Varo näitä asioita, jos matkustat Thaimaahan huhtikuussa – 10 faktaa Songkranista
1. Mikä oikein on Songkran?
Jos lomailet Thaimaassa huhtikuussa, kannattaa ottaa huomioon, että ajankohtaa määrittää vahvasti yksi vuoden suurimmista juhlista. Songkran on paikallinen uuden vuoden juhla, jota vietetään koko maassa huhtikuun puolivälissä.
Vesi on Songkranin tärkeä elementti, joka kuvastaa puhdistautumista tulevaa vuotta varten. Perheenjäsenet valelevat toistensa päälle vettä uuden, puhtaan alun symboliksi. Sittemmin perinne on levinnyt valtavaksi vesisodaksi, jota vietetään kaduilla sekä paikallisten että turistien toimesta.
Songkrania vietetään 13.–15. huhtikuuta, joista 13. päivä on vilkkain. Juhlallisuudet alkavat kuitenkin näkyä Thaimaassa jo 11. päivänä ja paikasta riippuen saattavat jatkua jopa 17. päivään saakka. Pattayalla hulina kestää pisimpään: tapahtuman katsotaan päättyvän vasta 19.4.
2. Mikä on paras paikka viettää juhlaa?
Songkrania vietetään Thaimaassa tavalla tai toisella joka puolella maata. Matkailijoiden keskuudessa suosituimpia juhlapaikkoja ovat esimerkiksi Chiang Mai, Bangkok, Pattaya ja Phuket, joissa järjestetään isoimmat karnevaalit.
Juhlahumu näkyy ympäri kaupunkeja, mutta suurimmat vesisodat on yleensä keskitetty tietyille alueille, joiden tiet suljetaan. Tällaisia ovat esimerkiksi Bangkokin Silom Road ja reppureissaajakeskittymä Khao San Road sekä Pattayan Walking Street ja Phuketin Bangla Road Patongin alueella.
3. Varaa majoitukset ja kuljetukset ajoissa
Songkranin aikaan monilla paikallisilla on lomaa, ja se on oivallinen tilaisuus matkustaa tapaamaan perhettä ja sukulaisia. Yksi juhlapyhän keskeisistä arvoista onkin suvun vanhimpien kunnioittaminen sekä yhdessä perheen kanssa vietetty aika.
Myös monet ulkomaalaiset turistit saapuvat varta vasten Songkranin juhlallisuuksiin. Songkran tuo mukanaan liikenneruuhkia sekä loppuunmyytyjä lentoja, junia ja busseja. Varaa hyvissä ajoin majoitukset ja kuljetukset ennen kuin ne täyttyvät. Myös hinnat nousevat tapahtuman lähestyessä.
4. Siirtymisiin kuluu tavallista enemmän aikaa
Liikenne hidastuu Songkranin tuomien ruuhkien ja katusulkujen takia. Tämä kannattaa huomioida esimerkiksi silloin, jos olet siirtymässä lentokentälle juhlapyhien aikaan. Varaa siirtymisiin ainakin tuplasti aikaa ja tiedustele ajankohtaista tilannetta paikallisilta.
5. Tiedosta liikenteen vaarat
Songkran on saanut Thaimaassa vähemmän mairittelevan lempinimen “seitsemän vaarallista päivää”. Tällä viitataan liikenteessä tapahtuviin onnettomuuksiin, joita aiheuttavat ruuhkat, rattijuopumukset ja holtiton kaahaus.
Mopoilua ja autoilua kannattaa välttää mahdollisuuksien mukaan kokonaan. Ajattelemattomat juhlijat kaatavat vesisaaveja jopa moottoripyörällä liikkuvien päälle. Jos matkustat bussilla, varaa lippusi vilkkaimpien matkustuspäivien ulkopuolelle.
6. Suojaa tavarasi
Songkranin aikana kukaan ei ole turvassa vesisotaan osallistuvilta juhlijoilta. Vesisuihku voi tulla yllättäen keneltä tahansa vastaantulijalta tai ohi ajavasta autosta. Juhlapäivinä ei kannata pukeutua parhaisiin – valitse helposti kuivuvat kevyet vaatteet, joiden kastumisella tai likaantumisella ei ole väliä.
