Hyppää sisältöön

Huh! Tämä käsittämätön nähtävyys Thaimaassa on kuin tehty riskejä varten

Rantapallo Päivitetty: 14.02.2024
Thaimaalaiset rautatiemarkkinat ovat paikallisille arkipäiväinen ostospaikka, mutta matkailijoille todellinen ihmetyksen aihe.

Juna viilettää markkinoiden läpi Thaimaassa

Thaimaan erikoisista ostospaikoista tunnetuimmat lienevät kelluvat markkinat, mutta oletko kuullut Samut Songkhramissa sijaitsevasta Maeklongin torialueesta?

Maeklong Railway Market on alueensa suurin ja vanhin kalaa, vihanneksia ja vaatteita myyvä tori, joka on auki ympäri vuoden. Kyseessä ei kuitenkaan ole aivan tavallinen ostospaikka, sillä torin läpi kulkee rautatie.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Katetut kojut levittäytyvät aivan raiteille saakka. Junan saapuessa kauppiaat siirtävät myyntipistettään suojaavat varjot nopeasti sivuun. Junan mentyä ohi ne asetetaan takaisin muutamassa sekunnissa, ja kaupankäynti jatkuu niin kuin mitään ei olisi tapahtunut.

Maeklongin läpi kulkeva rata on vilkkaasti liikennöity. Myyjät joutuvat siirtämään varjonsa syrjään jopa kahdeksan kertaa päivässä. Muutamaa minuuttia ennen junan saapumista ilmassa kaikuu varoittava äänimerkki.

ShutterstockMarkkinat rautatiellä
Myytävät tuotteet lasketaan kirjaimellisesti raiteiden päälle.

Näky on sen verran poikkeuksellinen, että markkinoista on tullut suosittu vierailukohde. Torille saavutaan näkemään junan ohitus omin silmin, ottamaan valokuvia erikoisesta paikasta ja tekemään ostoksia.

Kävijöitä saattaa ihmetyttää tapa, jolla juna huristaa jopa joidenkin syötävien tuotteiden yli. Suomalaisiin sääntöihin tottuneista se ei kuulosta kovin hygieeniseltä.

Maeklongin markkinat ovat toimineet samalla paikalla jo ennen rautatien valmistumista vuonna 1905. Alun perin se rakennettiinkin tuotteiden kuljetusta varten.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Markkinat löytyvät vajaan parin tunnin ajomatkan päässä Bangkokista. Paikan päälle voi tehdä päiväretken opastetusti tai itsenäisesti. Lähellä sijaitsevat myös Damnoen Saduakin kelluvat markkinat, jotka on helppo yhdistää samaan reissuun.

Katso alta häkellyttävä video Maeklongin markkinoilta!

Video: YouTube / Great Big Story

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Thaimaan Songkran

Varo näitä asioita, jos matkustat Thaimaahan huhtikuussa – 10 faktaa Songkranista

Thaimaan kalenteri

Miksi Thaimaassa eletään aivan eri vuotta kuin Suomessa? Vilkaisu kalenteriin lyö ällikällä

Thaimaa

Seitsemän asiaa, jotka yllättävät ensikertalaisen Thaimaan Phuketissa

Thaimaan sääilmiöt

Thaimaan sääilmiöt selitettyinä – nämä voivat osua lomallesi

Lisää aiheeseen liittyviä artikkeleja