Hyppää sisältöön

Viisi kysymystä, joihin jokainen haluaa vastauksen ennen kuin matkustaa Thaimaahan

  • Maria Hietala
Maria Hietala Päivitetty: 25.10.2023
Näitä asioita mietit todennäköisesti ennen kuin lähdet Thaimaahan – erityisesti, jos kyseessä on ensimmäinen reissu.

1. Miten paikallisen valuutan kanssa kannattaa toimia?

Suurin osa matkailijoista haluaa saapua Thaimaahan edes jonkin verran paikallista valuuttaa taskussaan. Bahteja voi vaihtaa helposti mukaan jo Suomessa, ja käteinen on usein paras maksutapa Thaimaassa.

Jos sopivan summan arvioiminen tuntuu hankalalta, voi mukaan ottaa myös euroja käteisenä. Thaimaassa on yllättävän hyvät vaihtokurssit, ja saat todennäköisesti euroillesi jopa enemmän vastinetta kuin Suomessa. Isomman käteissumman kanssa matkustettaessa pitää tietysti muistaa varovaisuus.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
ShutterstockThaimaan bahtit
Käteistä tarvitaan Thaimaassa esimerkiksi markkinoilla, katukeittiöissä ja tippiä annettaessa.

Thaimaassa pankkiautomaatteja löytyy lähes joka paikasta pienempiä saaria myöten. Niistä rahaa nostettaessa lisämaksu peritään kuitenkin sekä paikallisen pankin että lähes aina myös oman pankin toimesta. Rahanostojen määrää kannattaa yrittää rajoittaa.

Kortilla maksamisesta saatetaan veloittaa joissain ravintoloissa ja hotelleissa kolmen prosentin lisämaksu. Katukeittiöissä sekä pienissä ravintoloissa ja putiikeissa korttimaksu ei yleensä onnistu ollenkaan.

2. Miksi aikaero vaihtelee?

Thaimaassa ei ole käytössä erillistä kesä- ja talviaikaa. Suomen ja Thaimaan välinen aikaero vaihtelee siis vuodenajan mukaan. Suurin osa suomalaisista matkustaa Thaimaahan talvella, jolloin kello on kohteessa viisi tuntia edellä. Kesällä aikaero on neljä tuntia.

Lue myös: Tiesitkö, että Thaimaassa eletään aivan eri vuotta kuin Suomessa? Kun vilkaiset kalenteria, leukasi loksahtaa

3. Miten Thaimaassa kannattaa käyttää nettiä?

Lähes kaikenlaiset majapaikat tarjoavat Thaimaassa langattoman verkkoyhteyden. Jos haluat, että verkkoon pääsee aina ja kaikkialla, kannattaa hankkia paikallinen sim-kortti datapaketilla. Erityisesti isomman matkaseurueen kesken sim-kortit helpottavat yhteydenpitoa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Kortin voi hankkia vaikka heti lentokentältä tai operaattorien omista liikkeistä. Esimerkiksi AIS ja DTAC ovat paikallisia operaattoreita, jotka kaupittelevat tuotteitaan myös matkailijoille. Nykyään digitaaliset sim-kortit (e-sim) tekevät palvelusta entistä helpomman.

ShutterstockThaimaassa on helppo hankkia paikallinen sim-kortti
Kun kaikilla seurueen jäsenillä on paikallinen sim-kortti, onnistuvat puhelut ja viestittelyt koska tahansa.

Edullisten prepaid-korttien datapaketit ovat yleensä voimassa tietyn ajan kuten viikon tai 14 päivää. Niihin voi tarvittaessa ostaa lisää arvoa myöhemmin loman aikana.

Esimerkiksi Whatsapp-sovelluksen kautta on kätevää soitella ja viestitellä loman aikana, sillä oman numeron voi pitää samana vaikka puhelimessa olisikin thaimaalainen sim-kortti.

4. Säätiedot näyttävät sadetta – pitääkö huolestua?

Ennen Thaimaan-matkaa ei kannata tuijottaa liikaa sääennusteita. Thaimaan säätiedot näyttävät erityisesti saarilla usein sadetta ja ukkosta, vaikka niitä ei tosi asiassa esiintyisikään.

Kun matka on varattu, kannattaa vain nousta koneeseen ja antaa sääolojen selvitä paikan päällä. Varmaa on se, että Etelä-Thaimaassa on aina kuumaa. Tarvittaessa sadetakkeja voi ostaa esimerkiksi 7-Eleven-kioskeista.

Jopa sadekaudella Thaimaan-lomasta saattaa selvitä vain yöllä esiintyvillä sateilla tai nopeilla kuuroilla.

Lue myös: Thaimaan ilmasto – milloin on paras aika matkustaa?

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

5. Tarvitseeko Thaimaahan adapterin?

Thaimaan pistorasiat eivät näytä samanlaisilta kuin Suomessa, mutta Suomesta hankitut elektroniset laitteet sopivat niihin. Et siis tarvitse Thaimaan-matkaa varten adapteria esimerkiksi kännykän latausta varten.

Lue myös: Ensikertalaisen Thaimaa – 10 vinkkiä ensimmäiselle matkalle

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Opas Phuketin rannoille – mikä näistä sopii sinulle?

Meksiko vai Thaimaa

Thaimaa vai Meksiko? Katso kumpi kaukokohde sopii paremmin sinulle

Phuketin parhaat nähtävyydet

Phuketin kiinnostavimmat nähtävyydet – 18 paikkaa, jotka haluat nähdä lomalla

Thaimaan sääilmiöt

Thaimaan sääilmiöt selitettyinä – nämä voivat osua lomallesi

Lisää aiheeseen liittyviä artikkeleja