Matkaopas: Helsinki
Matkoja kohteeseen Suomi
Tekemistä metsistä kuppiloihin ja rannoista kulttuurikohteisiin
Suomen pääkaupunki Helsinki sijaitsee maan etelärannikolla Espoon ja Vantaan välissä. Reilun 630 000 asukkaan kaupunki avautuu Suomenlahden rannalle, mikä takaa rutkasti rantaviivaa ja merellistä tunnelmaa: osa Helsingin viehätystä ovatkin lukemattomat saaret, jotka tarjoavat rauhaa vastapainoksi pääkaupungin vilinälle.
Helsinki on Suomen vierailluimpia matkakohteita, ja klassikkovalinta niin kaupunkiviikonloppujen kuin luokkaretkienkin kohteeksi. Useimmat Suomen valtion tärkeimmät rakennukset sijaitsevat Helsingissä, samoin monet maan parhaista museoista ja kulttuurikohteista. Monet Helsingin kohteet ovat tuttuja myös kotimaisista elokuvista ja televisiosarjoista.
Pohjoismaiselle pääkaupungille tyypillisesti Helsinki on monipuolinen yhdistelmä kaupunkielämää ja luontoa, sillä metsä- tai merimaisema on Helsingissä aina lyhyen matkan päässä.
Kaupunkia halkova Keskuspuisto ja erityisesti eteläisistä kaupunginosista avautuva näkymä Suomenlahdelle pitävät huolen, ettei luonnosta pääse vieraantumaan.
Helsingin lukuisat kaupunginosat tuovat persoonallisuutta ja monipuolisuutta kaupunkikuvaan, eikä kaupunki näytä samalta esimerkiksi Kalliosta, Eirasta tai Munkkivuoresta katsottuna. Kaupunginosia on paljon ja ne sekoittuvat matkailijan silmissä helposti, mutta jokaisella alueella on oma vahva identiteettinsä.
Helsinkiin matkustetaan pääasiassa kaupunkilomalle, sillä kaupungissa on Suomen paras valikoima hotelleja ja ravintoloita sekä kulttuuri- ja shoppailukohteita.
Matkan aikana ei kannata unohtaa tunnelmallisia saaria, sympaattisia rantoja tai kaupungin monipuolisia museoita.
Helsingin Ilmasto
Paras aika matkustaa Helsinkiin on kesä, jolloin kaupunki on parhaimmillaan ja eläväisimmillään. Valoisat kesäillat jatkuvat pitkälle heinäkuulle, ja tyypillisimmin heinäkuu on kaikkein lämpimin kuukausi.
Kaupunki tarjoaa elämyksiä kuitenkin läpi vuoden: syksyllä ruska värjää vaahterat ja tammet, ja talvella kuura koristaa Helsingin. Keväisin kaupunki on kauneimmillaan toukokuussa, kun alkukesän vihreä värjää puistot.
Helsinki tarjoaa suomalaisista kaupungeista leudoimpiin kuuluvan sään, sillä talvet ovat suomalaisella mittapuulla melko lauhoja ja kesät lämpimiä: tammikuun keskilämpötila on -6 astetta ja heinäkuun 17 astetta.
Sateisinta on elokuusta marraskuulle, mutta talvikuukausien vesisateet yleistyvät ilmaston lämpenemisen seurauksena.
Useimpina talvina Helsingissäkin päästään kuitenkin yhä nauttimaan kunnon lumipyrystä ja paikoin myös paukkupakkasista.
Hintataso ja raha Helsingissä
Helsingin hintataso on samalla tasolla kuin muissakin kotimaan kaupungeissa, mutta muita kohteita monipuolisempi valikoima takaa myös laajemman hintahaitarin. Esimerkiksi majoituksen osalta on tarjolla on niin muutaman kymmenen euron hostelleja kuin jopa tuhansien eurojen luksushuoneistoja, ja sama pätee myös ravintoloihin: ruokailuun voi kuluttaa muutaman euron tai satoja.
Tuliaisia etsivä matkailija ei pety Helsingissä, joskin paikallisten tuotteiden valtava valikoima saattaa aiheuttaa vaikeuksia tehdä valinta.
Hyviä Helsingin-tuliaisia ovat esimerkiksi paikallisten paahtimoiden, kuten Kaffa Roasteryn, Helsingin Kahvipaahtimon tai Good Life Coffeen kahvit, tai panimoiden, kuten Bryggeri Helsingin, Stadin Panimon tai Coolheadin oluet.
