Kokeile Thaimaan kylpylöitä – näin hoidat koko kehon pikkurahalla
Matkoja kohteeseen Thaimaa
Hoitoja ja hemmottelua Thaimaassa
Thaimaa on kivunnut aasialaisen kylpyläammattitaidon kärkeen varmoin ottein sen jälkeen kun maan ensimmäiset kylpylälaitokset 1990-luvulla avattiin. 2000-luvun alussa perustettuun kylpyläalan kattojärjestö The Thai Spa Associationiin kuuluu satoja kylpylöitä ja jäsenmäärä kasvaa edelleen kovaa vauhtia.
Suomalaiseen kylpyläkulttuuriin kuuluvat oleellisena osana isot allasosastot, mutta Thaimaassa kylpylä käsitetään nimenomaan hoitolana, josta haetaan hemmottelua ja edistetään omaa hyvinvointia.
Thaimaan kylpylöissä ei tehdä vain hoitoja, vaan kysymyksessä ovat ennemminkin kaikkien aistien rituaalit. Monet kylpylät ovat loistokkaita ja ne ovat sisustettu Feng Shuin periaatteen mukaan. Jokainen yksityiskohta on tarkkaan harkittu: asiakasta kehotetaankin omaksumaan tasapainoinen ympäristö ja nauttimaan kaikin aistein.
Thaihieronnalla on pitkät perinteet
Thaimaan-lomalla hemmottelu ja kehonhuolto kuuluvat asiaan. Seksityöläiset ovat antaneet thaihieronnalle suomalaisten korvaan kyseenalaiselta kalskahtavan kaiun, mutta hieronnassa itsessään on kyseessä jopa yli 2 500 vuotta vanha arvostettu perinne.
Thaihieronnan juuret johtavat itse asiassa Intiaan, josta se onkin saanut ayurvedisia ominaisuuksia. Tyypillinen thaihieronta kestää noin tunnin ja on sekoitus hierontaa ja venytysharjoituksia, joissa hieroja käyttää käsiensä ja jalkojensa lisäksi koko kehoaan. Munkit ovat perinteisesti käyttäneet hierontaa yhtenä parannuskeinona luonnollisessa lääketieteessä.
Thaimaassa on myös mahdollista oppia perinteisen hieronnan salat osallistumalla kurssille. Pohjois-Thaimaan Chiang Mai on suosittu opiskelukaupunki, jossa toimii myös arvostettu hierontakoulu. Bangkokissa Wat Pho -temppelin yhteydessä järjestetään perinteisiä hierontakursseja.
Parista eurosta pariin tonniin
Edullisesta yleishintatasosta huolimatta myös Thaimaassa spa-hoitojen hinnoilla on laaja haitari: erityisesti kansainvälisten luksushotellien kylpylöissä maksat myös brändistä, puitteista ja kalliista tuotteista.
Korkealuokkaisia ja palkittuja spa-hoitoloita ovat esimerkiksi Six Senses -ketju sekä Hua Hinin terveyskylpylä Chiva-Som, joka tarjoaa kaikkea detox-lomista joogakursseihin.
Bangkokissa ja Thaimaan lomasaarilla turisteille kaupataan hierontoja ja hoitoja joka kadunkulmassa. Kilpailu pitää hinnat alhaisina, mutta halvimmissa hierontapaikoissa ja hoitoloissa ei kannata odottaa tyylikkäitä vastaanottohuoneita tai korkealaatuisia tuotteita.
Keskihintaiset hoitolat tarjoavat yleensä erinomaista vastinetta rahalle. Puitteet ovat miellyttävät, työn jälki on hyvää ja hinnat ovat suomalaisittain edulliset.
Manikyyrejä ja karvanpoistoja
Thaimaassa voi kerrankin hemmotella itseään laittamalla vaikka koko kehon edustuskuntoon. Manikyyrejä ja pedikyyrejä saa muutamalla eurolla, mutta taso vaihtelee myös näissä palveluissa.
