Näin yllättäviä hotelleja Thaimaasta löytyy – 8 majapaikkaa, joista et saa katsettasi irti

1. Keemala Phuket
Ehkä koko Phuketin upein ja erikoisin hotelli Keemala tarjoaa erilaisia mökkejä sekä puumajoja ja linnunpesiä muistuttavia pikkuhuviloita. Osassa on omat uima-altaat. Parhaiten ikimuistoinen majapaikka sopii pariskunnille romanttista lomaa tai vaikka häämatkaa varten. Vieraita palvelee myös ravintola sekä erilaisia hoitoja tarjoava spa.
Keemala sijaitsee sademetsämaisemissa noin kolmen kilometrin päässä Kamala Beachilta. Tätä lomaa varten kannattaa säästää hieman tavallista ahkerammin, sillä huoneiden hinnat alkavat noin 450 eurosta.
2. Shanghai Mansion
Bangkokissa toimiva Shanghai Mansion on kiinalaistyylinen boutique-hotelli, jossa tunnelmaa on inspiroinut erityisesti 30-luvun Shanghai. Tummilla sävyillä ja väreillä sisustettu hotelli sopii elämyshakuisille matkailijoille – vuonna 1892 valmistunut rakennus on toiminut aiemmin esimerkiksi teatterina ja oopperatalona. Hotellissa on myös perhehuoneita.
Chinatownissa sijaitsevalla hotellilla on erinomainen hinta-laatusuhde. Huoneiden hinnat alkavat noin 50 eurosta.
3. Bangkok Tree House
Bangkokin Chao Phraya -joelle rakennettua Bang Krachaon saarta kutsutaan pääkaupungin keuhkoiksi. Saarella pääsee irtautumaan metropolin metelistä esimerkiksi Bangkok Tree House -hotellissa, jossa on nimensä mukaan viihtyisiä puumajoja. Hotelli on myös sitoutunut keräämään jätettä joesta. Hinnat alkavat noin sadasta eurosta yötä kohden.
4. Anantara Golden Triangle Elephant Camp & Resort
Anantara-luksusketjun resortissa Thaimaan Chiang Raissa toimii elefanttileiri. Hotellin mukaan elefantit on pelastettu esimerkiksi show-esityksistä ja laittomilta leireiltä. Alueella voi majoittua läpinäkyvässä viidakkokuplassa, josta käsin pääsee seuraamaan elefantteja ja ympäröivää luontoa. Kuplahuoneissa on ilmastointi ja niihin kuuluu kylpyhuone, jossa ei ole läpinäkyvät seinät.
Hotellin verkkosivujen mukaan kuplayön hinnat alkavat noin 500 eurosta kahdelle hengelle. Valittavana on myös tavallisia hotellihuoneita.
Anantara Golden Triangle Elephant Camp & Resort
5. The Grand Morocc Hotel
Pohjois-Thaimaan Chiang Maissa toimii useampia persoonallisia hotelleja. Yksi näistä marokkolaistyylinen The Grand Morocc Hotel, joka on rakennettu samalla tavalla kuin tyypilliset riad-hotellit: sisäpihalla on uima-allas, jota hotellirakennus kiertää. Teema näkyy myös huoneiden sisustuksessa.
Kaikki hotellihuoneet ovat joko yhden tai kahden makuuhuoneen sviittejä. Hotelli sijaitsee kaupungin ulkopuolella.
6. Big Joey Country Hotel
Et varmasti odottanut majoittuvasi Thaimaassa tiipiissä, mutta siihenkin on olemassa mahdollisuus. Khao Yaissa noin 140 kilometrin päässä Bangkokissa toimiva Big Joey Country Hotel tarjoaa telttojen lisäksi majoitusta myös tavallisissa huoneissa. Country-henkisessä hotellissa on uima-allas ja oma ravintola.
7. Soneva Kiri
Koh Koodin rauhallisella saarella sijaitseva Soneva Kiri on luksustyyliin rakennettu ekohotelli, jossa majoitutaan viidakkohuviloissa. Suurimmassa näistä on jopa kuusi makuuhuonetta. Hotelli kannustaa vieraita jättämään vierailun ajaksi kengät pois ja välttämään uutisia ulkomaailmasta.
Pariskuntien ja kaveriporukoiden lisäksi Soneva Kiri sopii myös perheille. Hotellissa on Den-niminen puumaja, jossa lapset voivat leikkiä ja opetella erilaisia taitoja ohjatusti.
8. River Kwai Jungle Rafts
Jos haluat tehdä retken Thaimaan Kwai-joelle, kannattaa varata aikaa ainakin yhden yön pysähdykseen perillä. Kukapa ei haluaisi kokeilla kelluvaa majapaikkaa? River Kwai Jungle Rafts on alueen ensimmäinen kelluva hotelli, joka on toiminut jo vuodesta 1976 saakka. Alun perin veden päälle rakennettujen huoneiden ajateltiin pysyvän viileämpinä tropiikissa. Mon-tyyliä kunnioittaen sisustettujen huoneiden edustalla on terassi, jossa voi maata riippukeinussa.
Samalla joella toimii myös FloatHouse River Kwai Resort -hotelli, jossa on hieman tasokkaammat puitteet.
Teksti: Maria Hietala
Kuvat: Keemala Phuket, Instagram
Aiheeseen liittyvät artikkelit
Lisää aiheeseen liittyviä artikkeleja