Pääkaupungin erinomainen shoppailutarjonta takaa myös suomalaiset design-tuliaiset, sillä useilla suomalaisbrändeillä on kivijalkaliike Helsingissä. Klassisten Marimekon ja Iittalan lisäksi design-tuliaisia voi löytää esimerkiksi Lovialta, Vimmalta tai Halo from Northilta.
Myös esimerkiksi Helsinki-aiheisia paperitarvikkeita ja persoonallisia postikortteja myyvä Putinki on hyvä paikka löytää tuliaisia.
Helsingissä ei ole tippikulttuuria sen enempää kuin muuallakaan Suomessa, mutta jotkut ravintolat saattavat kysyä asiakkailta tippiä. Silloinkaan sitä ei tarvitse lisätä laskun loppusummaan, ellei niin itse halua.
Tapakulttuuri ja turvallisuus Helsingissä
Mielipiteitä jakava stadin slangi ja pääkaupungin kiireinen elämänrytmi ovat asioita, joihin matkailija kiinnittää huomion nopeasti Helsinkiin saavuttuaan.
Erityisesti päärautatieasemalla ja sen ympäristössä Helsingin voi helposti kokea kopeaksi ja jopa hieman turvattomaksi, mutta kaupunki näyttää nopeasti lempeän puolensa asemalta poistumisen jälkeen.
Matkailijan näkökulmasta Helsinki on turvallinen matkakohde, ja ulkona on turvallista liikkua kaikkina vuorokaudenaikoina pääosin kaikkialla kaupungissa. Asemien lähialueet ovat usein levottomia yöaikaan ja hurjastelevat sähköpotkulautailijat voivat aiheuttaa vaaratilanteita, mutta yleisesti Helsingissä on turvallista.
Helsingin-matkan aikana on kuitenkin syytä pysyä valppaana ja pitää huolta omaisuudestaan taskuvarkaiden varalta.
Esteettömyys on huomioitu Helsingissä melko hyvin, ja kaupungissa tehdään aktiivistesti esteettömyystyötä tilanteen kehittämiseksi.
Kaupungille on kehitetty palvelukartta, jossa voi etsiä oman aisti- tai liikkumisrajoitteen perusteella tietoa kaupungin esteettömistä palveluista.
Yleisesti liikkuminen esimerkiksi sähköpyörätuolilla onnistuu ongelmitta, mutta varsinkin kesäkuukausina jatkuvat tietyöt hankaloittavat liikkumista.
Esimerkiksi metrot ja lähijunat toimivat pääsääntöisesti ongelmitta myös vaikkapa sähköpyörätuolilla matkustavan näkökulmasta, mutta bussien ja raitiovaunujen kanssa voi tulla haasteita: bussien luiska on nostettava aina erikseen, ja osa ratikoista voi olla vanhanaikaisia, jolloin ne eivät ole matalalattiaisia eikä kyytiin pääse.
Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen näkökulmasta Helsinki on turvallinen kohde, ja sateenkaarilippuja näkyy läpi vuoden erityisesti keskeisillä alueilla. Julkiset hellyydenosoitukset ovat soveliaita eivätkä herätä huomiota. Suomen suurin Pride-mielenosoitus järjestetään Helsingissä kesäkuun lopussa.
Lasten kanssa Helsingissä
Lapsiperheen näkökulmasta Helsinki on hyvä matkakohde, ja erityisesti kesällä lomapäivät täyttyvät nopeasti uimaretkistä, hauskoista museoista ja erinomaisista leikkipuistoista. Kaikenikäisille lapsille riittää pääkaupungissa tekemistä, ja lyhyiden etäisyyksien ansiosta jo viikonlopun mittaisen loman aikana ehtii paljon.
Helsingissä on otettu lapsiperheet hyvin huomioon, ja vaipanvaihtopisteitä löytyy runsaasti niin ravintoloista, hotelleista kuin nähtävyyksistäkin.
