Matkaopas: Mathildedal

Suosittu päiväretkikohde
Ruukkitoiminta Mathildedalissa alkoi vuonna 1852. Kylä tunnettiin tuohon aikaan nimellä Hummeldal, kunnes ruukinpatruuna Viktor Zebor Bremer nimesi sen uudelleen vaimonsa mukaan.
Suomessa Mathildedal on harvinaisuus: alle 200 asukkaan kylä, joka sykkii elämää. Viimeisen parinkymmenen vuoden aikana kylä on kokenut muodonmuutoksen, joka henkilöityy pitkälti yhteen naiseen.
“Mathildedalin äitinä” pidetty Tuula Gustafsson osti puolisonsa Harrin kanssa hylätyn ruukkialueen vuonna 2003 ja kunnosti sen takaisin elävien kirjoihin. Gustafssonilla oli selvä visio siitä hetkestä saakka, kun hän kiipesi sisään aution rakennuksen ikkunasta.
Kaikki alkoi kahvilasta, yhdestä putiikista sekä kulttuuriyhdistyksen perustamisesta. Hiljalleen Mathildedal kasvoi nykyiseen muotoonsa.

Vuonna 2022 Gustafssonille ja hänen edesmenneelle puolisolleen myönnettiin Varsinais-Suomen liiton maakuntahallituksen Aurora-mitali. Palkinnon perusteena oli pariskunnan tekemä työ kulttuurihistoriallisesti arvokkaan miljöön säilyttämiseksi.
Tänä päivänä ympärivuotisia asukkaita Mathildedalissa on noin 150, mutta alueella on myös paljon mökkejä ja vapaa-ajan asuntoja. Kesällä turistit täyttävät Mathildedalin: kylässä käy vuodessa jopa 160 000 vierailijaa.
Mathildedal sopii erinomaisesti päiväretken kohteeksi tai viikonloppulomalle. Kylään voi lähteä romanttiselle matkalle, koko perheen reissulle tai viettämään aikaa kaveriporukalla.

Kylästä ja sen ympäristöstä löytyy kiinnostavaa tekemistä aktiivimatkailijoille, kulinaristeille ja taiteesta ja käsitöistä kiinnostuneille.
Mathildedalissa on pieneksi kyläksi poikkeuksellisen vilkas kulttuuritarjonta. Alueella järjestetään konsertteja, näyttelyitä, markkinoita ja kesäteatteriesityksiä. Myös monet kulttuurialan ammattilaiset ovat asettuneet kylään asumaan.
Paras aika matkustaa
Varsinais-Suomessa ilmasto on Suomen mittapuun mukaan leuto. Alueella on harvemmin kovia pakkasia tai muita äärisäitä.
Paras aika vierailla Mathildedalissa on kesä, jolloin kylä on eloisimmillaan ja kaikki palvelut avoinna. Mathildedal on suosittu päiväretkikohde erityisesti toukokuusta lokakuuhun, heinäkuun ollessa vilkkain kuukausi.

Talvella alueella pääsee laskettelemaan Teijo Ski Resortissa, jossa on kymmenen lumetettua rinnettä. Meri-Teijo Golf on puolestaan yksi Suomen pisintä kautta pyörittävistä golfkentistä.
Hintataso ja ostokset
Mathildedalin hintataso ei poikkea Suomen yleisestä hintatasosta. Halpakauppojen sijaan kylässä on kuitenkin keskitytty lähellä ja kestävästi tuotettuihin tuotteisiin.
Mathildedalissa on hyvä valikoima pieniä itsenäisiä putiikkeja, joista voi ostaa käsitöitä, vaatteita, tekstiilejä, herkkuja ja taidetta. Ruukkikylässä on pitkät käsityöläisperinteet, ja sieltä voikin löytää uniikkeja lahjoja.

