
Kanaalien ja karnevaalien Venetsia on kaikkien romantiikannälkäisten ykköskohde.
Italian historiallinen Venetsia, toiselta nimeltään La Serenissima, on hitaasti vajoava kaunotar, jonka parasta antia on labyrinttimaisille pikkukujille eksyminen. Yhteensä 118 saarelle levittäytynyt kaupunki on myös taiteen ja kulttuurin kehto.

Venetsia on ainutlaatuinen kaupunki satoine kanaaleineen ja siltoineen sekä mahtavine palatseineen. Kun germaaniset pakolaisheimot perustivat tukikohtansa mahdollisimman vaikeapääsyiseen paikkaan Pohjois-Italiassa, he tuskin osasivat aavistaa että tulevien vuosisatojen aikana kylästä kasvaisi Välimeren vaikutusvaltaisin kauppasatama, vapaamielinen renessanssikaupunki ja lopulta yksi maailman suosituimmista turistikohteista.
Kaupungin merkitystä kulttuurihistoriallisena aarreaittana ei voi liioitella, sillä tästä kanaalien halkomasta kaupungista löytyy paljon museoita ja muita historiallisia nähtävyyksiä, puhumattakaan kaupungin taianomaisesta tunnelmasta, joka pääsee oikeuksiinsa kuumimpien turistirysien ulkopuolella.
Venetsia on ennen kaikkea pariskuntien matkakohde – kaupunki on omiaan romanttiselle viikonloppulomalle tai vaikka häämatkalle. Venetsiasta nauttivat luonnollisesti myös taiteesta, kulttuurista ja historiasta kiinnostuneet matkailijat. Lapsiperheelle kanaalien kaupungissa kulkeminen voi olla haasteellista.
Paras aika matkustaa kanaalikaupunkiin on keväällä tai syksyllä, kun sää on miellyttävä ja turistimassoja on hieman vähemmän. Kannattaa tosin huomioida, että Venetsia on suosittu matkailukaupunki ympäri vuoden. Vilkkain sesonki osuu kesäkuukausille sekä helmikuisille karnevaaleille. Talviaikaan Venetsiassa voi yllättää tulva eli acqua alta, jolloin kanaalien vesi huuhtoutuu kaupungin kaduille.
Venetsia on turvallinen kaupunki, jossa tosin kannattaa varoa taskuvarkaita. Turistien suosima kaupunki houkuttelee myös pitkäkyntisiä.
Pyhän Markuksen aukio on Venetsian tunnetuin keskus, josta jokainen matkaaja löytää itsensä ihailemasta palatsien loistoa. Pyhän Markuksen aukiolta kannattaa kuitenkin suunnata myös muualle Venetsiaan, pois kaikkien turistien tallaamilta poluilta. Tunnelma muuttuu valtavasti loisteliaan Pyhän Markuksen kirkon vaihtuessa ränsistyneiksi palatseiksi ja mielenkiintoisiksi naamiokaupoiksi.
Venetsian saarten kiinnostavimpia alueita ovat esimerkiksi Cannaregio, Dorsoduro ja Castello. Myös Venetsian hinta-laatusuhteelta parhaat kahvilat ja ravintolat löytyvät vain parin korttelin päässä turistivirroista.
Kulttuurin ja kahvin ohella erityisesti jäätelö on erottamaton osa Venetsiaa. Kahviloiden lisäksi Venetsiassa kannattaakin testata eri jäätelökojuja ja löytää oma suosikkinsa. Kotitekoinen italialainen jäätelö on kaukana kaupan pakastealtaiden kevytjäätelöistä. Kermainen, pehmeä jäätelö sopii päivään kuin päivään, ja lomalla kannattaa uskaltautua maistamaan myös erikoisempia jäätelömakuja. Vaikka suklaa- ja mansikkajäätelötkin maistuvat taivaallisilta, vievät sitruunabasilika- ja tomaattijäätelöt kielen mennessään.
Venetsiassa kannattaa käydä nyt kun vielä ehtii, sillä kaupungin yllä leijuu tuhon uhka: suomaalle rakennettu kaupunki vajoaa hitaasti samalla kun merenpinta nousee. Vaikka vajoamista on yritetty estää monilla keinoilla, ei pelastustoimien onnistuminen ole kiveen kirjoitettu.
Muodin edelläkävijämaana Italia puolustaa asemaansa myös Venetsiassa. Huippumuotia ja laatumerkkejä löytyy Venetsiasta etenkin Via XXII Marzolta ja sitä ympäröiviltä kaduilta. Via XXII Marzo alkaa kätevästi Pyhän Markuksen aukiolta, joten sinne löytää helposti. Yhtä helposti pitkän ostoskadun varrelta löytyvät muun muassa Pradan, Guccin, Chanelin ja Valentinon liikkeet.
Tuliaisten ja matkamuistojen ostelu on monen mielestä hauskaa puuhaa ja erityisen hauskaa se on juuri Venetsiassa. Perinteisiä venetsialaisia karnevaalinaamioita löytyy esimerkiksi Mondo Novosta, Rio Terrà Canalilta. Värikkäät, mielikuvitukselliset ja kauniit karnevaalinaamiot ovat muisto Venetsian historian kuuluisista karnevaaleista ja muistutus siitä, että karnevaalihenki elää kaupungissa yhä.
Venetsian helmikuiset karnevaalit kuuluvat maailman tunnetuimpien joukkoon, ja ne ovatkin kaupungissa vuoden kohokohta. Naamioituneet juhlijat täyttävät kaupungin kadut, joilla voi seurata musiikkiesityksiä, teatteria ja akrobatiaa.

