Liparisaaret

Nämä tulivuoret ovat aktiivisia edelleen – Sisilian upeimmat luontokohteet

Tiesitkö, että Sisilian tulivuoret ovat jatkuvasti aktiivisia? Rantalomaan Italiassa kannattaa yhdistää myös vierailu näissä upeissa luontokohteissa.

Sisilian luonto on ainutkertainen

Sisilian pitkät ja paahteiset kesät sekä alueen tuliperäinen historia satojentuhansien vuosien takaa tekevät saaren luonnosta ainutkertaisen. Saaren pohjoisosaa hallitsevat karun kauniin vulkaaniset vuoret. Etelärannikolla on enemmän hiekkarantoja ja vehreämpää maisemaa.

Valitsimme esittelyyn kolme kaunista luontokohdetta Sisiliasta – valitse näistä sopivin omalle lomallesi tai kierrä vaikka kaikki. Italiassa kun ollaan, kiire ei ole.

1. Etna on edelleen aktiivinen

Yli kolmen kilometrin korkeuteen nouseva tulivuori Etna dominoi itäisen Sisilian maisemaa. Kaikkiaan 3 329 metriä korkea Etna on yksi maailman aktiivisimmista tulivuorista ja Euroopan suurin lajissaan. Sen iäksi arvioidaan jopa 500 000 vuotta.

Tuhoisimmin Etna purkautui vuonna 1669, jolloin purkaus kesti kaikkiaan 122 päivää. Etna on aktiivinen edelleen ja esimerkiksi vuonna 2002 koettiin rakennuksia tuhonnut purkaus, jonka jälkiä näkyy vuoren pohjoispuolella edelleen. Vuodesta 2013 lähtien Etna on kuulunut Unescon maailmanperintölistalle.

Vuorelle voi nousta joko etelästä Rifugio Sapienzan kautta tai pohjoispuolelta Piano Provenzanon kautta. Kraatereihin voi tutustua myös opastetuilla retkillä.

2. Sisilian vanhin luonnonsuojelualue

Palermon ja Trapanin puolessavälissä sijaitseva Riserva Naturale dello Zingaro oli perustamisvuonnaan 1981 Sisilian ensimmäinen luonnonsuojelualue. Zingarossa viihtyvät erityisesti lukuisat lintulajit, mutta myös alueen välimerellinen kasvisto on näkemisen arvoinen.

Puiston pääsisäänkäynti on kahden kilometrin päässä Scopellon kylästä sen pohjoispuolella. Puistossa on eri pituisten kävelyreittien ja rauhallisten uimapaikkojen lisäksi vierailijakeskus sekä useita paikallisesta luonnosta ja elämäntavasta kertovia museoita.

3. Hyppää laivaan Liparisaarille

Pieni Liparisaarten saariryhmä Sisilian pohjoispuolella houkuttelee maisemiinsa nykyisin jopa 200 000 kävijää vuosittain. Nämä tuliperäiset saaret tarjoavat upeita maisemia, kauniita uimapaikkoja ja paljon Välimeren aurinkoa. Saaristoon kuuluu seitsemän suurempaa saarta ja joukko pienempiä. Maisemaa hallitsevat vulkaaniset kalliot, jyrkänteet, luolat ja pienet rantapoukamat.

Tunnetuimmat saarista ovat pääsaaren Liparin lisäksi tulivuorisaaret Vulcano ja Stromboli. Stromboli kuuluu Etnan tavoin koko maailman aktiivisimpiin tulivuoriin. Sen huipulla on kolme aktiivista kraatteria, jotka purkavat painetta jatkuvasti.

Liparisaaret tunnetaan myös nimellä Eoliset saaret. Ne ovat kuuluneet Unescon maailmanperintölistalle vuodesta 2000 lähtien. Saarille pääsee lautalla Messinasta tai Milazzosta. Vilkkain matkailukausi heinä–elokuussa täyttää Liparisaaret turisteilla, mutta kauden ulkopuolisena aikana on rauhallisempaa.

>> Lue lisää Italian ihanista kohteista Rantapallon kohdeoppaasta!

Teksti: Riikka Krenn
Kuva: Istockphoto

Päivitetty: 15.5.2017

Arvostelut ja vinkit

1 Tähti2 Tähteä3 Tähteä4 Tähteä5 Tähteä (2 votes, average: 5.00 out of 5)

Kerro kokemuksesi ja jaa omat matkavinkkisi!

Kommentoi nimimerkillä tai Kirjaudu sisään. Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Mitä mieltä olet?

0 kommenttia