Liikkeiden joukossa on muun muassa harjakauppa Kaarnalaiva, josta voi ostaa käsitöitä sekä kodin hyötytuotteita ilman muovia. Käsitöitä ja taidetta löytyy niin ikään Vinttipuodista.
Vaatteita Mathildedalissa voi ostaa esimerkiksi Second Chance -liikkeestä, jonka valikoimassa on kotimaisia ekologisesti valmistettuja tuotteita. Myymälän valikoimassa on myös koruja ja asusteita.
Taidekauppa Design Jaana Kähönen myy tauluja, tekstiilejä ja printtejä vanhassa puuhiilivarastossa sijaitsevassa myymälässä, jonka sisälle kannattaa vähintään kurkistaa. Galleriassa on myös second hand -vaatteita.
Ruukin Kehräämöstä saa alpakanvillasta valmistettuja tuotteita ja Ruukin kutomosta käsin kudottuja tekstiilejä.
Saapuminen Mathildedaliin
Mathildedaliin on helpointa saapua autolla, sillä bussiyhteyksiä on rajoitetusti. Auto sujuvoittaa myös liikkumista lähialueilla.
Autolla Mathildedaliin ajaa Helsingistä vajaassa kahdessa tunnissa, Turusta noin tunnissa ja Salosta puolessa tunnissa.
Mathildedaliin on bussiyhteyksiä Salon keskustasta ja viikonloppuisin Helsingistä Salon kautta. Bussimatka Salosta Mathildedaliin kestää noin 45 minuuttia.
Mathildedalissa on vierasvenesatama Mathildan Marina, johon voi saapua omalla veneellä. Satamassa on yli 200 kausipaikkaa ja 40 vieraspaikkaa.
Majoitus Mathildedalissa
Pieneksi kyläksi Mathildedalissa on varsin hyvä majoitustarjonta. Vilkkaimpaan matkustusaikaan varaukset kannattaa tosin tehdä hyvissä ajoin mikäli haluaa saada hotellihuoneen.
Ruukkikylän sydämessä sijaitsee Hotelli Mathildedal, jossa on päärakennuksen hotellihuoneiden lisäksi majoitusta myös viereisen kokoonpanohallin katolla. Vanhoihin merikontteihin on tehty kompakteja huoneita matkailijoille, jotka haluavat yöpyä tapahtumien keskipisteessä.
Kylän uusin hotelli Matri House avattiin kesällä 2023. Kauniissa vanhassa rakennuksessa sijaitsevaa hotellia pyörittää kotimainen huonekalubrändi, jonka sängyt löytyvät jokaisesta huoneesta. Tyylillä uudistettu boutique-hotelli sopii kesäidylliä etsivälle.

Majoitusta on tarjolla myös Mathildan Marinassa, jossa on yhteensä kuusi huonetta vierasvenesataman yhteydessä.
Hotellihuoneiden hinnat alkavat Mathildedalissa kesän sesonkiaikaan noin 200 eurosta.
Hotellimajoituksen lisäksi Matildedalissa voi yöpyä Teijon kansallispuiston leirintäalueella teltassa, asuntovaunussa, mökissä tai tentsilessä eli puussa roikkuvassa teltassa.

Meri-Ruukin lomakylässä on vuokramökkejä isompienkin seurueiden tarpeisiin ympäri vuoden.
Liikkuminen Mathildedalissa
Mathildedalin kylän alueella on helppo liikkua jalkaisin. Lähialueisiin tutustumista helpottaa kuitenkin auto: sillä pääsee kätevimmin kylästä esimerkiksi Teijon kansallispuistoon, Mathildedalin golfkentälle sekä Teijo Action Parkin ja hiihtokeskuksen alueelle.
Ravintolat ja ruoka Mathildedalissa
Mathildedalissa on hyvä valikoima viihtyisiä ravintoloita. Kylä on profiloitunut erityisesti lähiruokaan ja paikallisten pientuottajien omiin tuotteisiin.
Tarjonnassa näkyy, miten suosittu päiväretkikohde Mathildedal on: ravintolapaikkoja on moninkertaisesti enemmän kuin asukkaita kylässä.
Kyläravintola Terho on kuin Mathildedalin olohuone, jonne voi tulla kahville, viinille tai syömään ohutpohjaista pizzaa. Rennossa ravintolassa on asiakaspaikkoja sekä sisällä että takapihalla, jossa on kesällä elävää musiikkia. Asiakkaiden käyttöön on tarjolla lautapelejä.

