Suomen suurin matkablogiyhteisö
Browsing Tag

Kreeta

Syötävää kosmetiikkaa

Päivän toisena tutustumiskohteenamme oli BioAroma, kosmetiikkayritys ja yrttimuseo.Luonnontuotteisiin panostavan yrityksen valikoimista löytyi hoitotuotteita lähes kaikkeen mahdolliseen, silmäpusseista peräpukamiin.

Manoussos Pediaditis, yrityksen omistaja, kemisti jolla on myös kaupallinen koulutus takanaan, esitteli yrttien käyttöä varsin kattavasti.
”Niin puhdasta kosmetiikkaa, että sitä voisi vaikka syödä”, hän kehui.

Tai miksei myös juoda. Jotakin yrteistä – taisi olla origanum dictamnus – käytetään italialaisen vermutin valmistamisessa. Yrtti auttaa kuulemma myös reuman oireisiin, iho-ongelmiin ja päänsärkyyn. Päänsärkyyn? Muistelen joskus opiskeluaikoina juoneeni vermuttia, sillä se sopi opiskelijan kukkarolle. Silloin sillä oli päinvastainen vaikutus.

Epäselväksi jäi onko kreetalaisilla couperosaa, tuota kalvakkojen suomalaisten ihovaivaa, joka saa vaivasta kärsivien posket punottamaan kuin torimummoilla. En muista nähneeni Välimerenmaiden asukkia, jolla olisi couperosaa.

Niin tai näin. Kassakone kilisi ja visat vinkuivat. Kaikenlaista rohtoa ja rasvaa suhahti pusseihin niin minulla kuin muillakin.

Manoussos Pediaditis, BioAroman yrittäjä_MG_9847 pikkukuva

Manoussos Pediaditis, BioAroman yrittäjä esittelee parfyymeja.

Avauskuvassa Bioaromassa työskententelevä Tonia Farsari, (vasemmalla) ja yrityksen omistaja Manoussos Pediaditis (oikealla) yrttivarastossa.

Olut avec

Kritsán kylän raittia reunustavat ovissa, seinillä, kaikkialla roikkuvat pitsit ja perinnekäsityöt. Hinnat vaikuttavat sen verran matalilta, että lienevätkö kaikki paikallista käsityötä kuten myyjät kertovat. Senkin uhalla, että saan taas yhden omituiselta näyttävän matkamuiston kotiini, ostin beigen pitsisomisteisen pyöreän pöytäliinan. Sopivan pyöreän pöytäliinan löytäminen on osoittautunut oikeaksi urakaksi.
Päivä oli jo pitkällä ja istahdimme omasta mielestämme ansaitulle oluselle yhteen monista pääraitin varrella houkuttelevista kahviloista. Olut!
”Kreetalla naiset harvoin uskaltautuvat kahviloihin”, kertoo oppaamme. ”He juovat kahvia keskenään joko kotona tai kuten nämä myyjänaiset takahuoneissa. Kahvilat ovat miesten maailmaa.”

Opas kuitenkin myöntää, että paikkakuntakohtaisia eroja löytyy. Pikkukylissä on eri meininki kuin vaikkapa Ateenassa. Oluen nauttiminen kuitenkin eroaa suomalaisesta tavasta, jolloin tuopin voi kiskaista milloin vain ja ilman mitään. Kreetalla tarjoilija kiireesti kiikuttaa oluen seuraksi jotain purtavaa. Tyhjään vatsaan ei juoda milloinkaan. Alkoholipitoiset juomat nautitaan vähintäänkin meze-pikkupalojen kanssa.

