Parga – idylli meren rannalla

Paikallistenkin suosima Parga ihastuttaa postikorttimaisemillaan ja pienen kylän vieraanvaraisuudella.

Kohdeopas: Parga

Parga, Kreikka

Idyllinen pikkukylä Kreikan länsirannikolla tarjoaa täydelliset puitteet rennolle lomailulle. Tekemistä on juuri sopivasti, ja kirkkaana välkehtivä Välimeri kruunaa loman.

Parga on ollut jo kauan suosittu lomakohde sekä ulkomaisten että kreikkalaisten matkailijoiden keskuudessa. Venetsialaisvaikutteita saaneesta kylästä löytyvät niin upeat uimarannat, herkullinen ruoka kuin jylhän kaunis luontokin.

Pikkukylä rannikolla

Pargan kylä sijaitsee manner-Kreikassa maan länsirannikolla. Pienessä idyllisessä kylässä on vain noin 2 000 asukasta, ja matkailu onkin alueen tärkein elinkeino. Hiekkarannat ympäröivät kylää, ja turkoosina hohtava Joonianmeri houkuttelee erilaisten vesiaktiviteettien pariin.

Amfiteatterin muotoon rakennettu Parga on ennen kaikkea rantakohde, joka sopii rauhallisuutensa vuoksi erinomaisesti koko perheelle. Nähtävyyksien perässä kylään ei kannata matkustaa, mutta kylän ympäristöstä löytyy useita mielenkiintoisia retki- ja patikointikohteita eikä muihin lähistön kaupunkeihinkaan ole pitkä matka.

Parga, Kreikka
Valtos beach on yksi Pargan parhaista rannoista.

Kuuma kesäkohde

Lomasesongin aikaan Parga on kiireisimmillään, joten jos kaipaa tekemistä ja vilkasta kyläidylliä, lämpöä rakastavan paras aika matkustaa on lomasesongin aikana, kun aurinkoisessa säässä elohopea hipoo 30 astetta. Kesät ovat rannikon kuivinta aikaa.

Jos haluaa välttyä sesongin ruuhkilta, parhaat ajat matkustaa ajoittuvat aikaiseen kesäkuuhun ja myöhäiseen syyskuuhun. Merivesi on riittävän lämmintä uimiseen toukokuusta lokakuuhun.

Talvisin Pargan sää on tyypillinen Kreikan rannikon sää – sateinen, kolea ja tuulinen. Lämpötila pysyttelee 15 asteen tuntumassa ja kylmimmillään saattaa pudota muutamaan lämpöasteeseen. Talvet ovat kuitenkin lyhyitä, ja niiden aikana voi kokea aidon kreikkalaisen kylätunnelman, sillä muita matkailijoita ei juuri ole.

Autolla retkelle lähiseudulle

Parga on rentouttava kohde rantalomalle, ja sen lähistöltä löytyy paljon mielenkiintoista nähtävää. Matkailijan kannattaa lähteä kiertämään autolla lähiseudun kaupunkeja ja kyliä.

Esimerkiksi Prevezan ja Igoumenitsan kaupunkeihin on vain joitakin kymmeniä kilometrejä, ja Pargasta käsin on helppo tehdä retkiä myös Paxokselle ja muille lähisaarille.

Turvallista matkailua sydämellisessä kylässä

Kreikka on turvallinen ja vieraanvarainen matkailumaa, mikä näkyy erityisesti pienissä kylissä kuten Pargassa.

Suurin osa kreikkalaisista on ortodoksikristittyjä, joten pyhimyksiä kunnioitetaan syvästi, luostareita on paljon ja perhejuhliin kuuluu kirkollisuus. Myös matkailijan kannattaa käyttäytyä kunnioittavasti uskonnollisissa paikoissa, eli vähintään hartiat on syytä peittää kirkkoon tai luostariin mennessä.

Kreikassa pärjää melko hyvin englannilla, mutta kreikkalaisten kirjaimien osaamisesta ei ole haittaa. Myös tavalliset fraasit voi opetella ennen matkaa.

LENNOT, MAJOITUS JA LIIKKUMINEN PARGASSA

Parga, Kreikka
Parga sopii rauhalliseen rantalomailuun, ja se on myös paikallisten matkailijoiden suosiossa.

Valmismatka on helpoin vaihtoehto

Helpoimmin Pargaan pääsee jonkin matkanjärjestäjän kautta ostamalla joko lennot ja hotellin pakettina tai pelkät lennot. Pargaan järjestävät matkoja muun muassa Aurinkomatkat, Apollomatkat ja Tjäreborg.

Lähin lentokenttä sijaitsee Prevezassa, josta on noin 65 kilometriä Pargaan. Prevezaan voi lentää lomalentojen lisäksi myös välilaskulla esimerkiksi Ateenan kautta. Lentokentältä pääsee perille kätevimmin taksilla tai paikallisbussilla.

