Hyppää sisältöön

Näissä lomakohteissa suomalaisille sattuu eniten liikenneonnettomuuksia

Maria Hietala
Maria Hietala Päivitetty: 14.10.2013
Vakuutusyhtiön tilastot paljastavat ulkomaiset lomakohteet, joissa pelti kolisee useimmin.

Thaimaassa eniten liikenneonnettomuuksia

Suomalaisturistit joutuvat liikenneonnettomuuteen useimmin Thaimaassa, Espanjassa ja Kreikassa. Vakuutusyhtiö Ifin vahinkotilastojen mukaan Thaimaassa sattuu lähes kolminkertainen määrä liikennevahinkoja listan kakkoseen Espanjaan verrattuna.

Thaimaan liikenneonnettomuuksissa taustalla on vakuutusyhtiön mukaan usein paikallinen liikennekulttuuri. Myös vasemmanpuoleinen liikenne ja huonokuntoiset tiet aiheuttavat ongelmia.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

– Skootteria ajaessa on ehdottomasti käytettävä kypärää ja harkittava milloin ja mihin ajaa. Esimerkiksi ruuhka-aika vilkkaasti liikennöidyllä alueella kannattaa jättää suosiolla välistä, vaikka olisikin kokenut kuski, sanoo Ifin vakuutusjohtaja Riitta-Liisa Salonen.

Ifin mukaan noin seitsemän kymmenestä suomalaisesta hankkii lomalle matkavakuutuksen. Opiskelijoista jopa 36 prosenttia reissaa ilman vakuutusta.

– Vaikka paikallisen ajoneuvon liikennevakuutus periaatteessa kattaisi liikennevahingon, turistin voi olla mahdotonta saada korvauksia – etenkin jos itse makaa sairaalassa loukkaantuneena. Korvaustaso voi myös olla todella alhainen, Salonen sanoo.

Lähde: If

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Thaimaan Songkran

Varo näitä asioita, jos matkustat Thaimaahan huhtikuussa – 10 faktaa Songkranista

Thaimaan kalenteri

Miksi Thaimaassa eletään aivan eri vuotta kuin Suomessa? Vilkaisu kalenteriin lyö ällikällä

Thaimaa

Seitsemän asiaa, jotka yllättävät ensikertalaisen Thaimaan Phuketissa

Thaimaan sääilmiöt

Thaimaan sääilmiöt selitettyinä – nämä voivat osua lomallesi

Lisää aiheeseen liittyviä artikkeleja