Hyppää sisältöön

Thaimaan “kuoleman kahvila” on omituinen paikka, mutta matkailijoilla on yksi syy käydä siellä

Rantapallon päätoimittaja Inka Khanji
Inka Khanji Päivitetty: 28.03.2018
Bangkokin kuolemakahvila on hämmentävä kokemus.

Elä täysillä, muistuttaa kuolemakahvila

Kaikki, jotka ovat joskus lomailleet Thaimaan pääkaupungissa, ovat todennäköisesti bonganneet persoonallisia ravintoloita. Bangkokista löytyy muun muassa yksisarviskahvila, Hello Kitty -kahvila sekä kissakahviloiden tapaan toimiva kanikahvila.

Jos haluat jotain astetta synkempää, ota suunnaksi Bangkokin kuolemakahvila Kid Mai Death Cafe. Tässä paikassa kaikki juomalistasta sisustukseen muistuttaa reissaajia viimeisestä matkasta.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Hämmentävässä kahvilassa kävijät voivat tilata kahveja, joiden nimet on laitettu uuteen uskoon tavallisten cappuccinojen ja espressojen sijaan. Listalta löytyy esimerkiksi “Kuukausi jäljellä”, “Viikko jäljellä” sekä tietysti “Viimeinen päivä”.

Hautajaiskukilla koristellussa tilassa asiakkaat voivat jopa kirjoittaa epävirallisen testamenttinsa tai suunnitella omia hautajaisiaan. Herkimmille paikka voi tuntua vähintäänkin epämukavalta.

Miksi kukaan sitten haluaisi poiketa kuolemalle omistetussa kahvilassa? Liikeidean takana on ajatus elämän arvostamisesta. Konsepti haluaa muistuttaa asiakkaita nauttimaan jokaisesta hetkestä aivan kuin se olisi viimeinen.

Kahvilaan on ripoteltu englanniksi kirjoitettuja kylttejä, jotka muistuttavat, ettei kukaan saa maan päältä mitään mukaansa. Samalla kävijöiltä kysytään, ovatko he eläneet elämänsä siten, että voisivat olla siihen tyytyväisiä jos eivät enää aamulla heräisikään.

Omituisesta kahvilasta löytyy jopa ruumisarkku. Kävijät, jotka sujahtavat arkkuun makaamaan, saavat pienen alennuksen juomistaan.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Kahvila haluaa asiakkaidensa kohtaavan ajatuksen kuoleman väistämättömyydestä – ja kävelevän sen jälkeen ulos iloiten siitä, että ovat hengissä. Kahvilasta löytyykin teksti, jossa asiakasta inspiroidaan kysymällä, mitä tämä on aina halunnut tehdä.

Kid Mai Death Cafe sijaitsee keskeisellä paikalla Bangkokissa lähellä Victory Monument -muistomerkkiä.

Katso alta matkailijoiden jakamia kuvia kuolemakahvilasta – menisitkö itse tänne?

A post shared by Takerukungz (@takeru_4) on

A post shared by PATEL! (@aon_patel) on

A post shared by 7154 (@wan.phnx) on

A post shared by Surarak, A. 1997 (@dearatyas) on

A post shared by Bell Marisa (@bellmarisa_) on

A post shared by ansonzhao (@anson_chiu114) on

A post shared by @about_abear on

Lue myös: Onko tässä Bangkokin erikoisin ravintola? Täällä et voi syödä ajattelematta seksiä

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Lähde: Oddity Central
Kuvat: Inka Khanji, Instagram

Rantapallon päätoimittaja Inka on aina valmis seikkailuun. Jos voi itse valita, suuntaa hän kaikkein mieluiten aktiivimatkalle maailman ääriin.
Lue lisää

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Thaimaan Songkran

Varo näitä asioita, jos matkustat Thaimaahan huhtikuussa – 10 faktaa Songkranista

Ravintola Blanko

Turun parhaat ravintolat – 27 paikkaa, joita kannattaa kokeilla

Thaimaan kalenteri

Miksi Thaimaassa eletään aivan eri vuotta kuin Suomessa? Vilkaisu kalenteriin lyö ällikällä

Thaimaa

Seitsemän asiaa, jotka yllättävät ensikertalaisen Thaimaan Phuketissa

Lisää aiheeseen liittyviä artikkeleja