Mistä löytyvät Rodoksen parhaat rannat? 5 ideaa Kreikan suosikkisaarelle

Rodoksella on kymmeniä rantoja
Onko yhtäkään toista kesälomakohdetta, jota suomalaiset rakastaisivat enemmän kuin Rodosta? Kreikan ajattomalla lomasaarella on yli 40 rantaa, joiden joukkoon mahtuu kaikkea pitkistä hiekkarannoista pieniin kivirantoihin sekä suojaisiin poukamiin.
Monelle matkailijalle tulevat ensimmäisenä vastaan Rodoksen kaupungin vilkkaat rannat, joita suomalaiset kutsuvat Ellin rannaksi ja Tuuliseksi rannaksi. Lomalla kannattaa kuitenkin varata aikaa ainakin yhdellä muulla rannalla vierailua varten.
Rodoksella rantasää jatkuu pitkälle lokakuuhun, ja saarelle pääsee helposti sekä pakettimatkalla että halpalennoilla. Miltä rannalta sinä aloitat lomasi?
1. Prasonisi on kahden meren ranta
Rodoksen eteläkärjessä sijaitseva Prasonisi on ranta, jossa kaksi merta kohtaavat. Samalla uimareissulla voi siis pulahtaa sekä Egeanmereen että Välimereen. Rannan nimi voidaan kirjoittaa myös muodossa Prassonissi.
Tuulinen ja kirkasvetinen Prasonisi on uimareiden ja auringonottajien lisäksi myös erityisesti purjelautailijoiden suosiossa. Hiekkakaistaleen molemmilla puolilla on oma poukama, ja rannalta voi myös kävellä pienelle saarekkeelle – jos vesitilanne sen sallii. Rannan kupeessa toimii ravintoloita.

Rodoksen kaupungista on Prassonisin rannalle noin 90 kilometrin matka. Lindokselle etäisyys on noin 50 kilometriä. Jos suunnittelet vuokraavasi auton, sopii vierailu rannalla hyvin yhdeksi pysähdyspaikaksi Rodoksen saarikierroksella.
2. Anthony Quinn Bay – filmitähden mukaan nimetty poukama
Jos rakastat rantoja, joihin liittyy herkullinen tarina, suuntaa Anthony Quinn Bayn rannalle Rodoksen koillisrannikolle. Pienikokoinen poukama sijaitsee vain neljän kilometrin päässä Falirakista aivan Ladikon rannan kupeessa.
Ranta on saanut nimensä meksikolais-amerikkalaisen filmitähden Anthony Quinnin mukaan, joka esiintyi Kreikassa kuvatuissa elokuvissa 60-luvulla. Navaronen tykit -elokuvaa kuvattiin Rodoksella, ja Quinn ihastui saareen.

Quinnin ja Rodoksen saaren välit tulehtuivat myöhemmin juuri tämän samaisen poukaman takia. Poukama oli tarkoitus lahjoittaa näyttelijälle puoli-ilmaiseksi kiitoksena saaren saamasta näkyvyydestä. Myöhemmin kaupat peruttiin, eikä närkästynyt Quinn enää astunut Rodoksen maaperälle.
Kuumimman sesongin aikana Anthony Quinn Bay täyttyy nopeasti auringonpalvojista ja snorklaajista. Lapsiperheiden kannattaa huomioida, että poukama on kivinen.
3. Faliraki on pitkä ranta palveluineen
Rodoksen kaupungin rantojen lisäksi yleisin ranta, jolle matkailijat päätyvät, on lähellä sijaitseva Falirakin ranta. Kohde on erityisesti lapsiperheiden suosiossa, ja sinne pääsee pakettimatkalla myös Suomesta.
Faliraki on perinteinen pakettimatkakohde, jossa rantaviivaa täplittävät hotellit, ravintolat ja erilaiset vesihuvitukset. Salaista autiorantaa ei siis kannata lähteä etsimään täältä.

Sen minkä Faliraki häviää eksoottisuudessa monille muille rannoille, se korvaa helppoudella ja käytännöllisyydellä. Erityisesti pienten lasten kanssa matkustavat arvostavat sitä, että palvelut ovat lähellä. Pituutta rannalla on jopa neljä kilometriä.
Falirakissa lomailevien kannattaa poiketa myös viereisellä Kalithean rannalla, joka tunnettiin aikoinaan kuumista lähteistään. Alueella on mielenkiintoista arkkitehtuuria mosaiikkeineen.
4. Agios Pavlos eli St. Paul’s Bay – Lindoksen ykkösranta
Historiallinen Lindos ja sen akropolis kuuluvat Rodoksen tärkeimpiin nähtävyyksiin. Jos vierailet loman aikana Lindoksella, jää samalla viettämään myös rantapäivää. Agios Pavlos, joka tunnetaan myös englanninkielisellä nimellä St. Paul’s Bay, on Lindoksen suosituin ranta.

Kesäkuukausina Lindokselle tehdään paljon päiväretkiä, joten poukama ruuhkautuu helposti. Rannalla voi vuokrata aurinkotuoleja, ja kävijöitä palvelee rantaravintola.
Paikallisen legendan mukaan ranta on saanut nimensä paikan päällä vierailleen Apostoli Paavalin mukaan. Samassa poukamassa sijaitsee myös pieni kirkko, joka on suosittu hääparien keskuudessa.
5. Tsambika on helppo retkikohde lomakeskuksista
Falirakin ja Lindoksen välimaastossa sijaitseva Tsambika on klassinen kultahiekkainen ranta, jonka matalat rantavedet sopivat myös perheen pienimmille. Rannalla on kaikki tarvittavat palvelut sekä mahdollisuuksia harrastaa vesiurheilulahjeja.

Tsambikan nimi viittaa rannan yläpuolella kukkulan huipulla sijaitsevaan luostariin. Jos kaipaat rantapäivään pientä liikuntaa, nouse kukkulalle tutustumaan luostariin tai ihailemaan maisemia näköalapaikalta.
Noin 30 kilometrin päässä Rodoksen kaupungista sijaitseva ranta on helppo päiväretkikohde monista saaren lomakohteista.
Lue myös: Tässä loistava päiväretkikohde Rodokselta: vieraile loman aikana hurmaavalla Symillä
Teksti: Maria Hietala
Kuvat: Shutterstock
Aiheeseen liittyvät artikkelit
Lisää aiheeseen liittyviä artikkeleja