Tärkeintä on muistaa suojata elektroniikka kuten puhelin ja kamera sekä lompakko seteleineen ja luottokortteineen. Jos et välttämättä tarvitse niitä, jätä ne mieluummin hotelliin osallistuessasi juhlallisuuksiin. Paikan päältä voit hankkia vedenpitäviä muovisuojia.
7. Muista aurinkosuoja
Huhtikuuta pidetään Thaimaan kuumimpana kuukautena: lämpömittari saattaa hipoa 40 astetta. Songkranin aikaan aurinkosuojan kanssa on oltava erityisen tarkkana. Muista lisätä aurinkorasvaa säännöllisesti, sillä sen teho heikkenee vesisuihkujen ja hikoilun myötä.
Pidä aina mukanasi aurinkorasvaa, jotta voit lisätä uuden kerroksen saatuasi saavillisen vettä niskaan. Helposti palavien kannattaa rajoittaa vesisodassa vietettyä aikaa.
8. Mitä perinteitä Songkraniin liittyy?
Songkranin aikana ei ole pakko osallistua riehakkaaseen vesisotaan kunnioittaakseen paikallisia perinteitä. Voit esimerkiksi käydä temppelissä seuraamassa juhlapyhiin liittyviä rituaaleja. Paikallisilla on tapana viedä temppeliin ruokaa ja almuja sekä valuttaa vettä Buddha-patsaiden päälle.
Songkrania juhlistetaan myös erilaisilla tapahtumilla alueesta riippuen. Thaimaassa järjestetään esimerkiksi konsertteja, kulttuuriin liittyviä esityksiä sekä kauneuskilpailuja.
9. Songkranin ympäristöongelmat
Songkraniin liittyy ongelmia, jotka innostavat välillä keskusteluun vesisodan lopettamisesta. Thaimaa on maa, joka kärsii säännöllisesti äärimmäisestä kuivuudesta. On ristiriitaista, että miljoonat ihmiset heittävät saavikaupalla vettä monen päivän ajan. Vesihuveja on yritetty rajoittaa vain yhteen päivään.
Juhlien aikana myydään valtavia määriä vesipyssyjä, ämpäreitä ja muuta muovikrääsää. Jokainen voi kuvitella, millaisen määrän jätettä juhlallisuuksiin osallistuneet jättävät jälkeensä. Tämä koskee erityisesti turisteja, jotka eivät yleensä matkusta tavaroiden kanssa kotiin.
Eläimille Songkran voi olla pelottava kokemus. Thaimaan kaduilla elää paljon kulkukissoja ja -koiria, jotka tulee jättää vesisodan ulkopuolelle.
10. Miten Songkrania voi paeta?
Vietetäänkö Songkrania lomasi aikana, mutta et innostu vesikarnevaalista? Et ole ainoa. Thaimaassa paikalliset ja siellä asuvat ulkomaalaiset jakaantuvat jotakuinkin kahteen leiriin: niihin, jotka rakastavat juhlaa ja niihin, jotka linnoittautuvat koteihinsa muutamaksi päiväksi.
Yksi tapa paeta Songkrania on viettää sitä pienessä kohteessa, joka ei ole turistien suosiossa. Vesisotia saattaa esiintyä, mutta ainakin ne ovat pienempiä. Kannattaa huomioida, että juhlallisuudet ulottuvat myös naapurimaihin kuten Laosiin ja Kambodžaan.
Helpoiten vesibileiltä voi välttyä majoittumalla Songkranin ajaksi resort-hotelliin, josta ei välttämättä tarvitse poistua lainkaan. Tämä on hyvä vaihtoehto matkailijalle, jolle riittää uima-allas ja auringonotto. Opastettuja päiväretkiä nähtävyyksille järjestetään niin ikään normaalisti.
Lue myös: Thaimaan erikoiset juhlat ja festivaalit Top 5 – osuuko joku lomallesi?