Terhon takapihalla toimii Kyläpanimo, jossa tehdään yrityksen sloganin mukaisesti “kylillä pantua” olutta. Puoti on avoinna kävijöille päivittäin kesä-, heinä- ja elokuussa sekä viikonloppuisin syyskuusta joulukuuhun.
Kivenheiton päässä Terhosta sijaitsee Matildankartano, jossa leivotaan juurileipää sekä viljellään kasviksia, marjoja ja yrttejä. Kartanoon voi poiketa aamupalalle tai lounaalle tai vain leipäostoksille.
À la carte -ravintoloista sataman ja ruukkikylän tuntumassa toimivat Mathildan Marina ja Ruukin Krouvi, joista jälkimmäisessä on myös lounasbuffet.
Käsintehdystä suklaastaan palkintoja napannut Petris Chocolate toimii Mathildedalissa vanhan kansakoulun tiloissa. Liikkeeseen voi poiketa kakkukahveille tai tekemään suklaaostoksia. Myymälässä on paljon lahjaksi sopivia tuotteita.
Mathildedalin nähtävyydet
Mathildedalin ruukkialue
Sataman rantaan levittäytyvä vanha ruukkialue on paikka, josta Mathildedalin uusi elämä alkoi. Täällä voit majoittua, syödä, juoda ja shoppailla – kierros alueella kannattaa aloittaa täältä. Kesäkuukausina ruukkialueen sydämessä toimii myös kesäteatteri.
Alpakat
Voivatko alpakat olla nähtävyys? Kyllä, ainakin Mathildedalissa. Tien varressa laiduntavat alpakat ovat sympaattinen näky, jota useimmat kävijät pysähtyvät ihailemaan. Nämä pörröiset otukset keritään kerran vuodessa, ja villaa hyödynnetään Ruukin Kehräämön tuotteissa.

Teijon kirkko
Teijon kirkko on Mathildedalin kylän ulkopuolella sijaitseva Suomen pienin kivikirkko. Jos ajat Mathildedaliin etelästä, ohitat samalla myös Teijon kirkon. Aukioloajat kannattaa tarkastaa ennen vierailua. Heinäkuussa kirkko on avoinna päivittäin.
Teijon kansallispuisto
Jos aikaa Mathildedalissa on enemmän, kannattaa vierailla myös Teijon kansallispuistossa, jossa on noin 50 kilometrin verran reittejä. Klassinen 5,5 kilometrin reitti kiertää Matildanjärven. Jos mukana ei ole omaa autoa, voi kansallispuistoon myös kävellä tai pyöräillä Mathildedalin keskustasta. Kansallispuisto Teijosta tuli vuonna 2015.
Mathildedalin aktiviteetit
Mathildedalissa on hyvät harrastusmahdollisuudet. Liikuntaa pääsee harrastamaan Mathildedalin kylässä, Teijon kansallispuistossa sekä Teijo Activity Parkin alueella.
Mathildedalin keskuspuisto
Kävelyetäisyyden päässä Mathildedalin ravintoloista ja majapaikoista sijaitsevassa Keskuspuistossa voi harrastaa padelia, minigolfia ja tennistä.
Teijo Ski Resort & Action Park
Teijo Action Parkissa vierailu sopii ohjelmanumeroksi perheille ja kaveriporukoille. Täällä pääsee kokeilemaan aktiviteetteja, joita kaikki seurueen jäsenet eivät todennäköisesti ole vielä kokeilleet. Rinneautoilussa noustaan hissillä ylös ja laskeudutaan rataa pitkin alas oman vauhdin mukaan.
Puiston muita lajeja ovat esimerkiksi paintball, pyöräily ja laser trap -ammunta. Talvella samassa paikassa toimii hiihtokeskus.
Teijon kansallispuisto
Teijon kansallispuistossa pääsee patikoimaan, pyöräilemään, uimaan, melomaan, SUP-lautailemaan ja veneilemään. Esteettömiä reittejä on noin kolmen kilometrin verran. Kalastus Matildanjärvellä vaatii kohdekohtaisen kalastusluvan. Kansallispuistoon voi matkustaa bussilla Salon rautatieasemalta.
Meri-Teijo Golf
Noin neljän kilometrin päässä Mathildedalin keskustasta sijaitsevassa Meri-Teijo Golfissa on 18-reikäinen kenttä, jonka kausi alkaa aikaisin keväällä ja jatkuu pitkälle syksyyn. Monet suuntaavat pääkaupunkiseudulta alueelle golfaamaan välttääkseen ruuhkia.
Meri-Teijo Bike Park
Alamäkipyöräilyyn erikoistunut Meri-Teijo Bike Park tarjoaa reittejä sekä aloittelijoille että kokeneemmille pyöräiljöille. Mäkeä noustaan ylös hissillä ja laskeudutaan maastopyörällä. Bike Park sijaitsee noin kolmen kilometrin päässä Mathildedalista.
Rantapallon päätoimittaja Inka on aina valmis seikkailuun. Jos voi itse valita, suuntaa hän kaikkein mieluiten aktiivimatkalle maailman ääriin.
Lue lisää