Lasten kanssa hyviä kohteita ovat esimerkiksi:
- Linnanmäen huvipuisto (ilmainen sisäänpääsy)
- Luonnontieteellinen museo
- Seikkailupuistot: Mustikkamaan ja Paloheinän Korkee sekä Talin Zippy
- Helsingin kaupunginmuseon Lasten kaupunki (ilmainen)
- Lastentarhamuseo Kalliossa
- Kirjastot: Oodi, Töölö, Munkkiniemi, Kallio ja Laajasalo (ilmainen)
- Ratikkamuseo (ilmainen)
- Saaret: Suomenlinna, Mustasaari, Pihlajasaari ja Lammassaari
- Lasten oma taidetalo Annatalo (ilmainen)
- Nukketeatteri Sampo
- Fallkullan ja Haltialan kotieläintilat (ilmainen)
- Lasten liikennekaupunki
- Rannat: Munkkiniemi, Hietaniemi (ilmainen)
- Kumpulan ja Uimastadionin maauimalat
Helsingin hotellivalikoima on monipuolinen ja kattava, minkä lisäksi kaupungissa on rutkasti perhematkailijoiden tarpeisiin sopivia lomahuoneistoja. Useimmissa hotelleissa on saatavana perhehuoneita, mutta varsinaisia perhehotelleja ei Helsingissä ole.
Lastenvaunujen kanssa liikkuminen on Helsingissä helppoa, sillä hankalia mukulakivikatuja ei juuri ole, ja useimmat risteykset ja tienylitykset on kevennetty. Helsingin kaupungin julkisen liikenteen välineissä pääsee matkustamaan maksutta lastenvaunujen kanssa. Alle 7-vuotiaat eivät tarvitse matkalippua.
Helsingin leikkipuistotarjonta on erinomainen, ja hyvissä leikkipuistoissa saa vietettyä jopa koko loman. Osassa leikkipuistoista on myös ohjattua toimintaa ja maksuton leikkipuistoruokailu.
Hyviä leikkipuistoja ovat esimerkiksi keskustakirjasto Oodin leikkipuisto Loru, Hakaniemessä sijaitseva leikkipuisto Linja, Kumpulan leikkipuisto Intia, Munkkivuoressa sijaitseva leikkipuisto Ulvila sekä Laajasuon lähiliikuntapuisto.
Lue lisää: Lasten kanssa Helsingissä – lue vinkit onnistuneeseen lomaan
Matkustaminen Helsinkiin
Helsinkiin on hyvät kulkuyhteydet kaikkialta Suomesta, ja pääkaupunkiin pääsee niin junalla, bussilla, henkilöautolla kuin lentäenkin eri puolilta Suomea. Junalla matkustavat voivat saapua Helsinkiin myös yöjunalla.
Helsinkiin on suorat lentoyhteydet muun muassa Oulusta, Rovaniemeltä, Joensuusta ja Savonlinnasta. Useimmilla reiteillä liikennöi vain Finnair, mutta esimerkiksi Norwegian lentää Kittilästä ja Rovaniemeltä Helsinkiin. Lentoaika kotimaan sisäisillä lennoilla on pääsääntöisesti vajaasta tunnista 1,5 tuntiin.
Kotimaan sisäisten lentojen hinnat alkavat noin sadasta eurosta menopaluulippujen osalta, kun taas halvimmillaan yhdensuuntainen junalippu Rovaniemeltä Helsinkiin maksaa 23 euroa.
Bussimatkojen hinnoittelu vaihtelee bussiyhtiöstä ja lähtöpaikasta, esimerkiksi Onnibussilla on yhä tarjolla yhden euron hintaisia tarjousmatkoja Helsinkiin ympäri Suomea.
Helsinki-Vantaan lentoasema sijaitsee noin puolen tunnin matkan päästä Helsingin keskustasta, ja matka taittuu kätevimmin junalla. Lentoaseman oma rautatieasema sijaitsee tuloaulan yhteydessä, ja matka maksaavuonna 2023 4,10 euroa. Lipun voi ostaa juna-aseman automaatista tai HSL:n sovelluksen kautta, jolloin matkustajan tulee valita ABC-vyöhykkeiden lippu.
Myös taksit liikennöivät Helsinki-Vantaalta, ja lentoaseman ulkopuolella on pitkä jono takseja odottamassa matkustajia. Vuoden 2018 taksiuudistuksen myötä lentoaseman ulkopuolelle on syntynyt useampi taksijono, ja matkustaja voi itse valita minkä yhtiön palveluja haluaa käyttää asettumalla kyseisen yhtiön jonoon. Hinnat vaihtelevat, mutta keskimäärin kyyti lentoasemalta Helsingin keskustan alueelle maksaa 35–50 euroa.
Helsingin päärautatieasema sijaitsee ydinkeskustassa, mutta kaukojunat pysähtyvät myös Pasilan asemalla. Linja-autoasema toimii Kampin kauppakeskuksen yhteydessä.