Jokaisella kreetalaisella 53 oliivipuuta

Pian koneen laskeuduttua posottelimme melko maltillista vauhtia Heraklionin kentältä kohti Neápolia. Oppaanamme toimiva Katerina Tsagaraki kertoi, että moottoritietä kutsutaan Kansallistieksi. ”Jos jotain hyvää 1970-luvun taitteen sotilasjuntan ajata tulee löytää, niin se on tämä tie. Siitä on uskomaton apu vielä tänäkin päivänä”.
Banaaniviljelmiä vilahti pikkubussin ikkunasta. Kreetalaisia banaaneja viljellään kasvihuoneissa – oppaamme kutsu niitä hot houseiksi. Osa banaanipuista näyttää kasvavan myös ulkosalla. Kreetalaiset banaanit ovat kuulemma makeita ja paljon parempia kuin tuontibanaanit. Ne tulee nauttia paikan päällä, sillä ne eivät kestä kuljetusta.
Oliivipuita – noin 35 miljoonaa – vau! Saarella asuu noin 670 000 ihmistä. Jokaiselle kreetalaiselle riittäisi 53 puuta, jos ne jaettaisiin tasan. Tähän epätieteelliseen lopputulokseen pääsimme porukalla. Kerrottakoon, ettei joukossamme ollut yhtään taloustoimittajaa.
Neápolissa tutustuimme yhteen monista kreetalaisista perheyrityksistä. Vassilakis Emm. S.A. on tuottanut oliiviöljyä jo vuodesta 1865.

www.vassilakisestate.gr

Siinä se on Kreetan paras oliivilaatu koroneiki_MG_9624 pikkukoko

Siinä se on Kreetan paras oliivilaatu koroneiki.

Oljynmaistelua pikkukoko_MG_9644

Tervetuloa maistelemaan eri öljyjä.

 

Manolis Vassilakis _MG_9646 pikkukoko

Perheyritystä johtaa Manolis Vassilakis.

George Marris vävy myyntipäällikkönä_MG_9635 pikkukoko

Vävy George Marris toimii myyntipäällikkönä.

 

Kristina Munro_MG_9642 pikkukoko

Kristina Munro esittelee yrityksen muitakin herkkuja. Kaktusviikuna kuuluu kreetalaisiin herkkuihin eri muodoissaan. Tässä hillona.

 

 

 

 

 

 

Kaulaa myöten vedessä

Kreetalla rantaviivaa riittää: tuhat kilometriä, joista 300 kilometriä hiekkarantaa. Mummot suuntaavat vesijumppaamaan Sougiaan, Geranin, Agios Pavlosiin, Plakiasiin tai Pamnoniin. Nämä rannat syvenevät nopeammin kuin monet lapsiperheiden suosimat rannat. Vihjeet antoi oppaamme Vasso Katsantoni (eikö olekin hauska sukunimi).

Kaulaa myöten vedessä Sitian kylä levittyy kukkulan rinteisiin_MG_0020 pikkukoko
Oppaan mainitsemissa paikoissa en käynyt mutta miellyin Sitian uimarantaan. Auringonnousun aikaan seisoin monena aamuna kaulaani myöten vedessä ja katselin kukkulan rinteisiin levittynyttä Sitiaa ja  kalastusaluksia, jotka hiljalleen  lipuivat saaliineen laituriin.

Kumpi meistä on isompi IMG_0075 pikkkoko

Kumpi meistä mahtaa olla isompi

Rantahiekalla mekastivat kulkukoirat.Rantatossut ja pyyhkeen nostan nykyään jemmaan aurinkovarjon pinnoihin. Santorinilla kulkukoira vei toisen rantatossuni, eikä palauttanut. Piti ostaa uudet. Toisaalta hyvä niin, sillä näin hyviä tossuja en olisi saanut Suomesta. Pohjat pitävät kaikenlaisella pinnalla. Kestävätkin ovat, täyttävät varmaan kohta kymmenen vuotta.

Yleensä heti auringon noustua rannalle ilmestyivät ensimmäiset uimarit. Eikä kauaakaan kun kymmenkunta kreikkalaista palaveerasi ringissä aaltojen vaimeasti liplattaen ympärillä.

Sitian ranta syvenee riittävän nopeasti vesijumppaajan tarpeisiin. Yhtenä aamuna tunti vierähti suloisen lämpimässä vedessä. Kevyttä, suorittamisesta vapaata nautintoa, josta ymmärsin nousta vasta kun iäkäs herra ryki ja sylki lähistöllä mereen.