Suomessa hintavia karvanpoistoja tehdään Thaimaassa edulliseen hintaan. Kotimaassa valloillaan on sokerointitrendi, kun taas Thaimaassa käytetään yleensä vahausta.
Isommat hoitolat tarjoavat kaikkia suosittuja kauneudenhoitotoimenpiteitä ripsienpidennyksistä kulmien värjäykseen ja hauskoihin fish spa -jalkakylpyihin.
Kroppa kuntoon kiireestä kantapäähän
Hierontojen lisäksi thaikylpylöissä panostetaan sekä kauneuden- että terveydenhoitoon. Monia kroonisia sairauksia voi hoitaa miellyttävän ilmaston lisäksi myös asiaankuuluvilla hoidoilla.
Kylpylöissä tarjotaan myös erilaisia yrtti- ja kukkakylpyjä, kasvohoitoja, hydroterapiaa, höyryhuonepalveluja, aromaterapiaa ja akupunktuuria. Suosituin kylpylähoito on tietysti perinteinen thaihieronta, jossa kehon sisäiseen energiaan vaikutetaan eri akupainantatavoilla ja venytysharjoituksilla.
Kylpylät myös tarjoilevat spesialistien suunnittelemia aterioita, sillä oikeanlaiseen ruokavalioon kiinnitetään hoitoloissa paljon huomiota.
Valitse sopiva hoito kylpylässä
Thaimaassa hoitotarjonta riippuu valitsemastasi kylpylästä. Rantapallo listasi muutamia yleisiä hoitoja, joita todennäköisesti löydät spa-hoitolassa.
- Thaihieronta: Perinteikäs thaihieronta on Thaimaan ylivoimaisesti suosituin hoitomuoto. Hieroja käyttää hoidon aikana jalkojaan, käsiään sekä koko kroppaansa. Thaihieronnassa ei käytetä öljyä. Edullisten hintojen ansiosta hieronnasta voi nauttia vaikka joka päivä.
- Aromaterapiahieronta: Suositko mieluummin öljyhierontaa? Aromaterapiahieronta tehdään käyttämällä iholle erilaisia eteerisiä öljyjä. Myös yrttihieronnat ovat spa-hoitoloissa suosittuja.
- Jalkahieronta: Thaimaassa ei voi olla törmäämättä suosittuun jalkahierontaan, joka perustuu jalkojen refleksipisteiden paineluun esimerkiksi verenkierron parantamiseksi tai stressien lievittämiseksi. Turistikohteissa jalkahierontaa tarjotaan hoitoloiden lisäksi lähes joka kadunkulmassa.
- Käsi- ja jalkahoidot: Hoidata kädet kauniiksi ja hemmottele jalkoja loman pitkien kävelyretkien päätteeksi. Myös sandaaleista aiheutuneille kovettumille voi antaa hoitolassa kyytiä.
- Vartalohoidot: Erityisesti korkeatasoisissa spa-hoitoloissa on tarjolla paljon erilaisia vartalokuorintoja ja -hoitoja. Rantalomalla vartalokuorinta on hyvä idea heti loman alussa tasaisen rusketuksen takaamiseksi.
- Kylvyt: Poreallaspulahdusten lisäksi hoitolat tarjoavat erilaisia hoitavia kylpyjä: kokeile esimerkiksi aromaattista kylpyä tai hemmottelukylpyä ruusunterälehdillä tai maidolla.
- Fish Spa: Viime vuosina Fish Spa -hoidot ovat yleistyneet vauhdilla, ja niitä löytyy helposti Thaimaan kylpylöistä ja esimerkiksi ostoskeskuksista. Kyse on jalkakylvystä, jossa altaassa uivat garra rufa -kalat kuorivat kuolleet ihosolut pois. Thaimaassa on muistutettu matkailijoita valitsemaan kalahoidot huolella, sillä piittaamattomuus hygieniasta saattaa johtaa ikäviin tulehduksiin.
Teksti: Jenna Lehkonen, Maria Hietala
Kuvat: iStockphoto
Löydä halvat lennot Thaimaahan >>