Majoittuminen Helsingissä
Helsingin majoitustarjonta kattaa hotellit, hostellit, huoneistot ja airbnb-vaihtoehdot. Monipuolisen valikoiman myötä myös hintahaarukka on laaja: majoituksen voi saada halvimmillaan jopa muutamalla kympillä yötä kohden, mutta keskimäärin hotelliyö Helsingissä maksaa noin 120 euroa.
Kesä- ja muulla lomakaudella matkustavan on syytä varata majoitus viimeistään muutamaa viikkoa ennen matkaa. Jos toiveena on majoittua jossain tietyssä hotellissa, kannattaa majapaikka varmistaa hyvissä ajoin.
Helsingin hotellien taso on keskimääräisesti melko hyvä, ja kaupungissa toimii useita ketjuhotelleja. Esimerkiksi Sokos Hotelsin, Scandicin ja Hiltonin hotellit tarjoavat kaikki matkailijoiden kaipaamat peruspalvelut.
Helsingin-lomalla voi majoittua esimerkiksi näissä hotelleissa:
- St. George, Kamppi
- Original Sokos Hotel Presidentti, Kamppi
- Hilton Helsinki Strand, Siltasaari
- Hotel Katajanokka
- Marski by Scandic, Kamppi
- Hotel Kämp, Kluuvi
- Radisson Blu Plaza, Kluuvi
- Clarion Hotel Helsinki, Jätkäsaari
- Hotel Helka, Etu-Töölö
- Hotel Fabian, Kaartinkaupunki
Lue lisää: Helsingin hotellit – 25 majoitusvinkkiä pääkaupunkiin
Helsingin keskustaan matkustaa melkeinpä mistä päin kaupunkia noin puolessa tunnissa, joten majoituksen sijainnilla ei ole suurta merkitystä. Useimmat hotellit sijaitsevat keskeisillä paikoilla.
Liikkuminen Helsingissä
Matkailijan on erittäin helppoa liikkua Helsingissä, sillä kaupungin julkisen liikenteen verkosto on toimiva ja selkeä. Helsingin seudun liikenteen eli HSL:n verkosto koostuu busseista, metrosta, raitiovaunuista ja lähijunista. Auton vuokraaminen ei kannata, ellei matkan aikana ole tarkoitus suunnata Helsingin ulkopuolelle kohteeseen, mihin ei pääse autolla.
Kahden vyöhykkeen matkalippu maksaa vuonna 2023 aikuiselta 3,10 euroa ja se on voimassa 80 minuuttia. Lipun voi ostaa joko lippuautomaatista tai HSL:n sovelluksella, joka kannattaa ladata jo ennen matkaa. Lippuautomaatteja sijaitsee vain tärkeimpien pysäkkien yhteydessä, joten sovellus on suositeltava.
Yksittäisten matkojen lisäksi tarjolla on myös vuorokausilippuja, ja esimerkiksi kahden vuorokauden lippu kahdelle vyöhykkeelle maksaa noin 14 euroa.
HSL:n liikenteessä on käytössä vyöhykkeet. Lipun hinta riippuu vyöhykkeiden määrästä, ja lipussa on aina vähintään kaksi vyöhykettä. Helsingin sisällä matkustaessa riittää aina AB-vyöhykkeiden lippu.
Kesäaikaan matkailijoiden liikkumista helpottavat kaupunkipyörät, jotka ovat osa HSL:n verkostoa. Pyöräasemia on rutkasti ympäri kaupunkia, ja myös matkailijan on edullista käyttää niitä: päivän käyttö maksaa viisi euroa ja viikon käyttö kymmenen euroa. Pyörillä voi ajaa aina 30 minuuttia kerrallaan, minkä jälkeen pyörä on vaihdettava toiseen.
Helsingin alueella näkee myös rutkasti sähköpotkulautoja, ja kaupungissa on useita toimijoita. Ne aiheuttavat rutkasti vaaratilanteita, joten matkailijan on syytä olla valppaana. Sähköpotkulautoja on erityisesti ydinkeskustan alueella.
Taksien lisäksi Helsingissä liikennöi Bolt, jonka kautta taksipalveluja voi hyödyntää edullisesti. Matka varataan ja maksetaan Boltin oman sovelluksen kautta.
Ravintolat ja ruoka Helsingissä
Pääkaupungin ravintolatarjonta on Suomen kattavin, ja Helsingistä löytyvät niin maan ainoa kahden tähden Michelin-ravintola kuin liuta edullisia pikaruokaloitakin. Hintataso vaihtelee ravintolasta riippuen. Keskimäärin lounaasta voi odottaa maksavansa noin 12 euroa.