Finnairilla on suoria lentoja Helsingistä Venetsiaan kahdesti viikossa huhtikuusta lokakuuhun. Lentoaika on noin kolme tuntia.
Venetsian päälentoasema Marco Polo sijaitsee kahdeksan kilometriä kaupungin ulkopuolella. Monet halpalentoyhtiöt puolestaan lentävät Trevison kentälle, jonne on Venetsiasta noin 20 kilometrin matka.
Venetsiassa on runsaasti eritasoisia hotelleja, mutta yleinen hintataso on korkea. Huipputasoisista hotelleista saa pulittaa monta sataa euroa yöltä, eivätkä yksinkertaisemmatkaan majapaikat irtoa halvalla. Paras tapa varmistaa kohtuuhintainen majapaikka on varata hotelli hyvissä ajoin.
Kaupungista löytyy muutamia nuorison suosimia hostelleja, joiden makuusalipaikat lienevät Venetsian edullisimpia petipaikkoja. Sesonkiaikaan hostellit täyttyvät vikkelästi. Venetsiasta voi myös vuokrata lomahuoneiston.
Jalan kulkeminen on paras tapa liikkua Venetsiassa, mutta käytössä ovat myös veneet ja vesibussit. Kaupungin valtaväylä on Canal Grande, jota pitkin lipumalla kuljetaan esimerkiksi kuuluisan Huokausten sillan alitse. Vesibussit ovat melko kalliita, joten sokkeloisia katuja kulkemalla voi säästää pitkän pennin. Kartan kanssa liikkuessakin eksyminen on lähes taattu, mutta matkailijan auttamiseksi kaduille on merkitty lukuisia nuolia kaupungin tärkeimpiä pisteitä maamerkkeinä käyttäen.
Monen Venetsian-kävijän ehdottomiin lomaelämyksiin kuuluu myös gondoliajelu. 40 minuutin gondoliajelun hinnat liikkuvat noin 80-100 eurossa.

Venetsian labyrinttimaisten kujien keskus on Pyhän Markuksen aukio, Piazza San Marco. Piazza San Marco saa ymmärtämään miten loistelias ja rikas kaupunki Venetsia on aikanaan ollut. Nykyisin aukio on pullollaan puluja ja ihmisiä, ja varsinkin suosituimman turistisesongin aikana moni matkailija saa odottaa vuoroaan päästäkseen toria ympäröivien nähtävyyksien sisäpuolelle. Odotus on kuitenkin usein vaivan arvoinen, sillä esimerkiksi Pyhän Markuksen kellotornista, Venetsian korkeimmasta rakennuksesta, on upeat näkymät yli Venetsian.
Muita jonotuskohteita ovat Pyhän Markuksen kirkko, Basilica di San Marco, ja Dogien palatsi. Varsinkin Pyhän Markuksen kirkko on näkemisen arvoinen, sillä se on täynnä mosaiikkeja, koriste-esineitä ja pyhäinjäännöksiä.
Yksi Venetsian suosituimmista turistinähtävyyksistä on amerikkalaisen perijättären Peggy Guggenheimin talo, jossa on esillä vaikuttava kokoelma modernia taidetta. Canal Granden varrella sijaitseva Palazzo Venier dei Leoni on jo itsessään upea rakennus.
Töiden joukkoon kuuluu muun muassa Picasson, Dalín ja Jackson Pollockin teoksia. Guggenheimin kokoelmaa pidetään yhtenä maailman kattavimmista.
Venetsian pääkanaalia Canal Grandea lipuva vesibussi tarjoaa matkaajalle upeat postikorttimaisemat. Matkan varrella useimmat pysähtyvät Rialton sillalla, joka on kaupungin vilkas turistikeskus.
Rialton silta on täynnä myyntikojuja ja kahviloita. Väentungosta säikähtävät voivat sukeltaa takaisin pienille sivukujille. Vastaavasti sillalta matkaa voi jatkaa jalkaisin vaikka Pyhän Markuksen aukiolle, joka on jo kivenheiton päässä.
Jos aikaa lomailulle Venetsiassa on useampi päivä, kannattaa ehdottomasti tutustua Venetsian kiehtoviin naapurisaariin. Muranon saari on kuuluisa lasitehtaistaan, ja siellä voikin nähdä lasinpuhaltajia tositoimissa sekä ostaa kauniita lasiesineitä matkamuistoksi. Saarelta löytyy myös lasimuseo.
Buranon saari puolestaan tunnetaan pitsistä, ja sieltä voi niinikään löytää pitsinnypläyksen museon. Muinoin pitsityöt olivat kalastajien vaimojen elinkeino heidän odotellessaan miehiään palaaviksi meriltä. Pitsiäkin kiinnostavampaa Buranossa ovat kuitenkin värikkäät talot, saaren viehättävät maamerkit.
Kesähelteillä Venetsiassa voi olla ahdistavan kuuma – silloin kannattaa paeta Lidon rannoille, jotka sijaitsevat vain vartin vesibussimatkan päässä Pyhän Markuksen aukiolta.

Italian viralliset matkailusivut
Teksti: Jenna Lehkonen ja Maria Hietala
Kuvat: SXC