Kesäkausina myös Norwegian lentää Korfun saarelle, josta pääsee laivalla Pargaan.

Hotellien lisäksi yksityismajoitusta

Perinteisten hotellien lisäksi Pargasta löytyy myös jonkin verran yksityismajoitusta sekä leirintäalue. Vaivattominta on varata majoitus matkanjärjestäjän kautta. Hotelleja voi etsiä myös muun muassa Rantapallon hotellihausta.

Hintataso on suunnilleen sama kuin Suomessa.

Auton vuokraaminen kannattaa

Kyseessä on pieni kylä, joten liikkumiseen riittävät hyvin omat jalat. Jos haluat lähteä kiertämään lähialueen kyliä ja kaupunkeja, auton tai moottoripyörän vuokraaminen on hyvä vaihtoehto. Myös paikallisbusseilla pääsee lähimpiin kaupunkeihin ja aina Ateenaan asti.

PARGAN NÄHTÄVYYDET

Parga, Kreikka
Ali Pasan linnoitus on hyvä näköalapaikka Pargassa.

Linnoituksia ja lähisaaria

Suuria nähtävyyksiä Pargassa ei juuri ole, mutta pienempiä vierailun arvoisia kohteita löytyy useita. Historiasta ja linnoituksista kiinnostuneiden kannattaa vierailla ainakin aivan kylän vieressä sijaitsevassa Venetsialaisessa linnoituksessa, jonne on viehättävä patikkamatka, sekä Anthousan kylässä sijaitsevassa Ali Pasan linnoituksessa. Myös Vlachernan luostari on vierailun arvoinen kohde.

Hyvä retkikohde on myös Panagian saari, joka sijaitsee aivan kylän edustalla. Sinne pääsee ajoittain kävellen veden ollessa matalalla. Saarelta löytyy muun muassa kirkko sekä pieni linnoitus. Hyviä päiväretkikohteita lähiseudun kaupunkien lisäksi ovat muun muassa Paxoksen ja Antipaxoksen saaret.

Upeat rannat

Pargan lähellä on neljä hyvää rantaa: Valtos, Lichnos, Krioneri ja Piso Krioner. Rannat tarjoavat mahdollisuuksia auringonpalvonnan ja uimisen lisäksi myös monenlaiseen vesiurheiluun. Rannoilla voi harrastaa ainakin sukellusta, snorklausta, vesihiihtoa ja melontaa.

Krionerin ja Piso Krionerin rannat ovat aivan kylän edustalla, Valtos ja Lichnos hieman kauempana. Näille rannoille on kuitenkin säännöllinen vesibussikuljetus eikä kävelymatkakaan ole pitkä.

PARGAN PARHAAT

Parga, Kreikka
Pargan edustalla olevalle Panagian saarelle pääsee vuoroveden aikaan kävellen.

Parhaat nähtävyydet

  1. Venetsialainen linnoitus
  2. Ali Pasan linnoitus
  3. Vlachenan luostari
  4. Panagian saari
  5. Rannat: Valtos, Lichnos, Krioneri ja Piso Krioner

Lisätietoa

PargaPortal
Kreikan matkailun sivut

Teksti: Suvi Huttunen, Elina Venttola
Kuvat: Shutterstock, Istockphoto

Päivitetty: 15.3.2019

Kreikka: Lue lisää kohdeoppaita

Kerro kokemuksesi ja jaa omat matkavinkkisi!

Kommentoi nimimerkillä tai Kirjaudu sisään. Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Mitä mieltä olet?

3 kommenttia

Olin toukokuun alussa poikani kanssa Pargassa (hän jo toisen kerran) Sinne haluan taas uudestaan!! Hieno paikka Ystävälliset ihmiset!!

Pargassa vierailleena ehdottomasti suosittelen oman auton vuokraamista. Suhteellisen kähellä on monta hienoa nähtävyyttä ja kaupunkia.

Huomioi, että keväällä ja alkukesästä hyttyset kiusaavat ja esim.venetaksit eivät luultavasti liikennöi ennen sesonkia, eli juuri keväällä ja alkukesästä.

Hotellit ovat ennen sesonkia halvempia ja rannat rauhallisempia. Pargassa on paljon hyviä ravintoloita, rantaraflat luonnollisesti kalliimpia.

En ou käyny Pargassa, mutta oun kuullut jopa siellä olleen matkaoppaan kehunneen sitä. Kuvvii sieltä kahtoissa on heleppo olla sammoo mieltä.
Myö oumma käynyt usseemmassa Kreikan kohtteessa ja yhttää huonnoo kokemusta ei ou tullu kohalle.