteeseen heittää kolikko. Kolikonheiton huhutaan varmistavan sen, että palaat vielä takaisin Roomaan.

Myös Espanjalaiset portaat ja Forum Romanumin alue kuuluvat nähtävyyksiin, joihin ensikertalaisen kannattaa Roomassa lomaillessa tutustua. Tästä löydät lisää vinkkejä Rooman nähtävyyksille.

2. Piazzalle auringosta nauttimaan

Aurinkoista lomapäivää kannattaa nähtävyyksien kiertelyn ohella viettää ulkoilmasta nauttien. Rooman monet aukiot ovatkin yksi pääkaupungin parhaista puolista. Piazzoilla ihmiset voivat tavata toisiaan, viettää kahvihetkiä auringossa ja osallistua erilaisiin tapahtumiin.

Kaupungin sydän on Piazza Venezia, mutta Piazza Navonan ympäristössä voi puolestaan ihailla barokkiarkkitehtuuria. Espanjalaiset portaat löytyvät Piazza di Spagnalta, ja Pietarinaukion laidalta puolestaan kuuluisa Pietarinkirkko.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Oma suosikkiaukio löytyy vain kiertämällä – varaudu siis mukavilla kengillä ja ota kaupunki haltuusi.

3. Boheemi Trastevere hurmaa

Yksi Rooman suosituimmista kaupunginosista on viehättävästi rapistunut Trastevere, jonne kannattaa suunnata vaikka illalliselle tai nauttimaan päiväkahvit katukahvilassa. Erinomaisen ravintolatarjonnan lisäksi boheemissa Trasteveressa on myös paljon putiikkeja ja markkinakojuja.

Perinteisesti matkailijat ovat etsineet Trasteveresta aitoa roomalaistunnelmaa – muuttaen sen osittain turistien temmellyskentäksi. Trastevere on kuitenkin kiistämättömän kaunis, eivätkä sen hinnat ainakaan vielä ole kohonneet Rooman monumenttien liepeillä sijaitsevien ravintoloiden ja liikkeiden tasolle.

ShutterstockEnsikertalaisen vinkit Roomaan
Trasteveren alue hurmaa matkailijan tunnelmallisuudellaan.

Kävelyretki Trasteveressä on kuin kurkistus postikorttien Italiaan kapeine kujineen ja värikkäine rakennuksineen. Kaupunginosa ei petä romantiikkaa etsiviä pariskuntia.

4. Huippumuotia ja markkinoita Roomassa

Ostoskaupunkina Rooma on melko hintava, mutta jo pelkkä näyteikkunoiden kiertely on nautinto. Jos haluaa sijoittaa laadukkaisiin tuotteisiin, Roomasta löytyy rahoille vastinetta. Matkailijan kannattaa hankkia esimerkiksi nahkatavaroita kuten kenkiä, laukkuja, hansikkaita ja vöitä. Myös italialaiset design-tuotteet ja lasi ovat suosittuja tuliaisia.

Piazza di Spagnan ympäristöstä löytyy designer-liikkeitä vaatteineen, koruineen ja kenkineen. Luksusta himoitseva shoppailija ei varmasti joudu lähtemään tyhjin käsin, sillä alueella sijaitsevat esimekiksi Dolce & Gabbanan, Pradan, Valentinon ja Guccin liikkeet.

Muotiputiikkien ohella Roomassa kannattaa koluta myös markkinoita ja kirpputoreja – pidä kuitenkin laukustasi kiinni, sillä ihmisvilinässä on usein liikkeellä myös taskuvarkaita. Rooman antiikki- ja second hand -liikkeissä voi tehdä myös löytöjä. Trasteveren kaupunginosassa järjestettävä Porta Portesen kirpputori on yksi Rooman kuuluisimmista.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
ShutterstockEnsikertalaisen vinkit Roomaan
Kaupunkilomaan Roomassa kuuluvat esimerkiksi shoppailu ja herkuttelu paikallisen ruokakulttuurin antimilla.

5. Rantapäivä roomalaiseen tapaan

Koska Rooma mielletään yleensä täysiveriseksi kaupunkikohteeksi, ei moni matkailija edes tiedä, että kesäkuukausina kaupunkiloman voi katkaista tekemällä retken jollekin Rooman kupeessa sijaitsevista rannoista.

Lähin ranta on reilun puolen tunnin junamatkan päässä sijaitseva Ostia Lido. Ranta on tummahiekkainen ja todennäköisesti varsin ruuhkainen, mutta kesän kuumimpina kuukausina pulahdus veteen tekee visiitistä vaivan arvoisen. Ostia Lidoa kauniimpana rantana pidetään Santa Marinellaa, joka sijaitsee vajaan tunnin junamatkan päässä Rooman keskusasemalta Terminiltä.

Jos aikaa on hieman enemmän, kannattaa kokeilla paikallisten suosikkirantaa Sperlongaa. Matkaan kannattaa varata noin kaksi tuntia suuntaansa, oli sitten liikenteessä vuokra-autolla tai junalla. Viehättävän Sperlongan kylän kupeessa sijaitseva ranta tunnetaan kirkkaasta ja puhtaasta vedestään. Ranta on suurimmaksi osaksi yksityinen, joten varaudu maksamaan aurinkotuolista.

Lue lisää: Lisää vinkkejä lomalle Roomaan löydät Rantapallon matkaoppaasta

Teksti: Jenna Lehkonen ja Maria Hietala
Kuva: iStockphoto ja Shutterstock

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Espanjalaiset portaat

Espanjalaiset portaat kuhisevat turisteja Roomassa – tiesitkö, mistä niiden nimi johtuu?

Käytännön vinkit Venetsiaan

Venetsia on kaupunki, jollaista et löydä muualta – uusi pääsymaksu ja 9 muuta käytännön vinkkiä

Cinque Terre, Italia

Italian kolme kauneinta paikkaa ovat saaneet matkailijat pauloihinsa – voitko sinä vastustaa näitä maisemia?

Parhaat Italiassa kuvatut elokuvat

Italian kohteet, joissa on kuvattu tunnettuja elokuvia – nämä 7 paikkaa haluat nähdä omin silmin

Lisää aiheeseen liittyviä artikkeleja