Yhtä, muiden ylitse nousevaa ravintolakeskittymää Helsingissä ei ole, sillä ravintoloita sijaitsee ympäri kaupunkia. Keskeisissä kaupunginosissa, kuten Kampissa, Kluuvissa, Punavuoressa, Kalliossa ja Töölössä on kuitenkin paras ravintolatarjonta. Helsingistä poikkeuksellisen hyvän ravintolaelämyksen voi kuitenkin saada yllättävilläkin alueilla.
Helsinkiläisravintoloissa erikoisruokavaliot huomioidaan pääsääntöisesti hyvin. Useimmissa ravintoloissa on tarjolla vegetaarinen tai vegaaninen vaihtoehto, minkä lisäksi myös gluteenitonta ruokaa on hyvin saatavilla. Jos listalla ei ole suoraa vaihtoehtoa, kannattaa ravintolasta tiedustella sopivaa annosta jo ennen vierailua.
Lue lisää: Missä syödä Helsingissä? 50 ravintolavinkkiä lounaalle ja illalliselle
Helsingin nähtävyydet
Monet Suomen ikonisimmat rakennukset ja elämyksellisimmät kohteet lukeutuvat Helsingin tärkeimpien nähtävyyksien joukkoon, ja loman saa helposti kulumaan jo nähtävyyksien katselemiseen. Monet tunnetuimmista kohteista ovat ilmaisia.
Helsingin kuvatuimpiin paikkoihin lukeutuu Senaatintorilla sijajitseva tuomiokirkko, mutta sen lisäksi tunnettuja maamerkkejä ovat muun muassa temppeliaukion kirkko, eduskuntatalo ja Esplanadin puisto.
Helsingin parhaat nähtävyydet
- Keskustakirjasto Oodi
- Senaatintori ja tuomiokirkko
- Sibelius-monumentti
- Temppeliaukion kirkko
- Kauppatori
- Amos Rex
- Allas Sea Pool
- Esplanadin puisto
- Ateneum
- Talvipuutarha
Lue lisää: Helsingin parhaat nähtävyydet – 30 paikkaa, jotka kannattaa kokea lomalla
Helsingin alueet
Kaupunginosien nimet vilahtelevat helsinkiläisten puheessa, ja matkailija törmää nopeasti eri alueiden nimiin.
Helsingissä on noin 60 kaupunginosaa, eivätkä paikallisetkaan tunne kaikkia alueita, mutta lomaa varten kannattaa tutustua ainakin kaikkein keskeisimpiin alueisiin:
- Kluuvi: Helsingin päärautatieaseman edustalle avautuva alue, missä on rutkasti ostoskatuja, hotelleja ja ravintoloita.
- Kamppi: Kauppakeskuksesta alkava keskeinen alue, paljon palveluja ja elämää.
- Eira: Suomen vauraimpia alueita, kauniita taloja ja upeita merimaisemia.
- Punavuori: Pienien shoppailukatujen täyttämä alue, rutkasti palveluja ja Helsinki-tunnelmaa.
- Ullanlinna: Värikkäiden ja historiallisten rakennusten täyttämä kaupunginosa, missä on paljon puistoja.
- Kaisaniemi: Päärautatieaseman vieressä avautuva puisto ja sitä ympäröivä alue.
- Katajanokka: Kauppatorin vierestä alkava alue, jossa sijaitsee myös Viking Linen terminaali.
- Etu-Töölö: Vehreä ja tunnelmallinen kaupunginosa, missä on paljon puistoja.
- Jätkäsaari: Moderni alue lyhen matkan päässä keskustasta, missä sijaitsee Tallinnan-laivojen satama.
- Kallio: Tunnelmallinen pienien kortteleiden täyttämä alue, täynnä putiikkeja, ravintoloita ja baareja.
- Munkkiniemi: Rauhallinen ja kaunis alue meren äärellä, suosittu hiekkaranta ja merellisiä ulkoilureittejä.
- Herttoniemi: Itäisessä Helsingissä sijaitseva suosittu asuinalue, oma hiekkaranta ja rutkasti ulkoilureittejä.
- Pasila: Liikenteen keskittymä ja moderni asuinalue, mistä on hyvät kulkuyhteydet kaikkialle pääkaupunkiseudulle.
Rantapallon päätoimittaja Inka on aina valmis seikkailuun. Jos voi itse valita, suuntaa hän kaikkein mieluiten aktiivimatkalle maailman ääriin.
Lue lisää