Kreetalle

Tätä Kreetan reissua suunniteltiin pitkään, siirrettiin ja siirretiin, milloin mistäkin syystä. Vihdoin viime keväänä tilasimme ja maksoimme lentoliput. Matkaan oli lähdössä lisäkseni kuusi muuta matkailutoimittajaa.
Kreikan matkailutoimiston ohjelman sisältö oli summittainen ja sellaisena se pysyi lähdön aattoon asti. Lisäjännitystä toi Suomessa ammattiliittojen lähtöpäiväksi asettama mielenilmaus, jonka pelättiin hankaloittavan kaikenlaista liikkumista.
Minuutilleen saavuimme kuitenkin Heraklionin lentokentälle. Siitä matka jatkui Kreetan matkailuviranomaisten laatiman hahmotelman mukaan. Kiinnostava yksityiskohta löytyi heti ohjelmaa vilkaistessa: kellonaikoja ei ollut itäpuolen ohjelmassa olenkaan, oli vain luetteloa paikoista, joissa kävisimme. Päivät venyivät pitkiksi, mutta paljon ehdimme nähdä, kokea ja tavata erilaisia toimijoita.
Paikalliset perheyritykset tekivät minuun suuren vaikutuksen. Olen itsekin yrittäjä ja mielelläni opin muilta yrittäjiltä olivat he sitten suomalaisia, kreikkalaisia tai muita. Jos aikaa olisi ollut enemmän – nythän nämä kohtaamiset olivat yksipuolista tiedonkeruuta, kreikkalaiset kertoivat omasta toiminnastaan – olisimme voineet jakaa kokemuksiamme puolin ja toisin. Ehkä joskus toiste…
Kommelluksitta tämäkään reissu ei sujunut. Niihin ja matkan sisältöön voi palata nyt kun matkaväsymys on jo osin nukuttu pois.

Aivan ensimmäiseksi häkellystä aiheutti se, että pari selvästi sekä nimeltään että ulkomuodoltaan naiselta näyttävää oli määritelty herroiksi lentolipuissa. Finnairin asiakaspalvelussa asiaan suhtauduttiin vakavasti. Sukupuoli tulee muuttaa ennen lentoa. Lisäkustannuksia: 35 euroa muutosmaksu ja kolmisen euroa minuutilta puhelukuluja asian hoitamisesta.

Vihonviimeisenä päivänä ennen lentoa mummo saatiin muutettua ukista takaisin mummoksi. Lentokentällä en voinut olla kyselemättä, miten virkailija olisi minuun suhtautunut jos muutosta ei olisi tehty. ”Ei se olisi lennolle pääsyä estänyt. Ehkä vaikeuksia olisi mikäli matka olisi suuntautunut vaikkapa USA:han”.

Ja niinhän siinä kävi, että se toinen Mr., joka ei ollut huomannut tehdä sukupuolenvaihdosta kulki mennen tullen ilman mitään hankaluuksia. Kukaan ei kysellyt oliko mies vai nainen.

Oli muuten hieno lentosää.

Vaaliuurnilla Kreetalla

Satuinpa Kreetalla Karidin kylään äänestyspäivänä. Kuudenkymmenen vakituisen asukkaan kylässä kylän pomo – presidentiksi kutsuivat – kävi pudottamassa painavan sanansa vaaliuurnaan.

aanestamaan tasta ovesta _MG_0100 pikkukoko

Käy sisään äänestyspaikalle

 

tervetuloa aanestamaan_MG_0116 pikkukoko

Tervetuloa antamaan äänesi

 

 

 

 

 

 

 

 

 

aanestusuurnaan viela _MG_0112 pikkukoko

Kylän johtaja pudottaa mielipiteensä vaaliuurnaan.

Ja sitten kahville ja miettimään mitenkähän vaaleissa käy.

Mitenhän vaaleissa käy _MG_0129 pikkukoko

Hyviä uutisia jaettiin kahvittelun lomassa.

Karidin kylässä sijaitsee Sitian geopuiston infopiste. Sitia Nature Park liitettiin maailman geopuistojen listalle eilen 19.9.2015.
ww.sitia-geopark.gr